Samesun - vai sittenkin Differentsun?

Reissatessani viime keväänä läntisessä Kanadassa Samesun Hostel oli mun tukikohtani sekä Banffissa että Vancouverissa. En ole varma, olinko yllättynyt vai en, mutta saman hostelliketjun kaksi  hostellia kahdessa täysin toisistaan poikkeavassa ympäristössä osoittautuivat lähes toistensa vastakohdiksi. Banffin pienessä kylässä Kalliovuorten ja upeiden erämaamaisemien syleilyssä Samesun Hostel oli oikein mainio valinta, mutta sen sijaan Vancouverin metropolimaisessa keskustassa mieltäni jäi kaihertamaan asia jos toinenkin.

Banffin Samesunista voi lueskella tuoreempia fiiliksiä tuosta aikaisemmasta blogipostauksesta, joka käsittelee Banffin vuoristokylää yleisesti. Ihastelujen ja kehujen seassa on siis myös lyhyt oodi mun tukikohdalleni Samesunille, vaikka aamiaisella tarjottu maailman laimein appelsiinimehu hieman pyyhkeitä saakin. On itseasiassa hankala erottaa Kalliovuorten lumoava maisema ja Samesun toisistaan, mikä onkin saanut mut usein epäilemään hostellin todellista viihtyisyyttä; olisiko kokemus ollut lainkaan samanlainen, jos oleskelutilan ikkunasta ei olisi kurkistanut luminen Sulphur Mountain? Mitä jos saman hostellin olisi pystyttäynyt jonnekin kanadalaiselle preerialle? Kyllä. Kaikista aikaisemmista hostellikokemuksistani Samesun oli itsestäni riippumattomista syistä yksi parhaimmista hostelleista, jossa olen koskaan yöni nukkunut.

Sekä Banffissa että Vancouverissa Samesun Hostel oli nuorekas, mutta ei liian railakas; vaikka Banffissa hostellin alakerrassa oli pubi, meteli ei kantautunut ainakaan kolmannen kerroksen majoitustiloihin ja yönsä sai nukkua rauhassa ilman korvatulppia. Tämmöinen kolmenkympin paremmalla puolella huiteleva nainen ei ihan joka ilta halua istua baarissa juomassa ja kuuntelemassa karaokea, vaan haluaa mennä ihan ajoissa nukkumaan, ja toisin kuin joskus jossain muualla, Samesunissa se onnistui yhtä hyvin kuin olisin nukkunut kuuden hengen dormin sijaan yksityishuoneessa hienommassakin hotellissa. Tämä sama päti tietty Vancouverissakin, jossa majoituin kuuden hengen naisten dormiin. Myös Vancouverissa respan vieressä oli ravintola ja baari, jossa meno tuntui yötä kohden yltyvän melkoisiin sfääreihin. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä mun uniongelmien kanssa.

Jep, mulla oli vaikeuksia nukkua Vancouverissa. Sinänsä hassua, että minä, joka mielelläni olen omissa oloissani, ylipäänsä päädyn hostelliin, jossa reissaajalta usein odotetaan sosiaalisuutta ja osallistumista yhteisiin aktiviteetteihin. Usein pelkkä ajatus tuikituntemattomista kanssaeläjistä voi olla ahdistava. Banffissa nukuttiin siis ihan tavallisissa kerrossängyissä ilman sen kummempia näkösuojia ja uni maittoikin omituisen mainiosti. Sen sijaan Vancouverissa, jossa sängyt olivat seinin ja verhoin suojattuja, jokaisen yksityisyyttä kunnioittavia umpinaisia koppeja, mulla oli suuria vaikeuksia saada unta. Mutta se johtui hapen puutteesta. Umpinaiset kopit voivat olla ihan jees, jos niiden ilmanvaihto on toteutettu oikein (esim. Irlannin Galwayssa Kinlay Hostellissa se koppi oli tosi jees!). Vancouverissa ajatus oli hyvä, mutta pelkällä nurkkaan asetetulla tuulettimella ei kestänyt kovin kauaa, kun kopista alkoi loppua ilma. Jouduin kääntymään kopissa toisin päin ja pitelemään "sisäänmenoverhoa" hieman raollaan, jotta olisin saanut hengitettyä. Kokonaan sitä ei voinut avata, sillä nuoriso ramppasi ovesta koko ajan sisään ja ulos ja välkytteli huoneen valoja päälle ja pois.

