Päivä Pohjois-Irlannissa

Alkuperäinen, löyhä suunnitelmani oli suunnata Irlannin etelärannikolle Dublinin ja Galwayn jälkeen ja vierailla ainakin Skelligin saarella. Se kuitenkin jäi, sillä matkanjärjestäjä ei ollut mun reissuun mennessä saanut vielä lupaa rantautua saarelle. Siitä huolimatta mun mieli matkusti jo ennen reissua etelään ja olinkin jo haalinut muutamia rannikon kivan näköisiä kaupunkeja listalleni Googlea apua käyttäen. Jälleen kerran sain kuitenkin tuta muuttuvan mielen ravisuttavan voiman, kun huomasinkin yhtäkkiä olevani matkalla pohjoiseen. Ja jälleen kerran tuli todettua, että spontaanius on yksi maailman parhaimmista asioista.

Olin bongannut Gogartysin respan tiskiltä muutaman turistiesitteen Irlannin ja Dublinin erilaisista aktiviteeteista. Jotenkin silmäni onnistuivat harhailemaan Wild Rover Toursin esitteeseen, joka mainosti päiväreissuja Pohjois-Irlantiin. Kun käyntikohteita myytiin mm. Game of Thronesin kuvauspaikkoina ja dramaattisin maisemavalokuvin, olin heti inessä. Varasin itselleni bussimatkan pohjoiseen, Giants Causeway-kierrokselle.

Dun Luce Castle

14-tuntinen pyrähdys Brittien hallinoimassa Pohjois-Irlannissa maksoi 70 euroa. Sen pysähdyspaikkoja olivat Belfast, jossa sai valita menikö tutkimaan aikansa suurimman ja surullisimman matkustajalaivan syntyä ja tuhoa Titanic Experience -museoon (minä valitsin sen) vai nousiko vanhanaikaisen lontoolaistaksin kyytiin ja tutustui Belfastin kaupungin merkittävimpiin nähtävyyksiin ja historiaan, Unescon maailmanperintökohde Giants Causeway ja Carrick a Rede Rope Bridge. Lisäksi pysähdyimme ihastelemaan Dun Luce -linnaa, joka Game of Thrones -piireissä Greyjoynkin linnana tunnetaan.

TITANIC BELFAST

Vuoden 1912 huhtikuussa Atlantin pohjaan painunut, surullisen kuuluisa matkustajalaiva Titanic on aina kiehtonut mua sen uskomattoman huonon onnen ja traagisuuden vuoksi. Siitä syystä oli itsestään selvää vierailla Titanic-museossa, vaikka Belfastin pysäkin toinen vaihtoehto, tutustuminen itse kaupunkiin, olisi sekin toki kiinnostanut hyvin paljon. Tällä kertaa kosketukseni Pohjois-Irlannin pääkaupunkiin Belfastiin siis rajoittui vain sen satamaan ja siellä erityisesti Titanic Quarteriin.

Titanic Quarterin alueella Titanic on aikoinaan kyhätty kasaan muutaman kymmenen tuhannen irlantilaismiehen voimin. Museo oli paljon muutakin kuin vain aikamatka maailman sen ajan ylellisimmän matkustajalaivan rakentamisesta sen luokse merenpohjaan tehtyihin sukelluksiin. Titanicin tarina alkaa jo ennen kuin se oli edes idea kenenkään päässä. Belfastin kaupungilla on erityinen osa Titanicin synnyn taustalla ja siksi koko näyttely alkaakin kaikesta siitä, mitä Belfast oli 1900-luvun alkutaipaleella.

Titanic Experience, 9-vaiheinen interaktiivinen museokierros oli erittäin hyvin toteutettu. Sen lisäksi, että "chapterit" sisälsivät perinteistä jalkaisin etenemistä huoneesta toiseen, saattoi yhtäkkiä hypätä vaikka vaunuun, joka kuljetti Titanicin rakennustöiden keskelle, ja jossa saattoi tuntea kasvoillaan sulatetun teräksen kuumuuden. Oli myös mahdollista päätyä huoneeseen, jossa pääsi "hissimatkalle" laivan pohjakerroksista aina hienoimpiin ensimmäisen luokan tiloihin. Elokuvateatteriin sai jäädä katselemaan Titanic-sukellusten videomateriaalia niin pitkäksi aikaa kuin halusi ja lopulta sai arvuutella, mitkä Titanicia koskevat kuuluisat ja myyttiset tarinat ovat todella totta, kun taustalla soi Celine Dionin My Heart Will Go On. 

