Siksi Victoria on maailman ihanin kaupunki

Pysyn kannassani ja väitän edelleen, että Victoria on yksi maailman ihanimmista kaupungeista. Edellinen postaukseni johdatteli meidät tuon pikkukaupungin äärelle, mutta en juurikaan kertonut, miksi se sai mut tärisemään ihastuksesta ja hymyilemään kuin minkäkin idiootin tallatessani sen katuja ristiin rastiin tuona aurinkoisena maaliskuisena päivänä, jolloin aurinko paistoi niin lämpimästi, että sitä oli pakko kutsua jo kesäksi. Mulla oli mun uusi Saskatoonin second-hand shopista ostamani mekko, joka päällä lähdin ensimmäisen aamun valjetessa luotaamaan tarkemmin edeltävänä iltana mut hurmokseen vietellyttä kaupunkia.

Oli sanomattakin selvää, että kaupungin elämä keskittyi sisäsatama-altaan ja Fairmont Empress -hotellin ympäristöön. Linnamaiset rakennukset tekevät toki osansa. Arkkitehtuuri ylipäänsä on yksi Victorian jutuista, vaikka ei siitä niin olisi kiinnostunutkaan; se hyppää silmille vähän kuin vahingossa. Jo pelkästään majataloni, 1800-luvulla rakennettu viktoriaaninen kartano, ja sen ympäristössä ne muut samantyyliset rakennukset Rocklandin kaupunginosassa olivat näkemisen arvoisia. Vain viiden minuuttin kävelymatkan päässä majatalosta sijaitsi useita viktoriaanisia nähtävyyksiä, ja näistä merkittävin oli ehdottomasti Craigdarrochin linna, jossa käväisin ihan sisällä asti.

Craigdarrochin linna

Keskustassa talot ovat värikkäitä, kun osaa oikein etsiä, ja koko kaupunki leimaantuu pieneksi ja suloiseksi, täysin epäkanadalaiseksi. Kaiken söpöyden keskellä on persoonallisia putiikkeja ja kahviloita, joissa minäkin piipahdin juomaan kuumaa kaakaota ja syömään mahdottoman hyvää kakkua, vaikka en ollut vielä ajatellut lounastakaan. Jotta Victoria voisi olla vieläkin omalaatuisempi, keskustan liepeiltä löytyy myös Kanadan vanhin, joskin ehkä pienin, kiinalaiskaupunginosa.

Ei pelkästään rakennukset, vaan myös ne pienet yksityiskohdat!

Kakulla

En oikein osaa määritellä, oliko Chinatown yhden vai kahden korttelin kokoinen, mutta pieni se oli. Yhden kadun varrella sai sukeltaa täysin uuteen maanosaan, joka levittäytyi naapurikortteleihin muutaman kapean (siis todella kapean!) kujan avulla, mutta yhtäkkiä sitä tupsahtikin jo takaisin Kanadan maaperälle. Yksi Victorian hauskimmista ominaisuuksista olikin se, että kiinalaiskorttelissa saa yhdistymään kertaheitolla kolme maanosaa erilaisine kulttuureineen.

Ensimmäinen kokonainen päiväni Victoriassa oli aurinkoinen ja sai hien puskemaan ohimoille, kun lähdin aamupäivästä tallustelemaan kohti parin kilometrin päässä sijaitsevaa keskustaa kukkivien kirsikkapuiden lomassa. Päälle pukemani takki (juuri länsirannikon kevättä ajatellen ostettu kevyempi takki!) oli liikaa ja jouduinkin riisumaan sen nopeasti. Chinatownissa, joka oli mun päivän ensimmäinen suunniteltu destinaatio, sain kulumaan yllättävän paljon aikaa sen minimaaliseen kokoon nähden. Olihan siellä nyt pysähdyttävä ihmettelemään pidemmäksi aikaa, lohikärmeksiä ja kaikkea; niin erikoinen ilmestys se oli sen kaiken länsimaalaisuuden keskellä!

Lounasaikaan tunsin nälän kasvavan. Päädyin pastellisävyisten rakennusten kaduilta lähemmäs rantaa ja ajattelin, miksen voisi pysähtyä syömään terassille, kun oli niin lämminkin. Rantakadun tuntumassa sijaitsevista ravintoloista oli hankala löytää enää istumapaikkaa, sillä joku muukin oli huomannut sen ihanan kevät(kesä?)päivän. Löysin kuitenkin paikan, Darcy's Pubin, hieman vielä varjon puolelta, ja tilasin lasin valkkaria* ja parmesanilla kuorrutetut ranskalaiset.

Eikä pelkästtään yksityiskohdat, vaan putiikkien tuotteetkin olivat söpöjä!

*Siitä huolimatta, että Kanada on viime vuosina parantanut tapansa ja siirtynyt "ihmisten" mittayksiköihin, SI-järjestelmään, suurimmassa osassa ravintoloita ja kuppiloita määrät ilmoitetaan edelleen unsseina (oz). Mullahan ei siis ole mitään hajua, kuinka paljon yksi unssi on, joten viinin tilaamisesta olisi voinut helposti saada suuren ongelman aikaan joka paikassa; tilatako 6 oz vai 9 oz? Kokemuksenkin karttuessa en osannut aina etukäteen edes arvailla, kuinka ison tai pienen lasillisen viiniä onnistuin tilaamaan. Otin kuitenkin varman päälle aina ja tilasin 9 unssia (tirsk), joka siis tarkoitti yli kahta ja puolta desiä. Loppuajasta tiesin, että tilatessani 9 ozin lasillisen, sain lasin lisäksi myös kannun, josta sain täydentää lasia. En tiedä, ovatko muistot jollain lailla vääristyneet mielessäni, tuliko lasi-kannu-yhdistelmästä itsestään vääristynyt kuva vai ajattelinko jo tuolloin paikan päällä, että 9 ozia on aika pirun paljon viiniä. Muistoissani 2,6 desiä tuntuu aivan järkyttävän paljon pienemmältä annokselta kuin mitä mulla oli lasissa ja täydennyskannussa yhteensä!

Myöhemmin illalla, kun aurinko oli kääntynyt jo laskevaan asentoon, palasin Darcy'siin syömään fish&chipsia, juomaan lisää viiniä (ja pari Geeteetäkin tais mennä) ja ihastelemaan punertuvaa aurinkoa. Darcy's oli loistava paikka tähän hommaan; sijainti aivan bueno aivan siinä rannan tuntumassa.

Sitä ennen kuitenkin hengailin ajan kulukseni sisäsatama-altaalla, kokeilin paikallista vesitaksia ja käväisin kelluvassa kaupunginosassa. Kyllä, kelluvassa!

Sisäsatama-allas ja Fairmont Empress

Vesitaksi Fisherman's Warfin tolpalla

Fisherman's Warf

Vesitaksin kyytiin on helppo hypätä satamassa, joskin keskustan lähellä sijaitsee usempikin "taksitolppa". Yksi matka yhteen suuntaan maksaa kuitenkin 7 dollaria! Se on toisaalta ymmärrettävää, sillä ainakin turistit ovat kovia ajelemaan vesitaksilla, mutta toisaalta ihan törkeää riistoa. Itsekin mietin, sijoitanko 14 dollaria menopaluumatkaan toiselle puolelle kaupunkia, vai jaksanko kävellä useamman kilometrin. Hieman pitkin hampain soin jaloilleni lepohetken ja hyppäsin lipuvaan taksiin. Lipun voi ostaa tolpalla sijaitsevalta ständiltä.

Minne mun oli sitten niin välttämätöntä päästä, että olin valmis tuhlaamaan naurettavan summan rahaa vartin vesitaksikyydistä? No tietysti Fisherman's Warfille, Victorian yhteen mielenkiintoisimpaan kaupunginosaan, joka kirjaimellisesti kelluu vedessä, ja jossa värien ilotulitus sen kuin jatkuu ja entistä rajumpana!

Fisherman's Warf on kaupunginosa siinä, missä mikä tahansa muukin alue, missä tahansa kaupungissa; siellä asuu ihmisiä. Laiturien vieressä kelluvissa, omaperäisissä, suoraan jonkin satukirjan sivuilta revityissä taloissa asuu ihan vakituisesti victorialaisia ihmisiä. Mutta tätä pientä aluetta hallitsevilla kävelysilloilla kuhisee ihan järjetön määrä myös uteliaita vierailijoita ja turisteja. Lähes jokaisessa ulko-ovessa oli kyltti, jossa varoitettiin kotirauhan häirinnästä; tietysti kaikki eivät tajua, että ne omituiset rakennukset ovat oikeita koteja, joissa oikeasti asuu oikeita ihmisiä, ja silkasta mielenkiinnosta on helppoa vain astua tällaisen talon kuistille kurkkimaan ikkunoista sisään.

Asukkailta siis vaaditaan aikamoista kärsivällisyyttä asua niin erikoisessa paikassa; itseltäni palaisi hermot ihan vain yhden päivän aikana nurkissa nuuskiviin turisteihin enkä voisi kuvitellakaan asuvani missään tuon kaltaisessa paikassa!

Toisaalta, joku pyörittää hyvää bisnestä Fisherman's Warfilla. Boardwalkien reunustoilta saa ostettua meksikolaista ruokaa, päivän merenantimia, hattaraa, puutarhatonttuja ja olutta. Toisin sanoen paikka on kuin tehty houkuttelemaan turisteja. Siellä minäkin olin, hymähtelin huvittuneena värikkäille taloille ja join Vancouver Islandilla pantua olutta. Tämän perusteella asukkaat luultavasti ihan tietoisesti asuvat huomion keskipisteenä.

Sekamelska on sanana ehkä hieman harhaanjohtava Victorian kohdalla; se viittaa melko levottomaan ja kiireiseen kaupunkikeskittymään, jossa ihmiset ryntäilevät sinne tänne omassa hektisyydellä kyllästetyssä maailmassaan eivätkä pysähdy suomaan ohikulkijalle ystävällistä hymyä tai apua. Mutta sitähän Victoria ei todellakaan ollut. Victoriassa vallitsi sellainen leppoisa ja huoleton atmosfääri, vaikka siitä huolimatta kaupunkia on helppo kuvata juurikin sekamelskaksi sen kaiken maailman värien ja kulttuurien sekoittuneisuuden vuoksi. Kiireitä saattoi paikallisväestöllä olla, kuten missä tahansa muuallakin maailmassa, mutta sitä ei huomannut. Ihmiset hymyilivät niin kuin pikkukaupungin asukkaat usein hymyilevät. Oli aivan erilainen fiilis kuin Vancouverissa.

Victorian pikkuisuus olikin se juttu. Mietin monesti, miksi siitä on muovautunut koko provinssin pääkaupunki, mutta ehkä tämän arvoituksen juuret johtavat sinne kaupungin brittiläiseen ja itämaiseen historiaan. Missä sanotaan, että pääkaupungin tulee olla se suurin, väkirikkain ja taloudellisesti mahdikkain? Pääkaupunki voi olla myös pieni ja söpö, sellainen vähän huomaamattomampi, sellainen kuin Victoria, ja se on todellakin fine!

Voisin helposti kuvitella asuvani Victoriassa. 

Ensikosketus Victoriaan

Victoria oli ihana. Yksinkertaisesti vain ihana. En halua lainkaan olla vaatimaton Victorian suhteen; sen lisäksi, että se oli ehdottomasti Kanadan miellyttävin kaupunki, se hyppäsi kevyesti kärkisijalle ylipäänsä mun suosikkikaupunkien listalla. Victoria oli raikas ja värikäs - ja epäkanadalainen; hörppiessä kuumana höyryävää teetä kauniista, ruusukuvioisesta posliinikupista viktoriaanisen majatalon ruokasalissa ei ollut lainkaan vaikeaa sisäistää, miksi Victoria, Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki, on Kanadan brittiläisin kaupunki.

Vancouver Islandilla sijaitseva Victoria on maailman lyhimmän lentomatkan päässä Vancouverista. Lentokoneen penkkiin ei kannata siis asettautua liian mukavasti, sillä kaikki on ohitse vain muutamassa kymmenessä minuutissa. Joitakin satoja metrejä alempana levittäytyy Vancouverin saaristo, joka äkkiseltään saattaa viedä mielikuvamatkalle kotimaahan. Mahdottoman julkisen liikenteen Kanadassa lentäminen Victoriaan on varmasti helpoin ja nopein tapa, vaikka tarjolla on lauttamatkojakin.

Saavuin aurinkoiselle Vancouver Islandille silmän räpäyksessä. Lentokenttä sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä keskustasta ja bussiyhteydet, omituista kyllä, ovat suhteellisen toimivat - paitsi tietenkin juuri sinä lauantaina, jona saavuin paikalle.

Lentokentän infopisteellä istui harmaapäinen herrasmies lukemassa kirjaa. Ilmeisesti Victorian lentokentällä ei ole kovin suurta turistitrafikkia maaliskuun lopulla, jotta voisi edes hieman näyttää kiinnostuneemmalta ja innostuneemmalta, kun eksynyt matkailija saapuu tiskille. Vähän tympääntyneesti katsettaan kirjan sisällössä venyttäen tämä uniformupukuinen vaari nosti katseensa minuun ja kysyi maailman laiskimmalla äänellä, mitä olin vailla. Kysyin, mikä bussi, mistä ja milloin lähtee Victorian keskustaan. Vaari alkoi hitaan hajamielisesti tarkastella pöytäänsä ja edessään olevia paperinippuja aivan kuin ei olisi tiennyt, missä mikäkin asia hänen omalla työpisteellään sijaitsee. Huomasin tyytymättömyyden, kun ukko joutui laskemaan kirjan käsistään; liekö ollut jokin jännittävä kohta menossa... jotta mulle olisi varmasti tullut kiire, vaari ilmoitti, että seuraava bussi lähtee n. kolmen minuutin päästä ja sitä seuraava tunnin. Kysyin hätäisesti, käykö bussissa kortti maksuvälineenä ja aivan kuin tahallaan vastausta viivytellen ja suussaan maistellen ukko totesi, että käteistä oli oltava. Vilkaisin hätäisesti ympärilleni ja näin onneksi automaatin ihan lähellä. Kiitin kohteliaasti (sisimmässäni huusin kaiken maailman rumia sanoja) ja syöksyin nostamaan rahaa.

Luonnollisesti mulla oli kourassa kahdenkymmenen dollarin seteli, kun juuri ja juuri ehdin juosta terminaalin, sen ainoan, edestä lähtevään bussiin. Bussikuski katsoi mua samaisella tympääntyneisyydellä kuin infotiskin papparainen. Piti olla tasaraha, ja kolikoita. Pari kirosanaa meinasi ihan lipsahtaa ääneen, kun aloin tavaroideni seasta kaivamaan pientä kolikkopussukkaani. Tiesin kyllä, ettei sieltä olisi löytynyt hiluja läheskään viiden dollarin arvosta. Kun sitten onnettomana ja epätoivosta mutkalla seisoin siinä kuskin edessä kädessäni jokin rapia dollari, etummaisessa penkissä istuva nuori miesmatkustaja nousi ylös ja sujautti kuskin käteen puuttuvan määrän kolikoita. Olin ihan äimänä. Olin ollut Victoriassa vain muutamia hassuja minuutteja ja toistaiseksi kaikki kohtaamiset ihmisten kanssa olivat olleet enemmän kuin masentavia ja kolkkoja, mutta tuo nuori poika ehdottomasti pelasti mun koko päivän. Olin niin kiitollinen, etten tiennyt, miten mun olisi pitänyt oikein olla. Mies vain hymyili ystävällisesti, vaikka varmaan sitä alkoi pian jo ottaa päähän mun loputtomalta tuntuvat kiittelyt.

Viidellä dollarilla sai päivälipun, jolla sai kruisailla busseilla ihan koko päivän sinne sun tänne ja milloin vaan.

Mun jalat olivat Vancouverissa ja Squamishissa kokeneet kovia. Koska oli lauantai, busseja lentokentältä kaupunkiin kulki kerran tunnissa. Ja koska tosiaan oli lauantai, se tarkoitti aivan tupaten täyttä bussia, kun syrjäseutujen väki oli matkalla ihmisten ilmoille. Jouduin seisomaan ja taistelemaan tasapainon kanssa koko bussimatkan mun ylirasittuneilla ja tuskasta huutavilla jaloilla. Jäätyäni bussista pois keskustassa ja raahauduttuani vielä muutaman kilometrin päähän majatalolleni, ylämäkeen tietysti, ensin etsien jotain take away -sapuskaa ja paikkaa, josta ostaa tupakkaa, olin aivan lopussa ja niin väsynyt, että lähes pilvettömältä taivaalta paistava lämmin kevätaurinko tai Victorian salaisuuksien esiin kaivaminen eivät hetkeen kiinnostaneet mua ollenkaan.

Tunne oli kuitenkin ohimenevä - samoin kuin se kipu alaraajoissa. Ei kestänyt tuntiakaan, kun olin jo matkalla kohti uutta kaupunkia vaaleanpunaisten kirsikkapuiden alla. Mulla oli sellainen merifiilis, joten suuntasin katuja satunnaisesti vaellellen kohti Beacon Hill Parkia, josta saattoi kapean lahden ylitse nähdä Yhdysvaltoihin Seattlen suuntaan. Musta kissa saatteli mua jonkin matkaa. Erään talon pihalla oli ripustettu niin kummallisia koristeita pihapuuhun, että piti kiihdyttää vauhtia (mm. päättömiä Barbie-nukkeja). Pallokentältä lensi punainen pallo mun eteen; palautin sen. Takana kulkeva mies kertoi kaverilleen nauraa röhöttäen jotain illanistujaisistaan, joissa alkoholilla oli ollut osuutta sattuneisiin seikkoihin. Hymyilytti, vaikka hetken aiemmin en olisi sitä itsekään uskonut.

Viimeistään meren äärellä kaikki mielen mustuudet hävisivät kokonaan. Istuskelin puiston laidalla ja katselin utuiselle merelle näkemättä kuitenkaan vastarantaa. Laskeuduin portaat alas kivikkoiselle rannalle ja taistelin tieni kenkien alla muljahtelevien, meren silottamien murikoiden muodostaman maton ylitse nieman kärkeen kallioille. Välillä pysähdyin istumaan rantaan ajautuneelle puun rungolle ja yritin etsiä täydellisen pyöreää kiveä jalkojeni juuresta. Kevätaurinko paistoi lämmittäen ja suolan tuoksuinen tuuli tarttui hiuksiin. Piti muistutella, että olin edelleen Kanadassa enkä jossain ihan muualla.

Suuntasin puiston ja meren rannalta kohti keskustaa. Pihapuissa kukki vaaleanpunaiset kirsikat ja valkoiset magnoliat aivan söpönä. Goodcare Lakella lekotteli kilpikonnia. Aurinko alkoi taipua syvemmälle kohti länttä. Keskustan liepeille saapuessani mua vastaan alkoi harhailla erikoisen näköistä porukkaa: haltijoita, velhoja, supersankareita... Victorian "monumentin", Fairmont Empressin kulmilla olin nähnyt koko kummallisen kirjon upeita naamiaisasuja. Olin sattunut Victoriaan Comiconin aikaan.

Nuo ei tainneet olla oikeita kilpikonnia tai sitten niillä oli jotain pahasti vialla - ne eivät nimittäin liikahtaneetkaan.

Victorian sydän on ehdottomasti sisäsatamassa, vain korttelin tai parin päässä keskustasta. Jotain kovin tuttua muistuttava Fairmont Empress hallitsee maisemaa. Hotellin arkkitehti onkin sama heppu, joka on rakennuttanut Saskatoonin Bessboroughin, ja samanlaisia, linnaa muistuttavia hotelleja on ilmestynyt muuallekin Kanadaan, mm. Quebeciin. Vasemmalla puolella linnojen sarjaa jatkaa Brittiläisen Kolumbian parlamenttiin kuuluva "oikeusministeriö".

Oikeusministeriö - onko vähän lähtenyt käsistä?

Satama-altaan toisella reunalla turisti-infon alakerrassa on mainio ravintola, jossa kävin syömässä ja juomassa Pacific Island Ice Tean (pitäähän länsirannikolla nyt olla omansa). Satama-altaan laiturit ovat täyttyneet veneistä ja vesitasoista ja allasta kiertävällä kävelykadulla on esiintyviä taiteilijoita. Vesitaksi pysähtyy aika ajoin laiturille. Lahden takana näkee luoteeseen levittäytyvän Vancouver Islandin tuuheita kuusimetsiä; luontokin siis tulee lähelle niin pienessä kaupungissa. Tunnelma on lähes täydellinen aurinkoisena, luultavasti kevään viimeisenä päivänä (kesä on ihan ovella, sen tuntee jokaisella aistillaan!); on rauhallista ja seesteistä, ja silti vaikka mitä voi tapahtua. Mielellään jää istuskelemaan penkille, kuuntelemaan etäältä kantautuvaa yhden miehen orkesteria ja kepeää puheensorinaa. Auringonlaskun aikaan satama on varmasti parhaimmillaan; hiljakseen hupeneva väkijoukko ja auringon punertava kajo korkeiden purjeveneiden mastojen takaa luo aivan omanlaisensa fiiliksen.

Saattoi olla, että olin ensimmäisen päivän jälkeen aika rakastunut jo. Saattaa tietysti olla, että hyvä fiilis sai buustia siitä säästä: en edelleenkään osannut kuvitella, että kotona Saskatoonissa oli hädin tuskin lumikaan sulanut, kun Victoriassa sai heti hikipisarat otsalleen, jos vain suunnitteli pukevansa takin ylleen. Istuin aika pitkään satamassa ja katselin lahden ja sen takana kumpuilevien metsien taakse painuvaa aurinkoa ennen kuin kevät muistutti olemassaolostaan hieman kolealla alkuillan henkäyksellään. Mulla oli tallessa vielä aamupäivällä lentokentältä ostamani päivälippu bussiin, joten hyppäsin kyytiin ja ajelin kestämätön hymy huulillani takaisin Amethyst Inniin, joka on, by the way, ehdottomasti yksi persoonallisimmista majataloista, jossa olen koskaan öitäni viettänyt (siitä stooria sitten ihan omassa postauksessaan!).

Seuraava päivä Victoriassa oli varmasti kesän ensimmäinen ja totaalisen ihastuksen päivä. Victoria oli ihan söpönä ja minä olin ihan söpönä. Stay tuned; tulossa vielä lisää tarinaa (ja kuvia!) tästä yhdestä maailman ihanimmista kaupungeista.

Kolme postikorttia Victoriasta

Terveisiä Victoriasta, Brittiläisen Kolumbian pääkaupungista, Vancouver Islandilta! 

Muutamasta opintoihin liittyvästä velvollisuudesta huolimatta nämä pari päivää täällä keväisessä, kirsikkapuiden valtaamassa pikkukaupungissa ovat olleet aivan ihania, ja olenkin totaalisen hurmaantunut kaikesta tästä söpöydestä, jota tällä Kanadan brittiläisimmäksi kaupungiksi haukutulla "kylällä" on tarjota.

Olen kävellyt ulkona kaupungissa, olen kävellyt jalkani ja kenkäni pilalle, ehkä selänkin, ja nauttinut keväisestä lämmöstä ja mereltä puhaltavasta suolan tuoksuisesta tuulesta. Olen istunut maailman söpöimmässä leipomossa syöden maailman söpöintä juustokakkua, juonut valkoviiniä ravintolan terassilla auringonlaskua katsellen, istunut rantaan ajautuneen tukin päällä ja yrittänyt etsiä täydellisen meren siloittaman kiven jalkojeni juuresta. Olen ajatunut Chinatownin kapeille kujille tietämättä, minne olen edes menossa ja astunut vesitaksin kyydistä kelluvien talojen kylään. 

Elämää lähes parhaimmillaan, siis.

💕