Chelsea Inn Hotel - kammottavin hotelliyö ikinä!

Mulla menee kylmät inhotukset väreet selkää pitkin, kun vaan ajattelenkin elämäni helvetillisintä hotelliyötä. Mun viimeinen yö Alaskan Anchoragessa viime toukokuussa oli kuin suoraan painajaisunesta. 

Kirjottelin viime vuoden puolella kamalimmista tai muuten vaan epämiellyttävimmistä hotellikokemuksista, joihin olen törmännyt, ja jos nyt kirjoittaisin tuosta aiheesta uudelleen, voisin taata, että TOP 5 karmeimpien hotellien listalle tulisi CHELSEA INN HOTEL Anchoragesta j-o-k-a-i-s-e-l-l-e sijalle ykkösestä vitoseen.

Vietin Chelsea Inn Hotelissa kaksi yötä. Ensimmäinen yö oli ihan mutkaton ja mukava (tai sitten olin niin reissufiiliksissä, ettei paljoa ehtinyt hotellihuoneen epämääräisyydet kiinnostaa), mutta se toinen oli kaamein koskaan. Mä en ole koskaan viettänyt yötäni niin likaisessa, nuhjuisessa ja iljettävässä paikassa.

Anchorage downtown

Kun mä olin palauttanut vuokra-autoni Midnight Sun Car & Van Rentaliin, mä päätin jättää majapaikasta stressaamisen minimiin ja käppäillä kävelymatkan päässä sijaitsevaan Chelsea Inniin. Sen läheisen sijainnin vuoksi mä päädyin tähän ratkaisuun myös siksi, että se oli midtownin majapaikoista edullisin ja huoneen hintaan sisältyi ilmainen kyyti lentokentälle/lentokentältä (seuraavana päivänä oli siis paluulento kotiin). Jos olisin tiennyt tulevan yön kauhuista, olisin mielelläni maksanut vaikka satasen enemmän mistä tahansa muusta loukosta. 

Varasin huoneen respasta. Täti antoi mulle avainkortin ja huoneen numeron. Ilmeeni mahtoi olla näkemisen arvoinen, kun sitten raahauduin rinkkoineni yläkertaan ja avasin huoneeni oven. Sänky oli petaamatta. Kyllä, siinä sängyssä oli myllätyt, likaiset lakanat. Sivupöydällä oli kourallinen pikkukolikoita; ilmeisesti siivoojalle jätetyt tipit. Hieman epäuskoisena palasin respaan ja totesin, ettei huone taida olla ihan vielä valmis. Täti pahoitteli ja antoi mulle toisen huoneen.

Jo päivän valossa kiinnitin huomiota huoneeni kokolattiamattoon ja nurkissa lojuvaan... puruun? Huone näytti siltä, ettei se ollut nähnyt imuria kuukausiin. Ihan oikeasti! Jos huoneen olisi imuroinut, ne purut nurkista olisi kyllä ihan helposti lähteneet! Mä mietin pitkään, että mistä helkkarista sellaista purua ylipäänsä on voinut huoneeseen tulla... lisäksi vaikka huoneessa oli kolme ikkunaa, jotka kaikki olivat auki, huoneessa oli todella epämiellyttävä, tunkkainen vanhan röökin haju. Oikeastaan tuo haju oli ihan joka paikassa; respassa, aulassa ja portaikossa.

Pakkomielteisenä avasin heti pedin ja tarkistin lakanat. Vaikuttivat puhtaille. Silti tuntui jotenkin vastenmieliselle illalla sukeltaa niiden alle.

Sleeping Lady -mountain Anchoragesta länteen

Olin tosi väsynyt. Mun suunnitelma oli nukkua paljon ja pitkään, sillä tiesin seuraavasta vuorokaudesta tulevan tavallista pidempi; edessä oli paluu Suomeen ja yhdentoista tunnin aikaeroon totuttelu. Olinkin jo vaipumassa uneen, kun jostain syystä mulle tuli pakottavaa tarvetta yhtäkkiä avata silmät. Sydän muljahti rinnassa, suusta pääsi kirkaisu ja käsi huitaisi refleksin omaisesti jotain mustaa pois sängyn reunalta. Mä makasin sängyssä kyynärpäideni varassa pitkään hengitystäni pidätellen ja herätellen itseäni. Mä mietin, että voiko se olla mahdollista. Oliko mun sängyn reunalla ollut todella jotain... jotain... oliko se hiiri? MIKÄ V***U SE OLI? 

Nousin, laitoin valot päälle ja istuin hetken aikaa varuillani sängyn päällä. Kurkistin sängyn reunan ylitse lattialle. Tarkastaessani sängyn alustaa se kaikki oli kuin hidastetusta filmistä. Mä olin valmis juoksemaan pakoon hetkellä millä hyvänsä. En kuitenkaan löytänyt mitään. Vähän jo naurattikin. Olinko mä vain sekoillut puoliunisena ja yliväsyneenä? Silti, hyvin varovaisesti kävin uudelleen nukkumaan. Sammutin valot ja painoin pääni tyynyyn. 

Huoneen nurkista ja sängyn alta kuului tasaisin väliajoin jonkinlaista rapinaa. Mä kuuntelin sitä aina hetken sängyssä jähmettyneenä silmät selällään, mutta kun nousin laittaakseni valot päälle, se loppui. Mä aloin yhä enemmän vakuuttua siitä, että mä en ollut yksin siinä huoneessa. Joku eläin siellä oli, ihan varmasti. Aamuyön tunteihin mennessä mä olin ponkaissut sängystä ylös varmasti kymmeniä kertoja, tarkastanut rinkkani ja kääntänyt patjan ja kaikki petivaatteet ympäri. Se siitä hyvin nukkumisesta.

Viimeinen pisara oli kuitenkin se, kun mä tunsin liikettä tyynyni alla. TYYNYNI ALLA. LIIKETTÄ. Se tyyny lensi huoneen toiseen päähän melkoisella vauhdilla.

Nappasin itselleni toisen tyynyn, ensin tarkastettuani ja puristeltuani sen oikein huolellisesti kaiken maailman rapistelijoiden varalta, ja käännyin sängyssä väärin päin nukkumaan. Rapinat jatkuivat edelleen jossain lattian rajoissa. Otin puhelimen, laitoin Spotifysta mun unibiisilistan soimaan ja kuuntelin rapinan sijaan sitä. Jossain kohtaa olin nukahtanut, ja se on suoranainen ihme.

Anchorage, Delaney Park ja Chugach-vuoret

Se oli niin iljettävää. Epäilen, että siellä mönki jokin pieni eläin siellä huoneessa, hiiri tms. Ei mua tavallisesti pelota tai inhota mitkään tuommoiset pikkujyrsijät, mutta tuossa hotellihuoneessa pelkkä ajatus niistä yhdistettynä sen huoneen saastaisuuteen alkoi etoa mua ihan uudenlaisella tavalla.

Seuraavana päivänä istuskelin hotellin aulassa ja odottelin kyytiä lentokentälle. Eksyin lueskelemaan arvosteluja erilaisilta sivustoilta tuosta "ihanasta" Chelsea Inn Hotelista ja kaikki muutkin näyttivät pitävän paikkaa enemmän kuin ala-arvoisena. Kumpa olisin lukenut nuo arvostelut ennen kuin päätin viettää sen viimeisen yöni tuolla. Älkää hyvät ihmiset ikinä erehtykö tuohon murjuun.


P.S. Bipo-Riina on taas päk. Nyt muuttui tosiaan blogin nimi (osoite pysyy samana) ja ulkoasu (taas).