29. maaliskuuta 2020

Marrakeshin medinan kaaoksessa


Tutustuminen Marrakeshin uuteen kaupunkiin jäi täysin olemattomaksi, joten voin sanoa siitä vain sen, minkä näin bussin ja taksin ikkunasta. Ensin olin hämmästynyt. En oikein tiennyt, olinko Marokossa vai sittenkin jossain eteläeurooppalaisessa, Välimeren lämmössä palmujaan kasvattavassa kaupungissa. Yritän kai sanoa, että kaikki näytti yllättävän siistille ja jopa modernille; aivan toisenlaiselle kuin olin kuvitellut, mutta juuri se lienee läheisen Euroopan vaikutus ja tietysti se, että Marrakesh on yksi Marokon suosituimmista turistikaupungeista. Infrastruktuuri on kenties tuon paineen alla luotu. Alan, Riad el Zoharin pomomies, kuvaili vanhan ja uuden kaupungin eroa jotakuinkin seuraavasti: "Uusi kaupunki on rakennettu vanhan kaupungin ympärille ja köyhät on suljettu vanhaan kaupunkiin pois uuden kaupungin rikkaiden jaloista." En tiedä, pitääkö tuo paikkansa, mutta totta on ainakin se valtava, tuohon suuntaan viittaava kontrasti uuden ja vanhan kaupungin välillä. 


Medina on yksi Unescon maailmanperintökohteista ja Marrakeshin ykkösjuttu. Meillä oli niin tiukka aikataulu medinaan ja koko Marrakeshiin tutustumisen suhteen, että osa medinastakin jäi tarkastamatta. Mihin medinassa sitten kannattaa mennä, jos päämäärättömään haahuiluun ei ole aikaa? Soukiin. Ehdottomasti soukiin. Souk on pohjoisafrikkalainen tori. Marrakeshin medinan souk levittäytyy alueen pohjoisosiin ja se on niin sokkeloinen, että kaikkien kujien kattavaa karttaa on lähes mahdotonta löytää. Me saimme sellaisen el Zoharin Alanilta, vaikka emme lopulta juuri turvautuneet siihen. Kukaan ei halua tuossa paikassa näyttää liikaa turistilta, jos ei halua peräänsä ensin hyvää hyvyyttään tietä neuvovaa ja lopulta siitä kuitenkin rahaa vaativaa joukkiota. Toisekseen, halusimme tehdä juuri niin kuin meille oli neuvottu: eksyä, koska soukissa se on hyväksyttävää ja toivottavaa. Selvisimme siis ilman karttaa soukin labyrintista ihan tuosta noin vain, vaikka joka suuntaan risteilevä kujien kompleksi ja samoja tuotteita myyvät kojut näyttävät kaikki aivan samanlaisilta!

Vaatimukset soukiin sukeltamiselle ovat kovat: jos haluaa jotain ostaa, pitää olla valmis tinkimään ja maltti täytyy säilyttää, vaikka joka puolelta perään huutelevat krääsäkojujen myyjät voivatkin olla meininkiin tottumattomalle hermoja raastavaa. Soukien myyjät ja heidän innostumisensa, kun erehdyit luomaan hieman liian pitkän katseen heidän kojuunsa, oli todella raskasta. Ei tehnyt mieli jäädä edes tutkimaan, mitä on tarjolla. Liiallinen myynti-into ainakin omalla kohdallani sai aikaan totaalisen kieltäytymisrefleksin.

Toisaalta mun oli pakko ostaa huivi ja jo pelkkä ajatus johonkin kauppaan pysähtymisestä ja kauppiaan kanssa käydystä painostavasta vuorovaikutuksesta oli ahdistava. Olin onnistunut jättämään matkaa varten mukaan pakkaamani huivin jo alkumatkasta vanhempieni luokse Suomeen ja odotin kauhulla seuraavana päivänä koittavaa retkeä Saharaan ja sen polttavaa aurinkoa ilman minkäänlaista päähinettä. Päädyin pitkin hampain yhteen huiveja myyvään kojuun. Kauppias olisi taatusti halunnut myydä mulle ainakin viisitoista huivia, niin kamalasti se innostui, kun poikkesin kojuun sisälle. Pahin osuus ei ollut kuitenkaan se tuputtaminen, vaan tinkiminen, joka on marokkolaisessa kulttuurissa oletusarvoista ja jopa loukkaavaa, jos sitä ei tee. Onnistuin tinkimään 50 dirhamia huivin hinnasta aivan käsittämättömän onnettomilla tinkaustaidoillani.




Soukien kaaosmaisuudessa on jotain kiehtovaa, jotain omituisen ihanaa, vierasta ja haastavaa: sitä todellista mukavuusalueelta poistumista. Lisäksi, kaltaiseni miellyttämishaluisen ihmisen on tehtävä ihan hitokseen töitä, että onnistuu sukkuloimaan soukin läpi ilman omantunnon tuskia. Itsensä pitää kouluttaa siihen, ettei ole epäkohteliasta vain jatkaa matkaansa kiinnittämättä minkäänlaista huomiota soukin myyjiin, kerjäläisiin tai elintarvikekioskin edessä muoviämpärissä ahtaasti päällekkäin ostajaansa odottaviin kilpikonniin. Lisämausteensa kujilla harhailuun tuovat tietysti moposankarit, jotka pujottelevat ihmismassan seassa hämmästyttävillä nopeuksilla.

Kaikella kunnioituksella, minulle soukit olivat krääsäpesäkkeitä, jotka edustivat kaikkea sitä pahaa, josta maailmassa kuuluisi päästä eroon: liiallista kulutusta. Vaikka Marrakeshin medinan souk palveleekin osittain vielä myös paikallista väestöä, kujilla suurin osa vastaantulijoista on länsimaalaisia matkailijoita, joita varten suurin osa kojuista on olemassa. Se, että joka kolmannessa puodissa myytiin samaa, joutavaa tilpehööriä muutamaa dirhamia halvemmalla kuin toisessa, sai minut voimaan pahoin. En jaksa uskoa, että kukaan paikallinen niistä ostaisi yhtään mitään. Sen sijaan esimerkiksi Jemaa-El-Fna -aukiolla myyntikojujen sisältö oli jo hieman kattavampi ja paremmin paikallisia palveleva, vaikka ei sielläkään turistien rahoja kyttääviltä kauppiailta välty.




Jemaa-El-Fna on medinan yksi keskeisimpiä alueita. Se on suuri aukio, joka päiväsaikaan on kuin valtava tori ja iltaisin kuin suuri katuruokakeittiö. Meno aukiolla oli sekasortoinen, kun saavuimme alkuillasta paikalle. Hälinä oli sekoitus ihmisääniä, käärmeenlumoajamusiikkia ja oikeaan aikaan myös läheisen moskeijan rukouskutsua. Ukkelin kaulaan oli yhtäkkiä ripustettu käärme. Vastaan käveli mies, joka talutti kaulapannassa apinaa. Torin laidalla ajattelemattomat turistit maksoivat luultavasti ylihintaa päästäkseen ihastelemaan Marrakeshin kaaosta hevosten vetämistä vankkureista. Melu, kaikkialla vallitseva epäjärjestys ja kova asfaltti kavioiden alla saivat mut säälimään niitä kylkiluitaan esitteleviä hevosia. Niillä täytyi olla kovat hermot. En ymmärrä, miten kukaan pystyi maksamaan siitä "huvista". Marokkoon ei siis kannata matkustaa, jos menettää yöunensa eläinten kohtelun vuoksi.

Taidokkaasti ahtaille kujille piilotettujen riadien lisäksi Marrakeshin medinasta voi löytää rauhaa myös Le Jardin Secretin kasvipuutarhasta. Me emme luultavasti olisi päätyneet sinne, mikäli riadin pomomies Alan ei olisi maininnut asiaa tai saatellut meitä henkilökohtaisesti sen sisäänkäynnille. Sisäänpääsymaksu puutarhaan on 60 dirhamia, mikä ei toisaalta tee suurta lovea länsimaalaisen turistin kukkaroon, mutta mikä toisaalta tuntuu hieman tuhlaukselta ihmisiä kuhisevassa viherparatiisissa ja sen melko mautonta ja ylihintaistakin välipalaa tarjoilevassa kahvilassa. Toisaalta, jos Marrakeshin akviferisysteemi kiinnostaa, kannattaa jäädä katsomaan Alaninkin kehumaa vesivideota, jossa veden matka Atlas-vuorilta kaupunkiin ja putkistojen toimintaperiaatteet avataan yleisölle.











Marrakeshin vanha kaupunki voi vaikuttaa kaoottiselta, mitä se kyllä ihan totta onkin, ja paikalta, jossa minun kaltaiseni, ihmisiä kartteleva tyyppi ei kamalan hyvin viihtyisi. Nopealla kahden illan ja yhden aamun taktiikalla en kuitenkaan ehtinyt ahdistua siitä härdellistä juurikaan. En kiellä, etteikö se meteli ja levottomuus olisi hetkellisesti saanut otsasuonen pullistumaan uhkaavasti, mutta itselleni kokemus Marrakeshin medinasta kokonaisuutena oli enemmänkin mielekäs. Mielekkään ja jopa positiivisen kokemuksesta teki luultavasti juuri se seikka, mitä olin niin pitkään kaivannut matkoiltani: se aivan erilainen kulttuuri, johon adaptoituakseen joutuu hieman ponnistelemaan. Marrakeshin medina on juuri sitä, mitä pohjoisafrikkalaiselta vanhalta kaupungilta voi odottaa: mystinen, ihastuttava ja hyvällä ja kohtuullisella tavalla länkkärin aisteja ärsyttävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto