Lovesong from the mountains - Icefields Parkway

Olin aamuvarhaisella matkalla Jasperista takaisin Banffiin. Matkaa oli pitkälti edessä, nelisen tuntia. Aamu oli jäisen kylmä ja auton ikkunasta veti. Kietouduin takkiini tiukemmin ja nostin kuulokkeet korvilleni. Uni painoi silmissä; päivästä oli tulossa pitkä. Olisi pitänyt nukkua. Kuun kelmeässä valossa ikkunan takana vilahteleva vuoristo sai mut kuitenkin vähän väliä raottamaan silmiä.

Psst. Klikkaa kuvia isommaksi. Tietääkö joku, miksi Blogger ei tykkää mun kuvista ja tarjoilee ne lukijoille tommosina suttusina?

Yksi Spotifyn unibiisilistani kappaleista nousi ylitse muiden. Enkä nukkunut silmäystäkään koko ajomatkan aikana.

Nyt yhdistän kappaleen joka kerta siihen unenomaiseen maisemaan, kun kuu lipui taivaanrantaan ja aamun ensimmäiset säteet alkoivat hivellä Kalliovuorten teräviä huippuja syvien laaksojen pysytellessä varjossa vielä pitkän aikaa auringon nousun jälkeenkin, sieltä täältä sulasta joesta nousevaan usvaan, järkähtämättömänä puurajan alapuolella levittäytyvään havumetsään, lumisiin ja pehmeisiin alarinteisiin ja karkeisiin kalliohuippuihin ja tien penkan uneliaisiin peuroihin, jotka pakenivat lähes kahdenkymmenen asteen yöpakkasta lepäämällä kylki kyljessä.

Icefields Parkway on yksinkertaisesti upea. Sykähdyttävä ja taianomainen. Lähes epätodellinen. Hieman järkytyin, kun ymmärsin, että se saattoi viedä voiton jopa Alaskan loputtomien valtateiden tarjoilemista vuoristomaisemista. Niin mieletön se oli.

Oman fiiliksensä toi tietysti se hiljakseen koittava aamu, mutta jo ensimmäinen kosketus tuohon erämaan keskellä kiemurtelevaan valtatiehen ja sitä ympäröiviin maisemiin tuli iltapäivän kirkkaassa valossa muutamaa päivää aiemmin, kun olin matkannut Jasperiin. Jo silloin olin ollut aivan myyty kaikesta näkemästäni. Jonkun mielestä 'kaikesta' saattaa olla hieman vääristynyt kuva, kun maisemaa luonnehtii koko matkan ajan nuo samat elementit: joet, metsät ja huippu toisensa jälkeen esiin työntyvät vuoret. Mulle se oli nimenomaan kaikki se tarpeellinen. Ottakaa Icefields Parkway must-to-do-listalle nyt eikä heti.

Nimensä Icefields Parkway on saanut Columbia Icefieldin mukaan. Se on valtatien pohjoispäässä levittäytyvä, Kanadan Kalliovuorten suurin jääkenttä, jonka yksi haaroista, Athabasca Glacier, ujuttautuu aivan valtatien varteen. Jääkenttä on 325 km² suuri, 100-360 metriä paksu lakijäätikkö, joka kerää vuodessa noin seitsemän metriä lunta. Kuuden neliökilometrin kokoinen Athabasca Glacier on Pohjois-Amerikan vierailluin jäätikkö. Valitettavasti se, kuten monet muutkin jäätiköt, vetäytyy reipasta tahtia. Viimeisen sadan vuoden aikana se on perääntynyt 1,5 kilometriä. Jäätikölle on mahdollista päästä kävelemään opastetuilla kierroksilla, ja sen jos minkä olisin halunnut tehdä, mutta vuodenaika oli auttamatta väärä. Jäätikkökierrokset ovat tarjolla vain keväästä ja syksyyn. Se vähän harmitti.

Icefields Parkwayn ehdottomat kohokohdat ovat Bow Summit ja juurikin se nousu yli kahteen tuhanteen metriin hieman ennen Athabasca Glacieria etelästä päin ajettuna. Silloin kannattaa olla tarkkana maisemien suhteen, ne ovat nimittäin pyörryttävän upeat. Pyörryttävä on myös tie, joka alkaa hiljakseen kohota vuoren rinnettä ylös ja sitten yhtä hiljaa takaisin alas. Mulla oli ajatuksissa, että olisin vuokrannut auton ja ajanut Icefields Parkwayn itse, mutta nähdessäni minibussin ikkunasta tuon lumisen ja jäisen nousun (ja laskun) olin tyytyväinen, etten ollut lähtenyt yrittämään. Minun autoilutaidot eivät olisi riittäneet talviolosuhteissa kyseiseen haasteeseen.

Oma auto olisi ollut toisaalta aivan huikea, sillä pysähtymisen arvoisia maisemia putkahteli yksi toisensa jälkeen esiin. Niin kuin huomaatte, osassa bussin ikkunasta räpsityissä kuvissa vilahtaa se rasittava ikkunaheijastus.

Toisaalta, tien varrella tuntui olevan vain harvakseltaan pysähtymispaikkoja, ja niiltä avautuvia maisemia peitti jo pitkäksi kasvanut kuusikko. Osaa pysähtymispaikoista ei ollut edes aurattu näin talvisaikaan. Olin ihan tyytyväinen lopulta päätökseen olla vuokraamatta omaa autoa. Kaiken lisäksi meidän kuski pysähtyi muutaman kerran pissattaan matkustajiaan ja kerran jopa ihan huvikseen, jotta olisimme nähneet kunnolla aamuauringossa kimaltelevan Athabasca Glacierin.

Tässä vielä pari kuvaa.

Vaiko sittenkin lovesong for the mountains? 💙

---
P.S. Loppuviikosta pyrähdän länsirannikolle kevääseen "Vancityyn"!