Kummia tuntemuksia

Mulla on ollut ehkä maailman sekavimmat fiilikset viime aikoina koskien mun tulevaa New Yorkin matkaa. Oikeastaan voin kertoa niiden seljenneen vasta viime yönä. Työmaalle sattui eräs konkarireissaaja työpariksi, ja siinähän puoli yötä sitten menikin reissujuttuja höpistessä. Pitkään kestänyt hämillinen fiilis tammikuun New Yorkin matkasta alkoi hävitä ja tilalle puskea se tuttu ja turvallinen matkakuume. 

Mitä mun sekavat fiilikset sitten ovat olleet? 

Mua on rehellisesti sanottuna hieman ahdistanut pelkkä ajatus tammikuisesta matkakohteesta. En tiennyt, että mikään reissukohde voisi mua mitenkään koskaan ahdistaa, mutta niin olin vaan väärässä. Kun mä olen ajatellut itseni sen kaiken hälyn, ihmismassan ja liikenteen sekaan sen sijaan, että tavallisesti löydän itseni jostain, missä voi vain ihastella äitimaan hiljaisuutta ja luonnollisuutta, en ole tuntenut oloani kotoisaksi. Eniten on jo valmiiksi vähän hermostuttanut se järjetön ihmismäärä. Vihaan psykedelistä ihmisvilinää yli kaiken.

Ihan kamalasti tämmönen on mua hämmentänyt, koska olenhan aina uhonnut, että minähän matkustan ihan mihin vaan, jos vaan matkustamaan pääsee. Olin kai jonkinlaisessa shokissa hetken aikaa, koska niin kuin aikaisemmin jo mainitsinkin, New York reissukohteena ei ehkä olisi koskaan putkahtanut mun mieleen "vapaaehtoisesti", ja päätös lähteä tuolle matkalle tuli kuitenkin muutamissa hassuissa sekunneissa. Nyt kun hotellikin on varattuna, alkaa mun matkafiilikset olla ihan huipussaan. Mulla on paljon suunnitelmia, että mitä kaikkea mä haluan tehdä tuon viikon aikana, koska mulle se näillä näkymin tulee olemaan once-in-a-lifetime-experience.

Mulla on oikeastaan kolme juttua, joiden haluan Manhattanin saaren mulle tarjoavan kaikessa suuruudessaan, mielettömyydessään ja komeudessaan. Ensiksikin, haluan käydä Empire State Buildingissa. Juu, olen lukenut kauhukokemuksia siitä, miten kyseiseen rakennukseen, jonka huipulta pääsee tiiraamaan yli puolentoista miljoonan asukkaan metropolin kattojen, joutuu jonottamaan ruuhka-aikoina kolmekin tuntia. Olen kuitenkin myös kuullut, että sunnuntaiaamuisin yhdeksältä tuosta kyseisestä turistihelvetistä selviäisi heittämällä, jopa vartissa. Pidän kovasti peukkuja sille, että tämä pitää paikkansa. Ettei tartte mennä minkään teltan kanssa edellisiltana varaamaan paikkaa.

Voihan olla, että saattaa vähän kuumottaa noin korkealla.

Toiseksi, haluaisin nähdä ihkatodellisen Broadway-musikaalin. Itseasiassa olemme jo kerran Rosson kanssa tutkailleet esityksiä ja lippuja, koska Rossollakin on taipumusta tanssi-, laulu- ja teatterijuttuihin. Itseäni houkutteli ennen kaikkea The Lion King -musikaali suurena Leijonakuninkaan ikifanittaja, mutta koska lippujen hinnat olivat tässä kohtaa alkaen sataa dollaria, niin mietimme toista vaihtoehtoa. Tällä hetkellä kärkisijaa pitää Cats.

Kolmanneksi, ja joo, tää ei ehkä kuulosta yhtään hohdokkaalta ja suurelta ja mahtavalta, mutta mä haluaisin käydä New Yorkin West Villagen osoitteessa 66 Perry Street. Osoitteesta löytyy New Yorkin kuuluisimman sinkun kotitalo. Juu, Carrie Bradshaw'n portaita pitää ehdottomasti päästä tarkastelemaan lähempää.

Onhan New Yorkissa ihan järjetön määrä kaikkea nähtävää. Veikkaan, että tulevasta tammikuisesta viikosta on tulossa melkoista hulinaa, paikasta toiseen ryntäilyä ja kilometreittäin ympäriinsä pyörimistä. Mutta... odotan sitä innolla. Oikeastaan aika tohkeissanikin! Kunhan ei nyt sitten vaan sattus mitään, kun samaisena viikonloppuna on Yhdysvaltain presidentin virkaanastujaiset...

P.S. Mä olen harkinnut kovasti blogin nimen vaihtamista. Mulla on yks nimi jo mielessä, mutta mä odottelen vielä sitä rohkeaa hetkeä, kun sen uskallan ottaa käyttöön :P