Kohti Lofootteja

Kolmannen matkustuspäivän aikana ajoimme n. 300 kilometriä Øyjordista Kongsmarkiin. 

Pysähdyimme alkumatkasta tankkaamaan Bjerkvikissa, jossa hieman hämmästyimme dieselin hintaa. Olimme ehtineet jo manailla, ettemme olleet muistaneet ottaa tankkia täyteen Ruotsin puolella (tosin se olisi ollut vaikeaa, kun ei niitä huoltoasemia missään tuntunut olevan) ja nyt kauhulla odotimme, mitä tulisivat olemaan Norjan kaameat polttoainekustannukset. Kävikin ilmi, että dieselin hinta ei juurikaan eronnut Suomen hinnoista. Vajaalla 580 kruunulla eli alle kuudella kympillä saimme n. 50 litraa dieseliä tankkiin. Mikäli ukkelin sanoihin on luottamista, hintaero oli pienimmillään vain muutamia hassuja senttejä. Edullinen polttoaine oli tietysti meille erittäin mukava yllätys ja varmasti monelle muullekin ulkomaalaiselle, jota Norjan hintataso helposti pelottaa.

Polttoaineen hinta vaihteli toisaalta rajustikin. Aluksi tuntui, että hinnat nousivat, mitä syvemmälle Lofoottien syleilyyn sukelsimme, mikä tietysti tuntui täysin loogiselta: kun karavaanareita, muita automatkailijoita ja moottoripyöräilijöitä vilisee siellä sun täällä, polttoaineen kysyntä luonnollisesti kasvaa. Toisaalta tuntui, että hinnat olivat hyvinkin asemakohtaisia ja halpaa polttoainetta saattoi olla tarjolla sielläkin, missä olisi kuvitellut sen maksavan todella paljon, eli siellä, missä Lofoottien saaret ovat jo kaukana manner-Norjasta. Toki yleisesti ottaen hinnat siis nousivat, mitä lähemmäs Åta pääsimme, joten suosittelen näistä satunnaisista löydöistä huolimatta tankkaamaan ainakin viimeistään Bjerkvikissa. Plussaa on tietysti myös vähän kuluttava kone, vaikka sen hyödyt eivät Lofoottien suurissa korkeuseroissa pääsekään ihan täysiin oikeuksiinsa.

Lodingenin kylästä kävimme ostamassa herkkuja. Neljä levyä suklaata REMA 1000 -liikkeestä. Tästä muotoutuikin meille oikein kunnon nauruhermoja raastava insidevitsi. REMA 1000 sai lempinimen Tonni. Tiedän, eihän tuo kuulostaa yhtään hauskalle, kun sen tuohon kirjoitin 😏

Tjeldsundbrua

Laskuvesi ja levä... ei hyvä yhdistelmä koukkujen kanssa.

E10:n varrella on paljon pysähdyspaikkoja, mutta jotenkin olisin toivonut niitä olevan vieläkin enemmän!

Päivän aikana teimme yhden koukkauksen pois E10-tieltä hyvien kalapaikkojen toivossa. Käännyimme 85-tielle pohjoisen suuntaan Hinnøyasta, mutta kalapaikkoja ei tuolta suunnasta oikein löytynyt. Sortlandin kylässä ei ollut kuin alhaisia nopeusrajoituksia, pirusti liikennekameroita ja tie kulki kaukana matalan vuonon rannasta. 

85-tien varrelta

Hadselbrua Langøyan saarella 85-tiellä. Joskus nuo sillat saivat hirvityksen tunteen aikaan. Norjasta löytyykin mitä kummallisemman muotoisia siltoja!

Hadselbrua

Palattuamme takaisin E10:lle ukkelini teki kiivasta taustatutkimusta hyvistä kalapaikoista. Itse olin aikaisemmin googlettanut tide forecastin, jotta olisimme tienneet nousuveden aikaan tähdätä hyvälle, kallioiselle rannalle. Päädyimme pienelle Husjordøyan saarelle, jonka E10 -tie halkaisee lähellä Møysalenia. Se sijaitsee heti Lofoottien pisimmän eli kuusi kilometriä pitkän Sørdals-tunnelin jälkeen. Ukkeli löysi sen jostain bittiavaruudesta ja se kehuttiin mahdottoman hyväksi kalannarrauspaikaksi. Siellä saimmekin reissun ensimmäiset kalat Straumnesetin sillan alta; ukkeli parit turskat ja minä pari onnetonta seitä, jotka eivät varsinaisesti ole edes mainitsemisen arvoisia. 

Straumnesetin sillan alla laskuveden aikaan.

Innerfjorden ilta-auringossa

Yövyimme Kongsmark Hytteferien leirintäalueella lähellä Raftsundbruaa, josta Lofootit oikeastaan virallisesti alkavat, ainakin tienvarsikyltin mukaan. Päädyimme sinne sattumalta päivän 300 kilometrin ajon jälkeen, kun tien varressa sattui olemaan leirintäalueen kyltti ja mainos. 

Kongsmark Hytteferie

Samoin kuin Øyjordin leirintäalue, Kongsmark sijaitsi muutamien kilometrien päässä päätiestä, joten ilta siellä soljui ihanassa hiljaisuudessa ja rauhassa, mikäli niihin miljooniin hyttysiin ei kiinnittänyt mitään huomiota. Asiakkaita tuntui olevan vähän, mikä ei sekään haitannut ollenkaan meidän leiriytymistä ja levähdystä. Maisemat lumosivat. Respassa tiskin takana hääri hieman vanhempi rouvashenkilö, jonka englanti ei ollut ihan priimaa, mutta pienellä väännöllä ja käsieleillä onnistuin vuokraamaan meille sähköpaikan yhdeksi yöksi 250 kruunulla. Suihkut ja wc-tilat olivat siistit ja lämpimät eikä lämpimästä vedestä tarvinnut maksaa erikseen. Siitä siis erityisesti plussaa! Suosittelen tätä piilopaikkaa ehdottomasti kaikille.

Seuraavana päivänä suuntasimme "virallisille" Lofooteille ja ajoimme aina Åhon asti. Sitä pidemmälle ei Lofooteilla autolla pääse.