Makea kuin Riisitunturi

Meidän Kuusamon loman viimeinen destinaatio oli Riisitunturin kansallispuisto. Voin siis sanoa, että pääsinpäs lomalla Lappiin, sillä kyseinen kansallispuisto sijaitsee ihan Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnan rajalla, tietysti Lapin puolella, onhan kyse sentään tunturista! 

Meidän Juuman mökiltämme Riisitunturille oli matkaa hieman vajaa 35 kilometriä, mutta aikaa kului enemmän kuin googlemaps lupasi. Meillä oli alla retkeilyauto ja tie oli aurattu niin kapeaksi (etenkin Tolvantie), että jokaisen vastaantulijan kohdalla piti pysäyttää auto tienposkeen, ettei joku olisi päätynyt epätoivotulle off-roadille. Vaikka ei sillä, että vastaantulijoita olisi ollut kovinkaan paljon, sillä hiihtolomakausi ei ollut vielä pyörähtänyt käyntiin.

Riisitunturilla on reittiä mistä valita!

Millainen oli Riisitunturi? Hyvin omituinen ja omalaatuinen. Jo autosta nähdessäni ensimmäisen vilahduksen metsän takana kohoavasta, 466 metriä korkeasta laakeasta ja kummallisesta möykystä vaikutti siltä, että Riisitunturi oli kuin vanhingossa putkahtanut paikkaan, johon se ei oikeasti kuuluisi. Vasta kivuttuamme tunturin laelle alkoi sen sijainti tuntua ihan järjelliseltä ja ennen kaikkea sopivalta, avautuihan ympärillä kauaskantoinen maisema yli Kuusamon ylänköalueen ja naapurivaarojen, jossa useampikin laki yltää yli 400 metriin. Ehkä tunturi oli vanginnut ajatukseni jo autossa niin tiiviisti, etten ollut kiinnittänyt huomiota noihin vieraisiin vaaroihin. "Ei huudella vieraisiin pöytiin" vai miten se nyt meni...

Tunturin sopimattomuus ympäristöönsä oli kuitenkin vain alkusoittoa. Kiertäessämme reilun neljän kilometrin mittaista Riisin rääpäsyn rengasreittiä - tai kuten itse sitä nimitin: Riisin rykäisy, koska luulin pitkään, että se se oikeasti on (siellä on kyllä hiihtolatu, joka on nimeltaan Riisin Rykäisy) - huomasin, ettei tunturin sijainti ympäristöönsä nähden ollut alueen ainut hullunkurisuus, vaan tuntui kuin kokonainen maailma olisi siirtynyt planeetalta toiselle, kenties - tajusin sen myöhemmin katsellessani tykkypuita ympärilläni - jopa toisesta galaksista. Miten siistiltä tuntui löytää tällainen paikka täältä koti-Suomesta!

Täydellinen tykkykynttilä!

Tapion pöytä eli pöytäkuusi - kyllä, se on puu!

Ensin oli ihan sinistä ja valkoista, kun astelimme kansallispuiston portin läpi tuonne talven ihmemaahan. Sellaisina talven täydellisinä hetkinä sitä ymmärtää helposti, miksi Suomen värit ovat mitä ovat ja tuntuvat juuri oikeilta, kun taivas on kirkkaan sininen ja sen kehyksenä on vitivalkoinen metsä (tämän tajutakseen ei toki tarvitse matkustaa Riisitunturille asti).

Psst! Näetkö tuon lapsen istumassa puun latvassa?

Rääpäsy on todella helppokulkuinen. Se ei ole jyrkkä, vaan nousu tunturin huipulle on hyvin loiva. Reitti vaikutti hyvin tallautuneelta, joten lumikenkiäkään ei tarvinnut, ellei sitten ollut haluja kokeilla onneaan reitin ulkopuolelta. Meillä oli molemmilla lumikengät mukana, mutta vain ukkeli niitä kokeili - itse olin liian vaikuttunut maisemasta, en ehtinyt ajatellakaan mitään muuta kuin juuri sitä. Tuli pohdittua muun muassa paljon sitä, mistä nimi 'Riisitunturi' oli peräisin. Kenties siitä, että maisemaa täplittävät puut saattoivat vähän muistuttaa riisiä? Mielestäni maisema muistutti enemmänkin popkornia.

Maisemat ovat kohdillaan, kun puuraja alkaa jättäytymään taakse!

Korkeammalla taivas alkoi kietoutua ohueen pilveen ja maisema muuttui kertaheitolla täysin erilaiseksi. Sinisen ja valkoisen kontrasti alkoi heiketä ja tilalle työntyivät pehmeät sinisen, violetin ja harmaan pastellisävyt. Tykkypuumaisema alkoi näyttää nyt unenomaiselta hattaralta, jossa yksittäiset puut tuulen koveroineen alkoivat muistuttaa erään kaukaisen galaksin lumiplaneetta Hothin tauntauneja. Siellä ne seisoivat liikahtamatta, jäätyneenä, kevään lämpöä odottaen. 

Riisitunturin kansallispuisto on kuuluisa tykkylumipuistaan. Rääpäsyllä ollessamme pohdimmekin, voisiko kansallispuiston erikoislaatuinen upeus avautua samalla tavalla muina vuodenaikoina. Ainakin maisemat ylängölle olisivat yhtä hienot, etenkin varmasti ruska-aikaan. Mutta tykkylumi, joka taatusti saa yksinkertaisenkin kaverin mielikuvituksen ponnahtamaan lentoon alta aikayksikön, on kuitenkin puiston se juttu. Sen keskellä unohtui nopeasti jopa se parinkymmenen asteen pakkanen, joka tuolle aurinkoiselle päivälle oli osunut, tai se tunturin laella puhaltanut kylmä viima, joka sai poskipäät kirvelemään. Täytyy kuitenkin myöntää, että loppumatkasta kasvoilla saattoi tuntea kaukaisen kevään häivähdyksen aavistuksenomaisena lämpönä.

Tykkypuiden alla on hauskoja majoja!

Yritin muotoilla kermavaahdosta tykkyä, mutta epäonnistuin. Nautimme kaakaot ulkona Riisitunturin autiotuvalla, sillä sisätilat oli jo ehditty valloittaa. Mutta se ei haitannut! Oli ihana keli olla ulkona!

Täytynee kyllä sanoa, että talviloma Kuusamossa ja kaikkiin upeisiin luontokohteisiin tutustuminen vakuuttivat minut siitä, että retkeily talvella voi olla ihan yhtä siistiä kuin kesälläkin, ellei jopa siistimpää. Siihen vaaditaan vain oikeat vaatteet, oikeanlainen asenne ja kotimaan luonnon helmet. Riisitunturi antoi meidän reissulle sen kuuluisan pisteen iin päälle. Olkoon se sitten mitä tahansa, popkornia tai hattaraa, mutta makea se oli!