Nyt se on sitten heinäkuun lomat lusittu ja huomenna pitäisi palata sorvin ääreen. Kaksi viikkoa on mennyt mukavissa tunnelmissa ja töihin palaaminen tuntuu varsin ylivoimaiselta tällä hetkellä. Lohdutuksekseni mulla on jäljellä vaivaiset viisi viikkoa työmaata, minkä jälkeen pitäisi siirtyä kohti länsirannikkoa ja Raumaa ja Turkuun opintielle. Kaikki sen suhteen on vielä kesken. Kämppää ei ole vieläkään. Eipä tässä lomalla kyllä paljoa ehtinyt (tai jaksanut) vielä päätään näillä asioilla vaivata...
Olin tuon ukkelini kanssa kesälomareissulla pohjoisilla leveyksillä. Lainasimme isäni retkeilyautoa ja teimme ihkaensimmäisen karavaanarireissumme, jonka kauimpaisena kohteena oli aivan Norjan Lofoottien läntisin kärki - toisin sanoen kylä nimeltä Å, jota pidemmälle ei ollut autolla mahdollista enää jatkaa.
Ihana Norja teki jälleen kerran vaikutuksen: miten onkaan todellista, että niin satumaisia ja mystisiä maisemia löytyy niin läheltä omaa kotoa! Nämä upeudellaan houkuttelevat maisemat ja kalaisat vedet eivät ole jääneet huomaamatta muiltakaan pohjoismalaisilta, saksalaisilta, ranskalaisilta tai muiltakaan eurooppalaisilta, ja täytyy ihan myöntää, että ennen reissua lukemani artikkeli ruuhkauttavan matkustamisen aiheuttamista varjopuolista suosituissa matkakohteissa, joihin Lofootitkin kuuluvat, jäi hieman kaivertamaan omaatuntoani. Pakko oli miettiä hartaasti ennen reissua, että kestääkö Lofootit vielä kaksi turistia enemmän. Etenkin tämä kesäaika on high seasonia Lofooteilla, ja välillä pitikin kiristellä hampaita ihan tosissaan, kun kaikki paikat olivat täynnä ihmisiä ja erikokoisia autoja ja vaunuja ja kaikki kulkivat sillä samalla kapealla E10-tiellä molempiin suuntiin koko ajan.
Alkuperäinen artikkeli, joka käsittelee mm. Lissabonin turistiryysistä, löytyy täältä.
Niinhän siinä sitten kävi, että se kolkuttava omatunto tuli kylmän viileästi sysättyä sivuun ja jalka painui retkeilyauton kaasulle, kun suuntasimme nelostietä pohjoiseen ensin Kemiin ja sieltä seuraavana päivänä Haaparannan kautta kohti Ruotsin Kirunaa ja sieltä E10-valtatietä aina Norjan rajan ylitse, kunnes kohtasimme meren. Yhteensä ajoimme viikossa n. 3000 kilometriä, joten aika pitkälti tämä reissu kului ratin takana istuen. Blogissa seuraa lähitulevaisuudessa pieniä päiväkirjamaisia tarinoita erinäisine vinkkeineen meidän kesälomamatkalta. Tämä on niistä numero yksi.
SUOMESTA RUOTSIIN - PARI VINKKIÄ MATKAN VARRELTA
Aloitimme matkanteon yhdessä Äänekoskelta, josta noukin tuon ukkelini Ducaton kyytiin. Ajelimme kohti pohjoista ja tapamme mukaan meidän ensimmäinen pysähdyspaikka oli Pyhäjärven Vaskikellot. Täältä onkin mun ensimmäinen vinkki (hampurilaisen-)nälkäisille matkantekijöille.
Tienhaarassa E75-tien varrella on ABC, johon alkuvuodesta Kemiin matkatessamme pysähdyimme syömään hampurilaiset. Tällä kertaa söimme Vaskikello-ravintolassa tien toisella puolella. Vaskikello-ravintolan kerroshampurilaisateria maksaa vaivaset 9,25 euroa ja on hinta-laatu-suhteelta jotain aivan muuta kuin ABC:n majoneesia tihkuvat, vähän lättänät tusinahampurilaisateriat nahkeine ranskalaisineen, jotka maksaa suunnilleen saman verran. Jos haluaa oikeasti laadukkaan pika-ateriahampurilaisen, niin suosittelen Vaskikello-ravintolaa. Unohtakaa ne s-bonarit, jotka saisitte siitä tien toiselta puolelta: ne eivät ole sen arvoiset! Vaskikellon kerroshamppariateria yllätti meidät laadullaan niin totaalisesti, että meidän piti pysähtyä syömään sellaiset vielä paluumatkallakin.
^ Kemi Lumilinna campingin maisema heinäkuussa: meren takana humisevat tuulivoimalat ilta-auringossa puolen yön aikaan.
Ensimmäinen yöpymispaikkamme sijaitsi Kemin sisäsataman Mansikkanokassa, Lumilinna Camping -alueella, jonne saavuimme yhdentoista jälkeen illalla. Ennen Kemiä kohtasimmekin karavaanarielämän ensimmäiset haasteet, sillä aloimme tutkia leirintäalueita vasta Oulun jälkeen ja totesimme, että suurin osa niistä oli jo sulkenut ovensa niin myöhäiseen kellonaikaan. Olimme jo valmiita viettämään ensimmäisen yömme jossain levähdyspaikalla ilman sähköä, kunnes saavuimme Kemiin ja lähdimme mututuntumalla kokeilemaan onneamme tienvarsikyltissä mainitun Mansikkanokan kanssa. Jotta säästyisi otsalle ilmestyvältä tuskanhieltä leirintäaluetta etsiessä myöhään illalla, kannattaa olla ajoissa liikenteessä - tai pysähtyä Mansikkanokkaan.
Reception vaikutti kovin hiljaiselta, kun saavuimme paikalle. Ikkunalasissa oli kuitenkin puhelinnumero, johon pyydettiin soittamaan, mikäli ketään ei olisi paikalla. Ilmeni, että respan ukko oli linnoittautunut pimeään toimistoonsa, mutta oli siis kuitenkin edelleen paikalla ja otti meidät avosylin vastaan leirintäalueelle. Yö maksoi 28 euroa sähköineen ja siihen sisältyi siistit keittiö-, suihku- ja wc-tilat.
Matkamme jatkui seuraavana päivänä kohti Torniota, josta ylitimme rajan Ruotsin puolelle, pysähdyimme ostamaan Haaparannan systembolagetista halpaa matkaolutta ja -siideriä ja lähdimme ajamaan kohti Kirunaa. Huom! Emme juoneet ajaessamme! 😄
^ Pysähdyimme Kattilakoskella Ylitorniossa, jossa Torniojoki koukkaa Ruotsien puolelle 99-tien varteen. Siellä kikkailimme hetken koskea ihastellen ja aurinkoisesta säästä naatiskellen.
E10 KIRUNASTA NORJAAN JA YÖTÖN YÖ
Huoltoasemia tuntui olevan jotenkin kamalan vähän 99- ja myöhemmin E10-tien varrella. Kirunassa meidän piti tankata, mutta olisi pitänyt luultavasti kääntyä keskustan suuntaan, sillä valtatien varressa ei näkynyt yhtäkään. Tai sitten olimme vain sokeita... kannattaa siis tankata heti, kun näkee huoltoaseman, ettei käy hassusti keskellä Ruotsin lapin erämaata...
^ Ruotsin lapin uskomattoman siniset tunturijärvet! I mean, NO FILTER. Tässä se suurin niistä, E10-tietä mukaileva Torneträsk. 2013 syksyllä palasimme Norjan turneelta E10-tietä Suomeen päin, enkä jotenkaan yhtään muista, että maisemat olisivat olleet silloin näin mielettömät!
Kirunan jälkeen alkoi maisemat muuttua hiljakseen sykähdyttäviksi Ruotsin lapin tuntureiksi ja kaukana edessä häämöttävän Skandien vuoriston lumihuipuiksi. Oli mun vuoro istua ratin takana, ja ukkelin sydän saattoi jättää muutaman kerran lyönnin välistä, kun keskityin enemmän maisemiin kuin autolla ajamiseen... lisäksi E10-tiellä on tänä kesänä Abiskon kansallispuistosta Kirunaan päin useamman kilometrin matkalta revitty asfaltti auki tietöiden takia, joten ajaminen oli toisinaan pikkuisen pyllystä... pääsimme kuitenkin pian ylittämään Ruotsin ja Norjan rajan keskellä mielettömiä erämaamaisemia ja saavuimme viimein ilta-auringossa kimaltavalle Ofot-vuonolle.
^ Ruotsin lappia. ˅ Pari puhkipalanutta, hieman epäonnistunutta kuvaa liikkuvasta autosta ötököistä umpeen muurautuneen tuulilasin takaa.
Yövyimme Øyjordissa Øyjord Campingissa ensimmäisen Norjan yömme. Se oli mukavan hiljainen leirintäalue pitkän hiekkatien päässä E10-valtatiestä ja maisemat leirintäalueelta olivat mielettömät. 250 kruunun (n. 25e) hintaan sisältyi sähkö, lämmin suihku, siistit wc-tilat ja keittiö.
Ensimmäinen yö Norjan puolella avarsi mun näkemyksen yöttömän yön käsitteestä. Vaikka tuon pohjoisen pallonpuoliskon kesäisen ilmiön huippu olikin jo muutamaa viikkoa aikaisemmin lähtenyt laskusuuntaiseksi, pyörin yöllä sängyssä ja mietin kuumeisesti, että mikä on, kun ei uni tule. Käväistessäni wc:ssä kello kahden jälkeen yöllä en voinut hetkeen kuin tuijotella vuonon takaisia lumisia huippuja, jotka punertava, horisontin yläpuolella keikkuva aurinko oli värjännyt punertaviksi. Tulinkin siihen päätelmään, että Napapiirin eteläpuolella asuvilla ei taida oikeasti olla minkäänlaista käsitystä siitä, mitä yötön yö todella tarkoittaa, ellei ole sitä reissuillansa pohjoisessa nähnyt ja kokenut.
Seuraavana aamuna suuntasimme E10-tietä kohti Lofootteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana vapaa!