18. helmikuuta 2021

Ajatuksia Kuusamosta

Terveisiä Kuusamosta, tai tarkemmin sanottuna Juumasta! Täällä eräs onnellinen ihminen nauttii talvilomasta täysin rinnoin, vaikka pakkanen meinaa ihan tosissaan paukkua nurkissa. Vuokramökki sijaitsee noin vartin ajomatkan päässä Rukalta pohjoiseen, ihan Oulangan kansallispuiston kulmilla, sopivan matkan päässä kaikista mielenkiintoisista, ennalta haavelemistani luontokohteista.

DSC_0024

Ensimmäisenä päivänä pojat halusivat rinteeseen, joten me tytöt valloitimme Rukan koillispuolella sijaitsevan Valtavaaran huipun. Tykkylumipuiden topiariassa ei pakkanen päässyt yllättämään, mitä nyt kodassa kuumaa kaakaota hörppiessä paikallaan istuessa vähän meinasi vilu iskeä. 

Eilen samoiltiin - tai kuten pojat totesivat: ramboiltiin - Oulangan kansallispuistossa. Retkeilimme Jyrävälle paistamaan makkaraa upeissa rotkomaisemissa, eikä pakkanen tuntunut missään. Olen aina ollut sitä mieltä, että pakkanen on vain pukeutumiskysymys (itse ostin muutama vuosi sitten talvitakin, jolla valmistauduin kanadalaiseen ydintalveen ja se on kyllä maailman lämpimin takki ihan taatusti!)!

Valtavaaran huiputus oli sellainen extemporeajatus, joka ei varmasti olisi putkahtanut edes mieleen ilman "kollegoiden" blogikirjoituksia, mutta Oulanka oli talviloman bucketlistalla. Molemmista kirjoitan ihan omat postauksensa vielä myöhemmin!

DSC_0003

DSC_0009

Koronavuoden kasvattama stressi on hiljakseen näissä sinivalkoisissa maisemissa päässyt hellittämään. En ole edes muistanut kaivata ulkomaille, vaikka some muistuttelee vuosi sitten tekemästämme matkasta mystiseen Marokkoon tai kolmen vuoden takaisesta seikkailusta trooppisessa Meksikossa. 

Haaveilin niin monta vuotta lumisesta pohjoisesta, että tämä on ihan parasta just tällä hetkellä. Huolimatta siitä, ettemme ole kuitenkaan Lapissa, voinee sanoa, että talviloma pohjoisessa on yksi kotimaan bucketlistan kohdista, ja nyt sen saan raksia yli. Kuusamo on ihan tarpeeksi pohjoista raumalaiselle.

DSC_0008

Mietin paljon sitä, miten virkistävä tällainen matka olisi ollut viime talvena, kun länsirannikon talvi kiteytyi yhteen päivään, jolloin oli ehkä viisi senttiä lunta. Ikuisen marraskuun keskeltä olisi ollut ihana päästä peuhaamaan kunnon hankeen ja nauttimaan lumoavista lumimaisemista. Toisaalta kontrasti olisi ollut pian niin suuri kotiin palatessa, että se olisi saattanut aiheuttaa lieviä masennusoireita. 

Pohdin myös sitä, että oliko turhaa matkustaa tänne Kuusamoon asti tällaisena talvena, jona lunta ja jäätä on yllinkyllin lounaisrannikkoa myöten (ja vielä koronakin, iik!). Sitten, tallustellessani omituisten tykkylumipuiden keskellä, astuttuani polulta hankeen, johon upposin reittä myöten ja katsellessani utuista ja valkoista maisemaa Valtavaaran hyiseltä huipulta, tajusin, ettei todellakaan kyse ollut mistään turhasta reissusta. Kyse oli siitä kotimaan bucketlist-reissusta!

"I regret going traveling... said no one ever."
DSC_0012

Vuokrasimme mökin taktikoidusti juuri ennen hiihtolomaviikkoja. Nyt poluilla ja rinteessä on ollut ihanan rauhallista ja hiljaista, ja se tekee tästä lomailusta entistä parempaa! Voin vain kuvitella, miten öklöttävää tämä kaikki olisi ollut ensi viikolla, kun joka paikka pursuaisi lomalaisia. Tosin, saimme siitä ehkä ihan pienen maistiaisen piipahtaessamme Rukan Salessa toissapäivänä, kun jouduimme jonottamaan kassalle "mukavan" tovin. Tässä on jälleen kerran loistava esimerkki siitä, että off-seasonina kaikki reissaaminen on vaan parempaa ja miellyttävämpää.

DSC_0022

Kaupassa oli kieltämättä vähän hankala noudattaa koronaohjeistuksia turvaväleistä. Rukan Salessa ja Kuusamon Prismassa piipahduksen koommin emme ole juurikaan altistaneet itseämme mahdollisille koronalähteille, joten ihan hyvin menee senkin puolesta. Emme linkoile täällä, ja samaa maskien aiheuttamaa silmälasien huuruuntumista saa manata täällä niin kuin kotonakin, ja maskisuositus tuntuu menneen perille kaikille muillekin lomalaisille (matkalla tosin olin hieman pöyristynyt ja tuomitsin, kun huoltoasemalla kenelläkään, paitsi myyjällä, ei ollut maskia).

Mutta onneksi näitä asioita ei tarvitse stressata lähes tyhjillä luontoreiteillä. Tänään luvassa lienee vähän pilkintää tuossa rannassa ja nuotiomakkaraa (kunhan sen nuotiopaikan saa ensin raivattua esiin tuolta hangesta). Huomenna suuntaamme loman toiseen ehdottomaan bucketlistan kohteeseen Riisitunturille!

Mites muiden talvilomat ovat sujuneet? Ovatko ne vasta edessä päin ja mitä on luvassa?

8 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, sää on pitkälti pukeutumiskysymys. Käytiin eilen Riisitunturilla, parkkipaikalla oli vain yksi auto meidän lisäksi! Eli vielä ei näkynyt ruuhkaa. Tykätyin talvipatikointiin toden teolla! Varmasti tulee jatkossa tehtyä enemmän patikkareissuja myös pakkasilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvipatikointi on oikeastaan itsellekin vasta tänä talvena auennut, vaikka aina olen talvesta tykännytkin. Aikaisemmin sitä on jotenkin ajatellut, että se on kamalan vaivalloista tai kylmä tulee helposti. Mutta niinhän se ei ole, kun on oikeat vaatteet niskassa :)

      Me kävimme perjantaina Riisitunturilla ja autoja oli parkissa jonkun verran. Itsekseen siellä sai pääsääntöisesti kyllä Riisinrääpäsyä kiertää, joten se oli kiva juttu. Jotenkin tuli mieleen, että tulevalla viikolla saattaa olla enemmän porukkaa liikkeellä ja sitten se luontokokemus itsessään laskee kuin lehmän häntä, vaikka kauniit maisemat olisivatkin :/ Hyvä juttu, että tekin vältyitte lomamassoilta :)

      Poista
  2. Kuusamon seutu on kyllä ihana, yksi minun ehdottomia suosikkipaikkoja Suomessa. Juuri joululomalla kävin valloittamassa Valtavaaran, ja Riisitunturilla on tullut käytyä useammankin kerran. Oma talviloma on vielä edessä. Onneksi ei samaan kuin eteläsuomalaisilla, joten jospa ei ihan ruuhkassa tartteisi sittenkään pohjoisen tuntureita valloittaa. Pitää pakata auto täyteen ruokaa, jotta ei tartteisi sitten kaupoissakaan pyöriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusamo oli kyllä valloittavan kaunis paikka lähiseutuineen, onneks kelitkin olivat kohdillaan, vaikka jonkun mielestä pakkasta olisi kuulemma saanut olla hieman vähemmän :´)

      Tuo ruokaostosten tekeminen kyllä kannattaa etukäteen. Itsekin suunnittelin, että yksi iso kauppareissu voidaan tehdä, mutta jostain syystä sitten päädyin sinne Rukan Saleen muutaman sattuman takia. Toisaalta, meillä kotoa lähtiessä oli auto niin täynnä tavaraa, että kylmälaukut eivät olisi enää oikeasti mahtuneet kyytiin (kylmälaukku olisi pakkasesta huolimatta ollut tarpeen, kun kymmenessä tunnissa auto kyllä ehti sen verran lämmetä).

      Hyvää lomaa sulle! :)

      Poista
  3. Juuri Pohdin, että Kuusamossa olen ollut joskus kakarana. No nyt olemme toukokuussa menossa viikoksi sinne. Päivät täyttynee retkeilystä lähipaikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on kyllä keväälläkin taatusti mitä mainiointi patikoida :)

      Poista
  4. Tykkylumipuut on ihan best! Juuri vietin erittäin onnistuneen lumiloman Vuokatissa ja siellä tuli kyllä todettua, kun lasketteli -25 asteen pakkasessa 3 tuntia, että sää on todellakin vain pukeutis- ja asennekysymys! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, -25 kuulostaa jo aika hurjalta olla rinteessä, mutta! Se on nimenomaan se pukeutuminen ja asenne ;)

      Poista

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto