Beannachtaí ó Éirinn - tai jotain sinne päin! Terveisiä Irlannista!

Täällä minä nyt olen, Irlannissa. Tässä muutama ajatus vielä aluillaan olevasta reissusta. Minkälainen oli ensivaikutelma Dublinista? Mitä mun päässä ylipäänsä on liikkunut reissun alkumetreillä?

Asuin siis Dublinin Temple Bar -alueella Oliver St. John Gogartys Hostellissa. Pääsyy siihen, miksi tämmönen melkein kolmekymppinen muija valitsee majapaikakseen juuri hostellin, on puhtaasti budjetillinen. Kaksi yötä hostellissa, jolla on loistava sijainti, ja jonka hintaan sisältyy aamupala ja hyvä toimiva netti, maksoi vain nelisenkymppiä, kun hotellit huonommiltakin alueilta ilman aamupalaa olisivat olleet jo lähempänä kahta sataa. Toisaalta tuntuu hölmölle asua hostellissa, kun onhan tää kai vähän sellainen nuorten juttu enemmän. Toisaalta aamupalalla oli huomattavasti itseäni vanhempiakin vieraita, joten siihen nähden kai kuulun vielä junnuliigaan. Tämän hetkinen sijaintini on Galway ja kyllä - hostellissa loikelen myös täällä!

Onhan hostelliasumisessa omat epämukavuutensa, kun nukkuu yhdeksän itselle tuntemattoman ihmisen kanssa samassa huoneessa. Hankalinta hostelleissa lienee se, kun yrittää tehdä omia juttuaan ilman, että kukaan niistä suuremmin häiriintyisi. Toisaalta, jos haluaa päästä reissussa halvalla ja majoittua hostelliin, niin pitää olla valmis kestämään kämppisten aikataulut ja tavat. Itse olin eilen tapani mukaan jo puoli seitsemän aikaan hereillä, ja vaikka mä kuinka yritin vakuutella itselleni kaikkea tuota yllämainitsemaani, hieman anteeksipyytävästi hiiviskelin vessaan pesemään naamaani. Ettei kukaan nyt sitten heräisi mun kolisteluuni, puhumattakaan siitä järkyttävästä korvia vihlovasta kitinästä, joka lähti mun tavaralaatikosta, kun sitä veti pois sängyn alta... 

Tietysti on eri asia, jos tulee ympäripäissään kolmelta yöllä huoneeseen, räväyttää valot päälle ja alkaa hoilata kansanlauluja. Jonkinlainen maalaisjärki ja kunnioitus toisia asukkaita kohtaan pitää olla matkassa. Mutta jopa se voisi olla Gogartysissa pientä. Tuo oli muuten aika kiva ja viihtyisä hostelli, mutta sitä ehkä toivoisi, että alakerran pubi menisi vähän aikaisemmin kiinni kuin kello kaksi yöllä... ensimmäisenä yönä unet jäivät muutamaan hassuun tuntiin, kun kuuntelin pubista kantautuvaa irkkumusiikkia ja jenkkituristien järkyttävää känniörvellystä ja huutelua ikkunan alla. Että vaikka se onkin vissiin ainakin TripAdvisorin mukaan yksi parhaista Dublinin hostelleista, seinien äänieristyksissä olisi toivomisen varaa.

Mutta entä itse Dublin?

Dublin on irlantilainen (kappas!), vähän sellainen kuin olin odottanutkin sen olevan. Gogartys sijaitsee turistien valloittamalla Temple Bar -alueella Liffey-joen eteläpuolella. Tuolla irkkupubeja tönöttää vierivieressä toinen toistaan mitä peri-irlantilaisempia juomia ja ruokia tarjoten ja irkkumusiikki soi joka kulmalla, mikä tietysti hivelee Dubliniin saapuvan Irlanninnälkäisen turistin mieltä. 

Temple Bar onkin se alue, jonne turistit sitten todella rynnivät! Itse sain kokea sen karvaana todellisuutena eilen ensimmäisenä päivänäni. Aamulla astuessani kadulle oli hiljaista, lähes autiota. Vain muutama paikallinen selvästi oli matkalla töihin tai muihin arkisiin juttuihinsa. Palatessani iltapäivällä kotikadulleni en meinannut päästä etenemään väen paljouden vuoksi. Aivan kamala turistivyöry jyräsi mua vastaan kuin pahimpaan ruuhka-aikaan! Se harmitti, eikä pelkästään siksi, että vihaan tungosta, vaan siksi, että se herätti mielessäni erään kuuman kysymyksen: onko tuo osa kaupungista aitoa Irlantia nähnytkään?

Voin ehkä vastata itselleni: sehän on vain mielikuva, joka turisteille luodaan. Ei kai irlantilaiset nyt oikeasti kuuntele niin innoissaan omaa kansanmusiikkiaan? Eihän suomalaisetkaan tee mitään sellaista. Sitä en toki epäile, etteikö tuo olut maistuisi irlantilaiselle siinä missä suomalaisellekin, mutta muuten tuntuu jotenkin... kovin teennäiseltä. Meininki on tietysti hyvä, eikä se olekaan mikään ongelma, mutta jos haluaa nähdä todellisempaa irlantilaisuutta, niin kannattaa varmaan suunnata muuallekin kuin Temple Bariin.

Sen sijaan, jos ainoastaan hyvät mytkeet kiinnostaa, niin Temple Bar on mitä täydellisin paikka. Bileet alkavat yleensä jo iltapäivällä ja jatkuvat aamuyön puolelle. Live-esiintyjää on tarjolla joka baarissa. Usein soi muutakin kuin irlantilaista musiikkia, coveresiintyjiä on paljon. Turistit, pääasiallisesti jenkkiläiset, tanssivat, laulavat ja huutavat jo viiden aikaan illalla melko hyvissä pöröissä. Satuinpa paikalle eilen vessaan, kun siellä joku tyttö jo oksensi tuohon aikaan. Tiedä sitten, onko väliä viikonpäivällä. Ainakin tuo perjantai ja lauantai olivat aivan hulvattomia pubipäiviä!

Mitähän ne irlantilaiset oikein ajattelee meistä vierailijoista, jotka tulemme niiden maahan pääsääntöisesti juhlimaan kuin viimeistä päivää? Hmm.

Dublin on värikäs. Hyvänen aika, että se onkin värikäs! Usein liiallinen värien iloittelu kaupunkikuvassa tekee tunnelmasta liian levottoman ja sekavan, mutta tänne se jotenkin sopii. Arkkitehtuuri vaatii värejä käyttöönsä. Värikkäintä lienee juuri tuolla Temple Barissa, mutta värisokea jäisi paljosta paitsi myös muualla kaupungissa. Tietysti Dublinistakin löytyy sitä rotupuhdasta betonihelvettiä, kun tarpeeksi kaduilla koluaa, mutta kun on katsomatta siihen suuntaan, näkee ihania, kirkkailla väreillä maalattuja rakennuksia ja niiden upeita pieniä yksityiskohtia, joita on vaan pakko jäädä ihastelemaan. Lisäksi sieltä löytää Irlannin historiallekin tärkeää keskiaikaisuutta mm. Dublinin linnasta.

"Vääränpuoleiseen" liikenteeseen en ole oikeastaan pahemmin kiinnittänyt huomiota. Toki se on kummallista, mutta ei silmiinpistävää. Valottomissa risteyksissä tosin aiheuttaa pientä hankaluutta, kun en osaa katsoa oikeaan suuntaan. Dublinissa osassa tienylityspaikkoja onneksi lukee kadussa suurin kirjaimin, että mihin suuntaan pitää kuikuilla, jotta ei nyt aivan täysin kävele ensimmäisen auton alle. 

Iiri on mun mielestä kamalan nätin näköinen kieli. Tiedättekö, eihän sitä lausuta sillä tavalla, miten se kirjotetaan (kuka niitä kaikkia kirjaimia edes tunnistaa...), mutta kirjoitettuna se muistuttaa lähinnä jonkinlaista haltiakieltä. Puhuttuna ja kuunneltuna taianomaisuus saattaa sitten kadota... Irlannissa kaikki on "iirinnetty". Ei ole tienviittaa, jossa ei paikannimeä olisi myös kirjoitettu iiriksi. Se oli vähän yllättävää, vaikka onhan se saanut virallisen kielen statuksen vuodesta 2007 lähtien. Täällä sitä puhuu n. 30 000 ihmistä, mutta lienee paljon seutuja, joiden iirinkielistä väestöä ei ole onnistuttu saamaan laskuihin mukaan. Silti tuntuu hassulle. Kuinka moni vastaantulija osaisi puhua sitä, jos kysyisi? Vähemmistöhän se selvästi kuitenkin on. Sen ihanan Irlannin englannin rinnalla. Siitä muuten ei saa joka kerta välttämättä MITÄÄN selvää. Se on melko sympaattisen kuulosta. Mua alkaa aina hymyilyttää, ellei jopa vähän naurattaa, kun kuulen jonkun puhuvan sitä. Se on niin söpöä!

Parasta Irlannissa on tällä hetkellä kuitenkin kukkaan puhkeamaisillaan oleva kesä. Itse asiassa tuo ilmaisu on hieman väärä, sillä kesä taitaa oikeasti jo olla täällä. Puistot ovat mahdottoman vihreitä, sellaisia kevään heleän vihreitä, ja värikkäitä nekin. Tällaista onkin odottanut Suomen tylsän talven ja naurettavan pitkän kevään jälkeen. Ilma on lämmin, ~ 14 astetta ja aurinko yrittää paistaa ajelehtivien sadepilvien lomasta silloin tällöin.

Mulla on aika kiva fiilis nyt. Lisää kuvia ja tunnelmia Irlannista taas, kun reissumiseltani kerkiän!