InterRail 2015: Dachau

Current location: München, Saksa. Kävimme päiväretkellä Dachaussa. Mitä on Dachaussa? No, kuvat puhukoon puolestaan. Minä en oikein osaa sanoa mitään.

Kaasukammio, jota ei koskaan kuitenkaan käytetty. Syy jää toistaiseksi mysteeriksi.

Dachaun keskitysleirille on iisi päästä Münchenin päärautatieasemalta. Ottaa S2-junan alle ja köröttelee pikkurahalla 16 kilometrin päässä sijaitsevalle Dachaun juna-asemalle. Sieltä menee suora bussiyhteys alueelle, bussi numero 726, if I remember.

InterRail 2015: Hautovaa laiskuutta Innsbruckissa

Päivä Innsbruckissa on kuuma, seisova ja hautova. Ukkosta on luvattu. Istuskelen tässä hostellin parvekkeella Rosson kanssa, kuuntelen musiikkia ja hörppäilen raukeana erihyvää persikkajääteetä. Ukkeli vuokrasi polkupyörän ja lähti laskemaan alas vuoren rinnettä. Vähän pelottaa, että palaako se koskaan sieltä elävänä takas. 

Nukuin äsken päikkäritkin tässä parvekkeen sohvalla. Nepomuk's on todella miellyttävä hostelli, täällä viihtyy tällaisena väsyneenä päivänä oikein mainiosti. Tässä ei ole ollenkaan sellaista ikävää vibaa. Rossoa lainatakseni: "mä luulin, että tää olis sellanen ihme räkälä!". Mutta eipä ollut ei! Me ja Mr. Washington ollaan tällä hetkellä kaikki hostellin asukkaat. 

Nepomuk'sia oli vähän hankala löytää, vaikka kartta olikin olevinaan aivan selkeä. Sen perusteella saavuimme kävellen eilen rautatieasemalta oikealle kadulle tänne vanhaan kaupunkiin, juu, mutta sieltä hostellin paikallistaminen olikin sitten ihan toinen juttu. Hetken aikaa poukkoiltuamme edes takas katua, eräästä kahvilasta juoksi nainen meidän perään ja kysyi, etsimmekö Nepomuksia. Sitten kahvilasta tulikin toinen nainen, joka opasti meidät tänne rakennuksen yläkertaan, jossa hostelli sijaitsi. Mitään erityistä vastaanottotiskiä ei siis ollut olemassakaan. Että jos joskus eksytte Innsbruckiin ja varaatte yösijan Nepomuksista, niin seuratkaa karttaa, pääsette kyllä oikealle kadulle ja sitten vain kysytte kahvilasta, johon nuoli kartassa osoittaa. Sen paremmin en itsekään osaa neuvoa! :D

Tänään on ollut lepopäivä. Joka päivä tähän asti on ollut loputtomasti askelia toisen eteen, paikasta toiseen juoksemista. Oon tässä kohtaa mielestäni ansainnut yhden köllöttelypäivän. Sitä paitsi, en kai muuten olisi tätä salakavalaa reissuväsymystä edes huomannut, ellen olisi ollut tänään kuin persiiseen ammuttu karhu :P 

Ihan laiskotteluksi tämä päivä ei kuitenkaan ole mennyt, sillä aamulla kävimme vuorilla. Ajoimme hissillä Hafelekars-vuorelle yli kahden tuhannen kilometrin korkeuteen. Edestakainen lippu maksoi n. 30 euroa ja Rossolta (alle 16-vuotiailta) n. 16 euroa. 

Voi ei, miten oli kaunista. Tämä Innsbruck on yksi niistä kaupungeista, joissa voisin kuvitella asuvani ja ihastelevani päivät pitkät Alppeja. 

Nyt jyrisee ukkonen, hyi!

Onnea ukkelille, joka lähti sinne pyöräretkelle...

InterRail 2015: Arrivederci Italia!

Italia on nyt jätetty taakse. Johan siellä viikko hurahtikin leppoisasti (ja vähemmän leppoisasti). Viimeinen silaus Italian rundille oli siis Venetsia, josta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. 

Gondolien kaupunki oli ihan kiva... hmm. Siellä oli kaunista ja kapeat, helposti eksyttävät kadut, joita ei ole merkitty välttämättä edes karttaan, olivat ihania ja söpöjä, pienistä kanaalien ylitse kaareutuvista silloista puhumattakaan. Rakennukset olivat vanhoja ja hurmaavia. Silmä lepäsi suurimmassa osassa kaupunkia. 

Mutta toisaalta. Se ihmisten määrä ja se kuumuus. Sellaiset söpöläiset kapeat kujat ovat parhaimmillaan, kun on liikkeellä ihan yksin. Jos Rooma oli mulle kauhujen turistirysä, niin Venetsia oli sitä vielä enemmän. Kuuluisalla St. Marcon aukiolla oli niin paljon ihmisiä, ettei kiinnostanut edes pysähtyä ihastelemaan kirkkoa. Toisaalta meillä oli myös kiire venebussiin juuri sillä hetkellä. Venetsiassa on toki paljon nähtävyyksiä, mutta lopulta voisi sanoa koko kaupungin itsessään olevan nähtävyys kaikessa erilaisuudessaan.

Joskus olen kuullut jonkun sanovan, että Vemetsiassa haisee pahalle. Ensimmäisen tunnin jälkeen totesin helpottuneena ääneen, etten ollut vielä huomannut missään käryävän. Mutta se oli harhaanjohtavaa optimistisuutta. Kyllä, voi kyllä, Venetsiassa haisee. Viemäri ja paska, mitä sitä tosiasiaa turhaa kiertelemään ja kaartelemaan.  

Venetsiassa kuitenkin kannattaa käydä, niin kuin Roomassakin. Onhan se sellainen must see - kaupunki Euroopassa. Jonkinlainen parin yön romanttinen lemmenloma olisi sellainen optimi Venetsiassa, niin kuin nykyinen huonetoverimme Mr. Washington totesi. Venebussit on käteviä kulkupelejä. Vuorokausilippu maksaa 20 euroa. Venebusseilla pääsee joka puolelle kaupunkia ja kaupunkia vastapäätä olevalle Lidon saarelle, jossa mekin kävimme palvomassa aurinkoa oikealla turistirysäaurinkorannalla. Rosso ja ukkeli uskaltautuivat mereen uimaankin.

Pää. Kirkossa. St. Giorgio.

Ei tullut mieleenkään vuokrata perinteistä, Venetsian moodiin kuuluvaa gondoliajelua, koska jo puolen tunnin lipuili kapeilla kanaaleilla olisi maksanut about sata euroa. Että juu ei. Katseltiin vaan sivusta, kun toiset törsäsi.

Ensimmäisen yön vietimme Cannaregion kaupunginosassa Ca'Bella -nimisessä bed & breakfast -majatalossa. Se oli kiva pieni perheyritys, jossa oli oikeasti viihtyisää, ilmastointi pelitti ja aamupalaa oli mukava nauttia omalla pienellä pihakujalla. Suosittelen sitä hyvin lämpimästi! 

Koska päätimme extemporena viettää Venetsiassa vielä toisenkin yön, siitäkin huolimatta, että Venetsia oli yksi Italian kalleimmista kaupungeista ja edullista ruokaa sai metsästää oikein urakalla, varasimme toiseksi yöksi päämme päälle Residenzia Angelican (tms), jonka hintaan kuului myös aamupala (jota en pystynyt syömään, koska jostain syystä mulla oli ihan ka-ma-la krapula tänä aamuna :O ). Ainut miinus Angelicassa oli se, että ilmastointilaitteet olivat rikkipoikki tms eikä huoneeseen saanut minkäänlaista viilennystä. Kun yölläkään lämpötila ei laskenut alle kahdenkymmenen, niin illalla suihkussa käyminen oli yhtän tyhjän kanssa. Aamulla sitä heräsi semmoisesta hikilätäköstä... Ca'Bellasta veloitimme n. 120 euroa (johon sisältyi siis verot ja kaupunkivero) ja Angelicasta n. 80 euroa.

Tänä aamuna jätimme Italian ja Venetsian taaksemme. Meillä oli kaikenmoisia suunnitelmia tälle päivälle, mutta jos jotain tästä päivästä opimme, niin sen, ettei reilatessa kannata oikeasti suunnitella YHTÄÄN MITÄÄN. Koska useimmiten mikään ei onnistu... tai sitten meillä on ollut vain keltanokkaisten reilaajien paskaa säkää matkassa. 

Meidän piti mennä Venetsiasta Ljubljanaan (tai kotoisemmin Lublanaan, koska Ljubljana ei vaan taitu mun kielelle ollenkaan, kaupunki-jonka-nimeä-en-osaa-sanoa), mutta hotellit vaikuttivat kalliilta, varatuilta ja kulkuyhteydet olisivat olleet ihan huonoja. Sitten piti mennä Salzburgiin, mutta me myöhästyimme bussista, koska ei löydetty lippuluukkua ajoissa. Sitten arvottiin Wienin, Münchenin, Innsbruckin, Salzburgin ja ties minkä välillä, ja kaiken kikkailun ja sekoilun jälkeen päädyimme Innsbruckin junaan.

Nyt olemme siis Innsbruckissa. Täällä on AL-PIT. Gotta love it! 

Nyt nukkumaan. Löydettiin ihan pirun hyvä yöpaikka. Kaikki Inssbruckin hotellit olisivat kustantaneet parilta yöltä jotain vähän vajaata kolmea sataa, mutta B&B Nepomuk's backbackers hostel oli mahtava edullinen löytö! Yö maksaa per nuppi about 26 euroa neljän hengen huoneessa, jossa meidän kolmen lisäksi asuu tämä jo aikaisemmin mainittu Mr. Washington (koska hän on kotoisin Washingtonista).

Hii, huomenna vuorille!

InterRail 2015: (Ancient) Rome

I-HA-NAA! Vihdoin majapaikassa, jossa on Wi-Fi ja se oikeasti TOIMII! Meidän Rooman majoituksessa siis oli ilmainen nettiyhteys, mutta se oli ehkä onnettomin nettiyhteys ikinä. Sen kanssa lensi useampi perkele. Mulla kesti yli puoli tuntia ladata kolme kuvaa siihen edelliseen postaukseen, jonka sieltä Roomasta kirjoitin. Yksi elämän ärsyttävimmistä asioista - jep, niitä ensimmäisen maailman ongelmia - on toimimaton netti!

No, se on nyt taakse jäänyttä elämää (toivottavasti!), sillä olemme jo jättäneet taaksemme Rooman ihmisistä pullistuneet kadut ja historiaa havisevat nähtävyydet. Tämän hetkinen osoitteemme on B&B Ca'Bella Venetsiassa. Venetsiasta en osaa vielä sanoa mitään, joten palataan hetkeksi vielä Roomaan (nyt, kun kerran nettikin toimii niin, että saan ladattua useita kuvia!!).

No se Colosseum, se must-see. Tätä 50-tuhatpaikkaista areenaa on aloitettu rakentaa vuonna 72 ja se on saatu valmiiksi vuonna 80. Nyt, pari tuhatta vuotta myöhemmin se seisoo paikallaan edelleen ja vetää ihan perkeleesti turisteja. Meidän oli tarkoitus käydä sisällä Colosseumissa, mutta totesimme, että jonottaminen pelkkiin sisäänpääsylippuihin olisi kestänyt niin kauan, että ainakin itsellä olisi ehtinyt tulla pissat housuun.

Rooma oli sellainen patsaiden valtakunta. Kuukin alkoi möllöttää taivaalla.

Iltasella bongattiin paluumatkalla majapaikkaan tuommonen ravinteli Basilica di Santa Maria Maggiorea vastapäätä. Siellä sai 20 eurolla kaksi pitsaa ja pullon valitsemaansa viiniä. No, tietysti me otettiin se. Ruokailusta haastavaa teki se, että ulkopöydät olivat ei-niin-loivassa mäessä... meillä oli sellainen roomalainen vinoshow. Viinipullokin meinas karata ilman tukea. Se olisi ollut ka-ma-laa.

Santa Maria Maggiore iltavalaistuksessa. Ja kuu möllöttää!

Toisena päivänä ajelimme metrolla Vatikaaniin. Rooman metrojärjestelmä oli yhtä yksinkertainen ja helppo, niin että tämmöinen maalainenkin sitä ymmärsi käyttää. Kertalippu kustansi 1,50 euroa.

Vatikaanin tunnetuin nähtävyys, St. Peter's Basilica ja St. Peter's Basilica Square, oli ihan vaikuttava, mutta voi luoja sitä ihmisten määrää. Voin vain kuvitella, miten aukio tungeksii ihmisiä aina keskiviikkoisin, kun paavi suvaitsee näyttäytyä taviskansalle parvekkeeltaan. Kirkko olisi ollut ilmainen, mutta 1) mulla ja Rossolla ei ollut yhtään synnittömät vaatteet (lämmintä oli jotain +30 astetta, kuka viitsii peittää olkapäät ja polvet??) ja 2) sinne olisi ollut about neljän tunnin jono. Juu ei. Niin, ja 3) ei me niin uskonnollisia olla, eikä edes katolisia.

Mutta tulipahan sielläkin sitten käytyä.

St. Peter's Basilica. Ois ollut kiva nähdä se paavi.

Rooman halki virtaava Tiber. Käveltiin Vatikaanista takas Colosseumin huudeille ja majapaikkaan. Se oli ihan kiva suunnitelma, ajaa ensin sinne metrolla ja tulla kävellen pois. Mutta kyllä siinä saikin kävellä, kilometrejä kertyi päivän aikana varmasti useita ja siltä kyllä jalkapohjissakin sitten tuntui. Matkan varrella oli kuitenkin paljon Rooman asteikolla merkittäviä nähtävyyksiä, joiden kautta me sitten suunnistettiin eikä se kävely ollut niin ykstoikkosta koko aikaa.

Pantheon oli yksi paluumatkan nähtävyyksistä. Sitä vaan mietittiin, että eikös tuon pitänyt olla Ateenassa?

Lopulta päädyttiin takaisin Colosseumille. Onhan tuo tietysti yksi hienoimmista paikoista, jossa olen koskaan piknikillä istunut. Kävimme ostamassa minimarketista vähän evästä ja juotavaa ja menimme Palatinoon istuskelemaan ja katselemaan turistien kekkulointia. Ukkeli joi kaljaa. Itse asiassa ukkeli joi kaljaa melkein koko päivän. Tänään onkin sitten ukkelilla kaljaton päivä, siitä on oikein lyöty veto Rosson kanssa! 

Piknikin jälkeen oli tosiaan tarkoitus mennä vielä käymään Colosseumissa sisällä, mutta koska jono... niin ei sitten menty. Sitä paitsi, vessahätä oli olemassa, ja vaikka Palatinossa olikin bajamajoja tarjolla, en olisi niihin mennyt koskemaan edes pitkällä (selfie-)tikulla. Erehdyin tarkistamaan bajiksista useimmat, mutta sen jälkeen, kun olin nähnyt ripulit yhden bajiksen lattialla, luovutin.

Rooma oli kaiken kaikkiaan ihmisten valtaama kaupunki, ihmisiä on joka puolella koko ajan, ja kaikista hienoista ja historiallisista nähtävyyksistä huolimatta, en ehkä viikkoakaan siellä viihtyisi. Siitäkin huolimatta täytynee silti suositella Roomaa nähtäväksi. Joku siellä ihmismassan ja riivaajien keskellä saattaisi jopa viihtyä!

Nyt Venetsian iltaan!

Interrail 2015: This is Rome calling

Rooma. Läntisen maailman kehto. Suurvalta, josta kaikki alkoi. Kaupunki, joka on täynnä historiaa ja kulttuuria. Olen aina halunnut matkustaa Roomaan. Nyt olen täällä. Yö pimenee kaupungin yllä. Majoitus on mitä on, mutta pääasia, että on katto pään päällä.

Basilica di Santa Maria Maggiore, rakennettu 352 vuotta ajan laskun alun jälkeen. Melkonen.

Hieman epätodellinen olo. Kun ensimmäisen kerran näin Colosseumin kohoavan sinertävää taivasta vasten edessäni, se tuntui lähinnä hallusinaatiolta. Siinä se nyt oli. Yhtä vaikuttavana ja massiivisena kuin olin kuvista tottunut näkemään. Olihan Colosseum ja Palatino ihmisten valloittama, ahdistava ja selfietikkumiesten riivaama turistirysä, mutta oli siinä silti sitä jotain. Ehkä sitä suuren odotuksen täyttymystä. Historia. Siinä se oli. Tuntuu kummalliselta edes todeta ääneen olevansa Roomassa.

Roomaan pääseminen ei ollut ihan niin iisi nakki kuin olimme kuvitelleet. Vielä sunnuntai-iltana istuimme huolettomina Bergamon lämpimässä illassa margaritoja juoden ja suunnittelimme lähtevämme maanantaiaamuna junalla Milanon kautta Roomaan. Meillä ei ollut muuta suunnitelmaa kuin olla viimeistään kello kaksi Rooman lentokentällä siskontyttöäni vastassa.

Takaisin Bonsy Boussa tajusimme, miten onnettomasti Bergamosta kulkisi (reilipassin kattavia) junavuoroja Milanoon tai ylipäänsä mihinkään, ja että ne kerrat, kun ne kulkisivat, olisivat aivan liian vääriin aikoihin. Siinä sitten arvottiin pinna kireänä erilaisia vaihtoehtoja kaiken maailman linja-autoista sun muista, kunnes meillä oli valmis suunnitelma koossa.

Yhdeksältä aamulla olimme junassa Bergamosta kohti Milanoa (reilipassi ei jostain syystä kattanut juuri sitä matkaa, mutta hintaa junalipulle tuli vain vaivaiset 5,50e). Suunnitelma oli selkeä ja mielestämme pettämätön. Olimme suunnitelleet aikataulun täydellisesti. No, Milanossa myöhästyimme ensimmäisestä junasta. Seuraava olisi lähtenyt vartin päästä, mutta se oli buukattu täyteen. Odottelimme tunnin Milanon rautatieasemalla seuraavaa Roomaan lähtevää junaa, jonka tiesimme jo valmiiksi myöhästyvän siitä kello kahdesta, jolloin olimme luvanneet olla Roosaa Fiumicinon kentällä vastassa.

Junamatka Milanosta Roomaan kesti rapiat kolme tuntia. Se oli rasittava junamatka. Bolognasta Roomaan raiteet kulkivat ehkä miljoonasta tunnelista ja ehkä miljoona kertaa, siis joka kerta, mun korvat menivät lukkoon. Tunnelit on ihan buu.

Kun saimme noukittua Roosan Fiumicinosta, löydettyämme tämän kummallisen majapaikkamme B&T Roomsin, johon päästäkseen pitää avata neljä eri lukkoa, ja syötyämme lähiravintolassa kello kuusi illalla päivän ensimmäisen aterian, pääsimme viimein maistamaan Roomaa. Sitten kaikki matkustamisen aiheuttama stressi olikin jo muisto vain.

Il Vittoriano. Sarjassamme "kyl teil on kaikkee!".

Rooma. Olin tietysti odottanut, että kaikki täällä esikaupunkeja myöten olisi jollain tapaa vanhoja ja antiikkisia. Se oli sellainen mielikuva, joka mulla on ollut, vaikka olenkin tiedostanut, ettei se pidä paikkansa, ja että antiikin ajoista täällä on säilynyt vain muutamia rakennuksia. Mielikuva on verrattavissa hieman siihen kuvitelmaan, joka mulla oli Afrikasta ennen sinne matkustamista, vaikka hyvin tiesinkin, ettei se pidä ollenkaan paikkansa.

Mulla on maailman paskin nettiyhteys käytössä, joten kuvia Roomasta lisää sitten, kun netti suostuu toimimaan. Eli kenties vasta seuraavassa kaupungissa tai maassa what ever.