Banffissa hostelli seisoi puhtaan valkeassa lumimaisemassa, kun taas Vancouverissa sitä ympäröi kaupungin vilkkuvat värivalot ja vilkasliikenteinen katu. Eikä se järkyttävä ensitapaaminen Vancouverin kanssa ainakaan auttanut negatiivisesti latautuneeseen arviooni... ehkä tämä aiheutti sen fiiliksen, että Banffin Samesun oli jotenkin... puhtoisempi, ja sen vuoksi miellyttävämpi. Tai ehkä se johtui siitä, että kömpiessäni yömyöhään Vancouverissa ulos dormista wc:ssä käydäkseni, pitkän käytävän poikki viipotti hiiri. Jep. Hiiri. Banffissa sentään jolkotteli söpöjä muulipeuroja ja nekin sentään hostellin pihalla - ei sisällä!

(Mulla on todella karmivia kokemuksia hotellihuoneessa viipottavista hiiristä, vaikka en tietenkään voi olla satavarma siitä, mikä lopulta oli Alaskassa viettämäni hirveän yön aiheuttaman rapinan takana.)

Yleisfiilis tästä hostelliketjusta jäi reippaasti positiivisen puolelle, sillä molemmissa hosteilleissa oli ehdottomasti omat hyvät juttunsa. Ainakin niiden keskeinen sijainti, hintaan sisältyvä aamupala ja ystävällinen palvelu kuvaavat molempia kohteita todella hyvin. Lisäksi nämä hostellit sopivat kuvioon silloin, kun haluaa selviytyä majoituskustannuksista edullisesti joko Banffissa tai Vancouverissa. Banffia kuitenkin suosittelen ennemmin Vancouveria; sen siisteys ja hiirettömyys jäivät mieleen. Eikä se lumihuippujen keskellä asustelu vilkkaan suurkaupungin sijaan mikään negatiivinen tekijä suinkaan ole!

Kanadan Kalliovuoret, sydämellinen Banff ja yksi hostellikokemus

Vuoret. Voi vuoret!

Saapuessani Calgaryyn sää oli jokaisen vuorihullun pahin painajainen: taivas oli pilvessä ja lunta pyrytteli hiljakseen. Ehdin siinä kyytiä odotellessa manata tätä useampaan kertaan, mutta jossain sisimmässäni en heittänyt kaikkea toivoa hukkaan: vaikka mitä voisi vielä tapahtua säässä Calgaryn ja lopullisen kohteeni, Banffin, välillä!

Calgaryn lentokentältä löytää lukuisia mahdollisuuksia päästä Kalliovuorille, lähinnä Banffiin, mutta myös Lake Louiselle ja Jasperiinkin. Sesonkiaikaan kannattaa googletella ja varata kyyti etukäteen, sillä tunkua voi piisata. Talvisesonki ei vielä ollut huipussaan, sillä suurin osa talviurheilijoista suuntaa vuorille lähempänä kevättä, ainakin banffilaisen tarinan mukaan, mutta silti lentokentän aula oli nyt täyttynyt kaiken maailman hiihtäjistä ja laskettelijoista ja niiden jättimäisistä varustepussukoista.

Itse olin varannut etukäteen paikan Banff Airporterilta. Parin tunnin minibussimatka maksoi n. 69 CADia eli 46 euroa. Se oli lähtökohtaisesti aikalailla perushinta kaikilla matkanjärjestäjillä. Lisäksi lähes kaikilla, myös Banff Airporterilla, oli ovelta ovelle palvelu. Netissä etukäteen varatessa oma majapaikka on helppo valita alasvetovalikosta. Nää on mun mielestä ihan helkkarin käteviä palveluita, etenkin, jos matkatavaraa on paljon. Itsellänihän ei ollut kuin pieni lentolaukku ja kamera, mutta oli silti ihan kiva päästä suoraan oman majapaikan oven eteen ilman mitään ylimääräistä säätämistä.

Pilviverho alkoi hiljakseen oheta, kun olimme tehneet matkaa noin tunnin verran Calgarysta. Maisema koostui lähinnä kumpuilevista peltoaukeista, tasaisen preerian loppukohtauksista, joilla saattoi nähdä kojootteja jolkottelemassa. Lähempänä Canmorea, itse ristin sen eräänlaiseksi Kalliovuorten "esikaupungiksi", maisema muuttui yhä mäkisemmäksi ja tietä alkoivat reunustaa tuuheat kuusikot. Jo se oli mahtavaa: useamman viikon preerialla asuneena sitä oli jo lähes unohtanut, miltä metsä ylipäänsä näyttää.

Ja sitten, kun taivas alkoi pikkuhiljaa osoittaa sinertymisen merkkejä, jossain kaukana edessä saattoi erottaa ensin ne sumun seassa hahmottuvat terävät huiput ja sitten kuin taikaiskusta, yhtäkkiä ne olivat siinä: Kalliovuoret. Kuin muulle maailmalle uhitellen ne kohosivat silmien edessä ja paljastivat lopulta todellisen luontonsa; kulmikkaat ja lumiset harjanteensa, suoraviivaisen puurajansa ja täydellisen lumonsa.

Olin heti myyty. Niin myyty, että mua jopa vähän itketti. Jep.

Vuoristo luikerteli lähes dramaattisesti esiin valkeasta pilvi- ja sumuverhosta ja hallitsevana ne yhtäkkiä tönöttivät siinä pehmeästi kumpuilevan preerian edessä kuin seinä. Olin niin vaikuttunut tuosta rosoisesta ja tylystä kauneudesta, että tunsin sen sydänalaani myöten. Mitä syvemmälle vuoriston sekaan tie lopulta kiemurteli, sitä todennäköisemmin epäilin saavani jonkinlaisia rytmihäiriöitä.

Kyllä, rakastan vuoria. Olisi siinä ollut ensihoitajilla luultavasti ihmettelemistä, jos rytmihäiriöt todella olisivat iskeneet kiinni, ja olisi pitänyt sitten selittää, että kun täällä on niin kaunista. Mua jopa vähän ärsytti, kun muutama tyyppi minibussissa nukkui. Teki mieli ravistella ne hereille, ettei maailman kaunein ja paras asia olisi mennyt heiltä sivusuun. Myöhemmin loman aikana istuin useita tunteja pikkubussien kyydissä hyvinkin unettavina kellonaikoina ja hyvin huonosti nukuttujen öiden jälkeen, mutta nukkuminen noissa maisemissa oli täysi mahdottomuus, vaikka kerran jopa ihan tarkoituksella sitä yritin silmäluomien painaessa kuin lyijy. Juuei. Riina ei nuku vuorilla ja jos Riina saisi päättää, ei nukkuisi kukaan muukaan.

Banffissa kaikki oli täydellistä. Saapuessani aurinko paistoi jo lähes pilvettömältä taivaalta ja lämmitti lähes keväisissä lukemissa: katetut kävelykadut pikkuruisen keskustan alueella olivat sulat ja räystäistä tippui vesi. Linnut lauloivat. Ei tuulen henkäystäkään. Saskatoonin pitkäksi ja käsittämättömäksi venyneen pakkaskurimuksen jälkeen Banffin vuoristokylässä olisi voinut vetäistä päälleen vaikka t-paidan, vaikka pakkasen puolella sielläkin ne lukemat vielä olivat.

Majapaikkani Banffissa oli Samesun Backpackers Lodge. Se oli mainion hintainen pikkuhostelli Banff Avenuella, vain muutaman sadan metrin päässä keskustasta. Maksoin vuodepaikasta kuuden hengen dormissa n. 40 dollaria (n. 25 euroa). Hintaan sisältyi ilmainen wi-fi ja aamupala, joskin se oli hieman lattea; luvattu appelsiinimehu oli blandattu ainakin seitsemällä litralla vettä ja pannukakutkin piti paistaa itse (kuinka järkyttävää). Kyllä sillä toki päivänsä käyntiin sai ja se ajoi tehtävänsä muutenkin kiitettävästi: ilmaisen aamupalan majapaikoissa yöpyessä rahaa ei tarvitse tuhlata syömiseen vasta kuin pitkällä iltapäivän puolella, siis, jos aamupala on oikeasti hyvä ja täyttävä!

Asiakaskunnan lisäksi myös henkilökunta oli kovin nuorta, mutta sitäkin ystävällisempää ja avuliaampaa. Parina päivänä pyysin respasta jotain kylmää mun liiasta kävelystä itseensä ottaneeseen nilkkaan, ja siitäkin huolimatta, ettei jäätä tahtonut ihan heti talosta löytyä, asiaan panostettiin kaikella tinkimättömyydellä ja lopulta sitä jäätä aina jostain kaivettiin esiin. Respan ohi linkuttaessani pidettiin myös ihan yleisesti ottaen huolta siitä, olinko loukannut itseni ja tarvitsinko apua jossain.

Hostellin respan vieressä ja alakerrassa oli pubi, jossa aamupala tarjoiltiin, ja josta sai ihan perushyvää ja hinnan puolesta pilaamatonta hampurilaista, jos nälkä yllätti neljän jälkeen iltapäivällä eikä jaksanut vaivata päätään keskustan ravintolamaailman miljoonalla eri vaihtoehdolla. Iltaisin pubissa oli kaikenmoista ohjelmaa, karaokea ja tietovisoja, mutta toisin kuin ikävä hostellibaariyhdistelmäkokemukseni Irlannista, mekkala ei kantautunut makuuhuoneeseen.

Etukäteen piti taas rankasti pohtia, olenko mä oikea henkilö majoittumaan nuorten suosimassa hostellissa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli taas aivan turhaa. Toki, en kiellä, etteikö mua olisi suoraan sanottuna vituttanut, kun huoneeseen mennessäni tajusin, että ainut vapaana oleva peti oli yläsänky. Ei muuten mitään, mutta kun tuo minun kipeä nilkkani... kauhuissani pähkäilin, minkälainen operaatio mun yläpunkkaan kapuaminen tulisi olemaan. Ja olihan se aikamoinen, jokaikinen kerta. Yöaikaan se oli erityisen kiusallista, sillä en halunnut rymyämiselläni häiritä muita huoneen asukkaita. Viimeisenä yönä, niin kuin en olisi kahta viikkoa aikaisemmin saanut tarpeekseni kaiken maailman vaivoista, onnistuin nappaamaan jostain mukaani muutaman tunnin kestävän, mutta sitäkin ärhäkkäämmin suolistossa myllertävän bakteerin, ja jouduin ravaamaan vessan ja yläsänkyni väliä tiuhaan. Ai että, mahto kanssanukkujat kiittää. Siihen kun lisäsi sen tikapuissa könyämisen tuon nilkan kanssa, niin avot sentään. Nyt kyllä vähän naurattaa. Onneksi ei tarvi niitä naamoja nähdä enää ikinä missään.

Mutta minkälainen on itse Banff ja mitä kaikkea siellä voi tehdä?

Banff on sydämellinen pikkukaupunki vuorien syleilyssä. Joku voi tosin luulla saapuneensa Sveitsiin, sillä Banff on imenyt itseensä sveitsiläisiä alppivaikutteita oikein olan takaa. Alunperin Banffin "sveitsiläisyys" on peräisin sveitsiläiseltä vuoristo-oppaalta, joka toi hiihdon Banffiin. Nyt Banffin pääkatua kävellessä sveitsiläisyyden näkee vähän joka puolella; ellei itse alppimaisessa vuoristomaisemassa, niin ainakin arkkitehtuurissa ja niissä kymmenissä ravintoloissa, joista leijailee kadulle muheva ja kutsuva fonduen ja röstiperunoiden tuoksu.

Banff on ensinäkemältä aikamoinen turistipesäke, sitä ei voi kieltää. Lähinnä pääkadun varrelle sijoittuvat palvelut ovat toinen toistaan vierailijoille suunnattuja. Ravintola- ja hotellitarjonta on suorastaan älytön ja pienet ja suuret putiikit niiden lomassa tarjoavat kaikenlaista tavaraa aina matkamuistokrääsästä suoraan hiihto- ja lasketteluvarusteisiin. Luulisi siis, ettei Banffissa ole juurikaan sellaista autenttisuutta kuin voisi toivoa. Mutta paikallinen elämä toimii siellä aivan kuten muuallakin, vaikkakin sitä voi olla hankala erottaa kaiken keskeltä.

Banffin katuja tallustellessani en voinut olla pohtimatta, miten ainainen turistivirta on vaikuttanut kylään, sen asukkaisiin tai Unescon maailmanperintökohdelistaltakin löytyvään, koko maailman kolmanneksi vanhimpaan kansallispuistoon, mutta toisin kuin niissä kohteissa, joissa kausiluontoinen turismi tekee pelkästään hallaa paikalliselle taloudelle ja asukkaiden suhtaumiselle vierailijoita kohtaan, ympärivuotisessa Banffissa se luultavasti on elinvoiman lähde. Banff saa todella olla kiitollinen siitä, että talvella saapuvat talviurheilijat, kesällä seikkailijat ja vuodenajasta riippumatta on aina joku, joka haluaa tutustua mielettömiin vaellusmaisemiin, metsän elämään tai kansallispuiston muihin aarteisiin. Mikään vuodenaika ei siis ole mikään este matkustaa Banffiin ja Kalliovuorille. Itse nautin talvisesta meiningistä ihan kunnolla.

Se on sitten toinen juttu, mitä sellaiset jatkuvat ihmismäärät tekevät ympäristölle ja luonnolle...

Luonto tulee Banffissa lähelle. Itselläni ensimmäiset Banffin encounterit eivät olleet ihmisiä, vaan ylisöpöt muulipeurat hostellini edustalla. Vaikka Banffissa tällaiseen epäsesonkiaikaan oli huomattava määrä jengiä, kylä on silti rauhallinen ja hiljainen, jotain aivan muuta kuin Saskatoon tai myöhemmin lomallani kohtaamani yli miljoonan ihmisen Calgary. Ihan hetkessä pystyy kävelemään keskelle metsää ja unohtamaan keskustan kuhinan, joka sekin kaikessa vilkkaudessaan on kuitenkin jollain tapaa niin raukean seesteinen, ettei kontrastia sen ja metsän välillä välttämättä edes huomaa.

Kävely- ja veallusreittejä löytyy pilvinpimein, ja jos tykkää lasketella tai hiihtää, niin latuja ja rinteitä myös. Halutessaan voi vuokrata lumikengät tai lähteä koiravaljakkoajelulle. Talvisia juttuja on tarjolla paljon, sen kun vain valitsee parhaimmat päältä. Itsellä tuo nilkka vähän rajoitti mahdollisuuksia. Ensimmäinen päivä soljui puhtaasti kylään ja sen reunamiin kävellen tutustuen ja pakko kyllä sanoa, että nilkan kipu lieveni niissä maisemissa tehokkaammin kuin yhdelläkään kipulääkkeellä. En silti kokenut, että olisin ollut valmis vetämään lumikenkiä jalkaan tai valloittamaan esimerkiksi söpön Tunnel Mountainin jalkaisin.

Toisena päivänä tiedusteluretkeni kohdistui Banffin siluettia hallitsevalle Sulphur Mountainille. Nimensä tämä 2400 metriä korkea vuori on saanut yksinkertaisesti sen rinteillä kiehuvista kuumista lähteistä ja vähän etäämmällä vallitsevasti "miellyttävästä" rikkivedyn katkusta. Vuorelle voi halutessaan kiivetä metsäisiä polkuja pitkin, mutta helpoiten pääsee ostamalla lipun Banff Gondolaan. Lippu neljän hengen gondolihissiin maksaa 67 dollaria. Gondola sijaitsee vähän sivummassa Banffin keskustasta, mutta sinne on helppo päästä autolla tai kuten minä, hypätä bussin numero 1 kyytiin ja hurauttaa sillä perille. Bussilippu maksaa vaivaiset 2 dollaria.

Hissi oli aika kuumottava kokemus, sillä matkustin sellaisella ihan yksin. Olin lähes varma, että juuri sillä kertaa hissi onnistuu jumiutumaan keskelle rinnettä. Täydessä valmiudessa etsin katseellani jonkinlaista puhelinta tai muuta kommunikointilaitetta hissin sisäpuolelta, mutta siellä ei ollut minkäänlaista. Mutta sellaista en olisi tarvinutkaan, sillä pääsin perille, ja vielä takaisinkin, täysissä ruumiin ja sielun voimissani ja utuisesta kelistä huolimatta maisemat hissistä olivat melkoisen päheät!

Pilvisyyden ja vähäisen lumisateen vuoksi eeppiset vuoristonäkymät jäivät itseltäni kokematta. Vuoren päällä on kuitenkin kirkkaalla säällä varmasti henkeäsalpaavan kauniita maisemia ympärilleen tarjoava, puinen kävelyreitti lähimmälle huipulle. Fiiliksen vuoren valloituksesta sai toki pilviselläkin säällä, sillä lumisten puiden takana alas tyhjyyteen katoavat rinteet muistuttivat sen hetkisestä epätavallisesta sijainnista.

Banff oli ehdottomasti joka hehkutuksen arvoinen enkä voi kuin suositella siellä piipahtamista, mikäli joskus aikoo Kanadan Kalliovuorille. Aika monella se kuuluu ihan automaattisesti suunnitelmiin, sillä se on näppärästi Trans-Canada Highwayn varrella. Liian monesta muusta matkablogista olin lukenut ihanasta ja valloittavasta Banffista vain saadakseni itselleni kimmokkeen lähteä katsomaan ihan omin silmin, mistä on kysymys. Jos tykkää vuorista, rauhallisesta "alppimeiningistä" tai vaan haluaa lähelle luontoa, Banff ja Banffin kansallispuisto ovat täydellisiä kohteita Kanadassa. Sieltä on myös helppo tehdä täsmäiskuja lähikohteisiin omalla autolla tai retkenjärjestäjien johdolla. Itse matkustin kolmantena päivänä Lake Louiselle, ehkä yhdelle Kalliovuorten ja koko kansallispuiston ikonisimmalle järvelle, mutta se oli niin uskomattoman kaunis ja sykähdyttävä paikka, että siitä kerron ihan omassa postauksessaan!