13. joulukuuta 2020

Noin kymmenen paikkaa Alaskassa: Seward

"Tää on meidän tuleva kotikaupunki. Kun me ollaan vanhoja, sä voit kalastella tossa Resurrection Baylla ja mä voin istuskella meidän rinteeseen rakennetun mökin kuistilla ja katsella vuoria. Kato, toi hylje tuli morjenstaan meitä!" 

Vain joitain sanoja lausuttuna ääneen Alaskan Sewardissa eräänä aurinkoisena syyskuun päivänä vuonna 2014. Häämatkalla olikin mainio tehdä tämän kaltaisia suunnitelmia! Alkuperäinen reissupostaus Sewardista löytyy täältä.

DSC_0456

En enää ehkä ole yhtä hanakasti muuttamassa tuohon pieneen alaskalaiseen merenrantakylään, mutta voin lyödä vaikka vetoa, että aika ei ole pelkästään kullannut muistoja, vaan Seward on ja pysyy yhtenä houkuttelevimmista paikoista, joissa olen käynyt. 

DSC_0379

DSC_0398
Olin paikalla syyskuussa 2014.

Seward  on pieni, siellä ei oikein ole mitään erikoista... ja silti siellä on niin paljon kaikkea! Seward on luultavasti juurtunut mun mieleen niin lujasti sen vuoksi, että matkalla sinne ja siellä tajusin ensimmäisen kerran, miten sanoinkuvaamattoman kaunis maailmankolkka Alaska on. Rakastuin siellä Alaskaan, sen erämaihin, jäätiköihin, mereen, seesteisyyteen, hiljaisuuteen, ihmisten vähyyteen... pieni kylä meren ja vuoriston syleilyssä ei juurikaan riko luonnon rauhaa, mutta silti siellä on kaikki riittävät palvelut hengissä selviytymiseen. Eli juuri tarpeeksi, että elämä on mukavaa. Juuri tarpeeksi, että voisin kuvitella asuvani siellä.

DSC_0416

DSC_1867

DSC_1869  

Sewardiin pääsee autolla Seward Highwayta pitkin, mutta luultavasti suositumpi tapa on matkustaa sinne junalla läpi Kenain niemimaan koskemattomien erämaiden. Seward on todella suosittu päiväretkikohde Anchoragesta. Alaska Railroadilla puksuttelee kohteeseen noin neljässä tunnissa, mutta matka jo itsessään on kokemisen arvoinen! Siitä voi lukea muun muassa täältä.

DSC_1873
Iditarod -koiravaljakkokilpailun nollamaili

DSC_1879
Ihana ja aurinkoinen toukokuun päivä vuonna 2016.

DSC_1887
Seward mereltä päin. Sen takana kohoaa massiivinen Mt. Marathon
(Kesäisin järjestetään juoksukilpailu vuoren huipulle ja takaisin, joten nimi on osuva!)

Sewardissa on merentutkimuslaitos ja vanhaan junanvaunuun perustettu ravintola, josta saa maukkaita purilaisia. Siellä on vuoret ja meri. Siellä on syksyisin syliin hyppiviä lohikaloja. Siellä on satama-altaassa polskivia hylkeitä ja valaita. Ja siellä on ihan helvetin upea Kenai Fjords kansallispuisto, jota ei missään hinnasta kannata jättää väliin! Edellinen lause lienee sopiva, sillä kovin edullisia nuo miniristeilyt merelle eivät ole, mutta vakuutan, että se on joka sentin arvoista!

6.1. Kenai Fjords National Park

DSC_1891

DSC_1902
Merisaukko kelluu laineilla

Kenai Fjords National Parkiin pääsee Sewardista järjestetyillä miniristeilyillä, joiden aikana voi ihastella rannikon upeita kalliomuodostelmia, merileijonia, miekkavalaita ja jäätiköitä.

Aurinkoisena tai jopa aurinkoisen utuisena päivänä kuuden tunnin merimatka saattaa shoulderseasoninakin tehdä kuitenkin ikäviä juttuja: itsellä paloi toukokuisella elämysristeilyllä naama ihan täysin, ja huomasin sen vasta palattuani hotellille. Olin suorastaan kaunis ilmestys, kun päätin ennen maate menoa käydä paikallisessa pubissa kuuntelemassa karaokea ja juomassa muutaman Alaskan White -oluen risteilyllä sattumalta tapaamani lietolaispariskunnan kanssa.

DSC_1912

DSC_1920
Koko puisto on täynnä aivan mielettömiä rantakalliomuodostelmia!

DSC_1952
Merileijonat köllöttelemässä. Näitä otuksia näki vähän siellä sun täällä.

DSC_1963
Linnuistakaan ei ollut pulaa.
 
Uskoisin Sewardissa olevan useampiakin tahoja, jotka järjestävät näitä matkoja tuohon lumoavan satumaiseen kansallispuistoon. Itse olin aikanaan Kenai Fjords Tourin matkassa ja tuo kuuden tunnin merimatka kustansi noin 180 dollaria. Ne oli hyvin käytetyt dollarit ikinä, sillä kansallispuiston jylhät ja jäiset maisemat, Alaskan lahden kolea, keväinen viima ja laivaamme saattavat nuoret ja leikkivät miekkavalaat syöpyivät mun upeimpien kokemusten listalle ihan heittämällä.

DSC_1998
Ihanat lunnit!

DSC_2036
Ja mitkäs veijarit siellä menee!

DSC_2039
No tämmöset veijarit! Miekkavalaat!

DSC_2052

DSC_2064

Olen kirjoittanut Kenai Fjordsista täällä ihan oman postauksensa, jossa lisää myös Sewardista ja Alaska Railroadista. Kuten sanottu: Kenai Fjords pitää kokea. Se saa minut edelleen sanattomaksi näiden vuosien jälkeen ja siksi jaan siitä mielelläni enemmän kuvia kuin sanoja.

DSC_2081
Merisaukkojoukkio. Taustalla pieni Pedersen Glacier.

DSC_2094
Aialik Glacier

DSC_2100
Harding Icefieldin upea siluetti

DSC_2116
Bear Glacier

DSC_2127

DSC_2136
Valkopäämerikotkiltakaan ei välttynyt.

Nämä kansallispuistoretket ovat vähintään puolen päivän mittaisia ja starttaavat yleensä ennen kuin juna Anchoragesta saapuu, joten astuakseen Kenai Fjordsin ihmeelliseen maailmaan pitänee varata Sewardin vierailuun pari yötä. Toki varmasti, jos googlettelee, poikkeuksiakin löytyy.

14 kommenttia:

  1. Vitsit näitä sun Alaska-juttuja! Näyttää kyllä käsittämättömän upealta. Kiva katsella kuvia, mutta samalla harmittaa oma peruuntunut matkamme. Oli tosiaan risteilykin tuolla Kenai Fjorsilla varattuna ja näköjään se olisi ollut upea kokemus. Itse olisimme menneet Anchoragesta Sewardiin autolla, mutta tuo junamatka voisikin olla hyvä vaihtoehto, kun matkalle jälleen pääsee! Ja miekkavalaita olisi upea päästä näkemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukut pystyssä, että pian pääsee taas matkustamaan ja te pääsette Alaskaan!

      Junamatka on tosiaan hieno, kuulemma kehuttu yhdeksi maailman kauneimmista rataosuuksista maailmassa (mutta luultavasti kaikista vuoristojen ja erämaiden keskellä kulkevista radoista sanotaan samaa :D). En kuitenkaan usko, että automatka olisi huono vaihtoehto, samoissa maisemissahan se tie pääosin vissiin kulkee ja autolla saa aina pysähtyä ihastelemaan maisemaa pitemmäksikin aikaa, jos tykkää!

      Poista
  2. Käsittämätön häämatkakohde!!! kerrassaan ihanat luontokuvat. Katumaisema näytti kuitenkin perusjenkkipikkukaupungin kadulta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alaska oli pitkään hekumoinut molempien mielessä, joten päätettiin sitten lähteä sinne tälle erityiselle matkalle :)

      Juu, onhan Seward sinänsä ihan perusjenkkikylä, kun tarkastelee tuosta pääkadun (ja suurin piirtein sen ainoan) varrelta meininkiä :) Onneksi Alaskassa kaikki kylät ja kaupungit on kuitenkin niin osa ympäröivää luontoa, ettei se haittaa!

      Poista
  3. Upeita maisemia, ja tuo eläimistö!! Alaska ei ole koskaan keikkunut omien reissukohdelistojen kärjessä, mutta lähinnä varmaan siitä syystä, että haluaisin tehdä "normaalia" lomamatkaa paljon pidemmän kiertomatkan eri osavaltioihin, ja sen puitteissa suunnata tutkimaan myös noita Alaskan vuoria ja rantoja. Nyt kun elämä on siirtynyt tien päälle, tuokin reissu voisi olla helpommin mahdollinen, mutta hieman hirvittää pidemmän kiertämisen kustannukset tuolla päin maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei Alaskassa kovin edullista ole, lieneekö yksi Yhdysvaltojen kalleimmista osavaltioista.

      On ihan totta, ettei pari viikkoa riitä Alaskassa millään tavalla. Itse olen ollut siellä muutaman kerran eikä sekään riitä. Se on niin valtava osavaltio, että siellä riittäisi koluttavaa moneksi aikaa! Itsellä on suunnitelmissa vielä palata tuonne, monta kertaa!

      Poista
  4. Seward, kuullostaa jotenkin tutulta ... ja pienellä tutkimisella selvisikin, että muutama vuosi sitten tekemämme Alaskan risteilyhän alkoi Sewardista. Tosin ohitimme sen, eli en omaa muuta mielikuvaa paikasta kuin satama. Anchorageen sen sijaan lensimme muutama päivä ennen risteilyä, jotta ehdimme kiertelemään hiukan sitä.
    Monet risteilyn pysähdyspaikat Alaskassa olivat kyllä ihan kivoja, kuten vaikka Juneau, Skagway ja Ketchigan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risteily lieneekin yksi pätevä keino tutustua Alaskaan, moniin kyliin kun ei muulla tavoin pääse. En ole itse käynyt Ketchiganissa tästä syystä, mutta Juneau ja Skagway ovat kyllä tuttuja ja tykkäsin niistä valtavasti, etenkin Juneaun erämaameiningistä ja Skagwayn historiasta ja höyryjunaretkestä Kanadan puolelle :) Itse haaveilen Aleuttien risteilystä.

      Poista
  5. Hengästyttävän hienot maisemat! Itsekin voisin kuvitella viihtyväni tuolla, ehdottomasti haluaisin päästä ainakin käymään joku päivä jo pelkästään tuon luonnon ja vapaana nähtävien eläinten vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alaska on kyllä luontomatkaajan unelma! Suosittelen lämpimästi :)

      Poista
  6. Yhdyn muihin, niin upealta näyttää! Tykkäisin itekin ihan hirveästi ja kun noita vuorimaisemia katsoi, kun voin vaan kuvitella kuinka upeita ne on livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, kuvat eivät tee oikeutta näille maisemille! Alaskassa niistä ei saa tarpeekseen!

      Poista
  7. Minullakin on ollut jo pidempään haaveena päästä Alaskaan. Ihan mielettömiä nuo maisemat! Viime vuonna jo katseltiin risteilyä joka olisi lähtenyt tästä San Franciscosta, mutta se sitten jäi. Toisaalta menisin mielellään kyllä road trippailemaan. Alaska on kanssa sellainen paikka jossa pitäisi nähdä vaikka ja mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on monien paikkojen suuri miinus: pitäisi olla aina puoli elämää aikaa tutkia joka kolkka! Alaskakin on niin valtava osavaltio, että muutamissa viikoissakaan ei ehdi nähdä läheskään puolia, vaikka olisi se vuokra-auto alla.

      Poista

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto