Jalattomana Jasperissa talvella - ei se paras vaihtoehto!

No, ei nyt ihan täysin jalattomana. Mulla oli takana pari päivää Banffissa ja Lake Louisella, joten kipeästä ja turvonneesta nilkasta huolimatta askeleita oli kertynyt enemmän kuin liikaa. Oli tuntunut suorastaan mahdottomalta jättää Banffin kansallispuiston huudien tsekkailu väliin vain siksi, että kävelyni muistutti enemmänkin +90-vuotiaan parkinsonmummon hidasta liikehdintää kuin vetreän kolmekymppisen. 

Toinen päivä Banffissa oli ollut pilvinen ja lumisateinen ja lepuutellessani aamupäivästä tuota nilkkaa hostellin yhteistiloissa jääpalapussin alla mulla oli käynyt mielessä, että voisi kai ottaa jalan takia vähän rauhallisemmin... mutta se oli se päivä, kun harhauduin Sulphur Mountainille. 

Matka Banffista Jasperiin Icefields Parkwayta pitkin kesti nelisen tuntia ja Banffissa kyydin saapumista odottelin kärsivällisesti hostellilla jalkaa koholla pitäen. Matkustuspäivä koitui siis ihan vahingossa nilkkani ansaitsemaksi vapaapäiväksi, etenkin, kun vihdoin kuuden aikaan illalla päästessäni Jasperiin olin niin väsynyt, että heittäydyin hotellissa suoraan sängylleni ja nousin siitä vain avaamaan oven ruokakuriirille. 

Matkasin Jasperiin Sundog Toursin Banff-Jasper Connectorilla hintaan 74 CADia, ja vielä kerran pitänee mainita, että se Icefields Parkwayn tarjoilema maisema oli suorastaan uskomaton ilmestys minibussin suurien ikkunoiden takana.

Jasper Sky Tram Whistler Mountainilla - sinne ei kuitenkaan pääse kuin kesällä.

Mutta nyt olin perillä Jasperissa. Olin varannut yösijan Mount Robson Innista. Se oli ihan mukava motellityyppinen hotelli, jonka huoneisiin pääsi kulkemaan ulkokautta. Itselleni siunaantui päätyhuone, joten se oli oikein rauhallinen ja hiljainen, mitä nyt yläkerran huoneessa taidettiin välillä suorittaa jotain huonekalujen uudelleenjärjestysennätystä kolinasta päätellen. Huoneen hintaan sisältyi aamupala, joka oli oikein mainio ja täyttävä erilaisine mehuineen, hedelmineen, leipävalikoimineen ja eläinperäisine proteiineineen.

Ensivaikutelma Jasperista ei ollut ihan yhtä innostava ja itkettävä kuin Banffissa. Ympärillä levittäytyvä Jasperin kansallispuisto oli toki vaikuttava edelleen kohti taivaita tavoittelevine vuoren huippuineen, mutta itse tuo pieni kaupunki oli sijoittunut keskelle avaraa laaksoa, joten vuoret eivät tulleet iholle samalla tavalla kuin Banffissa. Saapuessani taivas oli kuroutunut ohueen pilviverhoon ja iltakin alkoi jo hämärtää, joten ehkä sekin hieman latisti tunnelmaa.

Mount Robson Innissa oli loistava palvelu. Respassa nähtiin heti, että olin pitkän päivän uuvuttama ja mulle lätkäistiin käteen paikallisen ravintolan kotiinkuljetuslista. Se oli ihan uskomattoman ihana asia juuri sillä hetkellä, sillä mun eväisiin minibussimatkalla oli kuulunut vain yksi banaani, yksi helvetin ällömakea juotava mansikkajogurtti (jota en edes tainnut juoda loppuun asti)) ja pieni pussi värikkäitä kalakarkkeja. Suunnilleen juoksin, minkä tuolta jalaltani pääsin, suoraan hotellihuoneeseen enkä riisunut edes takkiani ennen kuin jo näppäilin ravintolan numeroa puhelimeeni. Hetkeä myöhemmin mun ovella seisoi lähetti mun ceasarsalaatin ja ranskalaisten kanssa. 

Hotellin sijainti oli melko optimaalinen. Jasper ei ole todellakaan mikään metropoli, ja keskustan läpi kävelee pysähtymättä ehkä viidessä minuutissa. Se oli mulle aivan riittävästi. Ei sellaiseen erämaameininkiin mikään suurkaupunki olisi sopinutkaan. Hotellilta käveli vartissa keskustaan, siis kipeällä jalalla. Päivän tauko kaikessa edestakaisin suhailussa oli hieman laannuttanut nilkkani arkuutta, mutta Jasperissa kävellessä se alkoi uudelleen kipeytyä. Mietin kuumeisesti, että mitä ihmettä mä voisin tehdä Jasperissa talvella, kun käytössä oli periaatteessa vain yksi ehjä jalka.

Osoittautui, että Jasperiin ei kannata lähteä talvella yhdellä jalalla. Kansallispuiston sydämessä on jos minkäkinlaista tekemistä, mutta suurin osa niistä pitää jättää huomiotta, jos ei kykene normaaliin askellukseen molemmilla jaloilla. Laskettelusta hiihtämiseen ja lumikenkäilyyn ja jääkanjonikävelyyn, muunmuassa tätä kaikkea voi tehdä Jasperin hienoissa vuoristomaisemissa. Itseäni olisi kovasti kiinnostanut tuo kanjonikävely, ja vaikka minä aika mielenvikainen joskus olenkin, niin en kyllä ihan niin paljon, että olisin lähtenyt rämpimään jäiseen kanjoniin jalkani kanssa. Lisäksi Athabasca-jäätikölle järjestettäville retkille on mahdollista osallistua vain toukokuusta lokakuuhun, joten sekään ei tullut kysymykseen. Myös moni muu mielenkiintoinen luontoaiheinen tekeminen oli mahdollista vain kesäsesonkina.

Yksi ainoista aktiviteeteista, jolle mun oli järkevää osallistua rampana, oli Sundog Toursin järjestämä Winter Wildlife Discovery Tour. 72 dollaria maksava puolen päivän mittainen retki järjestettiin minibussityyliin ja kävelyä siihen sisältyi ehkä vähiten kaikista mahdollisista tarjolla olevista retkistä. Muutamaan otteeseen piti jalkautua aivan umpihankeen nähdäkseen lähempää Jasperin laaksoissa ja metsissä asustelevia veijareita, ja se oli jokseenkin haastavaa, mutta retken vetäjä, iäkäs eläkkeellä oleva entinen Jasperin puistonvartija oli aina tarjoamassa auttavan kätensä.

Where's Waldo? Ei. Where's coyote? Jasper ei jättänyt kokonaan kylmäksi, vaikka toki olisin näitä koiraeläimiä katsellut ja kuunnellut vähän lähempääkin. Jäätyneen joen päällä jolkotteli kolme kojoottia, jotka sillointällöin pysähtyivät ja lauloivat ilmoille upean ulvahduksen. En olisi erottanut sitä suden ulvonnasta. Siinä vuoriston syleilyssä, talven hiljentämässä erämaassa tämä oli hieno kokemus. 

Retki oli ihan mukava, mutta se ei silti täyttänyt villeimpiä ja mielikuvituksekkaimpia odotuksiani. Olin varautunut näkemään vähintään seitsemäntoista suden lauman ajavan takaa satapäistä biisonilaumaa lumi tassujen ja kavioiden alta pöllyten. Ei ihan mennyt näin. Eläimiä toki putkahteli eteen sieltä sun täältä, yli kolmekymmentä vuotta puistonvartijana toiminut ukko kyllä tiesi tasan tarkkaan, mistä eläimet löytää, mutta jotain isompaa ja ravisuttelevampaa olisin toivonut. En tiedä itsekään, että mitä se olisi voinut olla. Ehkä sitten tuo yllä kuvailemani tilanne, jonka tavallisesti näkee vain luontodokkareissa.

Liikenneruuhka Jasperissa. Näitä "bighorn sheepeja" parveilee tienposkilla valtavasti ja pohjoiseen päin Jasperista lähdettäessä ei voikaan olla huomaamatta varoituskylttejä. Nämä elukat joutuvat auton kolhaisemiksi tuolla todella usein.

Pyramid Lake ja Pyramid Mountain

Jasper oli ystävällinen ja rento pikkukylä keskellä Kalliovuorten erämaita ja kovin kaunis lumisine maisemineen, mutta kokonaisuudessaan fiilis jäi hieman tylsäksi. Luulen, että jos olisin päässyt seikkailemaan jäiseen kanjoniin tai tallustelemaan Athabasca-jäätikölle, olisi Jasper jäänyt mieleeni paljon mielenkiintoisempana ja ihkutettavampana vierailukohteena. Tämän talvisen, meh-tyylisen kokemuksen perusteella mun on siis kai pakko sanoa, että Jasperiin kannattaa mennä enemmänkin kesällä (silloin voi luonnollisesti nähdä myös alueen karhuja, jotka nyt olivat korkealla vuoren rinteiden puurajalla vetämässä talviunta palloon), tai ainakin kahdella terveellä jalalla. Ehdottomasti en siis halua tyrmätä Jasperia. Jos ei muuta, niin luonnon läheisyys, hiljaisuus ja erämaan lumo voivat olla jo suuria syitä vierailla Jasperissa.