Tämä liittyi jotenkin irlantilaistyömiesten vapaa-ajan viettoon...

Huone, jossa pääsi kulkemaan läpi Titanicin.

Ainut suomalaismatkustaja, joka löytyi tietokannasta.

Vaikka Titanicin tarina onkin ollut itselleni tuttu jo aikaisemmin ja vaikka se olisi sinullekin tuttu, suosittelen joka tapauksessa käymään Titanic-museossa, mikäli joskus eksyy Belfastiin eikä 18 puntaa maksava aikuisten lippu pelästytä. Museo on niin kattava, että sieltä löytyi paljon uutta ja ihmeellistä sellaisellekin, joka luulee tuntevansa Titanicin asiat perinpohjaisesti. Wild Rover Toursin kyydissä 18 puntaa ei tarvitse erikseen pulittaa, vaan se sisältyy matkanjärjestäjän hintaan.

GIANTS CAUSEWAY

Giants Causewayn Unescon maailmanperintökohde sijaitsee Bushmillsin (kyllä, se viski!) kylästä muutama kilometri pohjoiseen. Näin tulevana (toivottavasti) maantieteilijänä paikka oli erityisen mielenkiintoinen, sillä se koostuu tuhansista, lähes symmetrisistä kuusikulmaisista basalttipylväistä, jotka ovat seurausta 60 miljoonan vuoden takaisesta tulivuoren purkauksesta. Tasaisesti jähmettynyt laava on jäähtyessään supistunut ja yhdessä meriveden kanssa rannikko on muotoutunut sellaiseksi kuin se nyt on. Se on suorastaan eriskummallinen paikka, jota ei ensinäkemältä uskoisi ollenkaan luonnollisesti syntyneeksi. Se muistuttaa enemmänkin palapeliä, jonka kanssa ihmisellä on pakko ollut olla jotain tekemistä.

Oppaamme kertoi irlantilaisten version Giants Causewayn syntytavasta - mainitsematta ollenkaan tuota em. tieteellistä tapaa, ja olen melko varma, että ne kaikki jenkkituristit uskoivat myytin mukisematta... skottijättiläinen on siis joskus uhitellut irkkujättiläiselle (selkeällä säällä Skotlanti on mahdollista nähdä, se on niin lähellä) ja tämä irkkujättiläinen on sitten heitellyt maanpalasia mereen päästäkseen antamaan skottijättiläiselle opetuksen. Tai jotain sellaista ja sinne päin...

Alueelle on noussut hotelli ja turistikeskus, jossa alueen historiaa pääsee tutkailemaan museoon 10 euron hintaan (eurot ovat käypää valuuttaa tuolla, vaikka virallinen rahayksikkö onkin punta) ja rannikkoa myötäilee patikointipolku upeine maisemineen.

Meri ja rantakalliot tekivät tietysti jälleen vaikutuksen, jolle kuvat eivät tee oikeutta. Vähemmän vaikutuksen teki se jäätävä kaatosade, joka mut yllätti paluumatkalla. Koska olin sinä aamuna herännyt aivan kamalaan kurkkukipuun (hostellikaverit olivat pitäneet yhden kämpän ikkunoista auki koko yön...), olin varma, etten voisi välttyä kipeäksi tulemiselta sen ohuen takkini kanssa, joka imaisi itseensä kaiken sen sateen. Päästyäni takaisin ryhmämme tapaamispaikkaan, olo oli aivan kaamea. Sellainen, että kuumetta oli ainakin 57 astetta. Takin kuivattaminen minibussissa jäi sekin pelkästään yritykseksi. Ja oikeassahan minä olin; sain kamalan räkätaudin (kyllä oli lentokoneessa istuminen mukavaa, kun tuntui, että naama purskahtaa irti laskeutumisen aikaan ja korvat olivat lukossa vielä seuraavankin aamuna). Yskä ilmoittaa olemassaolostaan toisinaan vieläkin.

CARRICK A REDE ROPE BRIDGE

Viimeinen pysähdyspaikkamme Pohjois-Irlannin henkeäsalpaavissa maisemissa oli Carrick A Rede Rope Bridge, vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Giants Causewaylta. Tällä sillalla on historiaa takanaan n. 350 vuotta. Sen on rakentaneet irlantilaiset kalastajat saadakseen suurempia lohisaaliita. Tällä hetkellä silta ei toki ole se alkuperäinen köysisilta, mutta kuumottava se on silti.

Noin kilometrin mittainen kävelyreitti portilta sillalle on uskomattoman kaunis. Oikealla puolella kohoaa lammaslaitumia, vasemmalla puolella Irlannin ja Skotlannin toisistaan erottava North Channel. Myös täältä on mahdollista erottaa Skotlannin rannikko, mikäli keli on selkeä. Tuolla taivas alkoi uhkaavasti kuroutua kuitenkin tummiin pilviin, joten vastarantaa ei erottanut. Päästessäni takaisin minibussille taivas sitten repesikin ja vettä satoi kuin sieltä Esterin kuuluisasta persiistä.

Sillan ylittäminen maksoi £7, mutta Wild Rover Toursin seurassa se sisältyi matkanjärjestäjän hintaan. Sinänsä saarella, johon siltaa myöten pääsi, ei ollut mitään ihmeellistä. Osa polusta oli jopa suljettu, joten ainut kohokohta oli todella se oman pelokkuutensa voittaminen ylittämällä se helkkarin huojuva silta, jonka alapuolella oli 30 metriä pudotusta rosoisiin rantakallioihin. Toisaalta, annoin kameran laulaa niissä upeissa maisemissa ja nautin meren suolaisesta tuoksusta.

Myöhemmin kotona, itse asiassa muutamia viikkoja sitten, kun aloin katsomaan Game of Thronesia alusta ennen uuden kauden alkamista, hämmästyin valtavasti, kun eräässä toisen tuotantokauden tapahtumapaikassa oli varsin tutun näköinen maisema taustalla, ja tajusin, että olin seissyt juuri siinä kohtaa, missä kyseistä tv-ohjelmaa on kuvattu. Mutta, kun kyse on Pohjois-Irlannista, niin missä siellä Game of Thronesia ei olisi kuvattu?

Tämä maisema näkyy telkkarissa!

WILD ROVER TOURS

Wild Rover Tourista ei sinällään ole mitään pahaa sanottavaa. Homma toimi hyvin ja opas tiesi asiansa. Suurin harmituksen aihe oli kuitenkin se, että jokaisessa kohteessa oli tietty määrä aikaa tutkiskella paikkoja ja se aika oli usein hyvin minimaalinen. Se oli sellaista raivostuttavaa kelloon tuijottelua joka paikassa. Ei oikein voinut rentoutua, vaikka maisemat olivat sykähdyttävät ja niitä tuijotellessa saattoi hetkeksi lipuakin johonkin aivan omaan maailmaansa.

Vaikka vertailukohdetta mulla ei nyt tässä olekaan, uskaltaisin väittää, että WRT on yksi parhaimmista keinoista tehdä päivän mittainen retki Dublinista Pohjois-Irlannin nähtävyyksille, mikäli se oman auton vuokraaminen tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Itselle se oli juuri sitä; ylitsepääsemätöntä. Vääränpuoleinen liikenne... olisin kuollut ensimmäisessä risteyksessä. Ei ollut kanttia lähteä kokeilemaan onnea sen suhteen. Vaikka retki oli kaikin puolin melko onnistunut ja WRT multa kehut saakin, tuntuu silti, että miljoona ihanaa ja kaunista paikkaa jäi näkemättä valmismatkan kyydissä. Kuinka monta kertaa mun teki mieli huudahtaa bussikuskille ja oppaalle, että voitaisko pysähtyä katsomaan tätä, tuota ja sitä! Mutta ei, koska aikataulu oli tiukka, lukemattomat näkemisen arvoiset paikat jäivät vaille huomiota. Omalla autolla... olisin voinut pysähtyä ihan missä vaan. Olkaa siis rohkempia kuin minä! Ottakaa AUTO ja tutustukaa sillä kuvankauniiseen Pohjois-Irlantiin!