9. syyskuuta 2013

Tie pohjoiseen - Kun jäinen pohjoistuuli soi, itkee myös Saana

Tämän kesän viimeinen lomaviikko on nyt vietetty kunnialla loppuun ja pikkuhiljaa täytynee valmistautua raskaaseen arkeen ja armottomaan työntekoon. Seuraava loma häämöttää jo kuitenkin parin kuukauden päässä, joten ihan täysin en ehdi työntekoon hukkua. Ainakaan toivottavasti.

Ennen paluuta tylsään arkeen täytynee kuitenkin jakaa teidän kanssa tämä mahtava loma, jonka siis vietin tuon avopuoliskoni kanssa tuolla Suomen pohjoiskolkassa ja Norjassa upeiden ja henkeäsalpaavien Skandien varjossa.

Tämä soi päässä Kilpisjärvellä. Koko ajan. Kuva otettu Saana-tunturin päältä Kilpisjärvelle.
Matkanteko alkoi 31. elokuuta lauantainaaamuna, kun lähdimme ajamaan kohti Jyväskylää ja sieltä Oulun ja Kemin kautta ensimmäiselle pitstopille Rovaniemelle. Tuo reilun tuhannen kilometrin matka taittui varsin näppärästi kahdessa erässä ja hyvien yöunien jälkeen jäljellä olleet  500 kilometriä eivät tuntuneet juuri miltään! Maisematkin alkoivat Kittilän jälkeen olla niin lappimaisia, niin kauniita ja jylhiä, että sitä ajeli ihan huomaamattaan eteenpäin.

Muonion jälkeen alkoi viimeinen rutistus ennen Kilpisjärveä: 200 kilometriä Valtatie 21:tä. Sillä lähes autiolla pätkällä koin kovin kummallisia fiiliksiä. Toisaalta tyhjyys ja erämaa kiehtoivat olemuksellaan. Siellä luonto tulee niin lähelle, vaikka istuisikin autossa. Sitä tajuaa oikeasti ajavansa ypöyksin kohti vielä tyhjempää autiomaata, kun vastaantulijoitakaan ei ole kuin yksi kahdessakymmenessä kilometrissä. Ympärillä näkyy vain kivikkoisia, laakeita rinteitä, sinne tänne kaartuvia kapeita koskia, koukeroisia vaivaiskoivuja ja suota niin pitkälle kuin jaksaa katsoa. Ajoittain tulee vastaan kylä, joka koostuu muutamasta talosta ja poroaitauksesta. Ihan kummallista, että sielläkin joku asuu. Sitten alkaakin ahdistaa. Minne me olemme menossa? Eihän täällä ole mitään. Ihan kuin koko maailma olisi pysähtynyt, vähintäänkin loppunut. Missään ei ole ketään tai mitään muita kuin me. Ja silti joka puolella on niin paljon kaikkea. Siinä kai piilee Lapin taika ja lumo. Kaikissa niissä ajatuksissa yhdessä. Kaikissa niissä ajatuksissa, jotka saavat pään pyörälle yhtä lailla kuin ajattelisi avaruuden äärettömyyttä.

Tasainen huippu on Haltin häistäkin tuttu Pältsan Ruotsinmaan. 1442m.
Vietimme kaksi yötä Kilpisjärvellä teltassa nukkuen ja retkikeittimellä ruokaa kokkaillen. Ohjelmaan kuului tietysti kiipeäminen 1029 metriä korkealle Saana-tunturille. Täytyy sanoa, että se oli sananmukaisesti once-in-a-lifetime-experience, sillä kyllä se oli semmoista hullunhommaa, etteivät edes Nepalissa kokemani ponnistukset tuntuneet enää miltään! Kolmesti olin jo aivan lopussa, valmiina kääntymään takaisin. Jalat eivät vain enää nousseet. Luulin kuolevani tai jotain. 700 porrasta ja muutaman kilometrin nousu siihen päälle kivikkoista ja kumpuilevaa rinnettä oli vähällä voittaa mut ja mun fysiikan.

Avopuolisko joutui muutamia kertoja ihan tosissaan tsemppaamaan, että olisin jatkanut. Teki mieli heittää koko homma ihan läskiksi. Viimeinen niitti tuntui olevan se, että huippua lähetessä tunturille alkoi vyöryä paksu pilvi ja näkyvyys alkoi heiketä siihen malliin, että olin varma, ettei me ikinä selvittäisi hengissä koko reissusta. Muutamien itkupotkuraivareiden jälkeen kuitenkin löysin itseni Saanan korkeimmalta kohdalta ja sain kirjoittaa nimeni vieraskirjaan. Onneksi tein sen. Nyt voisi ottaa oikeein urakalla aivoon, jos olisin luovuttanut. Minähän en ole mikään luuseri, perkele!

No, niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäinen yö teltassa oli yhtä helvettiä. Oikeaa reittä särki niin julmetusti, että edes kahdesta Buranan nelisatasesta ei ollut minkään valtakunnan hyötyä. Tarkoituksena oli seuraavana päivänä lähteä Mallan luonnonpuistoon ja kolmen valtakunnan rajalle, mutta koska kipu mun jalassa oli niin jäätävää, päätettiin samoilla ihan tasaisissa maastoissa ja jättää Mallan ja Pikku-Mallan valloitus toisille hulluille. Kierrettiin Saana-tunturi ympäri, paistettiin makkaraa laavulla Saanajärven rannassa ja haisteltiin vähän paikallisia kalavesiä. Vaelluskengät olivat oikein hyvä ostos multa kesällä, sillä noiden kahden päivän aikana tuli liikuttua kinttupoluilla n. 15 kilometriä.

Saana



Sitten tuli pilvi.

Ja huipulla oltiin ihan pilvessä. Minäkin jo hymyilen. Olin ihan helkkarin ylpeä itsestäni!



Saanajärvi. Kalaa ei tullut, mutta maisemat oli hienot!


Poroja käsivarressa tuntui olevan kamalan vähän. Tämäkin poroperhe nähtiin ihan vahingossa.

Aurinko laskee Kilpisjärven taakse. Ainut Kilpisjärven saalis oli mun pyydystämä pikku-harjus.

13. elokuuta 2013

Destinaationa tarunhohtoinen Lappi

Pikkuhiljaa alkaa muotoutua meidän näkemys siitä, mitä kaikkea pitää nähdä ja missä kaikkialla käydä, kun suuntaamme auton nokan kohti Lappia, kohti tarunhohtoisia tuntureita, henkeäsalpaavan kauniita Skandeja ja ruskan väriloistoa. Aikataulu tulee olemaan hyvin liukuva, sillä emme ole edes puhuneet siitä, mikä on mahdollisesti se päivä, kun suuntaamme takaisin eteläisille leveysasteille.

Tässä pieni infopläjäys kuitenkin kaikesta, mitä olemme suunnitelleet ja mielen sopukoissamme suunnitelleet reissun varrelle.

Lähtö olisi siis kuluvan kuun viimeinen päivä. Tarkoituksena olisi ajella Nelostietä pitkin keski-Suomesta kohti pohjoista ja suunnata Oulun ja Kemin kautta Rovaniemelle. Koska ajokilometrejä pääasialliseen destinaatioomme Kilpisjärvelle tulee mukavat 1055 kilometriä, ajattelimme yöpyä (noin) puolessa välissä juurikin napapiirillä, Rollossa (jos se vain paikallisen kaverimme aikatauluihin passaa).

Sunnuntaina jatkaisimme matkaa luultavasti kohti Pelloa ja sieltä Valtatie 21:tä Ruotsin rajaa pitkin kohti pohjoista, Kolarin ja Muonion kautta Kilpisjärvelle.


Kilpisjärvellä olisi tarkoitus viettää ainkin muutama yö vaellellen ja kalastellen. Ehdottomia kohteita lienee Mallan luonnonpuisto ja kolmen valtakunnan rajapyykki (Suomi, Ruotsi, Norja). Lisäksi haluan ehdottomasti uhmata fyysiikkaani ja kiivetä Saana-tunturille.

Kilpisjärveltä suuntaamme Norjaan, yöpymispaikkana olemme ajatelleen kaunista Skibotnin kylää Lyngen vuonon pohjukassa. Lisäksi ainakin meikäläisen haaveena olisi poiketa vaikkapa ihan yhdeksi yöksi Tromssaan, johon tulisi Skibotnista matkaa hieman vajaa 120 kilometriä. Kaiken sen eräjormailun keskellä olisi kai ihan hauskaa välillä yöpöyä ihan oikeassa hotellissa ja käydä vaikka siiderillä. Who knows, vaikka sinne eksyttäisiinkin, sillä Norjan puolella tullaan varmasti ajamaan aika paljon. En varmaan tule saamaan tarpeekseni Skandeista ja niistä lumoavan kauniista vuonomaisemista...

Ooh, en millään malttaisi odottaa! Mulla on ollut ihan hirvittävä matkakuume viime aikoina (yhtään ei ole jeesinyt kaverin Working Holiday - blogi: Isä, olen täällä maailman toisella puolen) ja mieli on kaivannut johonkin todella kauas... sitten tajusin, että meillähän on tällainen ihana Lapin reissu tulossa... ei sitä aina tarvitse lähteäkään kovin kauas hukuttaakseen reissujanoa! Sitä paitsi, Lappi on niin mystinen ja kaunis paikka, jossa on tullut niin harvoin käytyä, että sehän menee ihan helposti "ulkomaista"! Ja onhan Norja nyt ihan selkeästi ulkomaa.

7. kesäkuuta 2013

Häämatka vai -loma? Haaveilua aiheesta!

Eilen paistettiin kiuasmakkaraa ja pohdittiin, mikä olisi kiva häämatkakohde. No, eihän se vielä kovin ajankohtainen juttu ole, mutta tällaisiä asioita on vaan niin kiva haaveilla ja suunnitella.

Loma ja matka ovat mielestäni kaksi aivan eri asiaa. Meillä Nepalin ja Tansanian reissut ovat olleet selkeitä matkoja, koska olemme reissanneet paljon kohteen sisällä emmekä juuri muutamaa päivää kauempaa pysyneet aloillamme. Lisäksi matka-efektiin on suuresti vaikuttanut myös se, etteivät meidän reissut ole olleet kovin tarkoin suunniteltuja. Loma sen sijaan voisi käsittää viikon suunnitellun levytyksen jossain tietyssä kohteessa vaikkapa rannalla tai hotellin uima-altaalla tekemättä juuri mitään. Lomalla ei myöskään asuta niissä miinus viiden tähden hostelleissa, vaan jossain astetta tasokkaammassa hotellissa. Tällainen viba mulla on näistä jutuista.

Itse tykkään siis tämän jaottelun perusteella enemmän matkustaa kuin lomailla. Häämatka on tosin poikkeus sääntöön. Mielestäni pitäisi puhua enemmänkin häälomasta kuin -matkasta. Tämä selveni itselleni, kun pohdiskelin ääneen voisiko esim. Alaska olla lainkaan hyvä häämatkakohde. Ei se voi. Alaska kohteena on jo sellainen, että siellä olisi reissattava monessa eri paikassa ja oltava lähes jatkuvasti liikkeellä, jotta ehtisi nähdä kaikkea upeaa. Silloin kyseessä olisi enemmänkin matka kuin loma. Häämatkan luonteeseen ei vain mielestäni sovi jatkuva reissaaminen ja siitä stressaaminen, vaikka en kyllä yhtä häämatkaa jaksaisi paikallanikaan hohhailla (dilemma?)!

Häämatkaan kuuluu mielestäni aurinko, meri ja palmuja, lämmintä anyways! Ehkä se kuulostaa sitten tylsän tavanomaiselta ja sterotypiselta häämatkalta, mutta kuulostakoon. Se ei myöskään ehkä kuulosta ihan siltä, mitä mä nyt eniten kaipaisin matkakohteeltani, koska lämpö ja aurinko eivät vaan kuulu meitsin must-have-listalle. Lisäksi matkakohteessa saisi olla myös tyyliä ja ne kämäset hostellit voisivat hetkeksi siirtyä syrjään hieman siistimpien ja tasokkaampien hotellien tieltä.

No, eilen sitten odotellessamme kiuasmakkaroiden valmistumista mietittiin, että mikä se sellainen kohde nyt sitten voisi olla. Alla lista kaikista vaihtoehdoista, jotka nostettiin esiin niin kuin tosissaan. Listalle meinasi nousta myös Somalian ja Irakin kaltaiset rauhan tyyssijat, mutta ajateltiin sitten, ettei ne ehkä nyt sitten kuitenkaan ole ihan sitä, mitä haetaan ;D

Malediivit
Kuva Finnmatkat.fi
 Kap Verde
Kuva Finnmatkat.fi
Dominikaaninen tasavalta
 Kuva Aurinkomatkat.fi
Arabiemiraatit
Kuva letstravelsomewhere.com
Oman
Kuva täältä.

Ehkä joku näistä, ehkä joku muu!

15. maaliskuuta 2013

Krooninen matkakuume

Tansanian matkaa seurasi autuaat kaksi viikkoa, jolloin olin aivan piripintaan täynnä matkustamista. Oli ihana olla kotona ja nauttia ihan arkisista jutuista sen sijaan, että olisi pitänyt koko ajan stressata sitä, mihin suuntaan pitäisi kimmota seuraavana päivänä ja milloin joku tulee taas kadulla nykäisemään hihasta eikä jätä koskaan rauhaan. Parissa viikossa ehtii kuitenkin väsyä alitajuntaisesti sen verran, että kotiin päästessä sitä aivan kuin vahingossa vaan keräilee voimiaan pari viikkoa.

Kun voimat on kerätty, matkakuume palaa, usein korkeammin lukemin kuin aikaisemmin. Itse olisin jo valmis seuraavaan matkaan. Moni onkin jo kysellyt, että mihinkäs sitten seuraavaksi.

Niin, mihinkäs? Vaihtoehtoja on jälleen kerran useita. Siihen, miksi jokin tietty kohde on päässyt harkittujen vaihtoehtojen listalle, ei ole mitään loogista selitystä. Suurin osa lienee listalla vain villin fiiliksen perusteella. Kaunis luonto on myös yksi vallan iso tekijä.


Moni on arvaillut seuraavaksi kohteeksemme etelä-Amerikkaa, sillä Aasian ja Afrikan jälkeen se olisi ehkä melko looginenkin vaihtoehto. Etelä-Amerikka kieltämättä kyllä kiinnostaa. Brasilia oli pitkään himotuimpien kohteiden listalla, mutta vuosien myötä se on jostain syystä menettänyt hohdokkuuttaan. Sen sijaan tilalle ovat alkaneet puskea Argentiina, Chile ja etenkin Peru. Macchu Picchu on aina kiehtonut olemassa olollaan. Jonain päivänä minä matkustan katsomaan tuota historiaa henkivää, vuoristoista rauniokaupunkia. Mutta ei ehkä vielä...

Ennen kuin päädyimme matkustamaan Tansaniaan, Kuuba ja muut Karibian saaret vetivät vanhvasti puoleensa. Kuuba, Jamaika ja Dominikaaninen Tasavalta olivatkin pitkään kärkisijalla, mutta yhtäkkiä Tansania ja mystinen Afrikka olivatkin kiilanneet ohitse. Karibia kiinnostaa edelleen. Kuubasta tulee mahtavat fiilikset. Jamaika hieman hirvittää. Kingston on kuulemani mukaan yksi vaarallisimmin kaupungeista, mitä turisti voi kohdata. Haiti ja Dominikaaninen Tasavalta kiinnostavat siinä sivussa.

Tällä hetkellä Karibia ei kuitenkaan kiinnosta lämpimine ja aurinkoisine säineen ihan niin valtavasti. Mä kaipaan karuutta, ehkä aavistuksen kylmyyttäkin. Jylhiä, sydämen pysäyttäviä maisemia. Alaska ja pohjois-Kanada. Miten voisikaan enää maisemat komeammiksi muuttua (okei, jonkun mielestä komeinta ovat ne valkoiset hiekkarannat ja turkoosi meri, mutta ei minusta!)? Pohjoisen luonto vetää puoleensa. Pohjoisen karu ja kylmä luonto. Ollaanhan tässä jo parissa lämpimässä maassa käytykin, nyt olisi aika siis jo vaihtaa suuntaa. Siinä, missä pohjoinen pohjois-Amerikka kutsuu, kutsuu myös Islanti. No, mitä voi odottaa meikäläiseltä, joka kaipailee jatkuvasti Lappiinkin?

Alaska ja Islanti ovat siis vahvasti mukana kärkikamppailussa tällä hetkellä. Jopa avopuoliskoni hyväksyi ne mukaan kisaan, hänkin ehkä kaipailee yllä olevien kuvien kaltaista luontoa ympärilleen. Ehkä hän kaipailee myös sivistystä. Kovasti hän nauroikin, kun matkakohdetta ääneen pohdiskelin, että ai, seuraavaksiko jokin sivistynyt matkakohde! Se ei kuitenkaan ole missään kohtaa ollut  mulle mikään kriteeri. Sitä paitsi uskon, että lähes jokainen maa on omalla tavallaan sivistynyt. Ei tällainen länsimaalainen kaveri voi vain päättää, että mikä on sivistynyttä ja mikä ei. Ei se vain mene niin, vaikka kuinka se siltä tuntuisikin.

En olisi kuitenkaan ikinä uskonut, mikä matkakohde nousisi ykkössijalle. Itsehän olen kyseisestä reissusta unelmoinut jo pitkään, vuosia, mutta en olisi koskaan kuvitellut avopuoliskoni myöntyvän idealle. Muistan hänen jopa joskus tyrmänneen idean hyvin jyrkästi.

Trans-Siperia.

Voi kyllä. Junalla poikki Venäjän, Kazakstanin, Mongolian ja Kiinan. Minulle reissu kelpaisi tällaisena "valmismatkanakin", mutta avopuolisko ehdotti myös omaa reittiään, joka kulkisi pohjoisen Venäjän poikki Vladivostokiin, ylittäisimme Japanin meren laivalla Japaniin ja lentäisimme sieltä kotiin.

Minähän en ole mikään nirso matkailija, minulle kelpaa lähes mikä tahansa kohde. Japani ei kuitenkaan kuulu niihin itseäni eniten kiinnostavimpiin. Itseasiassa koen koko Japanin jollain tapaa todella ärsyttävänä. Ihmiset vaikuttavat enemmän kuin friikeiltä, kieli on rasittavan kuuloista ja naiset vaan kimittävät toisilleen. Japanin anti maailmalle ei jaksa innostaa. Silti voin hyvinkin harkita avopuoliskoni ehdottamaa omatoimireittiä. Ehkä visiitti Japanissa muuttaa mielikuviani ja ennakkoluulojani. Sitä vartenhan sitä kai matkustetaankin. Matkustaminen avartaa, sanotaan.

Toisaalta, avopuoliskoni ei jaksa taasen innostua Kiinasta, toisin kuin minä. Kiina on kaikessa kauneudessaan ja hirvittävyydessään aivan mielettömän kiinnostava maa. On aina ollut. Syystä X. Siitäkin huolimatta, että siellä ihmisoikeuksia poljetaan ja siinä sivussa eläimiäkään ei osata kohdella oikein. Kiinahan on ihan kamala maa! Ja silti niin saakelin kiehtova!

Jää siis nähtäväksi, mihin ensi vuonna tiemme vie. Uskon kuitenkin vahvasti, että aurinkorannat jätetään taakse ja pidättäydytään tiukasti täällä pallon pohjoisilla leveysasteilla. Olisi niin ihanaa vaihtelua nähdä jotain muutakin kuin palmuja... koska sitä seuraava matka taitaakin sitten olla jo meidän häämatka ja silloinhan sitä lienee tarkoitus lähteä johonkin lämpimään ;)

3. maaliskuuta 2013

Expedition Africa: Tarangire National Park

Viimeisenä safaripäivänä suunnistimme Tarangiren luonnonpuistoon. Espanjalaiset olivat jättäytyneet kyydistä jo Ngorongoron jälkeen, joten olimme matkassa vain kaksin Gregoryn kanssa. Tarangire tunnetaan ns. Norsupuistona, koska sen alueella elää yli pari tuhatta norsua. Mihin tahansa päänsä käänsikin, niin lähes väistämättä näki norsuja, yksittäisiä, isoja ja pieniä laumoja.

Tarangire kuvin:

Norsun kallo. Veikkaisin tämän joutuneen salametsästäjän kynsiin, sillä syöksyhampaat ovat kadonneet...

Tarangiren antilooppeja



Valtavia puita. Niitä näkee pääasiassa vain Tarangiren puiston alueella. Tunnetaan myös Apinanleipäpuuna. Puuna, jolle Jumala suuttui niin perkeleesti, että veti sen maasta ja laittoi kasvamaan juuret kohti taivasta. Mm. tämäntapainen tarina löytyy näistä jättiläispuista.



Kirahvi lekottelee varjossa.


Tarangiren leijona. Leijonalauma päivysti joen varrella odottaen pahaa-aavistamattomia saaliseläimiä, jotka tulisivat sammuttamaan janoaan joelle.

Waterbuck


Meillä kävi aivan uskomaton tuuri. Ajoimme autollamme korkealle joen penkalle, kun huomasimme kuivunutta joen uomaa pitkin lähestyvän 14-päisen norsulauman. Ne tulivat kylpemään ja juomaan aivan meitä vastapäätä. Joukossa oli ihan pikkuisia, matriarkka ja tietysti joukon päällikkö patriarkka sekä kaiken ikäisiä naaraita siitä väliltä. Se oli suurin norsulauma, johon törmäsimme safarin aikana.

Päivän alkaessa laskemaan lähdimme ajamaan takaisin kohti Arushaa, takaisin kohti sivistystä, takaisin kohti kaupunkia ja sen melua. Koska meillä ei ollut katsottuna yöpaikkaa kaupungista, päätimme kokeilla Gregoryn omistamaa Sui-hotellia. Hotelli ei kuitenkaan näyttänyt lainkaan perinteiseltä hotellilta, vaan lähinnä upealta kartanolta aivan Mt. Merun varjoisalla Sui-nimisellä rinteellä. Yöpyminen maksoi 30$. Pitkäaikaisempaa majoittumista varten olisi ollut käytettävissä talon oma keittiö ja olohuone. Lupasimme mainostaa tätä edullista yösijaa mahdollisesti Arushaan matkaaville tutuillemme, sillä Gregory kertoi, ettei ole juuri mainostanut "hotelliaan" missään ja tavallisiin Arushan hotelleihin verrattuna se on varsin edullinen ja viihtyisä. Ihmisten vain pitäisi tietää siitä jotain kautta. Joten, jos joku teistä lukijoistani on valinnut Tansanian matkakohteekseen, niin Arushasta kannattaa etsiä käsiinsä Gregory ja Sui-hotelli! Suosittelen!

Ilta oli aivan järkyttävä. Olin väsynyt, kärttyinen ja päätä särki aivan jumalattomasti, kun viimein pimeän tultua pääsimme perille. Olimme matkalla pysähtyneet Arushan bussiasemalla ostamassa aamuksi liput Dar Expressin bussiin kohti Dar es Salaamia. Oli nälkä ja likainen olo. Tietenkään "hotellissa" ei ollut sähköä eikä vettä juuri sillä hetkellä... kuullessani tämän ja odottaessani pääsyä vaakatasoon talon pilkkopimeässä keittiössä mun olo ei ainakaan parantunut.

Gregory teki töitä saadakseen veden taas juoksemaan ja sähköt toimimaan ja onnistui varsin hyvin tässä tehtävässään. Sitä ennen hän kantoi kylpyhuoneeseemme ämpäreissä vettä, jotta olisimme saaneet peseytyä pölyisen safarin jälkeen. Mua ei tietystikään sillä hetkellä voinut vähempää kiinnostaa, vaikka kävinkin heittelemässä vettä niskaani jonkun verrran. Teki mieli vain syödä ja nukkua. Ajatus aikaisesta aamuherätyksestä ei auttanut. Toisaalta, syöminen ei onnistunut ennen sähköjen palautusta, sillä vaikka Charlesilla olikin kaasuliesi mukanaan, tarvitsi hän myös sähköjä.

Kun viimein pääsimme syömään, olo alkoi helpottaa ja ketutus laantua, "pesulla" käyminenkin oli auttanut hieman. Gregory istahti seuraan ja esitteli meille kartanohotelliaan. Charleskin oli mukana. Katselimme yläkerran parvekkeelta keskiöistä Arushaa täyden kuun loisteessa ja kuuntelimme etäistä koirien haukuntaa ja sirkkojen siritystä.

Painuin pehkuihin hieman ennen avopuoliskoa puolen yön maissa. Yöllä avopuolisko oli herännyt, kun olin puhunut unissani - englanniksi. Olin kovasti vakuutellut kaiken olevan oikein hyvin. Nauratti. Ensimmäinen kerta sekin, kun puhun englantia unissani ja vielä ihan oikeaoppisesti...!

Aamulla kello soitti kuudelta. Gregory heräsi saattamaan meidän autollaan bussiasemalle. Siitä ei kuulemma ollut vaivaa, sillä heti sen jälkeen hänen oli tarkoitus hakea Arushan lentokentältä iso seurue viikon mittaiselle Serengetin safarille. Gregorylle keikkaa siis pukkasi kovasti. 10 tuntia bussissa ei houkutellut ja kirosimmekin, miksi emme olleet tajunneet ottaa paluulentoa kotiin Arushasta. Gregoryn mukaan Arushaan lentäminen oli halvempaakin kuin Dar es Salaamiin. Pakko oli kuitenkin matkata.

Darissa iski päälle taas lievä ahdistus. Arusha oli miljoonista ihmisistään huolimatta rauhallinen ja seesteinen kaupunki. Aivan toisenlainen siis kuin hektinen Dar. Harmitti myös reissun loppuminen, vaikka ajatus omasta kodista olikin mukava ja houkutteleva. Lensimme kotiin Dohan ja Tukholman kautta. Tukholmassa koneen vaihto tuntui turhauttavalle. Olimme jo niin lähellä kotia, mutta silti täytyi vielä jumittaa pari tuntia Arlandassa. Helsingissä olimme aamulla puoli yhdentoista aikaan.

Reissu oli upea. Uskallan väittää sitä jopa antoisammaksi kuin Nepalin matkaa. Tuntuu, että olimme paljon aktiivisempia Tansaniassa ja siksi koimme paljon enemmän kuin Nepalissa. Teimme muutakin kuin vain ihmetelimme näkemäämme. Kävimmä kalassa, safarilla, tutustumassa Maasai-kylään...

Tansania ei kahden viikon kokemuksella vaikuta lainkaan vaaralliselle maalle matkustaa, vaikka tietysti koimme hyvin kuumottaviakin tilanteita toisinaan. Suosittelen siis kovasti. Tansaniassa on helppoa yhdistää kaupunki-, ranta- ja seikkailuloma. Tansania on - kokematta lainkaan muita Afrikan maita - loistava maa tutustua Afrikan syvimpään olemukseen, villiin luontoon ja ihmisiin, jotka elävät siitä.

Luetuimmat

Arkisto