7. elokuuta 2019

Hääpäivä Kylmäpihlajalla

Kylmäpihlaja luode kolme, näkyvyys 34 kilometriä. Selkämeren kansallispuistossa sijaitseva, Rauman saariston uloin luoto ennen Selkämeren aavaa ulappaa on monelle tiedostamattakin tuttu radiossa kuultavasta merisäästä. Raumalla asuessa Kylmäpihlajan majakkasaari on tullut kuulopuheina väkisinkin tutuksi, mutta vasta konkreettinen vierailu tällä pienellä tyrnipensaiden ja merilintujen valtaamalla saarella ja yöpymiseni sen majakkahotellissa todella vakuutti mut sen olevan yksi Rauman ehdottomista vierailukohteista. Mä olen ihan hirveän fiiliksissä koko saaresta, majakasta, merestä, saaristosta ja siitä, että tällainen todellinen matkailun helmi löytyy omasta kotikaupungistani! Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, jos kaipaa seikkailua!




Kylmäpihlajalle pääsee Rauman saaristokuljetuksella. Lähtösatama sijaitsee Rauman Poroholmassa. Matka kestää viitisenkymmentä minuuttia ja saattaa olla melko tuulinen, joten lämpimänäkin päivänä kannattaa varautua pitkähihaisella. Itsellä oli topin päällä vain onneton pitsiponcho, joka ei kyllä sitten lämmittänyt yhtään. Muuten sää Kylmäpihlajalla oli jotain aivan muuta kuin olin olettanut. Aavan ulapan laidalla sijaitsevan luodon voisi odottaa olevan tuulinen ja kylmä paikka, mutta nyt meri oli tyyni ja aurinko lämmitti niin ihanasti, että onnistuin polttamaan selkääni varmasti jouluun asti säilyvät rusketusraidat. Keli oli siis täydellinen. Sateisella, tuulisella tai sumuisella säällä kokemus majakkasaaresta olisi saattanut olla hieman toisenlainen. Toki, siinäkin olisi saattanut piillä omanlaisensa tunnelma...

Rauman Saaristokuljetuksen kyydissä - suunta kohti ulappaa!
Saarella oli ihanan rauhallista ja hiljaista heinäkuun sesongistä huolimatta. Lautat kulkevat muutaman kerran päivässä ja niiden mukanaan tuoma väkimäärä pysyy melko maltillisena. Ei voida puhua ruuhkasta. Rantakalliolla saattaa päästä istuskelemaan ihan muilta piilossa tai muita kuulematta. Se oli yksi syy, miksi olin niin ihastuksissani. Majakkahotellissa on vain 15 huonetta, jotka kuumimpana sesonkina heinäkuussa ovat jatkuvasti varattuna. Kannattaa siis olla ajoissa liikkeellä, mikäli haluaa viettää saarella heinäkuisen yön. Itse varasin hotellihuoneen toukokuun alussa ja silloin piti hieman kikkailla, että sai haluamansa huoneen haluamanaan päivänä.

Graniittijuonia tummassa kiillegneississä


Pieni vierasvenesatama
Yöpyminen majakkahotellissa oli mainio tapa viettää hieman myöhäistä viisivuotishääpäivää. Kahden hengen huoneemme parisängyllä kustansi 175 euroa, mikä aluksi tällaista vaihdon jälkeistä konkurssia läpi käyvä opiskelija vähän hirvitteli, mutta lopulta rahanmenoa ei tullut juurikaan murehdittua. Juhlan kunniaksi varasin hotellilta vieläpä löyly-ja kylpytynnyrin käyttöömme kahdeksi ja puoleksi tunniksi hintaan 220 euroa. Yhden yön mittainen seikkailu tuli siis loppupeleissä aika kalliiksi, kun mukaan laskettiin vielä majakkaravintolassa nautittu pitkän kaavan illallinen, mutta jos jotain olen oppinut reissaamisesta, niin sen, että arvostan enemmän elämyksiä ja kokemuksia kuin pankkitilillä käyttämättömänä homehtuvaa rahaa.

Ruoka hotellissa ei jättänyt kylmäksi. Ravintola oli auki iltaan asti, ja, kuten meitä oli ohjeistettu sisäänkirjautumisen yhteydessä, olimme varanneet pöydän välttääksemme hirveää ruuhkaa. Tiivis ruokalista oli tyyris ja mereinen, mutta herkullinen. Alkupaloiksi nautin lohimoussea saaristolaisleivällä ja pääruuaksi tilasin Förstin burgerin, jossa perinteinen pihvi oli korvattu savustetuilla ahvenfileillä. Ai jestas sentään! Kuola valuu pelkästä ajatuksesta kuin Pavlovin koirilla konsanaan! Olimme niin täynnä kolmen ruokalajin ja jälkiruokadrinkkien jälkeen, että tuntui mahdottomalta kiivetä seitsemänteen kerrokseen (luonnollisesti vanhassa majakassa ei ole hissiä) hakemaan kuohuviiniä ja lyllertää luodon reunalle ihastelemaan horisonttiin painuvaa aurinkoa.

Saaristolaisleipää ja savulohimoussea

Kylmäpihlajan luomupilssi - tätä sai ostaa pienestä rantakahvilasta
Huoneen hintaan sisältyvä aamiainen oli myöskin suussa sulava ja yllättävän kattava; olin jotenkin hölmösti ajatellut, ettei kaukainen saari voisi sellaista tarjota. Buffetpöydässä oli kuitenkin valinnan varaa vaikka ja mitä, ihan kuin missä tahansa laadukkaassa hotellissa.

Majakan tornissa

Löyly- ja kylpytynnyri
Olen kai nyt asunut riittävän kauan rannikolla hurahtaakseni saaristolaissisustukseen. Kylmäpihlajan majakka kuului luonnollisesti tähän kategoriaan; sinistä, valkoista ja raitoja, meriaiheisia koriste-esineitä ja tauluja. Olin aika ihastuksissani kaikesta - paitsi siitä ravintolan eteistä vahtivasta, hieman Jack Nicholsonia muistuttavasta täytetystä lokista.



Ravintola

Jack Nicholsonia muistuttava lokki (samaa fiilistä ei saa kyllä kuvasta)
Oli jotenkin uskomattoman seesteistä ja raukeaa levätä hotellihuoneen vuoteella, katsella sinivalkoraidallisten verhojen välistä avautuvaa sinistä Selkämerta ja kuunnella ikkunasta kantautuvaa, satojen lokkien ja tiirojen konserttia. Lintuja olikin saarella ihan kamalasti, ja koska tiirat ovat aika aggressiivista porukkaa, niistä varoiteltiin tiiravaara-kyltein siellä täällä saarta. Sekaan mahtui myös valkoposkihanhia ja joutsenpariskunta. Hurja lintumäärä tarkoitti kuitenkin vain yhtä asiaa, sitä ainutta, joka tuotti majakkakokemukseen yhden suurehkon miinuksen; kakkaa oli joka puolella. Ilman kenkiä kallioilla kikkaillessa piti olla hyvin tarkkana siitä, mihin jalkansa asetti, eikä pelkästään lintujen takia. Saarella asuu myös kyy- ja rantakäärmeitä. Yhden rantakäärmeperheen touhuja seurailtiinkin ihan lähietäisyydeltä. Yksi kyy oli kahvilan kertoman mukaan muutamaa päivää aikaisemmin luikerrellut rantakahvilan kupeessa sijaitsevaan opastehuoneeseen.




Lintubongarille ja muuten mereistä luontoa kaipaavalle Kylmäpihlaja on mainio kohde. Ihmisten vähyys antaa tilaa saaren todelliselle luonnolle ja tämä tuli koettua aika raa'alla tavalla itsekin. Ohimennen ristin Kylmäpihlajan kuoleman saareksi, sillä kuolemaa siellä ei voinut vältellä. Juuri, kun ajatteli epätoivoisena,että "poissa silmistä, poissa mielestä", uusi raato makasi jossain puskan juurella. Noh, ehkä hieman liioitellusti...

Pienellä, neliökilometrin kokoisella luodolla ei ole kauheasti mitään tekemistä, ellei sitten erityisesti nauti jouten olosta tai laske tekemiseksi silokallioilla kikkailua, lintujen bongausta, kalastusta, auringonlaskun ihailua tai ihan vain saaristolaisfiiliksestä nauttimista. Piknik on myös mainio keino kuluttaa aikaa, mikäli keli ja tuuliolosuhteet sallivat. Geologiafriikki saattaa innostua kiillegneissin seassa luikertelevista graniittijuonista, jotka majakan näköalatasanteelta erottuvat upeasti edukseen! Kannattaa myös maistaa Kylmäpihlajan omaa luomupilssiä, jota saa vain ja ainoastaan tältä saarelta!

Rannalta voi kalastaa, mutta syvät kohdat ovat kiven alla. Kaukana taustalla Rauman sataman tornit.


Iltaa kohden mereltä hiipivä utu. Niin seesteistä!
Joka tapauksessa! Jos on allerginen ulkoilmalle, kannattaa pysytellä poissa. Kaikki vähänkään mielenkiintoinen tekeminen saarella tapahtuu ulkoilmassa. Me olimme koko pitkän päivän aamusta iltaan ulkona ja sen kyllä alkoi huomata kahdeksan aikaan illalla istuessamme illallisella hotellin ravintolassa. Mitä täydemmäksi maha tuli, sitä enemmän silmä alkoi lupsua. Oma vaikutuksensa saattoi toki olla kahden ja puolen tunnin saunomisella ja paljussa lillumisella...




Mutta auringonlaskua emme halunneet mistään hinnasta jättää väliin. Illalliselta siirryimme rannalle, korkkasimme kuohuviinin ja nautimme yhdestä maailman kauneimmista auringonlaskuista! Aavan Selkämeren taakse painuva hehkuva aurinko päätti päivän upealla tavalla. Monia auringonlaskuja nähneenä, kotona ja maailmalla, voin sanoa, että tämä oli ehdottomasti yksi mielettömimmistä. Aina ei tarvitse lähteä kauas kotoa... 😉



Joutsenpariskunta lipui tyynen auringonsillan poikki.

Muitakin romantikkoja rannalla.
Yhden yön seikkailumme Kylmäpihlajan majakkasaarella ei kuitenkaan loppunut mieltä järisyttävään auringonlaskuun, vaikka vetäydyimmekin melkein heti sen jälkeen yöpuulle. Havahduin pimeästä huoneesta siihen, kun ukkeli töni mua olkapäähän hieman ennen aamukahta. Avattuani silmät ukkeli kysyi multa silmät ristissä, että mitä toi on. Ennen kuin unenpöpperöltäni kykenin vastaamaan ukkelille ääneen, olin ponkaissut vuoteesta ylös ja kiskonut paidan päälleni - tietysti väärinpäin. Vasta sitten sain sanottua: palohälytys. Käytävästä kantautui korvia raastava pirinä ja pärinä. Juoksimme käytävään, jonne oli kerääntynyt muitakin hotellin asukkaita. Painelimme henkemme edestä alakertaan tajuamatta oikein mistään mitään. Alakerrassa joku sitten rauhoitteli, että väärä hälytys, ja että homma on täysin työntekijöiden hallussa. Palasimme hämillämme takaisin huoneeseen. Alitajuntaisen itsesuojeluvaiston hetkeä aikaisemmin herättävä adrenaliini alkoi purkautua ja hetken aikaa olin varma, etten kykenisi nousemaan portaita siltä järjettömältä jalkojen tutinalta. Meidän retkestä ei siis puuttunut myöskään jännitystä. Toki se olisi saanut jäädä puuttumaankin. Oli vähän turhan kuumottava keissi kaiken sen väsymyksen keskellä. 

Raumalla on siis muutakin kuin ihana ja värikäs vanha kaupunki. Kylmäpihlajalle voi tehdä nopean päiväretken, mikäli ei halua viettää yötään tällä Rauman saariston viimeisellä luodolla. Suosittelen kuitenkin, jos tykkää merestä, luonnosta, rauhasta tai ihan vaan saaristomeiningistä. Mikään ei voittane heinäkuista, lämmintä kesäiltaa maagisine auringonlaskuineen. Loistava hääpäiväkohde - tai miksei vaikka hääyökin 😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto