5. huhtikuuta 2020

Kun korona pilasi ulkoilun - eräs retki Kurjenrahkan kansallispuistoon

Tämänhetkinen koronatilanne on ajanut suomalaiset linnoittautumaan koteihinsa. Ihmiset joka puolella Suomea pohtivat nyt kuumeisesti, että mitä he voivat tehdä saadakseen koronaeristysajan kulumaan mahdollisimman kivuttomasti. Kun kaikki kotoa poistuminen julkisille paikoille, paitsi lähikauppaan ruokaostoksille, on riski itselle ja ennen kaikkea muille ja vähän tuomittavaakin, moni on yhtäkkiä muistanut jotain ihmeellistä: Suomessa on luonto, johon voi mennä retkelle! Mikäs sen parempi idea kuin toteuttaa sosiaalista eristäytymistä metsässä! Ajatus ja sitten se raaka todellisuus saavat minussa aikaan hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. 

Kurjenpesän luontotuvalta myötäpäivään. Sää oli aluksimelko harmaa, mutta muuttui päivän edetessä aika mainioksi!

Kävimme muutama viikko sitten ulkoilemassa ukkelin kanssa Kurjenrahkan kansallispuistossa. Tarkoituksena oli nauttia luonnosta, sen rauhasta ja hiljaisuudesta, antaa perisuomalaisen suomaiseman laskea verenpainetta. Myönnän: olin ajattelematon ehdottaessani ukkelille kohteeksi juuri kansallispuistoa. Vaikka uutisissa oli jo tuolloin kerrottu paljon suomalaisten yhtäkkisestä innosta etsiytyä luontoon vapaa-ajallaan, en osannut lainkaan kuvitella, minkälainen ruuhka meitä olisi odottanut Savojärvenkierroksella. Siinä oli sosiaalinen eristäytyminen kaukana jo parkkipaikalta lähtien.

Saadakseen kuvia, joissa ei ole muita ihmisiä, piti vähän kikkailla ja odotella. En todellakaan ole mikään  täydellisen kuvan metsästäjä, jolla olisi kärsivällisyyttä odotella esimerkiksi juuri ihmismassojen hälvenemistä. Joskus on aikaa sellaiseen, mutta ei todellakaan aina. Tässä siis aivan poikkeuksellisia kuvia nyt tarjolla!


Savojärvenkierros on kuutisen kilometriä pitkä retkeilyreitti, joka kulkee enimmäkseen kansallispuiston alueella kiertäen pienen Savojärven. Metsämaisemaa ei juurikaan ole reitin varrella kuin alussa ja ihan lopussa, sillä lähes koko reitti kulkee suomaisemissa. Pitkospuut kattavat lähes koko reitin, mikä tekee liikkumisesta helppoa, ehkä jopa vähän liiankin helppoa omaan makuuni. Mutta jäi jalansijojen etsimisen sijaan enemmän aikaa ajatteluun. Pohdiskelin tuolla, mitä mieltä mä itse olen: kumpi on suomalaisempi maisema, metsä vai suo. Olen aina ollut enemmän metsäihminen, mutta täytyy myöntää, ettei suo jää kovin kauas kakkossijalle. Suot ovat itselleni jollain tapaa mystisiä ja vähän pelottaviakin paikkoja, mutta niin kauniita, niin kauniita kaikessa rauhallisuudessaan ja liikkumattomuudessaan. Savojärvenkierros halkoo lähes koskemattomia suoalueita, sellaisia ihan oikeita suoalueita, joita ei oikein tahdo löytyä enää juuri mistään tästä maasta, kiitos jyräävän metsätalouden. 

Mun ja ukkelin oli vaikea päästä luontomoodiin Savojärvellä. Emme tosin olisi voineet enää osua paikalle pahempaan aikaan: oli viikonloppu ja kello hieman yli puolen päivän, joten vikaa oli toki meissäkin. Jäätävä ihmisryntäys retkeilyreitillä hukutti alleen sen rauhan, jota olimme tulleet etsimään. Emme kuulleet suon hiljaisuutta, tuulen havinaa puiden latvoissa emmekä Savojärven aallon loisketta. 

Me kuulimme, miten joku ei osannut päättää, minkälaisen piirtopöydän ostaisi itselleen. Kuulimme, miten jollain oli vaikeuksia tulla toimeen työpaikalla kollegan kanssa. Kuulimme huutoa ja kiukuttelua, aivan liian kovaäänistä naurua ja muuta ihmislähtöistä molinaa, joka kiristi meidän hermoja ihan uskomattomalla tavalla. 

Suurin osa ihmisistä kiersi reittiä myötäpäivään kuten mekin, mutta satunnaisia kulkijoita harhaili vastaankin. Pitkospuilla keskellä upottavaa ja veden valtaamaan suota ei ehtinyt nauttia maisemasta, vaan piti murehtia koko ajan, ettei olisi horjahtanut pitkospuilta sivuun, kun väisteli vastaantulijoita. Ei voinut edes haaveilla pysähtymisestä vetääkseen syvään henkeä ja imeäkseen ympäristön seesteisyyttä itseensä, sillä takaa tuleva ihmispaine oli niin valtava, että joku siellä olisi moisesta kuitenkin loukkaantunut. Sanoin ukkelille, että jos ihmisiä alkaa liiaksi kerääntyä ympärille, pitää vaan alkaa yskimään tosi kuuluvasti ja näyttävästi. Joo, tiedän, lapsellinen ja tyrmistyttävä ajatus näinä aikoina, mutta voi, sillä hetkellä niin houkutteleva, niin houkutteleva!


"On pimeys ohi. Taas kuljetaan valoon päin, kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin!" - T. Läntinen
Ruuhkasta huolimatta oli mitä mainioin keino juhlistaa edellispäivänä vietettyä kevätpäiväntasausta.


Tietysti kuumaa kaakaota retkellä! Piti vähän etsiskella paikkaa, jossa ei olisi ollut niin alttiina ohitse kulkeville ihmisille ja niiden metelille, mutta sellainen lopulta löytyi, ei tosin niin syrjästä kuin olin toivonut.

Savojärven reitillä on muutama paikka, jossa voi pysähtyä hengähtämään ja nauttimaan nuotion lämmöstä. Meilläkin oli makkaraa ja sen sellaista retkievästä ja -välineistöä mukana, mutta makkarat paistoimme lopulta illalla kotona uunissa ranskalaisten kanssa. Levähdyspaikat kuhisivat ihmisiä kuin olisi joutunut keskelle kesän kuumimpia festareita. Se oli  yököttävää. Ihan rehelllisesti ja häpeilemättä ilmaistuna yököttävää. 

Savojärvenkierros lienee Kurjenrahkan suosituin retkeilyreitti myös ilman koronan vaikutusta. Ohitettuamme järven pohjoispuolella sijaitsevan nuotiopaikan reitiltä haarautuu pohjoiseen yhdyspolku Pukkipaloon, jossa kävin syksyllä nauttimassa äänettömästä sunnuntaiaamusta sydäntäsärkevän upeissa aarniometsämaisemissa. Melkein teki mieli koukata siihen suuntaan, vaikka veikkaan, että joku toinenkin helpotusta ihmisvilinään hakeva olisi sinne sinä päivänä eksynyt. Jatkoimme kuitenkin urheina edessä aukenevaa pitkospuureittiä pitkin ja väistelimme ympäriinsä poukkoilevia kaikenikäisiä ihmisiä parhaamme mukaan ilman, että olisin lopulta toteuttanut uhkaustani yskimisestä liian tiukassa tilanteessa. 

Mikä ihmisten ulosryntäämisestä sitten on mielestäni niin ristiriitaista? Lienee jo selvää, etten pidä täyteen ahdetuista luontopoluista tai siitä, että tuolla arvokkaan luonnon keskellä möykätään ja puhutaan kovaäänisesti. On kuitenkin lohduttavaa huomata, että suomalaiset, jotka aina niin kehuskelevat vahvalla luontosuhteellaan, ovat lopulta siirtyneet sanoista tekoihin ja todella lähteneet luontoon nauttimaan siitä (miten siitä voi saada mitään irti, kun mukana on tuhat muutakin ihmistä, en tiedä, mutta yritys hyvä!).

On kuitenkin muutama seikka, joka tuosta kaikesta tekee niin kovin surullisen. Ensiksi: toteutuakseen tämä vaati koronan aiheuttamat helvetilliset olosuhteet, jossa ihmiset eivät keksi muuta tekemistä kuin lähteä ulos, mutta ei suinkaan siksi, että metsään olisi muuten vain mukava mennä, vaan siksi, koska se on viimeinen vaihtoehto. Toiseksi: nyt luontoon eksyvät ihmiset, jotka eivät siellä tavallisesti käy, eivät välttämättä osaa toimia oikein. Viime aikoina on ollut puhetta medioissa mm. siitä, että ruohikkopalovaroituksen aikaan kertakäyttögrillejä on poltettu aivan huoletta suojelluilla alueilla ja roskiakin on alkanut levitä ympäriinsä. Kolmanneksi: kun ne ihmiset, jotka eivät yleensä käy luonnossa, menevät sinne nyt ja paikat ovat pullollaan muita, joilla on ollut täysin sama ajatus, eivät todellakaan pääse sisään siihen, miksi se on oikeasti niin siistiä ja mieletöntä. Heillä ei tule edelleenkään olemaan mitään käsitystä siitä, miten upeaa on olla hetki hiljaisuudessa ja kuunnella vain sitä, mitä luonnolla on sanottavana.

Seuraava saattaa kuulostaa kamalalta ja hei, ehkä olenkin kamala ihminen, mutta oikeasti: toivon sydämeni pohjasta, että tämä korona on äkkiä ohitse, eikä pelkästään siksi, että himottelisi lähteä reissuun, vaan myös siksi, että nuo luonto- ja retkeilypolut hiljenisivät ennalleen. Suuri kiitos ei retkeilykohteiden ruuhkille. Ei ei. Yäk.


En koe olevani etuoikeutettu menemään metsään, mutta en vaan voi mitään sille raivolle, joka tästä metsiin suuntautuvasta massamobilisoitumisesta aiheutuu tällä hetkellä ja eniten siksi, että se sosiaalinen eristäytyminen ei enää toimi metsässäkään tämän vuoksi. Toivoisin edes parempaa ohjeistusta näitä alueita ylläpitäviltä tahoilta siihen, miten näillä retkeilyreiteillä ja nuotiopaikoilla toimitaan oikeaoppisesti, sillä ehkä esimerkiksi sääennusteiden yhteydessä mainittujen ruohikko- ja metsäpalovaroitusten ymmärtämisessä on jotain vikaa.

Noh. Rauhotutaas sitten. 

Kun korona on ohi, tai jos näitä valottuvia iltoja (joiden siis luulisi olevan vähän hiljaisempia ajankohtia suunnata suositulle reitille) haluaa hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, Savojärvenkierros on mainio kahden-kolmen tunnin patikointireitti, jossa voi kohdata Suomessa viime vuosikymmenien saatossa uhanalaisiksi muuttuneita suomaisemia. Jos haluaa haastaa itsensä pidemmälle retkelle, voi samaan syssyyn kiertää vaikkapa sen upean Pukkipalon reitin, kuten me ukkelin kanssa suunnittelimme tekevämme kesällä. Vaihtoehtoja retkille löytyy enemmänkin, onhan polut yhteydessä paikalliseen Kuhankuonon 300 kilometriä pitkään retkeilyreitistöön. 

Älkää nyt jättäkö menemästä luontoon vain, koska ahdistunut bloggaaja asiasta hermostuu. Pyydän vain harkintaa ajan ja paikan valinnassa, rauhallista, hiljaista ja siistiä käyttäytymistä ja turvavälien muistamista. Se ei ehkä auta täyttämään omaa henkilökohtaista tai monien muiden luonnossa paljon liikkuvien vaatimuksia siitä, mitä haluaa luonnon helmassa kokea ja miten sen haluaa kokea, mutta se auttaa. Edes vähän. 

Kiitos ja anteeksi. Aurinkoista sunnuntaita kaikille! 💛

2 kommenttia:

  1. Mekin oltiin jokin aika sitten Kurjenrahkassa lauantaina. Kokemuksemme oli kuitenkin hyvin erilainen, vaikka lähdimme samalta parkkipaikalta liikkeelle ja lähdimme aluksi kulkemaan Savojärvenkierrosta. Ihmisiä näkyi vain muutama, joskin olimme useita tunteja aiemmin liikkeellä kuin te. Sen jälkeen teimme koko Vajosuon vaelluksen ja saimme olla reitillä ihan rauhassa. Lopuksi sitten auringon jo laskiessa kuljimme toisen puolen Savojärvenkierroksesta ja saimme olla reitillä kahdestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että jollekin on osunut autenttisemmat luontokokemukset :)

      Poista

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto