Se on suuri rakkaustarina

Perkeleenmoinen matkakuume! Mun suusta kuulee hyvin usein tämän saman asian, mutta nyt on aivan tosi kyseessä! Miksi nyt kaikki on erilaisempaa ja suurempaa ja hajottavampaa?

Tänään on tasan vuosi siitä, kun lähdimme häämatkalle Alaskaan. Miksi mä muistan tän päivän niin hyvin? Reissujen lähtöpäivät säilyy muistissa yleensä hetken aikaa hyvin, etenkin, jos kyseessä on ollut aivan erityisen erityinen reissu. Ainakin itse muistelen kaiholla matkoja, kun niistä on kulunut puoli vuotta tai tasan vuosi. Nepalin reissua taisin haikailla vielä kaksikin vuotta matkan jälkeen: "Ajatella, siitäkin on jo tasan kaksi vuotta...!". Tiedättekö tän fiiliksen? 

Alaskan reissu tulee kuitenkin säilymään mun mielessä tasan niin kauan, kunnes jalkani koskettavat uudelleen tuota maankamaraa tuolla kaukana toisella puolella tätä isoa palloa, tiedän sen. Siksi Alaska on mun mielessä nyt tänään, kun on reissumme "vuosipäivä", ja siksi se oli mielessä puoli vuotta sitten, viime viikolla ja tulee olemaan huomennakin.

Pitkään seuranneet lukijat ja tutut tietävät, että Nepal on ollut mun sydämessä jo vuosia, ja miten tunneside tuohon maahan vain vahvistui, kun viimein vuonna 2012 lähdin tuon ukkelini kanssa käymään siellä. Nepal on edelleen mun ajatuksissa, vahvana ja sähäkkänä, ja tiedän, että joskus vielä matkustan sinne uudelleen, jos elämää vain riittää elettäväksi. Kaikista paikoista, joissa olen matkustellut, Nepal on ehdoton takaisin paluun kohde. Aina mä mietin, että oishan sitä kiva mennä uudestaan vaikkapa Sansibarillekin, mutta jos alan säätää matkustamiseen ja matkakohteisiin liittyvää listaa tärkeysjärjestykseen, Sansibar lilluu jossain kaukana Nepalin alapuolella. Joskus ajattelin, ettei maapallolta löydy yhtään Nepalin kaltaista sydämet särkevää maata luontoineen, ihmisineen ja kulttuurineen. 

Ja miten tämä liittyy Alaskaan? 

Koska Alaska on kirinyt Nepalin rinnalle ja siitä ohitse. 

Mä haluan takaisin. En muista koskaan kaivanneeni Nepaliin yhtä paljon takaisin kuin mä kaipaan tällä hetkellä Alaskaan. Kun mä ajattelenkin sitä erämaata, joka siellä avautuu joka paikassa silmien kantamattomiin; lumihuippuisia, jäätiköiden kehystämiä vuorijonoja, kuohuavia jokia, metsiä, ihmisiä, ruokaa, kyliä ja historiaa ja kaikkea, mun iho nousee kananlihalle.

Mä sanon näin aina, te tiedätte sen, mutta Alaskan matka oli yksi huikeimmista koskaan. Jopa niin huikea, että uskallan kaikesta sydämestäni käyttää superlatiivia. Mä rakastuin, ihan sydänjuuriani myöten. 

Viimeisenä iltana Alaskassa päivitin Facebookia ja tuossa viestissä sanoin seuraavaa: 

"Tuntuu, että sanon näin joka reissun jälkeen, mutta... olen ollut viimeiset kaksi viikkoa elämäni parhaimmalla matkalla. Kilometreittäin rautateitä, mailitolkulla asuttamattomien erämaiden keskellä kiemurtelevia valtateitä, karhuja, muita villieläimiä, kirkasvetisiä, kuohuavia jokia. Lumoava Alaskan ruska, päälle vyöryvät valtavat jäätiköt ja vuoret, joiden olettaa aina jääneen taakse, mutta pian seuraava huippu pilkistääkin mutkan takaa. Mielettömän ystävälliset ihmiset, pubeissa soiva country ja... pekoni. GOTTA LOVE IT. Alaska, tämä taisi olla suuren rakkaustarinan alku."

Suuren rakkaustarinan alku. Olin tietysti tuolloin jo vilpittömän mykistynyt tuosta pohjoisesta ja yksinäisestä osavaltiosta ja kaikesta, mitä sillä oli tarjota meille, mutta en silti olisi tuolloin vielä uskonut, miten totta tuo viimeinen lause olisikaan. Kaipuu ja ihastus Alaskaan on kasvanut kevään ja menneen kesä myötä aivan uskomattomiin sfääreihin. Tuntuu, että mitä kauemmin on poissa, sitä tuskallisempaa on.

Jonkun mielestä voi kuulostaa hassulta ja ylidramatisoidulta ja kyllä, annan teille luvan hirnahtaa tälle mun vuodatukselle. Eräs työkollegan totesi kuitenkin osuvin sanan kääntein, kun hänelle tässä muutamia päiviä sitten tuskailin Alaskankaipuutani. Hän sanoi, että "mun sielu on jäänyt sinne". 

Ja niinhän se on. Niin pahasti se on jäänyt, juuttunut ja juurtunut sinne, että ensi vuonna, ensi keväänä, mun on pakko yrittää hakea se sieltä takaisin. Tiedän, että siinä kyllä käy vaan huonosti. Tiedän, että sielu tarrautuu sinne entistä enemmän ja käyttää apunaan ehkä jopa jesaria ja liimaa.

Jep, reissua pukkaa. On pukattava. Ukkelikaan ei välittömästi jyrkästi kieltäytynyt, kun maanittelin sitä kalastusjutuilla, vaikka yleensä se on se, joka pitää meitsin jalat maassa ja toppuuttelee mun korkealentoisia suunnitelmia. Niin, ja vaikka onhan meillä pientä plääniä jo tammikuullekin... siitä sitten joskus ;)

Way too excited.

P.S. Juuri eilen maksoin meidän uuden kämpän takuuvuokran ja mietin hetken aikaa, että pitäsköhän siirtää säästötililtä vähän käyttörahaa, että selviää seuraavaan tilipäivään. Jotain kai sitten kertoo meikäläisestä, kun puolen minuutin pohdinnan jälkeen tyrmäsin ajatuksen ja muistutin itseäni siitä, että säästötilin rahat ovat lentolippuja (ja kissojen äkillisiä lekurikuluja) varten. Syödään sitten vaikka makaroonia seuraavat kaksi viikkoa, aivan sama! Asioita pitää laittaa tärkeysjärjestykseen tässä elämässä :)

Travel statistics 2 - Top 5 hotellit, joita kannattaa harkita yhdesti ellei kahdesti

Tasapuolisuuden nimissä täytynee kaivaa esiin myös ne vähiten kivat hotellit ja hostellit, joihin on tullut eksyttyä reissuilla. Ennen kuin siirrymme itse asiaan, huomauttaisin kuitenkin, että alla mainitut majapaikat ovat ajaneet kyllä asiansa enkä minä näitä paikkoja viimeisinä vaihtoehtoina matkoillani pitäisi. Itselle kun ei ole niin justiinsa; kunhan on katto pään päällä. Listalle ovat valikoituneet lähinnä sellaiset hotellit, joissa jokin asia on häirinnyt normaalia enemmän, vaikka muuten olisivatkin olleet vallan mainioita yösijoja.

(Käsittämätöntä, että kaiken tän muutto- ja pakkaushässäkän keskellä aina löytyy aikaa kirjoittamiselle :P)

1. Alaska Backpackers Inn, Anchorage, Alaska, Yhdysvallat

Muuten ihan jees: hyvä sijainti lähellä Anchoragen downtownia ja edullinen länsimaalaisessa mittakaavassa, $60/yö. Ilmaisen wi-fin toiminnassakaan ei ollut moittimista.

Mutta... huone oli karu ja kolkko, lähes samaa luokkaa kuin mitä olimme nähneet Nepalissa. Ei kutsunut luokseen sitten yhtään. Sängyssä oli jokseenkin epämääräiset lakanat. Meillä olikin tuuria matkassa, kun olimme varustautuneet omilla makuupusseilla (vaikka ko. hostelli olikin Alaskan reissulla autossa yöpymistä lukuunottamatta ainut kerta, kun niihin jouduimme turvautumaan). Huoneen seinät olivat paperia ja ilmeisesti hostellin muilla vierailla oli jonkinlainen pakonomainen tarve kolistella ja metelöidä pitkin öitä (tästä voi lukea yksityiskohtaisempaa settiä täältä). Öisin tunsi itsensä voittajaksi myös silloin, kun heräsi siihen, että joku asioi seinän takana olevassa wc:ssä.

Tässä paikassa kyllä yöpyi kolme yötä, joo... mutta verrattuna Anchoragen midtownissa sijaitsevaan Arctic Adventure Hostelliin, jossa yövyimme reissun lopulla kaksi yötä, Backpackers Inn oli aivan naurettavan paska paikka.

Backpacker's Innin respa sijaitsi eri rakennuksessa kuin itse huoneet.

Sivukujalla oli maalauksia.

2. B&T Rooms, Rooma, Italia

Rooman päärautatieaseman kulmilla sijaitseva B&T Rooms oli vallan mielenkiintoinen kokemus. Sinänsä tässäkään ei ollut toisaalta valittamista... mutta jotenkin jäi iljettävä maku suuhun. Ensinnäkin sen löytämiseen meni useita turhaan heitettyjä minuutteja ja lopulta jouduimmekin kysymään neuvoa jostain huudeilla olevasta elektroniikkaliikkeestä.

Hotellihuoneita varatessamme meillä on kaksi tärkeää kriteeriä: toimiva wi-fi ja huoneen hintaan sisältyvä aamupala. Näillä kahdella hotellista kuin hotellista saa luksuksen. No, B&T Rooms lupasi toimivan netin ja hintaan sisältyvän aamupalan. Wi-fi toimi ehkä maailman huonoiten. Mulla oli melkoisia ongelmia päivittää blogia ja ladata kuvia, kun parin minuutin jälkeen netti pätkäs. Tai ei se aina pätkäissyt, toisinaan kuvan tai minkä tahansa nettisivun lataaminen kesti USEITA MINUUTTEJA ja eihän siitä sitten seurannut mitään muuta kuin armotonta kiroamista ja otsasuonen pullistumista. Aamupala oli naurettavin koskaan: korissa huoneen pöydällä oli jokaiselle yksi kroisantti, VALMIIKSI PAAHDETTU paahtoleipä (WTF??) ja minirasiat jonkinsortin marmeladia, jota oli tarkoitus levittää ilmeisesti sen VALMIIKSI PAAHDETUN paahtoleivän päälle. Kyllä ei nälkä aamulla lähtenyt.

Muuten B&T Roomsin nurkat olivat ihan siistit ja sängyssäkin uskalsi nukkua niihin pedatuissa lakanoissa.

Ancient Rome

3. Peace Eye Guest House, Pokhara, Nepal

Tässä majatalossa yöunet olivat koetuksella sen lisäksi, että huoneen poikki oli vedetty LETKU kylpyhuoneeseen ja sieltä ikkunan kautta ulos sivukujalle. Ikinä ei selvinnyt, mikä tuon letkun tarkoitus oli, mutta siinä se oli. Sen sijaan hotellin takapihalla asui lehmä, joka joka ikisenä aamuna alkoi jutella lämminhenkiseen, mutta kovaääniseen sävyyn niitä näitä. Oli hauskaa herätä puoli kuudelta aamulla siihen, kun ikkunan takaa kuului laiska "Moooo! Moooo! Moooo!". Voi helvetti sentään :D

Peace Eye Guest House on kuitenkin oman matkailuhistoriani edullisin yösija ja tuosta lehmästä huolimatta (jos on enää edes elävien kirjoissa) voisin suunnata sinne yöpymään uudestaankin ihan vain rahoja säästääkseni. Yö maksoi 3 euroa per naama. Maksoimme siis kolmesta yöstä yhteensä 18 euroa. Pyykkipalvelusta pulitimme myös jonkun aivan naurettavan onnettoman summan. Aamupala ei kuulunut hintaan.

Phewa Lake, Pokhara

4. Alaskan Hotel, Juneau, Alaska, Yhdysvallat

Alaskan Hotel oli aivan mieletön hotelli. Muistanpa kehaisseeni joskus täällä blogissa, miten se oli ennen Skagway Innia söpöläisin hotelli, jossa olen koskaan yötäni viettänyt. Juu, kyseinen hotellihan on Juneaun vanhin ja kun sen aulassa tai yläkerran käytävällä katselee ympärilleen, näkee historiaa huokuvaa sisustusta ja äkkiseltään ehkä nurkan taakse vilahtavan kummituksen... puitteiden siis kuvittelisi olevan kunnossa.

Bongasimme Alaskan Hotelin Lonely Planetista. Oppaassa kehoitettiin olemaan yöpymättä Franklin Streetin puoleisissa huoneissa, sillä Juneaun pääkatuna kuppiloineen ja turistikrääsäkauppoineen Franklin Street on vilkas ja tästä syystä hyvin äänekäs katu ja se voi häiritä nukkumista. Ensimmäisenä yönä majoituimme takapihan puolella eikä tuossa yössä saati huoneen hintaan kuuluvassa wi-fissä ollut mitään ongelmaa. Kun muutaman päivän päästä palasimme Skagwaysta ja valitsimme uudelleen Alaskan Hotelin tukikohdaksemme, päädyimme juuri Franklin Streetin puoleiseen huoneeseen.

Hmm, siinä ei natsannut sitten enää mikään. Melu kadulla oli aivan järjetön. Etenkin iltaa ja yötä kohden mekkala vain voimistui ja kaiken kruunuksi alakerran baarissa alkoi soittaa livebändi silloin, kun me olimme menossa jo nukkumaan. Ei kai siinä, korvatulppia vaan kehiin, niin sai jonkun verran nukuttua. Tätä ennen olimme tietysti ehtineet jo kirota naapurihuoneen "kuuron" aivan maan rakoon, sillä tv pauhasi niin kovaa ohuen seinän takana, että pystyi melkein kuulemaan, mitä ruudussa tapahtui.

Mutta mitä kiroamista ja sadattelua olikaan aiheuttanut ilmainen nettiyhteys kokonaisen aamupäivän, kun odottelimme huoneessa sateen taukoamista! Hotellin wi-fi ei osannut ollenkaan päättää oliko se käytössä vai ei, eikä kymmenen muutakaan alueen verkkoa. Siinä ne verkot pitivät sellaista casinoa keskenään, että oli aivan mahdotonta kuluttaa aikaa bittiavaruudessa. Kyllä jos jokin asia osaa ottaa oikein kunnolla aivoon, niin toimimaton netti. Siinä kohtaa olisi parempi, ettei olisi nettiä ollenkaan!

 

5. Juba Hotel, Dar es Salaam, Tansania

Juba Hotelista jäi ahdistavat fiilikset. Ensinnäkin hotellia tuntui pyörittävän pari musliminaista kaavuissaan ja heti sisäänkirjoituksen yhteydessä lueskelin respan pöydältä kylttiä, jossa ehdottomasti kiellettiin naisten ja miesten nukkuminen samassa huoneessa, jos kyseessä ei ollut avioliitto. Me olimme tuolloin ukkelin kanssa kihloissa ja meillä oli sormukset sormessa, joten kun kukaan ei koskaan meidän välistä suhdetta alkanut epäilemään, me nukkua posotimme tyytyväisesti samassa huoneessa ja apua! Vielä samassa sängyssäkin! Ehkä sormukset olivat harhauttaneet respa-akat...

En oikein tiedä, johtuiko pahat fiilikset hotellista siitä, että mulla puski pintaan aivan jäätävä kulttuurishokki vai siitä, ettei me ensimmäisenä yönä löydetty huoneen ilmastointilaitetta (kyllä taas kerran vihastutti, kun ulkona ei lämpötila laskenut yölläkään alle +25 asteen ja ilmastointilaite oli niinkin järjettömässä piilossa kuin VERHON TAKANA...). Joka tapauksessa teki mieleni antaa palautetta respan akoille, että jos hotellihuoneessa on oven päällä ikkuna käytävälle, jossa palaa valo 24/7, niin olisi ystävällistä hommata ikkunaan edes jonkinlainen verho. Minä kun en nuku, jos huone on täynnä valoa, etenkin jonkin haljun keltaisen kattolampun valoa. Siinä meni puoli yötä asetellessa vilttiä ikkunan eteen jeesusteippiä apuna käyttäen. Ei toiminut ei. Kun viltti sadannen kerran valahti lattialle tai alkoi repsottaa jostain kulmasta, oli jo itku silmässä.

Pääsääntöisestihän nuo oli nyt aivan meidän itsemme aiheuttamia ongelmia, mutta en minä tähän puljuun uudelleen menisi... ehkä äärimmäisessä hädässä ja olisin jälleen kerran onnellinen siitä, että on edes katto pään päällä. Juba Hotel sijaitsi aika kaukana Darin keskustasta ja muutenkin alue vaikutti vähän epäilyttävälle kulkea valkonaamaisena. Niin, ja naapurissa oli moskeija, josta kajahti kuuloaistia raastava rukouskutsu useita kertoja päivässä.

Btw, löysin alla olevan kuvan bittiavaruudesta ja kyseessähän on Don Rosan sarjakuva Klondiken kuningas, joka löytyy kirjasta Roope Ankan elämä ja teot. 

Travel statistics 1 - Top 5 parhaat hotellit

Koska mulla on tällä hetkellä aivan kaukaisimpia sfäärejä hipova matkakuume, ajattelin lievittää sitä muistelemalla jo tehtyjä reissuja eräänlaisten tilastojen varjossa. En minä sillä tavalla tiedä, miten tämän olisi tarkoitus sitä ulkomaiden kaipuuta helpottaa, mutta ajatus siitä, että voisin olla jonkun bittiavaruutta selailevan ja tänne blogiin vahingossa eksyvän ihmisen "tour guidena", on kiva. Vinkkien ja kokemuksien jakaminen tuntuu mukavalle ja samalla saa sydämen lämpimäksi mukavista muistoista.

Aloitetaan TOP 5 parhaimmista hotelleista/hostelleista! Toisin sanoen: NÄITÄ SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI!

1. Historic Skagway Inn, Skagway, Alaska, Yhdysvallat

Historic Skagway Inn on ehdottomasti söpöin, viihtyisin ja miellyttävin hotelli, jossa olen koskaan reissatessani yöpynyt. Kultaryntäyksen aikaan kyseinen pytinki toimi porttolana ja hotellin huoneet onkin nimetty aikanaan porttolassa miehiä viihdyttäneiden neitien mukaan. Sisustus on suoraan historian kirjan sivuilta rautasänkyineen ja vintage-puhelimineen, jotka ihan oikeasti toimivat ja niillä voi soittaa respaan, jos oli jokin suurenmoinen hätä. Meillä ei ollut mitään hätää tässä kummitushotellissa. Se oli meidän häämatkan ensimmäinen hotelli, jossa koimme ihan oikeasti olevamme häämatkalla. Romanttisuutta ei tunnelmasta puuttunut eikä sitä varjostanut edes rakennuksen härski menneisyys. Höhöhö, ehkä päin vastoin ;D

Oli sattuman kauppaa osua Skagway Inniin. Se oli vasta neljäs hotelli, josta kysyimme yöpymissijaa Skagwayhin saapuessamme, sillä kaikki muut olivat olleet täyteen buukattuja. Yksinäinen planeetta arvioi hotellin semihintaiseksi ja muistaakseni maksoimme kahdesta yöstä abouttia 170 dollaria, johon sisältyi kattava aamupala vastaleivottuine sämpylöineen ja ilmainen, toimiva wi-fi.

2. Nepomuks, Innsbruck, Itävalta

Nepomuks oli Yksinäisen planeetan Europe on a Shoestring -oppaan Top Choice -listalla. Pakon edessä päädyimme kyseiseen hostelliin, sillä saapuessamme junalla Innsbruckiin, meillä ei ollut minkäänlaista hajua seuraavan yön majapaikasta. Koska Innsbruckin asemalta ei löytynyt (sangen omituista) kaupungin karttaa eikä aseman wi-fi pelittänyt hirveän kunnioitettavalla tavalla, turvauduimme tähän Lonely Planetin suositukseen. Se kannatti!

Nepomuks-hostelli oli kokemisen arvoinen ja vain ja ainoastaan hyvällä, positiivisella tavalla. Huoneet olivat tilavat, nurkat siistit ja parveke viihtyisä. Parveke oli jopa niin viihtyisä, että toisena päivänä torkahdin sinne sohvalle. Yhdeltä naamalta hostelli kustansi 25 euroa per yö.

Ainut miinus, ja sekin aika naurettavan olematon miinus, oli ilmastoinnin puuttuminen. Yöt olivat kuumia ja hikisiä, kun ulkona porotti päivisin aurinko lähellä kolmeakymppiä. Huonetoverimme Mr. Washington totesikin aamulla, että oli kuin olisi suomalaisessa saunassa nukkunut yönsä. Lisäksi ilmainen wi-fi ei tahtonut oikein toimia muualla hyvin kuin siellä lötköttelyparvekkeella.

Tällä kadulla Innsbruckin vanhassa kaupungissa sijaitsi Nepomuks, aivan tuolla kadun toisessa päässä!

3. Teddy's Place, Paje Beach, Sansibar, Tansania

Ooh, Teddyn bungalowiparatiisi minuutin kävelymatkan päässä Pajen valkoiselta hiekkarannalta oli mahtava paikka! Sen hiekkapoluilla ja pihaa ympäröivien palmujen varjoissa aika tuntui pysähtyvän. Oli hiljaista ja rauhallista. "Banbubungaloiweissa" ei tietenkään ollut ilmastointia, mutta minusta niissä ei siltikään ollut kamalan kuuma. Hiekkaistahan joka paikassa oli, mutta siinä oli sellaista retkeilyn meininkiä, ettei se juurikaan haitannut. 

Hotellijäbät tekivät ruokaa silloin, kun respasta sitä kävi tilaamassa ja järjestivät meille kalastusreissun koralliriutalle ja tietysti sitten mukana viemästämme saaliista kokki loihti meille melkoisen iltapalan. Lisäksi hotellijäbät veivät meidät paikallisiin Vuvuzela-baardeihin, jonka jälkeen hotellille saapuessamme he laittoivat tietysti hotellin baarin auki siihen asti, kunnes viimeinenkin taistelija oli painunut bungalowiinsa nukkumaan. Kaikinpuolin Teddysissä siis mentiin vieraiden ehdoilla. Toki asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että olimme liikkeellä sesongin ulkopuolella eikä meidän lisäksemme hotellissa majaillut kuin muutama norjalainen.

4. B&B Bonsy Bou, Bergamo, Italia

Bonsybuu oli kiva majapaikka, joka sijaitsee aivan Bergamon keskustassa ja siitä on vain kävelymatka Bergamon ehdottomaan vetonaulaan, vanhaan kaupunkiin. Aula on melkoinen sekamelska ikivanhoine matkalaukkuineen ja koriste-esineineen, mutta huoneet jollain tapaa seesteisiä ja siistejä. Yölle tuli hintaa abouttia 60 euroa ja siihen sisältyi tietysti aamupala, joka sekin oli hyvinkin monipuolinen ja täyttävä, ja tietysti hienosti toimiva wi-fi. 

Hauska yksityiskohta ruokailutilassa oli lippu keskellä pöytää osoittamassa kunkin hotellivieraan paikkaa. Meidän pöydässä oli tietysti Suomen lippu, naapuripöydissä oli Puolan lippu ja jälkimmäisenä aamuna meidän siniristilippumme vieressä oli Ruotsin lippu. Emme kuitenkaan tuona aamuna ehtineet syödä aamupalaa ruotsalaistoveriemme kanssa, koska meillä oli kiire junalle. Majatalon omistajanainen oli kuitenkin niin kultainen, että kauhoi meille paperipusseihin mukaan croisantteja ja suklaapatukoita matkaevääksi, aww! Ihan kamalasti plussaa siitä!

5. Hotel at the End of the Universe, Nagarkot, Nepal

Kaikista niistä neljästä hotellista, joissa vietimme öitämme Nepalin reissullamme, Nagarkotin Hotel at the End of the Universe paini aivan omassa sarjassaan. Olisi voinut jopa kuvitella olevansa jossain sivistyneemmässäkin maassa, kun suihkusta tuli kuumaa vettä, lakanat olivat puhtaat ja tunnelma kaikinpuolin hyvin "mökkimäinen". Mökkihän tuo kyllä olikin, kyseinen hotelli ei nimittäin tarjonnut kuin mökkejä yösijaksi. Ainut miinus tuossa mökissä oli se, että se muuttui pimeän tullen pakastimeksi. Siellä oli aivan hel-ve-tin kylmä! Siellä myö sitten pötkötettiin ukkelin kanssa, kahden makuupussin ja kahden täkin alla ja yritettiin imeä toisistamme lämpöä.

Hotelliravintolan ruoka ja juoma oli loistavaa, tosin siitä piti maksaa erikseen. Länsimaisella mittapuulla nautimme kuitenkin naurettavan halpaa nepalilaista viiniä, maailman parasta kanakeittoa ja tiibetiläistä leipästä ja varsin täyttävää amerikkailaistyylistä aamupalaa. Hotellin tietokonetta sai käyttää ilmaiseksi, mutta nettiyhteys nyt ei ihan ollut sieltä parhaimmasta päästä, niin kuin ei muuallakaan Nepalissa. Hotellijäbä oli ystävällinen ja mukava ja aina nähdessään kyseli kuulumisia ja ollaanko viihdytty, neuvoipa meille jopa retkeilyreitin ja piirsi tuon reitin oikein paperille ja piti äärimmäisen eläväisen opastuksen tästä piirtämästään ("Go downdowndowndown, the you go upupupup!"). Kartta on vieläkin tallessa!

Puhumattakaan hotellin mielettömästä sijainnista. Päärakennuksen, respan ja ravintolan, pihassa Kathmandu-laakson laidalla seistessä käänsi vain katseensa pohjoiseen ja siellä ne näkyivät, yli seitsen- ja kasitonniset Himalajan huiput ^.^

Cointreau'sta, kissoista ja Kööpenhaminasta

Kuvat Kööpenhaminasta.

Huh huh. Nyt jos koskaan voin sanoa olevani oikeasti väsynyt. Eilen sunnuntaina oli ensimmäinen päivä reilin jälkeen, kun oikeasti sai vain olla - ja sen kyllä huomaa. En muista, milloin olisin viimeksi nukkunut tavallisena, krapulattomana aamuna yli yhteentoista. Eilen heräsin 11:20 ja uskokaa pois, unta olisi riittänyt vielä enemmänkin, vaikka unta siinä kohtaa olikin takana jo sellaiset kevyet 12 tuntia! Kolmen viikon stressi ja jatkuva liikkeellä oleminen on siis tehnyt tehtävänsä, sillä tavalla salakavalasti, minkä huomaa vasta nyt, kun alkaa asettua takaisin arkeen ja tavalliseen elämään. 

Tavallista elämää tämä tosin ei ole vielä juurikaan nähnyt. Torstai-illan makasin sohvalla ja katsoin Game of Thronesin 5. kauden kolme viimeistä jaksoa, jotka olivat jääneet toistaikseksi näkemättä reilin takia. Oli jotenkin tyhjä olo, kaikkensa antanut. En kyennyt minkäänlaiseen järkevään tai älykkyyttä vaativaan tehtävään tuona iltana. Kaksi koneellista pesin pyykkiä, siinä kaikki, missä onnistuin.

Juhannusaattona mun oli tarkoitus lähteä ukkelin luokse kaverin mökille, mutta ensimmäinen yö kolmeen viikkoon omassa sängyssä oli tehnyt tehtävänsä ja mua ei huvittanut enää lähteä mihinkään, ei vaikka oli juhannus. Hyvää juhannusta muuten, näin jälkikäteen! 

Kissoja oli kuitenkin jo niin kova ikävä, että päätin ajella Koskenpäälle. Kälyn kanssa päädyimme viettämään juhannusaaton tuolla maalaismaisemissa ja joimme lähes pullollisen Cointreau'ta. Cointreau on muuten parasta 40-volttista likööriä (tai ylipäänsä alkoholia), jota tiedän. Puolen litran pullo Alkossa maksaa abouttia 25 euroa, eli mistään halvasta juomasta ei ole kyse. Ostin pullon laivalta hintaan 19 euroa. Cointreau on yleensä sellainen juoma, jota ei sen korkean hinnan vuoksi viitsi ottaa kuin korkeintaan kaksi napsua silloin tällöin spesiaalikeissien yhteydessä, mutta juhannusaattona kumosimme sen 19 euroa lähes kokonaan kerralla. No, kerrankos sitä jussina...

Milli oli loukkaantunut. Enkä sano tätä siksi, että inhimillistäisin kissaani liikaa, vaan siksi, että se kissa todella oli mulle loukkaantunut. Millihän on kesyyntymisensä jälkeen aina ollut kamalan seurallinen kissa, joka ei ovesta sisään astuvia vieraita kaihda ollenkaan, puhumattakaan sitten omaa väkeä. Milli on hyvin paljon koiramainen, on aina vastassa, kun tulee kotiin ja tervehtii ja on silmin nähden onnellinen ihmisistä ympärillään. Koskenpäällä kolmen viikon aikana Milli oli tullut tervehtimään jokaista hieman tuntematontakin vierasta, joka oli ovesta sisään eksynyt eikä ollut lainkaan vierastanut ketään. 

Kun minä menin Koskenpäällä ovesta sisään, Milli astui muutaman askeleen eteenpäin kiinnostuneena, mitä ilmeisimmin tunnusti mut, katsoi mua yhtäkkiä halveksivasti, kääntyi ja meni piiloon. Eikä tullut, vaikka maanittelin ja kutsuin. Koko illan Milli pysyi piilossa. Arkaakin arempi Denzel sen sijaan oli kissoista se, joka ensimmäisenä uskaltautui mun silitettäväksi. Denzel nyt pysytteli piilossa tapansa mukaan silloin, kun Koskenpäälle menin, joten siinä ei sinänsä ollut mitään kummallista. Mutta Milli... Millille kolme viikkoa olikin liikaa. 

No, kaikki hyvin, Milli tuli jo juhannuspäivän aamuna kiehnäämään ja kehräämään jalkoihin, joten suuttumus oli mitä ilmeisimmin hyvin nopeasti selätetty ^.^

Pieni Merenneito oli todellakin pieni.

Mun ja Rosson viimeinen merkittävä etappi reilillä oli Kööpenhamina a.k.a Köpis. Vietimme siellä yhden yön ennen kuin otimme junan Tukholmaan, jossa olimme jo niin rikkipoikkiväsyneitä, ettemme poistuneet hostellihuoneesta vasta kuin uloskirjauduttaessa. 

Kööpenhamina sen sijaan tuli jollain tavalla tutuksi kävellessämme kaupungin halki katsomaan ihmeellistä ja kuuluisaa Pieni merenneito -patsasta. Uuvuttavan kävelyretken ainut plussa oli se, että kävellessä näki Köpiksen monet kasvot, joista tykkäsin kovasti. Kööpenhamina ei tuntunut yhtään pohjoismaalaiselta pääkaupungilta, syystä, jota en osaa edes sanoa. Ainut todiste siitä, että olimme jo lähempänä omia kulmia, olivat enenevissä määrin katukuvassa esiin nousevat kullanvaaleat, pohjoismaalaiset hiukset. 

Mutta mitä oli tuo Pieni merenneito -patsas? Mitäänsanomaton. Odotin suurta ja näyttävää patsasta, mutta paljastuikin jotain aivan muuta. Olisin itse voinut istua kivellä tuossa samaisessa asennossa, sillä patsas ei juurikaan ollut itseäni suurempi - ellei olisi ollut jopa pienempikin. Jos olisin tiennyt tämän kaiken ennen kuin lähdimme talsimaan tuota pitkän pitkää matkaa, olisin taipunut helposti Rosson tahtoon olla menemättä.

Suomeen palaaminen oli ihan mukavaa, vaikka toisaalta olisin voinut vielä vaikka körötellä Norjan poikki pohjoiseen katselemaan yötöntä yötä. Keli oli mitä todennäköisin, kun SIlja Serenade ankkuroi torstaiaamuna Helsinkiin; "lämmintä" oli 12 astetta, vettä satoi ja joka puolella oli vain harmaata. Silloin ajattelin, ettei ole todellista; tännekö nyt pitää jäädä? Juhannusaattona onneksi hieman selkeni ja poutaantui, joten pystyimme Koskenpäälläkin istumaan ulkona (kiitos siitä, mun nilkat ovat aivan hyttysen pistoilla ja järki lähtee kohta tän syyhyämisen kanssa!). 

Lauantaina kotiin Tampereelle ajellessa mietin kuitenkin vähän surullisena, että miksi ihmiset jaksavat valittaa Suomen kesän huonoista keleistä, kun kuitenkin Suomen kesäinen (ja talvinenkin) luonto on aivan käsittämättömän mieletön, satoi tai paistoi. Kaikki ne vihreät ja värikkäät kukkaniityt... minä voisin kirmailla niillä oli keli mikä hyvänsä ja ajatella, miten kaunis maa tämä Suomi onkaan!

InterRail 2015: Jonkinmoinen junamatka

Kotimatka on alkanut nyt turvallisesti. Mitä nyt viime yönä junassa viereisestä makuukopista poliisit haki jotain paperittomia mukaansa. Huutelivat vaan käytävällä DAS IST POLIZEI, PASSPORT? NO PASSPORT? KAM WIT MI. PASSPORT. DAS IST POLIZEI ja hirveä oveen jyskytys päälle. Kävivät meidänkin koppiin koputtelemassa ja kyselemässä kuulumisia. Ilmeisesti joku yritti passitta Saksaan ovelasti yöjunalla. Ei tainnut ihan mennä putkeen se homma. 

Oma junamatkani kesti epävirallisesti 22 tuntia. Huh huh.

Prahassa mulla kävi hassu juttu, kun päätin ajan kulukseni hakea alakerran minimarketista pullon viiniä. Kaupassa tajusin heti pullon ostettuani, että eihän mulla ollut korkkiruuvia. Kaupan myyjätäti ja kauppaan tullut miesasiakas ei kumpikaan puhunut englantia, mutta jotenkin onnistuin elehtimään murheeni heille. Myyjätäti hävisi johonkin hyllyjen väliin ja löysi jonkinlaisen muovisen, hyvin onnettoman näköisen kertakäyttökorkkiruuvin (tms). Sitä seurasi kamala hässäkkä ja lopulta miesasiakas sai mun pullon auki. Eihän siinä voinut kuin kiitellä kamalasti, että olivat pelastaneet mun tilanteeni. Tuli vaan mieleen, ettei Suomessa kukaan olisi koskaan ollut noin avulias, ainakaan kukaan myyjätäti, tai joku tuikituntematon toinen asiakas. Se tunne, kun joku oikeasti haluaa auttaa eikä suostu luovuttamaan, vaikka ei heti onnistuisikaan ^.^

Prahasta köröttelin Wieniin hakemaan Rossoa viikonloppuvietoistaan. Sieltä otimme allemme yöjunan Hampuriin, jonka matka kesti tosiaan lahjakkaan 12 tuntia. Aluksi vähän hirvitti, että mitä siitä kaikesta tulee ja meneekö kaikki nyt ihan hyvin, kun konduktöörimieskin vaan vei meidän reilipassitkin mukanaan ja sanoi palauttavansa ne aamulla aamupalan yhteydessä (näin tosiaan sitten kävikin, aamupala; tee/kahvi ja sämpylä kuului pakettiin, jonka saimme reilipasseilla hintaan 29 euroa per naama ja siihen tosiaan kuului nukkumapaikka kuuden hengen hytissä). Ajattelin yöstä tulevan yhtä helvettiä, mutta ihmeekseni sain nukuttua yllättävän hyvin siitäkin huolimatta, että pelkäsin tavaroideni lähtevän pitkäkyntisten matkaan ja sänkyä nyt ei oikein voinut sängyksi edes kutsua. Ja pää oli koko ajan alamäkeen ja kun juna jarrutti, saattoi helposti kieriä lattialle - tai siltä se ainakin tuntui. Jos en olisi nähnyt niin paljon unia, en kai tajuaisi edes nukkuneeni.

Hytissä nukkui meidän lisäksi kaksi ulkomaalaista nuorta miestä, joista toinen oli matkalla itse asiassa Suomeen samaa reittiä kuin me, ja kaksi naista, jotka itse asiassa olivat suomalaisia. Kaikki nuo kolme bongasimme tänään myöhemmin lautalta, jolla Hampurista lähtenyt junamme ylitti vähän merta. Minä en tiennyt, että juna voi mahtua lautalle, mutta sinne se vaan meni. Hetken aikaa olimme Rosson kanssa ihmeissämme ja piti oikein junamieheltä kysyä, että mitä ihmettä tapahtuu.

Nyt olemme Tanskanmaalla, hieman lähempänä jo kotia. Paluumatkasuunnitelmat ovat tähän mennessä menneet oikein mallikkaasti *koputtaa puuta*. Nyt pitänee lähteä tutkimaan, mitä Köpis pitää sisällään. JA SYÖMÄÄN. Eipä ole tullut syötyä kahteen päivään mitään älykästä.

Vähiin käy ennen kuin loppuu!

P.S. Kuvat reilin ekalta Prahan osuudelta, koska en ole ottanut kuvia kahteen päivään :O