Sohvasurffausta Madridisssa

Best case scenario, kun lähdet täysin arvalla valittuun eurooppalaiseen kaupunkikohteeseen, joka ei oikeastaan ole koskaan herättänyt suurta mielenkiintoa, saati että se kuuluisi sille kuuluisalle bucketlistalle? Luultavasti se, että kohde miellyttää sua niin paljon, että se nousee taistelemaan kärkisijoista sun eurooppalaisten suosikkikaupunkien listalla. Espanjan pääkaupunki Madrid miellytti mua siis suunnattomasti. Tutustuminen kaupunkiin jäi toki lyhyeksi, kun viiden päivän Espanjan minilomaan sisältyi myös päivämatkat Segoviaan ja Toledoon, mutta voi pojat, että siitä huolimatta Madrid tarjoili meille parastaan! Tämän kertaisessa blogipostauksessa pohdin Madridhehkutuksen lisäksi myös sitä, olisinko matkaseuroineni saanut tästä Madridin pikakelauksesta irti juuri mitään, jos emme olisi valinneet majoitukseksi sohvilla surffausta.

Miksi siis Madrid? Madridin WiZink Centerissa järjestettiin Ramin Djawadin Game of Thrones -konsertti, joka oli herran Euroopan kiertueen ensimmäinen (ja muuten ihan helkkarin hieno!). Matkaseuralaiseni kanssa valitsimme kaikista Euroopan konserttikaupungeista Madridin siksi, että halusimme molemmat matkustaa aivan uuteen maahan. Espanjassa kyseinen konsertti järjestettiin sekä Madridissa että Barcelonassa, ja näistä kahdesta päädyimme valitsemaan Madridin. Itseäni pääkaupunki kiinnosti enemmän kuin rannikon suosittu Barcelona, kenties eniten siksi, että pääkaupunkeja on kertynyt reissulistoilleni kovin vähän. Ja mistä voisi saada todenmukaisemman kuvan espanjalaisesta elämäntyylistä kuin kurkistamalla sen pääkaupunkiin?

Bajaraksen lentokentältä pääsee kaupunkiin monella eri tapaa; metrolla, junalla, bussilla ja tietysti myös taksilla. Me valitsimme siirtymiseen junan, koska isäntäpariskuntamme kertoi sen olevan kaikista edullisin vaihtoehto. Junat lähtevät lentokentältä terminaalista 4, joten jouduimme ensin vaihtamaan terminaalia saavuttuamme terminaaliin 1 (tai 2?). Terminaalien välillä suhaava bussi on ilmainen.

Madridin metrojärjestelmä on todella monipuolinen ja se tosiaan kuljettaa väkeä myös 12 kilometrin päässä sijaitsevalle lentokentälle. Lentokentältä ei kuitenkaan välttämättä kannata ostaa kaupungin metrokorttia, eikä kaupungista kannata suunnitella käyttävänsä viimeistä matkakortin matkaa siirtymiseen takaisin lentokentälle, koska se ei kata lentokentän ja kaupungin (vyöhykkeen A, keskusta ja ympäröivät kaupunginosat) välistä matkaa. Koska Madrid ei ole kovin pieni kaupunki, metrokortti osoittautuu siitä huolimatta käteväksi kaveriksi siirryttäessä kaupungin sisällä paikasta toiseen. 10 kerran kortti vyöhykkeellä A maksaa 12,20 ja tulee siis lopulta edullisemmaksi kuin 10 kertaa 1,50 euron kertalippu.

Meidän ensimmäinen sohva sijaitsi Chamartínissa kaupungin pohjoispuolella aivan talouskeskuksen vieressä. Ilman toimivaa juna- ja metrojärjestelmää sijainti olisi saattanut olla ehkä hieman syrjäinen Madridin keskustasta ja sen nähtävyyksistä, mutta kuten todettu: junalla, joka oli huomattavasti nopeampi kuin jokaisella asemalla pysähtyvä metro, näihin kohteisiin pääsi käsiksi vain muutamassa hassussa minuutissa. Joten sivukaupungiltakin voi etsiä majoitusta, mikäli ei halua maksaa itseään keskustan liepeillä kipeäksi parista hotelliyöstä sen takia, että kaikki vain sattuu olemaan lähempänä tai kävelymatkan päässä.

--
Metro maailmalla rakettitiedettä?
Muistan joskus kauan sitten, kun jopa Helsingin maailman yksinkertaisin metro kauhistutti mua muka-monimutkaisuudellaan (muistetaan nyt, että olen maalta kotoisin, ja Helsinki oli muutenkin maailman isoin kaupunki!). Silloin ajattelin, ettei musta olisi ikinä kulkemaan missään astettakaan suuremman kaupungin miljoona kertaa monimutkaisemmassa metrojärjestelmässä. Perille pääseminen tai edes oikeaan suuntaan meneminen tuntui täysin mahdottomalta asialta ja metroja käyttävät ihmiset suorastaan jumalallisia voimia omaavilta olennoilta. Nyt kun tuota reissaamista on takana jonkun verran ja sitä on joutunut ihmettelemään ja käyttämään erilaisia (ja samalla niin samanlaisia) metrosysteemejä esimerkiksi Milanossa ja Roomassa, ja jopa maailman laajinta metroverkostoa New Yorkissa, metroa suorastaan haluaa hyödyntää. Pääsääntöisesti kaikki metrojärjestelmät ovat niin hyvin opastettuja, ettei väärään suuntaan voi mennä vahingossakaan, jos omaa edes hitusen kartanlukutaitoa. Tietysti itse haluan aina varmistaa parikin kertaa, että onko suunta nyt todella oikea ja saatan jäädä epäröimään keskelle ruuhkaisinta metrotunnelia huuli pyöreänä, mutta se ei missään kohtaa poista metrojärjestelmän yksinkertaisuutta.
--

Tänä kesänä Madridin kadut olivat muuttuneet kahdeksankymmenen Velazquezin Meninas -lasikuitupatsaan valtakunnaksi 🔺

Sohvasurffaus ilmeni varsin hyödylliseksi majoitusvaihtoehdoksi sen lisäksi, ettei siitä tarvinut maksaa mitään. Tietysti tällaiset suomalaiset nyt kokivat huonoa omaatuntoa siitä, että sitä vain mennään jonkun nurkkiin kyhjöttämään ilman minkäänlaista korvausta, joten yritimme hieman paikkailla tätä ikävää tunnetta ostamalla isännillemme tuliaisiksi suomalaista Fazerin suklaata. Sohvasurffauksen idea on kuitenkin nimenomaan tarjota reissaajille ilmaista majoitusta ainoastaan hyvän tahdon eleenä (yleensä reissusielunsisarilta tai -veljiltä) ja tätä kautta tutustua uusiin ja erilaisiin ihmisiin ympäri maapallon. Sohvasurffaus ei siis välttämättä ole kovin ujon, vetäytyvän tai yksinoloa kaipaavan ihmisen ykkösvalinta, koska isäntä haluaa useimmiten tehdä yhdessä ruokaa ja hengailla, näyttää kaupunkia tai keksiä jotain muuta yhteistä tekemistä vieraansa kanssa. Itseä hieman ujohkona tyttönä tämä aluksi hirvitti, mutta nähtävästi oikean isännän (ja/tai emännän) seurassa sitä onnistuu helposti unohtamaan oman arkuutensa! Reissuun toi jännitystä myös se, että matkaseurani kanssa olin aikaisemmin tavannut vain internetin syövereissä ja vaihtanut ajatuksia Messengerin kautta. Kaikki reissussa koetut ihmiset siis olivat itselleni tuntemattomia etukäteen. Ei siis mennyt nyt äiten oppien tavoin: tuntemattomille ei saa jutella! 😄

Retiro Park on Madridin suurin puisto. Estanque grande del Retiro (karkea suomennos: Retiron suuri lampi) 🔺, sieltä voi vuokrata veneen ja lähteä soutelemaan. Me ei tällä kertaa koettu sitä tarpeelliseksi.

Palacia De Cristal Retiro Parkissa. 🔺

Paljon suihkulähteitä Retiro Parkissa! 🔺

Itse koin sohvasurffauksen hyödylliseksi myös oman kielitaidon kannalta. Jokainen pieni ja yksinkertaisinkin keskustelu vieraalla kielellä kehittää jokaisen kielitaitoa, vaikka sitä ei ehkä tajuaisikaan. Sohvasurffauskokemus oli kuitenkin jotain uutta ja erilaista. Tavallisesti englanninkieliset keskustelut tulevat ja muutamissa tunneissa ne jo menevät, mutta yöpyessä jonkun ulkomaalaisen sohvalla kolmekin yötä ajaa ihmisen väkisin lähes tauottamaan kommunikaatioon, jonka katkaisee oikeastaan vain yöunet. Se ei ehkä kuulosta kovin isolta jutulta, mutta mulle se oli henkilökohtaisesti kovinkin voimaannuttava kokemus, vaikka tiedän tasan tarkkaan osaavani englantia hyvin, tai ainakin siihen asti, kunnes aletaan keskustella ydinfysiikasta.

--
Keskustelutaitoni englanniksi?
Kävin kevättalvella Turun yliopiston Kieli- ja viestintäkeskuksen englannin lehtorin pakeilla vaihto-opintojani varten. Tapaamisen tarkoituksena oli kartoittaa kokonaisvaltaista englanninkielen osaamistani, sillä vaihtokohteessani Kanadassa* puhutaan natiivienglantia. Jutustelin lehtorin kanssa juuri siitä, että keskustelutaitoni englanniksi ovat toki vähintään sitä luokkaa kuin niiden odotetaankin olevan yliopisto-opiskelijalla, mutta kyse ei ole siitä huolimatta vielä aivan aukottomasta ja sujuvasta vuorovaikutuksesta. Lehtori lohdutti, että neljä kuukautta Kanadassa korjaisi asian paremmalle tolalle. Mulla ei ole mitään syytä epäillä lehtorin sanoja, sillä vain muutama päivä suhvasurffausta ja kommunikointia englanniksi, vaikkakaan ei natiivipuhujien kanssa, kasvatti kykyäni keskustella englanniksi todella paljon!

*Psst! Kanadan vaihdostani on jossain kohtaa tulossa ihan oma postauksensa!
--

Parasta sohvasurffauksessa oli kuitenkin se, että se oli kenties paras mahdollinen tapa tutustua kaupunkiin. Ensimmäinen sohvasurffausisäntäparimme vei meidät heti ensimmäisenä päivänä syvälle Madridin uumeniin ja tuon lähes työpäivän mittaisen sightseeingtourin aikana näimme paljon sellaista, mikä olisi saattanut jäädä näkemättä ilman paikallista opastusta, aivan kuten emme olisi tuskin koskaan eksyneet turistialueen ulkopuolelle pohjoiskaupunkilaiseen tapasbaariin kokemaan todellista espanjalaista tapaa viettää iltaa tapaksien, juomien  ja ystävien kanssa. Ilman opastusta ja paikallista nähtävyyksien tuntemusta, omatoimisesti tarkasteltuna Madrid olisi saattanut jäädä vain häilyvän verhon taakse piiloon.

Emmekä me taatusti olisi koskaan eksytty syömään siankorvia. Jep, espanjalaiset syövät siankorvia. Tietysti niitä oli pakko maistaa, ja kyllähän ne ihan hyviä olivatkin... suutuntuma tosin oli niin jähmeä ja rustoinen, että en nyt mitenkään suunnattomasti ihastunut. Itse asiassa, ei tulisi mieleenkään tilata niitä vapaaehtoisesti. Tämä kokeilukerta meni puhtaasti isäntäpariskuntamme Melissan ja Davidin piikkiin.

Luultavasti meiltä olisi jäänyt kokeilematta myös ihanan raikas Tinto de Verano, joka oli selkeästi espanjalaisten kesäjuomien ykkönen. Se sisältää puolet punaviiniä ja puolet jotain keltaista limsaa, tavallisesti Fantaa, ja se tarjoillaan tuopista. Juu, tuopista. Ihan järkyttävän hyvää! Se oli niin suosittu juoma ainakin Madridissa ja Segoviassa, että sitä sai jopa suoraan hanasta. Itse päätin, että aion juoda koko kesän Tinto de Veranoja, mutta toistaiseksi en ole tehnyt vielä yhtäkään... pitäisi löytää sopivan raikas ja kevyt punaviini, joka sopisi tähän.

Madrid oli kesäinen, vehreä ja värikäs. Oli oikeastaan aivan sama, mikä rakennus milloinkin oli kyseessä, kun arkkitehtuuri oli niin mielettömän upeaa joka puolella. Silmäniloa kaupungissa siis riittää yllinkyllin jo pelkästään arkkitehtuurin saralla, eikä siihen ainakaan muutamassa hassussa päivässä ehddi kyllästyä. Oman säväyksensä kaupunkiin tuo sen valtavat viheralueet, joihin voi paeta kaupungin kaduilla hohkaavaa kuumuutta. Koska kelit olivat kohdillaan; aurinko paistoi kuumasti joka päivä ja muutamana iltapäivänä hieman ukkosti ja sateli vettä hetken aikaa, museot ja muut sisätilakohteet jäi tällä kertaa koluamatta, jos nyt sitten Madridin päärautatieasemaa ei lasketa mukaan. Pääaula muistuttaa enemmänkin kasvitieteellistä puutarhaa kuin rautatieasemaa.

Plaza Mayor 🔺

Catedral de la Almudena 🔺

Kuninkaan linna ja puutarha 🔺 Länsi-Euroopan suurin linna, siis jopa suurempi kuin Versailles. Kuningas ei asu täällä, mutta kaikki hänen viralliset tilaisuutensa järjestetään täällä.

Meillä oli Madridissa käytössä hyvin minimaalinen budjetti. Etukäteen olin suunnitellut, että päiväkohtainen budjetti saa korkeintaan olla 40-50 euroa. Siinä oli helppo äärimmäisen helppo pysytellä, etenkin, kun yöpyminen oli täysin ilmaista. Miten pahasti voi mennä pieleen, jos oluen saa puolellatoista eurolla ja on täten halvempaa kuin esim. 0,33l limsa? Ja tämä kaikki siis keskustan alueella, jossa hintojen voisi odottaa olevan korkeammat.

Suurimmat summat meillä taisi upota junamatkoihin. Segovian junalipuista maksoimme hieman enemmän (n. 30 euroa), vaikka tarjolla olisi ollut edullisempiakin junia. Edullisemmat junat olisivat kuitenkin tehneet matkaa yli tunnin, kun kalliimpi luotijuna taittoi matkan alle puolessa tunnissa. Näihin Renfen pitkän matkan nopeisiin juniin olikin lähestulkoon lentokenttää muistuttavat turvatarkastukset. Meidän kohdalle ei osunut mitään valtavia ihmisryntäyksiä, mutta voisi kuvitella näissä matkatavaroiden läpivalaisuruuhkissa joskus menevän tuhottomasti aikaa. Kannattaa siis saapua rautatieasemalle ajoissa haistelemaan tilannetta ja matkustajien määrää. Läpivalaisun jälkeen pääsee erilliseen odotustilaan odottamaan lisää, että pääsy laiturille myönnetään. Junalaiturilla on siis kaikenmoinen ylimääräinen hengailu supistettu minimiin.

Temple of Debod 🔺 Egyptiläinen temppeli Parque del Oestessa kuninkaan linnan pohjoispuolella. Puistosta on kaunis näköala alas Madridiin, ja kuulemma ehdoton paikka vierailla auringonlaskun aikaan!

Madridissa oli runsaasti esillä Espanjan lippuja. Tavallisesti ne tuntuivat roikkuvat yksityisasuntojen ikkunoista tai parvekkeilta, ja tästä kiinnostuneena kyselinkin isänniltämme espanjalaisten isänmaallisuudesta. Selvisi, etteivät espanjalaiset tavallisesti liehuta lippuja sillä tavalla. Lippujen esille nostaminen oli sillä hetkellä vain ja ainoastaan "vastalause" Katalonian itsenäisyyspysrkimyksiä kohtaan.

Suosittelen Madridia oikein mielelläni ihan kaikille, jotka ovat siitä kiinnostuneita, ja niillekin, jotka eivät ole tuhlanneet tälle eurooppalaiselle pääkaupungille vielä yhtäkään ajatusta. Itse koin niin positiivisen ja iloisen yllätyksen tässä täysin arvalla heitetyssä kohteessa, että pakostikin sitä muistuttaa itseään matkustamisen arvaamattomasta ihanuudesta!

Espanjan reissusta tulossa vielä juttua Segovian ja Toledon keskiaikaiskaupungeista, joihin on maailman helpoin tehdä päiväretki Madridista. 

Mesoamerican Barrier Reef: kuka snorklaa ja kuka saa paniikkikohtauksen

Mesoamerican Barrier Reef halkoo Karibianmerta noin tuhannen kilometrin matkalta alkaen Yukatanin niemimaan pohjoiskärjestä ja valuen sen itärannikkoa pitkin kohti etelää ulottuen aina Hondurasiin saakka. Sijaintinsa vuoksi sitä voidaankin kutsua siis myös Great Mayan Reefiksi. Se on pohjoisen pallonpuoliskon suurin valliriutta ja kuuluu kolmen tai neljän suurimman valliriutan joukkoon koko maailmassa. Se, mille sijalle MBR virallisesti sijoittuu koralliriuttojen maailmassa, on hieman epäselvää, sillä eri lähteet bittiavaruudessa ilmoittivat jokainen hieman eri tuloksia. Tämä puolestaan saattaa johtua siitä, että kyseessä on nimenomaan valliriutta, ei esimerkiksi atolli tai "reuna-alue" (fringing), jotka ovat nekin koralliriuttoja, mutta erityyppisiä (lähde: NOAA).

Mayan Riviera takaa reissaajalle taatusti mahdollisuuden tutustua tähän upeaan luontokohteeseen, eikä pikkuruinen Puerto Morelos ollut lainkaan poikkeus. Tämä olikin mielestäni yksi Puerto Moreloksen hyvistä puolista: snorklaus- ja kalastusretkiä haluava löysi helposti itselleen diilin vain kävellessään pitkin rantaviivaa, mutta riivaajiksi asti näitä retkenjärjestäjiä ei kuitenkaan ollut.  Heitä ja heidän kylttejään näki ja osa heistä uskaltautui juttusillekin, mutta olosuhteet huomioon ottaen heitä olisi voinut olla tungokseen asti. Lisäksi seesteinen kävely rantahietikolla olisi voinut hetkessä muuttua suoranaiseksi helvetiksi, jos jokainen retkikauppias olisi rynnännyt iholle eikä jättänyt rauhaan kohteliaan kieltäytymisen  jälkeen. Puerto Moreloksessa ei todellakaan tarvitse jännittää ja ahdistua riivaajista!

Neljän tunnin kalastusretkestä pitää olla valmis maksamaan parisataa dollaria per porukka ja snorklaaminen maksaa tavallisesti 25 dollaria henkilöltä. Me löysimme diilin, jolla saimme parin tunnin snorklausretken hintaan $20 per naama. Me siis vain tallustelimme hietikolla tarkoituksenamme mennä kyselemään snorklausretkeä eräältä aikaisemmin bongaamaltamme retkenjärjestäjältä, kun meidät pysäytti tarjouksellaan eräs toinen. Koska tällä oli viisi dollaria edullisempi hinta, me luonnollisesti jäimme sitten siihen. 

Tämän surullisen kuuluisan snorklausmatkan myötä pääsemme hiljakseen sivuamaan omaa kammoani vettä kohtaan. Olen hieman avannut tätä omituista kammoani kesällä 2014, mutta nyt voisin muutaman sanan kertoa siitä lisää, jotta alta löytyvä snorklaustarina saisi edes jotain järkevää pohjaa.

Olen jotenkin aina ollut kovin varovainen veden kanssa. Se johtuu ehkä suuresta pelostani hukkua, mikä on täysin kummallinen pelko ottaen huomioon, etten tietääkseni ole koskaan edes meinannut hukkua. Jostain lapsuudesta tämä kauhu veden alla olemista kohtaan kuitenkin juontaa juurensa, sillä muistan kärsineeni tästä aina. Pystyn sekunniksi tai kahdeksi menemään kokonaan veden alle, mutta esimerkiksi sukeltaminen on aina ollut täysi mahdottomuus. Luulin pitkään, etten vain osaa sukeltaa, mutta nyt tiedän, että kyse on siitä, etten mä vain pysty sukeltamaan, vaikka haluaisinkin. Jokin näkymätön voima vetää mut takaisin veden pinnalle (tämän logiikan mukaan mä en siis pysty edes hukkumaan, eh...).

Meksikossa ajattelin, ettei se snorklaaminen voi olla niin kamalaa. Siinähän ollaan kuitenkin veden pinnalla ja kellutaan ja hengittääkin saa melkein normaalisti. Se näyttääkin niin helpolta! Ei siis mitään hätää! MBR sijaitsee Puerto Moreloksen kohdalla hyvin lähellä rantaa, joten venematka riutalle ei ollut kuin joitain minuutteja. Jo tämän lyhyen matkan aikana snorkkelia kokeillessani mua alkoi kuitenkin ahdistaa. Ahdistaa, ja ennen kaikkea oksettaa. Kun mä tässä nyt omassa keittiössäni kirjoitan tätä tekstiä ja kuvittelen sen hengitysputken suuhuni, mua alkaa yökityttään. Miten mä voisin hengittää sen putken kautta, jos mä oksennan siihen?!

No, päättäväisenä mä ajattelin, että se tunne menee kyllä ohi; että on se nyt saatana, jos mä en yhdestä snorklausretkestä selviä. Olisin niin halunnut nähdä sen koralliriutankin. Tuli siis aika hypätä mereen. Oppaan lisäksi mereen hyppäsi mun kanssa ukkeli ja eräs vanhempi, kanadalainen mies, eli meillä oli todella pieni porukka koossa, ja se toi hieman enemmän turvallisuuden tunnetta mulle. 

Mutta ei näköjään riittävästi. Välittömästi, kun mä pääsin veteen, mä tiesin, että itse snorklaaminen tulisi olemaan todella suurien ponnistelujen takana. Yritin asetella snorkkelia silmille ja suuhun, mutta siitä ei meinannut tulla mitään; suolainen aallokko hyppi mun silmille, enkä mä tahtonut saada laseja naamalle "kuivana", puhumattakaan siitä hengitysputkesta. Siinä kohtaa, kun olin jotenkin saanut räpiköiden tämän vaiheen lopulta kuntoon, mä huomasin, että opas, ukkeli ja kanadalainen olivat jo uiskennelleet aika kauas. Mä saatoin tuntea, miten paniikki alkoi vyöryä mun päälle, kun mä tajusin olevani ihan yksin (vaikka olin ihan veneen vieressä ja yksi retkenjärjestäjistä oli jäänyt vahtimaan venettä). Mä yritin pari kertaa kääntyä naamalleni veteen, mutta kun sydän oli hyppäämässä takykardiaan, kurkussa kiemurteli oksennus ja kyyneleet alkoivat valua silmäkulmista, mä huikkasin veneeseen jääneelle pojalle, että laskee mulle raput.

Veneessä mä istuin kyyryssä paikallani vapisten ja yritin ajatella iloisia asioita. Silmille oli pakko nostaa aurinkolaist, joiden takana mä salaa vähän vielä itkin. Mä en tiedä siinä kohtaa enää, että miksi ne kyyneleet vaan tuli mun silmistä. Liittyikö se edelleen siihen paniikkiin, joka mut oli meressä vallannut, vai harmittiko mua vaan niin paljon, etten mä ollut pystynytkään ylittään itseäni, vai siihen, että multa jäi se koralliriutta näkemättä. Ehkä mä olin jopa hieman vihainen ukkelille, meidän oppaalle ja sille kanadalaisellekin, koska ne eivät olleet odottaneet, että mä saan itseni valmiiksi. Luultavasti se johtui kaikkien näiden yhdistelmästä. Poika veneessä yritti lohduttaa mua, etten mä suinkaan ollut ensimmäinen, ja tuskin viimeinen, joka ei kyennyt snorklaamaan. Se oli sillä hetkellä laiha lohtu se.

Kun mä myöhemmin sitten avauduin siitä kamalasta, kuolemanpelkoisesta tilanteesta ja suuresta harmituksesta, että koralliriutta oli mennyt multa sivusuun, ukkeli ehdotti, että oltaisiin käyty ostamassa mulle oma snorkkeli ja mä olisin voinut rantavedessä harjotella, ja/tai oltaisiin lähdetty uudestaan riutalle ja ukkeli olisi tällä kertaa jäänyt mun kanssa pitämään mua kädestä tjtn. Mä olin siinä kohtaa niin väsynyt ja turhautunut, etten innostunut ollenkaan. Päätin, että vesi on niille, joilla on kidukset, ja ihmisen paikka on maalla... 

Seuraavana päivänä suurin pettymys oli jo väistynyt, kun katsellessani Playasolin uima-altaassa sukeltelevia, 5-6 -vuotiaita tyttöjä naureskelin ukkelille, että kato nyt, nuokin sukeltaa paremmin kuin minä ja ne on vasta noin pieniä. Lisäksi mun harmitustani lievensi hieman se, että ukkelilla oli ollut mukana GoPro, jonka kautta mä sain edes pienen käsityksen siitä, miltä oli näyttänyt Karibianmeren pinnan alla. Mulla on tarkoitus jossain kohtaa tehdä ihan kunnon video tuosta ukkelin snorklauskokemuksesta, mutta toistaiseksi te saatte tyytyä tällaiseen muokkaamattomaan ja lyhyeen videonpätkään.

Light House Tours & Tulum - historian havinaa Karibianmerellä

Mahtavaa, kesä on kohta täällä! Kesä, muutaman viikon päästä koittava miniloma Espanjan Madridissa ja ensimmäinen lukuvuosi yliopisto-opiskelijanakin alkaa olla ensi viikkoa vaille taputeltu. Helmikuun Meksikon matkasta on kuitenkin vielä asia jos toinenkin kertomatta, joten tänään, pitkään kestäneen hiljaisuuden jälkeen, kerron teille meksikolaisesta maya-kaupungista nimeltään Tulum.

Tulumin pieni, pääsääntöisesti muinaisen maya-historiansa voimin eteenpäin porskuttava pikkukaupunki sijaitsee noin 100 kilometriä Puerto Moreloksesta, 130 kilometriä Cancúnista ja 70 kilometriä Playa del Carmenista etelään rannikolla. Tulumin arkeologinen temppelikaupunki on erityinen siksi, että se on ainut meren rannalla säilynyt maya-kaupunki, ja luultavasti ainut, joka on ylipäänsä koskaan rannikolle rakennettukaan. Muut Yukatanin maya-kohteet ovat visusti sisämaassa trooppisten savannimetsien keskellä.

Light House Tours

Me olimme matkassa Light House Toursin pikkubussilla. Nettikirjoittelun perusteella paras vaihtoehto olisi ollut vuokrata auto ja ajella itse omaan tahtiin Yukatanin nähtävyyksiä, mutta me kaipasimme tällä kertaa vaivattomuutta ja helppoutta. Light House Toursin myyntikojun bongasimme Puerto Moreloksen keskusaukion laidalta. Päiväretki Tulumiin, Cobaan, cenotelle ja Playa del Carmeniin kustansi 60 dollaria per naama ja sisälsi oman pikkubussin lisäksi buffet-lounaan Tulumissa, sisäänpääsyn kaikkiin kohteisiin ja juomat (veden ja kaljaa). Meillä oli myös pikkubussimme oma kuljettaja ja Julio-niminen opas, joita sitten tippasimme retken jälkeen noin kymmenellä dollarilla per naama, kuten Meksikossa tapana on.

Lomalla, jolla ei halua juurikaan rasittaa omia aivonystyröitä ja haluaa päästä mahdollisimman helpolla, tällainen pakettiretki on loistava valinta. Matkanjärjestäjiä on jokaiselle sormelle ja varpaalle ja varmasti enemmänkin ja ne tarjoavat mitä erilaisemmin räätälöityjä retkiä, sen kun vain valitsee sen, joka hinnaltaan ja sisällöltään miellyttää eniten. Light House Tours järjesti meidän Tulum-Coba -kombon lisäksi toisenlaisia retkiä mm. Chichen Itzalle, snorklausta ja kilpikonnaretkiä. 

Retki oli mielestäni ihan mukava, mutta kenties turhan aikataulutettu ja viimeinen, tunnin mittainen pikavisiitti Playa del Carmenin Fifth Avenuella tuntui lähinnä ajanhukalta. Toisaalta tuollaisen turistihelvetin läpi käyskennellessä sitä tajusi, miten upea ja seesteinen paikka oli Puerto Morelos, mutta suurin syy mun turhautumiselle tuossa kohtaa oli se järkyttävä väsymys, joka väkisin hiipi kehoon ja mieleen. Olimme Playa del Carmenissa auringon jo käännyttyä laskemaan ja takana oli uuvuttavat määrät kävelyä polttavan auringon alla, kiipeäminen Meksikon korkeimman maya-temppelin päälle, taatusti kehossa kummitteleva nestehukka ja tunkkainen bussi-ilma. Siinä kohtaa haaveilin vain pulahtavani Karibianmeren viilentäviin aaltoihin Puerto Moreloksessa, en mistään muusta.

Jos haluaa välttää järjestetyn retken tiukasta aikataulusta johtuvan kelloon vilkuilun ja kiirehtimisen, poiketa tien varteen mitä autenttisimpaan tienvarsikojuun limulle tai lisätä nähtävyyslistallensa vielä yhden cenoten, vuokra-auto on taatusti se, mitä kannattaa harkita. Liikenne valtatiellä oli tietysti hieman epämääräistä Suomeen verrattuna, mutta ei lainkaan mahdotonta. Jos nyt matkustaisin uudestaan Yukatanille, haluaisin ehdottomasti vuokrata auton ja määrätä itse aikatauluni, kohteeni ja taukoni. Auton vuokraaminen ei kuulemieni huhujen mukaan ole edes kallista tuolla, päinvastoin, se on kuulemma jopa naurettavan halpaa. En kuitenkaan mene tähän aiheeseen sen enempää, sillä omaa kokemusta ei tosiaankaan ole. 

Tulum - City of Dawn

Tulumin rauniokaupunki on tunnettu myös nimellä Zama, joka tarkoittaa karkeasti suomennettuna aamunkoin kaupunkia (City of Dawn). Tämän ymmärtää, kun astelee tuolla 1200-luvulla rakennettujen temppeleiden keskellä ja idässä jyrkkiin rantakallioihin ja mereen rajautuva kaupunki  suorastaan tuijottaa Karibianmerelle ja odottaa aamun ensisäteiden pilkistävän horisontin takaa esiin.

Tulumin huippuvuodet sijoittuvat 1200 - ja 1400 -luvuille ja se kesti vuosikymmeniä vielä senkin jälkeen, kun espanjalaiset alkoivat miehittää Meksikoa. Mutta, kuten historia opettaa Etelä- ja Väli-Amerikan kolonisaatiosta, Tulumin mayaheimon kohtaloksi sinetöityi vierasmaalaisten mukanaan tuomat taudit. Ne, jotka selvisivät elossa, jättivät lopulta kaupungin, ja 1500-luvun loppuun mennessä Tulum oli muuttunut tärkeästä meri- ja maakaupan keskuksesta hylätyksi, autioksi kaupungiksi.

Meillä oli valitettavan vähän aikaa kurkistella Tulumin raunioita, ja tästä syystä suosittelenkin vuokraamaan sen auton, jolloin vuosisatoja vanhojen rakennusten ihmettelyyn saa käyttää aikaa juuri niin paljon kuin itse haluaa. Kaupungin tarkastelu jäi siis, ikävä kyllä, kovin pinnalliseksi ja nopeaksi. Aikaa vei paljon mm. oppaan lätinät mayojen ja Tulumin historiasta, kulttuurista ja arkkitehtuurista. Okei, olihan se mielenkiintoista, mutta parinkymmenen minuutin jälkeen alkoi jo hermostuneena odottaa esityksen loppumista, kun palmujen keskellä kohoavat rauniot ja niiden takana turkoosina pauhaava meri kutsuivat luokseen.

Historiallinen kaupunki ja siitä huokuva muinainen kulttuuri ehti kuitenkin tehdä tehtävänsä samalla, kun kiirehti kaupungin kulmasta toiseen ehtiäkseen tarkastaa jokaisen tärkeän rakennuksen ja polun. Paikka on siis ehdottomasti käymisen arvoinen upeine rakennuksineen ja järjettömän sinisine merimaisemineen, vaikka kiireessä ne kaikki tutkittiinkin. Paremmalla ajalla tuolla saisi helposti vietettyä useamman tunnin kadonnutta kulttuuria tutkien tai ihan vaan Karibianmeren sinisyydestä nauttien. Rauhaa tuolta on kuitenkin turha lähteä hakemaan, sillä kuten kuvistakin näkee, jokunen muukin oli kiinnostunut Tulumin mayahistoriasta...

Kuten Puerto Moreloksessa (ja uskallan väittää, että koko Yukatanin niemimaan itärannikolla), myös Tulumissa puhaltava merituuli oli voimakas. Itäpuolelta kaupunkia johti portaat alas hiekkarannalle, jossa olisi ollut mahdollista mm. pulahtaa mereen, mutta tuona päivänä ne oli suljettu juurikin kovan tuulen vuoksi. Rannalle olisi päässyt kiertotietä oppaan ohjeistuksella, mutta siinä tapauksessa meidän kiertely itse kaupungissa olisi jäänyt aivan naurettavan lyhyeksi, joten skippasimme sen.

Millä tahansa sitten olettekin liikkeellä, omalla autolla tai järjestetyllä retkellä, muistakaa ottaa mukaan vettä, kun lähdette nuuskimaan Tulumin rauniota - tai ylipäänsä mitään missään, jossa on ns. paremmat kelit kuin Suomessa! Juu, tiedän, ihan peruskamaa, kun valkonaama pohjoisesta lähtee etelänlomalle, mutta ihan vain lämpimänä muistutuksena muille ja etenkin itselleni, joka en ole mikään mahdoton konkari näissä trooppisissa kohteissa... lähes zeniitistä porottava aurinko, yli kolmenkymmenen asteen lämpötila, lähes mahdottomuus löytää varjoa ja jatkuva liikkuminen tekivät olon erityisen heikoksi itselläni ja teki mieli suorastaan itkeä, kun haaveilin bussiin unohtuneesta kylmästä vesipullostani. Kaiken lisäksi mun edellispäivänä palaneet poskipäät ja otsa olivat niin tulessa, että olin varma, että mun kasvot tippuvat sinne raunioiden keskelle. Toinen vinkki: ihan sama, vaikka teillä olisi aurinkovoidetta suojakertoimella 100, hommatkaa lierihattu. Ainakin Tulumin sisäänkäynnin turistikeskittymässä on tarjolla kaikenmoisia hattuja, ja uskokaa pois, niitä teille jopa sieltä kojujen varjoista tyrkytetään.

Poistuessamme raunioilta kävelimme jonkin matkaa metsässä, mikä oli taivaallisen ihanaa, koska varjo, ja kun pääsimme meidän lounaspaikkaan, tilasin kaksi pulloa vettä, jotka kietaisin niin nopeasti nassuun, että taisi nousta vähän oksennustakin kurkkuun.

Tulumin jälkeen jatkoimme matkaa sisämaahan kohti Coban maya-kaupunkia ja maanalaista luonnon kylpylää, cenotea, joista tulossa juttua vielä ihan erikseen!

Muutama iguaanikuva Meksikosta

Iguaaneja siellä ja iguaaneja täällä. Niitä oli joka paikassa, kun vaan osasi katsoa. Joskus ne pääsivät jopa yllättämään. Sitä röhnötti Playasolin uima-altaalla ja nautti kuumasta auringosta, ja kun avasi silmät katsellakseen ympärilleen saattoi huomata, ettei sitä lainkaan ollut yksin. Nämä upeat liskot ansaitsevat mielestäni aivan oman postauksensa, ja tässä se tulee, pikkuruinen ja vaatimaton iguaanikuvapläjäys.

Iguaaneja lämmittelemässä Tulumin raunioissa ^

Aivan niin kuin ihmisetkin, myös tämä kaveri tuntui ihastelevan turkoosia merta, ja vieläpä oikein aitiopaikalta! ^

Iguaani-invaasio Playasolin uima-altaalla ^

Mä en kauheesti ole ikinä ollut mikään liskoinnostuja, mutta näissä oli jotain jännittävää. Näissä on  kauheesti jotain suurta lempeyttä ja suurta viisautta, lähinnä siis katseessa. Tiedä sitten, miten asian laita todella on. Eivät ne ainakaan kenenkään kimppuun hyökänneet ja sen verran viisaitakin olivat, että tiesivät ruokaa olevan tarjolla siellä, missä on ihmisiäkin. Toisaalta nämä uima-altaan ja maya-temppeleiden iguaanit olivat huomattavasti ihmiseen tottuneempia kuin ne, joihin törmättiin cenotella keskellä viidakkoa.