Marrakeshista itään ja takaisin osa 2: Anti-Atlaksen erikoiskoe ja leffalavasteita

Saharan autiomaalle piti jättää hyvästit aivan liian nopeasti. Kun olin vasta edellisiltana nukahtanut onnellisena maailman täydellisimmin tähtitaivaan ja lämpimien berberivilttien alle Erg Chegagan hiekkameren keskellä, aamulla heräsin, kun auringon ensisäteet kurkottivat pehmeiden dyynien ylitse teltan ovelle. Edessä oli pitkä, ja myöhemmin tajusin myös, että lievästi ilmaistuna kiireinen päivä, kun paluumatka Ibrahimin takapenkillä kohti Marrakeshia alkoi. 

Off-road oli todellakin off-road Erg Chegagassa.

Erg Chegagan dyynit varhaisen aamuauringon hohteessa. 

Joku nomadi oli pystyttänyt lähistölle kämppänsä.

Huolimatta ympärillä vallitsevasta kuivuudesta meidän off-roadilla ennen kuin saavutimme ensimmäisen pysyvän ihmisasutuksen M'Hamidissa reitin varrelta löytyi useita kaivoja. Ne tarjoavat levähdyshetkiä ja juomataukoja nomadeille ja heidän eläimilleen. Vaikka Pohjois-Afrikka on yksi maailman kuivimmista alueista, pohjavettä, joka tosin on lähes täysin uusiutumatonta, siellä piisaa, mistä lienee todisteena edellispäivänä ohittamamme Irikin vihreä keidas. Toisaalta M'Hamidissa oli niin vihreää, että melkein sattui silmiin. Pohdimme ukkelin kanssa, miten siellä voikin olla niin vihreää: kevään ja kirkkaan vihreitä puistoja ja pihoja lähes joka puolella, johon päänsä käänsi auton ikkunasta. Voi olla, ettei siellä ollut tavallista vihreämpää: voi olla, että olimme vain vuorokaudessa niin siedättyneet kuivalle autiomaalle, että tavallisen puutarhan näkeminen oli kuin maailman ensimmäisin elämys.

Vaikka Ibrahim meitä kyyditsikin aikamoista rallia, ehdimme kuitenkin poiketa suunnitelman mukaisesti  mm. maanalaisessa kylässä, koraanikoulussa ja saviastiapajalla. Lisäksi, vaikka se ei niinkään retken ohjelmaan varsinaisesti kuulunut, Ibrahim esitteli meille hieman Marokon roolia kuuluisissa Hollywood-elokuvissa.

Ennen Anti-Atlaksen erikoiskoetta (tästä lisää myöhemmin) pysähdyimme Tamegroutessa, jossa sukelsimme ensin kaupungin alla vilisevän katuverkoston uumeniin. Tämä maanalainen, hämärä ja kapeakujainen kylä, ksar, oli omituinen kokemus, sillä pääsääntöisesti me vain harhailimme noilla pimeillä kujilla ja kuvittelimme, miltä olisi tuntunut asua sellaisessa paikassa. Joku oli nimittäin joskus keksinyt, että maan alle pääsi piiloon paahtavalta auringolta. Sitten oli pakattu kimpsut ja kampsut ja muutettu sinne vuohineen päivineen.

Huolimatta tienvarsikaupungin salamyhkäisestä maanalaisverkostosta Tamegrouten todellinen helmi oli kuitenkin Zawiya Nassiriyya, koraanikoulu. Meille ei-muslimeille ihan joka kolkka koulusta ei ollut avoimen kulun päässä, mutta se tärkein tietysti oli: kirjasto, joka sisälsi jotain 4000 ajan patinoimaa kirjallista teosta. 'Ajan patinoima' lienee joko hieman liioitteleva tai liian vähättelevä ilmaus, en oikein tiedä itsekään, sillä saimme ihastella mm. 1200-luvulla gasellin nahalle kirjoitettua koraania ja muita muinaisia matematiikkaa, lakia, astronomiaa ja lääketieteellisiä tekstejä sisältäviä julkaisuja. Ne olivat kiehtovia ja silmää hiveleviä luomuksia satojen vuosien takaa arabian kielineen, joka soljui sivuilla kuin tanssi ja laulu, ja voi, kun mulla olisi niistä kuvia, mutta valitettavasti tässä kirjastossa ei saanut kuvata. Kaikki kirjat olivat kauniisti esillä lasikupujen alla. Kerrassaan mieletön paikka!

Koraanikoulun sisäpihaa

Viimeinen Tamegrouten vierailukohteemme oli keramiikkapaja, jossa erilaisia saviastioita, lähinnä lautasia ja kulhoja, työstettiin varsin perinteisin menetelmin. Sieltähän oli sitten pakko ostaa pari kulhoa kotiin, koska marokkolainen käsityö yhdistettynä marokkolaisiin, kirkkaisiin väreihin ja muotoihin loi täysin vastustamattoman yhdistelmän, jonka näin heti sopivan meidän kodin sisustukseen täydellisesti! Kun edelleen vähän harmittelin sitä Tazenakhtiin jäänyttä berberimattoa (linkin takaa pääsee ylipäänsä muistelemaan meidän menomatkaamme Erg Chegagaan), pari värikästä kulhoa korjasi tilannetta ihan kivasti.

(Psst. Oikeasti olisin halunnut ostaa näitäkin ainakin 50 erilaista!)

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, meillä oli kiire. Mutta miksi? Anti-Atlasvuoret ylittävällä reitillä tehtiin tietöitä. Tämä tarkoitti sitä, että pieni osuus vuoriston huipulla kulkevasta tiestä suljettiin neljäksi tunniksi ja meillä oli kiire välttää tuo viivästys. Ibrahim otti kiemuraisen vuoristotien haltuunsa taidokkaasti, vaikka en voi kieltää, ettenkö olisi toisinaan hieman pelännyt päätyväni jonnekin laakson pohjalle kuolemaan. Maisemat vuoriston huipulle kiipeävältä tieltä olivat huikaisevat. Sääli, ettei niitä ehtinyt ihastella kuin ohi kiitävän hetken. Ehdimme juuri ja juuri ennen sulkemisaikaa: puhutaan vain muutamista minuuteista, ehkä jopa vain yhdestä minuutista. Olimme kaikki kolme silmin nähden helpottuneita ja Ibrahiminkin kaasujalka keveni huomattavasti sen jälkeen. Ukkelikin totesi Ibrahimille jälkeenpäin, hyvä ettei olalle taputtaen: "Good driving!"

Kiitävän auton ikkunasta räpsittyjä kuvia Anti-Atlaksen itäpuolelta.

Satunnainen pikkukaupunki matkan varrella.

Pysähdyimme syömään Ouarzazatessa, joka tunnetaan Marokon Hollywoodina eli Oallywoodina. Sieltä löytyy niin isoja elokuvastudioita kuin lavasteita jos jonkinlaiseen elokuvaan ja tv-sarjaan. Noin 30 kilometriä Ourzazatesta karkeasti länteen sijaitsee Aït Benhaddoun ksar eli linnoitus tai linnoitettu kaupunki (katso kuvaa ja päätä itse), joka tuntuu seisovan paikallaan kuin muinaisiin aikoihin jämähtäneenä. Se kuuluu Marokon Unesco-kohteisiin ja oleellisena osana Marokon elokuvamaailmaan. Siellä on kuvattu paljon Hollywood-elokuvia, tunnetuimpina muun muassa Gladiaattori, Muumio, Alexander ja Kingdom of Heaven. Onpa siellä kuvattu myös Game of Thronesia, jossa Aït Benhaddoun rooli oli esittää Yunkain kaupunkia (Ja Essaouiran roolina oli Astapor!). Meidän ei tosiaan ollut tarkoitus edes käydä Aït Benhaddoussa, koska se ei kuulunut osana meille räätälöityä retkeä, mutta Ibrahim oli sitä mieltä, että käydäänhän me. Me ei sitten vastusteltu, kun Ibrahim käänsi auton nokan Marrakeshiin johtavalta tieltä kohti tätä linnoitusta.

Aït Benhaddou

Atlasvuoria lähestyessämme taivas alkoi kietoutua harmaaseen verhoon, joka hieman latisti vuorikokemusta. Muutama tippa sadettakin taisi osua tuulilasiin. Siitä huolimatta Atlasvuoret vaikuttivat nyt paluumatkalla sävähdyttävimmiltä kuin mennessä. En osaa selittää, miksi näin oli. Ehkä kiinnitin enemmän huomiota siihen, että se jollain tapaa erosi muista näkemistäni vuoristoista. Karkeasti ilmaistuna Atlasvuoret näyttivät vain valtavilta, kivettyneiltä savi-, hiekka- tai sorakasoilta, joita koristi siellä täällä lähes täysin sulaneet lumikasat. Toisaalta kontrasti karujen itärinteiden ja rehevien ja metsäisten länsirinteiden välillä oli valtava ja siihen kiinnitti huomiota ilman, että siitä kukaan erehtyi sanomaankaan. Kyllä siinä tällaisen maantieteilijän sydänlihas värähti, kun bongasi niin selkeän paikallisilmastojen välisen rajapinnan, he he...

Auton penkki alkoi puuduttaa persettä, kun takana oli tunteja istumista. Jossain kohtaa laskeutuessamme Atlasvuorten länsirinteitä takaisin kohti kaoottista Marrakeshia saatoin hieman uinahtaakin. Se oli ihan hyvä juttu, vaikka en kielläkään olleeni väsymyksestä kiukkuinen päästessämme Marrakeshiin takaisin. Onneksi meillä oli siellä ihana ja vieraanvarainen riad ja eksoottinen souq tutkittavana.