24. tammikuuta 2021

Noin kymmenen paikkaa Alaskassa: Talkeetna

Muistaako joku tv-sarjan nimeltä Villi Pohjola (Northern Exposure)? Alaskaan sijoittuvan tv-sarjan tapahtumapaikka, pikkukaupunki nimeltä Cicely, on syntynyt Talkeetnan innoittamana, vaikka itse sarjaa ei siellä olekaan kuvattu (booooring). Talkeetnan söpö pikkukylä Susitna-joen rannalla näyttää kuitenkin ensinäkemältä siltä kuin olisi päätynyt keskelle tv-sarjan lavasteita. 

160 kilometriä Anchoragesta pohjoiseen Parks Highway haarautuu itään. Aluksi tuntuu siltä, ettei ole matkalla mihinkään ja sitä ehtii manata suuntavaistonsa erehtyväisyyttä (ainakaan vielä toukokuussa 2016 Parks Hwyn ja Talkeetnaan johtavan tien risteyksessä ei ollut ensimmäistäkään tienviittaa), mutta 20 kilometrin ajon jälkeen tien varteen ilmestyy ensin talo, sitten toinen ja yhtäkkiä onkin ajanut kokonaisen kylän pääkadun poikki - aivan huomaamattaan.

DSC_2304
Susitna-joki
4.1 Northern Guesthouse

Northern Guesthouse, muutama poikkikatu pääkadulta etelään - noin minuutin tai korkeintaan kahden kävelymatka, on osoittautunut jo kahdesti takuuvarmaksi majapaikaksi. Talkeetna on ollut pullollaan vierailijoita joka kerta, kun olen sinne päätynyt, joten spontaani yösijan löytäminen on aina ollut pienen vaivan takana. Häämatkalla poikkesimme pääkadun varrella sijaisevaan Roadhouseen kysymään huonetta, mutta siellä meidät vastaanottanut nainen ohjasi meidät Northern Guesthouseen. Keväällä 2016 kokeilin onneani lähes jokaisessa pääkadun majapaikassa ja lopulta viimeinen oljenkorteni oli soittaa Northern Guesthousen rouvalle.

Northern Guesthouse on ihan tavallinen, kaksikerroksinen omakotitalo. Talon päädyssä asuvalla rouvalla on tarjolla kolme pientä, mutta viihtyisää huonetta, mutta mainonta lienee jäänyt puolitiehen, sillä jos Northern Guesthousesta ei tiedä, ei sitä osaa myöskään etsiä! 

Takapihalla on grillikota, jota saa käyttää vapaasti... jos uskaltaa. Talkeetnassa on nimittäin melkoisesti karhuja. En tiedä, olenko huojentunut vai pettynyt, että kohtaamiset nallejen kanssa on jääneet omalta kohdaltani väliin Talkeetnassa.

Parasta Northern Guesthousessa yöpymisessä on kuitenkin se, että hintaan sisältyy polkupyörä. Pyörä on täydellinen menopeli juuri sellaiseen pikkukylään, joka Talkeetna kaikessa pikkuruisuudessaan on.
 
DSC_0033

DSC_0032
Mulla on jostain syystä todella vähän kuvia Talkeetnasta. Vissiin oon taas ollut niin vietävissä, että kuvien räpsiminen on unohtunut... Tällaisia söpöjä pikkutaloja löytyy Talkeetnan lyhyen pääkadun varrelta.

4.2 Talkeetna Riverfront Park

Halusit liikkua paikasta toiseen sitten Northern Guesthousesta lainaamalla pyörällä tai ihan vaan kävellen (sekään ei ole paha, koska Talkeetna on oikeasti tosi pieni!) kannattaa suunnata ainakin Riverfront Parkiin. Villinä kylän ohitse virtaava Susitna-joki on kenties yksi Talkeetnan alaskalaisimmista elementeistä. Koska mitä muuta Alaskaan kuuluu kuin boreaaliset metsät, vuoristot ja jäätiköt? No isot ja lohta kuhisevat joet tietysti! 

Jos haluaa napata itselleen muutaman kyrmyniskan Susitnasta, kannattaa etsiä rauhallisempaa virtausta jostain Riverfront Parkin liepeiltä, eikä itse Riverfront Parkista. Virtaus on yksinkertaisesti niin voimakasta, etten usko, että yksikään kala viihtyisi sellaisissa olosuhteissa. Samalla kannattaa pitää silmällä, ettei törmää niihin talkeetnalaisiin harmaakarhuihin.

Vaikka ranta vaikuttaa aluksi tiheän metsän ja pusikon valtaamalta, sieltä löytyy hyväkuntoisia polkuja, jotka usein kulkevat ihan joen rantaan. Itse istuskelin tällaisella joenpenkalla eräänä toukokuisena iltana, katselin auringonlaskua ja kaukana siintäviä Alaskan vuoriston huippuja ja nautin parinkymmenen asteen lämmöstä ja kylmästä alaskalaisesta oluesta. 

DSC_2305

DSC_2307
Denali
4.3 Talkeetnan viinakauppa 

Olen ostanut päkin olutta ja viinipullon maailman pienimmästä viinakaupasta, jossa olen koskaan elämäni aikana käynyt. Talkeetnan viinakaupassa mahtuu juuri ja juuri kääntymään akselinsa ympäri, mutta silti siellä taitaa olla lähes kaikkea, mitä ihminen (alaskalainen) vain tarvitsee. 

DSC_0038
Northern Guesthousen grillikodassa viettämässä lupsakkaa iltaa syyskuussa 2014 puskissa lymyilevistä otsoista huolimatta.

FB_IMG_1464309697709
Kalaruokien ystäville Alaska on mitä mainioin kohde: menet minne tahansa, niin aina on tuoretta ja paikallista kalaa tarjolla! Toukokuussa 2016 oli niin lämmintä, että hieman pilvisemmästäkin säästä huolimatta tarkeni hyvin syödä ravintolan terassilla!

! Juttu Talkeetnasta syyskuulta 2014 täällä. Siellä on muun muassa video Talkeetnan pääkadulta (kun mulla ei niitä kuviakaan ole). Tuolta voi lukea myös meidän kuumottavasta kohtaamisesta paikallisten kalastajien kanssa ja upeasta Hatcher's Passin solasta.

2 kommenttia:

  1. Tämä olikin itselleni vähän tuntemattomampi paikka Alaskasta. Eilen juuren tuli katseltua jotain luontodokumenttia Areenasta, joka käsitteli valkopäämerikotkia ja niitä nimenomaan Alaskassa. Parhaaseen aikaan niitä voi olla pienellä alueella tuhansia! Enkä ollut tajunnut, että niitä lohia on parhaaseen aikaan niin käsittämättömän paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntemattoman Talkeetnasta tekee varmaan se, että se on oikeasti niin pieni, että se hukkuu sinne loputtomien metsien ja vuorten keskelle niin helposti (ja kun ei sitä tienviittaakaan sinne ole siitä päävaltatieltä!) :D

      Valkopäämerikotkat ovat kyllä hienoja lintuja, todella majesteettisia. Harmi, ettei ole tullut (vielä) törmättyä noin valtaviin parviin. Tosin, se voisi jo vähän jännittääkin.

      Poista

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto