John Wisemanin ohjeet maanjäristykseen

Niinhän siinä sitten kävi, että merkittävät, satoja vuosia vanhat temppelit romahtivat täysin tuon maanjäristyksen vuoksi ainakin Kathmandussa ja Patanissa. Ihan käsittämätöntä ajatella, että siellä ne olivat ja ne omin silmin näin ja niihin rakastuin - ja nyt niitä ei enää ole. Ja uhriluku vain nousee, kun rakennuksen jämiä saadaan raivattua. Surullista. Niin surullista.

Patan Durbar Square 2012 - it's all ruined now :(

Hävettää myöntää, että harvoin tulee reissuun lähdettäessä edes miettineeksi, mitä pitää tehdä, jos luonnonkatastrofi, lajiltaan mikä tahansa, yllättää. Myönnän, etten ajatellut tätä edes itse silloin, kun matkakohde, tässä tapauksessa Nepal vuonna 2012, sattui sijaitsemaan maanjäristysherkällä alueella ja siitäkään huolimatta, että jopa lehdistössä oli mainittu jo silloin ennen meidän reissua, että Himalajan seudulle on lähiaikoina odotettavissa massiivista maanjäristystä. 

Maanjäristyksiä, tulivuoren purkauksia tai tsunameita ei juuri koskaan pysty ennakoimaan, mutta maailmalla reissatessa tulisi aina olla tietoinen luonnon asettamista riskitekijöistä ja mahdollisista uhista. Herättihän se tietysti paljon ajatuksia, kun valtava maanjäristys vavisuttaa yli seitsemän magnitudin voimalla kohdetta, jossa itsekin on ollut vain muutama vuosi sitten. Olkoon tämä blogipäivitys eräänlainen oppitunti jos ei teille, rakkaat lukijat, niin ainakin eräänlainen muistiinpano itselleni siitä, mitä pitää tehdä, kun maanjäristys iskee.

Bhaktabur Durbar Square 2012

Saimme toissa jouluna isoveljeltäni ja tämän avovaimolta joululahjaksi kirjan Selviytyjän opas, jonka on kirjoittanut Ison-Britannian armeijan erikoisjoukkojen entinen sotilas John Wiseman. Kirjan kansissa luvataan elossa selviytymisohjeita ääriolosuhteisiin aavikoilta jäätiköille ja kansien sisällä ohjeistetaan tarkemmin mm. tekemään merivedestä juomakelpoista avomerellä ajelehdittaessa ja toimimaan oikein esim. hätäsynnytyksessä. Siis tässä kirjassa tuntuu olevan ihan kaikki, mitä ihminen tarvitsee selviytyäkseen hengissä joutuessaan äärimmäisiin olosuhteisiin: metsästys-, leirintä- ja ensiapuskillejä erilaisissa ilmastoissa tai vaikeissa olosuhteissa - ja niin, selviytymisohjeita niin ydinräjähdykseen kuin luonnonkatastrofeihinkin.

Nyt komppaan Wisemanin Johnia omin sanoin ja kerron, miten pitää toimia, kun maa alkaa jalkojen alla uhkaavasti liikkua.

Sisällä ollessa pitää välttää turhaa liikkumista ja lasiesineiden, peilien ja ikkunoiden lähettyvillä oloa. Tulipalot kannattaa pyrkiä sammuttamaan kuitenkin heti.

Mene alakertaan tai kellariin, sillä yläkerrassa ollessa saatat tippua putoavan kerroksen mukana alas. Jos huone on talon keskellä, mene nurkkaan, tai talon kantavassa seinässä olevaan oviaukkoon. 

Vahvatekoiset huonekalut ovat hyviä suojia. Jos mahdollista, hakeudu vaikkapa pöydän alle suojaan. Se suojaa putoavilta tavaroilta ja rakenteilta ja jos hautaudut, ympärillesi jää ilmatasku.

Kerrostalosta ei kannata lähteä alas, ei ainakaan hissillä! Rappukäytävä voi sen sijaan olla täynnä panikoivia ihmisiä. 

Pyhät miehet, Kathmandu Durbar Square 2012

Autossa ollessa pitää pysähtyä mahdollisimman nopeasti ja pysyä sisällä autossa. Parasta olisi kumartua alas jalkatilaan, jotta olisi paremmassa suojassa auton päälle mahdollisesti putoavilta raskailta esineiltä ja lohkareilta. Järistyksen jälkeen kannattaa malttaa heti liikkeelle lähtöä tai ainakin ensin varmistaa, ettei tiellä ole katkenneita sähkökaapeleita, heikentyneitä ajoratoja tai sortuvia siltoja.

Lasten koulutie, Kathmandu

Ulkona ollessa pitää käydä mahdollisimman matalaksi maahan makaamaan. Juosta ei kannata, sillä saattaa tippua halkeamaan tai kaatua pahasti järistyksen voimasta.

Vältä korkeita rakennuksia, mutta myös tunneleita. Kumpikaan vaihtoehto ei romahtaessaan ole kiva juttu. Hakeudu mahdollisimman aukealle paikalle. 

Rinteessä ollessa pitää pyrkiä mahdollisimman paljon ylös päin mahdollisen maanvyörymän vuoksi. Jos et pääse maanvyörymän alta pois, mene maahan ja kääriydy kerälle (Johnin mukaan muutama ihminen on selviytynyt vyörystä tällä tavoin, mutta silti se on hyvin hyvin hyvin harvinaista).

Pysy ulkona järistyksen jälkeen, sillä jälkijäristykset saattavat romahduttaa heikentyneitä rakennuksia. 

Rannalla on järistyksen aikaan turvallista, mutta sieltä pitää lähteä heti pois, kun järistys on ohitse, ja hakeutua korkealle avonaiselle paikalle. Koska kaikki tietää, että tsunami on yleensä vaarallisempi kuin jälkijäristys.

Swayambhunath, Kathmandu

Maanjäristyksen jälkeen kannattaa muistaa pari oleellista seikkaa.

Tartuntataudit. Rikkoutuneet viemäriputket, saastunut vesi ja ruumiit aiheuttavat tartuntatautiriskin. Ruumiit on haudattava, niin ihmiset kuin eläimetkin. Vesi on aina suodatettava ja keitettävä. Henkilökohtaiseen hygieniaan ja puhtauteen pitää panostaa erityisen paljon. Viemäriputket kannattaa tarkistaa, jos mahdollista, ennen kuin käyttää wc:tä.

Älä majoitu raunioihin, vaan tee maja irtorojusta.

Tulitikkuja tai mitään tulta tai sähköä tuottavaa ei saa käyttää, jos on pienikin mahdollisuus kaasuvuotoon. 

Kaappien ovet kannattaa avata varovasti, sillä asioita saattaa tippua niskaan.

Varaudu jälkijäristyksiin.

Tärkeintä kuitenkin lienee, että maanjäristyksen iskiessä on toimittava vain nopeasti. Yleensä ei ole aikaa jäädä selittämään toisille, mitä pitää tehdä ja mihin mennä, joten voi joutua riuhtaisemaan kaverin sinne pöydän alle vaikka väkipakolla ennen kuin talo sortuu niskaan. Jos selviää hengissä, kaveri tuskin pahastuu väkivaltaisistakaan otteista tuossa kohtaa.

Voi Nepal!

Järkyttynyt Nepal heräsi jälkijäristyksiin - Uhriluku yli 2000 (IL 26.4.2015)

Kyllä minua niin surettaa tuo Nepalin eilinen maanjäristys. Ainahan köyhää maailmaa runtelevat luonnonilmiöt ovat epäreiluja ja kamalia, mutta tämä Kathmandulaaksoa ja huudeja ravistanut järistys tuntuu aivan erityisellä tapaa hirveältä. Ei varmasti tule lukijoille yllätyksenä, jos tietää, miten lähellä mun sydäntä tuo kyseinen vuoristojen maa on. Tietysti, jos jotain pienen elämäni aikana olen luonnosta oppinut, niin luonnon edessä ihminen on vain voimaton ja mitätön, vaikka ihminen usein muuta luuleekin.

Thamel, Kathmandu 2012

Luonnon edessä ihminen joutuu polvistumaan ja alistumaan oli asuinalue, elintaso tai varakkuus mitä hyvänsä, mutta erityisesti kehitysmaiden alueella sattuvat luonnonhasardit raastavat rintaa aivan eri tasolla. Näissä maissa tavallinen arkikin voi olla todellista kamppailua ja selviytymistä päivästä seuraavaan. Että mitäs sitten, kun viimeisetkin rippeet paremmasta huomisesta kaatuvat niskaan? Kun se oma pieni lautahökkeli, jota on pitänyt kotinaan, vajoaa maan tasalle, ja ruoka ja vesi, joista on aina ollut pulaa, ovat entistä vaikeammin saatavilla? Epätoivo on usein kutsumaton, mutta välttämätön vieras, kun alta menee koti ja kaikki se pienikin omaisuus, jonka on haalinut kasaan ja jonka varaan on rakentanut omaa elämäänsä, puhumattakaan siitä, että kuolema on saattanut verottaa lähipiiriä. Materiasta tulee täysin toissijaista, kun on kyse ihmishengistä; äideistä, isistä, sisaruksista, työtovereista tai parhaasta ystävästä.

Toisaalta tuntuu ihan hölmölle puhua näistä asioista; enhän ole itse koskaan kokenut mitään vastaavaa enkä tiedä, minkälaista se todellisuudessa on. Menköön tämä siis puhtaan arvauksen ja oletuksen piikkiin.

Kathmandu 2012

Minä kuitenkin uskon, että nepalilaiset tästä selviävät, ennemmin tai myöhemmin. En voi todellakaan sanoa tuntevani nepalilaisia kahden viikon maassa oleskelun perusteella, mutta jonkinlainen käsitys nepalilaisesta mentaliteetistä ja luonnon lujuudesta mulle valkeni maaliskuussa 2012. Ihmiset, joilla ei käytännössä ole mitään (ainakaan meihin rikkaisiin länsimaalaisiin verrattuna), olivat iloisia, elämänhaluisia, ystävällisiä ja avuliaita (tietysti yleensä aina pientä korvausta vastaan, mutta muutaman kymmenen sentin vähennys matkabudjetista tässä kohtaa oli täysin olematon, etenkin, kun kyseinen summa paikalliselle oli oikeasti merkittävä).

Ihmiset vaikuttivat myös niin kovin rauhanomaisilta, mikä näkyi ehkä selvimmin esimerkiksi Kathmandun Durbar Squarella, jossa hindut ja buddhistit rukoilivat samoissa temppeleissä ilman pienintäkään kärhämää keskenään. Jopa hindujen eläväksi jumalattareksi, Kumari Ghariksi, nimetty tyttölapsi syntyi alunperin buddhistiperheeseen. Pistäpä kristityt ja muslimit samaan huoneeseen rukoilemaan, niin ihmisiä lähinnä vain kuolee (näin kärjistetysti ilmaistuna).

Jotain sellaista nepalilaisissa kuitenkin on, jonka uskon auttavan heidät tämän tragedian yli. Jotain... henkisesti lujaa. Ehkä sitten sitä elämäniloa.

Kathmandu valley 2012

Pakko kuitenkin myöntää, että mielessä pyörii myös arvailut siitä, miten on käynyt niille paikoille, joissa on itsekin käynyt. Mitä on jäljellä enää Kahtamandun tai Bhaktaburin Durbar Squareista? Onko yli tuhat vuotta vanha Changunaryan enää pystyssä? Entäs Apinatemppeli Swayambhunath? Ihan semisti tunnen oloni pinnalliseksi ja materialistikseksi, kun tajuan ajattelevani näitä asioita ja tulevani surulliseksi, jos nämä upeat rakennelmat Kathmandussa ovat vaikkapa tuhoutuneet. Toisaalta pystyn edes hieman puolustamaan itseäni ja murheitani sillä, että kyseessä on kuitenkin historiallisesti ja kulttuurillisesti tärkeitä kohteita, joiden arvoa ei voi mielestäni mitata ainakaan rahassa.

Tuntuu pahalta edes kirjoitella tällaista, etenkin kun alueen uhriluku tuntuu koko ajan nousevan. Tietysti olen miettinyt pakosti myös esimerkiksi Thamelin luottomajoituksemme Elbrus Homen hotellijäbiä; mahtavatko nuo hauskat ja loistavat tyypit olla enää elossa. Se yksikin kaveri tuntui aina vain vittuilevan mulle jostain, sillä tavalla pilke silmäkulmassa ja virne suupielessä.

Hui, ihan kamala ajatus! :(

Ajatukseni ja sydämeni ovat tuolla kaukaisessa maassa nyt varmasti enemmän kuin koskaan!

Eurooppa kutsuu kuumeista

Enää hassu puolitoista kuukautta, niin tämä levoton sielu pääsee jälleen pakkaamaan rinkan ja heittämään kotimaalle heipat! Eurooppaturnee lähenee siis hurjaa vauhtia, vaikka helmikuussa passia tilatessa tuntuikin, että reissuun on vielä ihan järkyttävän pitkä aika. Olin tuolloin jo varma, että kuolen tähän odottamiseen. 

Unkari

En siis pode minkäänlaista fyysistä kuumetilaa, kyse on siitä perinteisestä matkakuumeesta. Edellisviikolla tein ostoksia taas turvalliseksi ja hyväksi havaitulla Lonely Planet -sivustolla ja sieltä lähti matkaan rapia tuhatsivuinen Europe on a Shoestring travel guide sekä pikkuruinen ja kätevä Europe phrasebook, jossa on pieni perussanasto 15:lle eri kielelle. Mun mielestä ulkomaille matkustaessa olisi kohteliasta opetella edes muutama hyödyllinen sana kohteen omalla kielellä. Sen ei tarvitse olla kuin kiitos ja näkemiin, anteeksi tai hyvää päivää, kunhan osaa jotain. Miten paikalliset tulevatkaan hyvälle mielelle, kun on hieman nähnyt vaivaa sanoakseen muutaman sanan heidän omalla äidinkielellään! 

Sanakirjaa tilatessa mulla kuitenkin eniten mielessä pyöri vaativa Ranska ja mielikuvat ja ennakkoluulot siitä, että ranskaa osaamattomat eivät saa Ranskassa minkäänsortin palvelua, vaikka englantia isoissa kaupungeissa ymmärtäisivätkin. Minulla on hyvin vahvat mielikuvat Ranskasta ja ranskalaisista ja ei, ne eivät ole millän tavalla positiivisia. Mutta jostain syystä Pariisi, kaupunki, jonka hehkuttamista ja ylistämistä en koskaan ole ymmärtänyt; kaupunki, joka ei koskaan ole mua kiinnostanut yhtään verrattuna muihin Euroopan isoihin kaupunkeihin, huutaa mun nimeä nyt lujaa halki Euroopan...

Praha

Viimeksi oli hieman epäselvää, pääseekö ukkelini lähtemään mukaan reilille ollenkaan. No, kyllä hän pääsee, pariksi viikoksi. Viimeinen viikko mun on selvittävä omillani, mutta siinä kohtaa kaikki tuntuu jo varmasti ihan rutiinilta junien, aikataulujen ja passien kanssa, tai ainakin toivon niin ^_^ Hiemanhan tuo harmittaa, että sitä joutuu iiks! ihan yksin ja itsekseen matkustelemaan, mutta toisaalta se saattaa olla tosi hieno juttu. Saa mennä juuri sinne, minne haluaa ja just silloin, kun haluaa. Otan tuon viimeisen matkaviikon, joka on muuten Suomessa juhannusviikko, haasteena ja ilahduttavana omana aikana!

Frankfurt

Olisin ihan todella kovasti halunnut matkustaa keskeisimmille reilihuudeille laivalla. Laivoissa on sitä jotain, jollain salakavalalla tapaa jopa enemmän matkustamisen meininkiä kuin lentokoneissa! Ilmeisesti touko-kesäkuu ovat kuitenkin jo osa sitä heinäkuista kalliimpaa sesonkiaikaa, sillä laivat Helsingistä esim. Saksan Travemündeen tai Rostockiin maksavat ihan järkyttävästi! About 150 euroa per nuppi, ILMAN HYTTIVARAUSTA. Juu nein danke!

Ranskan Alppiturman jälkeen mua hirvittää entistä enemmän lentokoneet ja lentäminen, mutta parilla kympillä esim. Tampereelta Frankfurtiin Ryanairilla maksaa about 20 euroa. Mistä siis maksan? Hitaammasta ja kalliista vai nopeasta ja halvasta. Saatte arvata kaks kertaa.

Sveitsi

Mihin sitä sitten matkustaa! Näkemisen arvoisia paikkoja on varmasti satoja ja tuhansia. Pariisi, Itävalta kokonaisuudessaan, Rooma, Auschwitz... siinä muutama must see -listalta. Pitänee kai käydä sukulaisia morjenstamassa Zürichissa. Sveitsissä on muutenkin ihan mielettömiä maisemajunia, joilla pääsee passilla kulkemaan. Alpit! Voipi olla, että mua ei saa alppimaista enää lähtemään pois ollenkaan ^_^ Puolan lisäksi kiinnostaisi kovasti myös muut itäisen Euroopan maat. 

Onhan noita! Voi olla, että iskee valinnan vaikeus reissun päällä. Tai sitten kaikki onkin ihan selvää, who knows!

Alaskan Roadtrip: Thompson Pass & Keystone Canyon

Kuvat eivät ole minun ottamiani! 

Roadtripimme jatkui 12. syyskuuta edelleen pilvisessä, iltaa kohti sumuiseksi tihkusateeksi muuttuvassa säässä, mutta spiritti oli huomattavasti korkeammalla kuin edellispäivän Denali Highwayn ikuisen kadotuksen erämaassa. Käännyimme etelään Rickhardson Hihgwaylle ja suunnistimme rannikolla sijaitsevaa Valdezia kohti.

Rickhardson Highway Glennallenista Valdeziin olisi ollut varmasti yksi automatkamme huikaisevimmista reiteistä ellei sää olisi ollut niin nirso. Ajoittain aurinko pilkahti paksun ja matalan pilvimassan välistä luoden jonkilaista toivoa ja näkymää tien molemmin puolin kohoaville vuoren rinteille. Glennallenista ihastelimme kaakossa kohoavia Wrangell-vuoriston lumisia huippuja sekä niiden joukosta erottuvaa Mt. Blacburnia, vanhaa, edelleen toimivaa kilpitulivuorta. 

Eniten jäi kuitenkin harmittamaan, että highwaylla ehdotonta huomiota vaatineet Thompson Pass sekä Keystone Canyon jäivät sateen ja roikkuvien pilvien vuoksi "näkemättä". 

Worthington Glacierin jälkeen tie alkoi kiivetä loivaa rinnettä ylöspäin liki 900 metriin. Siellä olisi auennut huikaiseva näkymä syvän Thompsonin solan ympärillä kohoaville huipuille. Tuolla pilvien rajassa taivas hajoili hieman tuoden päivän säteet askeleen lähemmäs maan kamaraa, mutta oli aivan turha yrittää nähdä mitään. Vain siellä täällä pilkisteli rinteitä ja huippuja harmaiden pilvilauttojen välistä. Olin niin pettynyt ja lamaantunut yhtä aikaa. Kamerakin pysyi visusti kantolaukussaan piilossa. 

Kuva täältä.

Huipulta tie jatkui alaspäin kohti solaa tehden tiukan u-käännöksen. Sitä alamäkeen menevää ajotietä riitti lähes kahden kilometrin verran. Kyllä, kahden kilometrin.

Lähes välittömästi solan pohjalla sukelsimme vangitsevaan Keystone Canyoniin. Aivan tien varsilta kohoavat matalat, lähes pystysuorat rinteet ja niiden "morsiushuntuvesiputoukset" nappasivat meidät muutamia satoja metrejä pitkään kanjoniin aiheuttaen runsaita sydämen tykytyksiä rinnoissamme. Vesisade tietysti hieman masensi fiilistä ja blokkasi taidokkaasti lähes kaiken kuvausinnon, joten tästäkin paikasta saatte nauttia bittiavaruudesta löytämälläni otoksella.

Kuva täältä.

Vaikka sekä Thompson Pass että Keystone Canyon kaikessa komeudessaan jäivät näkemättä, niiden mielettömyydestä kertoo hyvin paljon se, miten ne saivat pilviin, sateeseen ja ankeuteen kietoutuneinakin meidät molemmat haukkomaan henkeämme ihastuksesta. 

Rytkyjä ja reissuja

Kaikki tuntui eilen täydelliseltä, kun ajelin viiden jälkeen Kaupin tähtitornille. Ehkä sen teki aurinko, joka paistoi pilvettömältä taivaalta niin keväisesti. Ehkä sen teki postista saamani saapumisilmoitus Hollannista saapuneesta kirjatusta kirjeestä.

InterRail-passini on saapunut.

Loppuvuoden haaveilu elämäni ensimmäisestä InterRailista otti siis tuulta siipiensä alle. On taas jotain, jota odottaa malttamattomin mielin. Levottomana odottelin helmikuun ajan kesälomalistoja töissä ja kun viimein sain varmistuksen, olin päätä pahkaa jo tilaamassa passia. Vietän kesäkuun kolme ensimmäistä viikkoa ympäri Eurooppaa surffaillen vailla minkäänlaista suunnitelmaa tai aikataulua. Kuulostaa aivan... ihanalle!

Olen päättänyt siis lähteä. Myös avioukkoni olisi tarkoitus pakata oma rinkkansa mukaan matkalle, mutta ei ole vielä varmaa, ehtiikö tai pääsekö hän töiltään lähtemään. Mutta minä lähden. Lähden vaikka yksin... vaikka se ajatuksena hieman hirvittääkin. Tiedän, että reissu voi mennä täysin päin helvettiä, mutta toisaalta tiedän, että se voi myös onnistua täydellisesti. Mikä muuten määrittää täydellisen reissun? Kuinka pienet vastoinkäymiset haittaavat tätä konseptia? Onko kaikki pilalla, jos myöhästyy vaikkapa junasta? Entä jos rinkka vaihtaa omistajaa? Aikamoisia juttuja pitäisi kyllä sattua, että itse kokisin minkä tahansa reissun olevan jollain tapaa epätäydellinen. Ajoittaista vastoinkäymisten aiheuttamaa ketutusta ei toki lasketa tähän, koska tiedossa on oma, kärsimätön suhtautumiseni kaiken maailman ongelmatilanteisiin ;)

Tietysti eilen, kun olin tietoinen passini saapumisesta lähipostiin, alkoi ihan kamalasti houkuttaa kaiken maailman rättipuodit. Mielessä siinsi jo kesäiset keski-Euroopan kaupungit, joihin matkatessa ja joita kiertäessä tarvitsisi olla asianmukaiset, mukavat ja rennot vaatteet. Niin kuin ennen Alaskan matkaa, tälläkin kertaa aivan kuin vahingossa löysin itseni online-shoppailemasta ja vieläpä Zalandosta, jota lupasin boikotoivani sen jälkeen, kun se kerran veloitti mun parinsadan euron laskun kahteen kertaan...

Kyllä näillä kelpaa lähteä reppu selässä mualimalle ^_^

Ellei nyt sitten niin huonosti käy, että kaikki koot on ihan pielessä. Mikään ei nettishoppailussa ärsytä enempää kuin se, että aivan into pinkeänä hakee paketin postista vain todetakseen, että kaikki vaatteet ovat joko liian isoja ja liian pieniä tai muuten vain jollain tapaa huonoja.

Kevään aikana varmasti jollain tapaa muodostuu kuva siitä, että mihin sitä sitten haluaisi mennä ja mitä nähdä, kun kesäkuu koittaa. Vielä kaikki on auki. Ainoastaan Puolan Auschwitz on ehdottomasti must visit -listalla. Enemmän kiehtoo myös pienet ja vähän tuntemattomammat kyläpahaset kuin suurkaupungit. Vaikka Pariisiin on ehkä pakko mennä... vaikka vihaan ranskan kieltä ja ennakkoluulot ylimielisistä ranskalaisista jylläävätkin takaraivossa.

... mutta eikös se ole vähän matkustamisen ideakin? Oppia uutta ja rikkoa ennakkoluuloja?

Onko lukijoilla ehdotuksia siitä, mihin voisi reissullansa eksyä? Vinkit ylipäänsä reilaamisesta ovat tervetulleita :) 

Loppuun vielä yksi aivan mieletön reissubiisi. Rakastan tätä. Varmasti yksi kauneimmista biiseistä, jonka olen koskaan kuullut.

God is An Astronaut - Forever Lost