Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leeuwin-Naturaliste National Park. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leeuwin-Naturaliste National Park. Näytä kaikki tekstit

11. syyskuuta 2019

Lounais-Australian myrskytuulissa ja yö murhamökissä

Meidän toiseksi viimeinen roadtrippäivä lounaisessa Australiassa ei varsinaisesti hellinyt meitä hyvällä säällä. Taivas oli pilvessä, silloin tällöin tihutteli vettä enemmän tai vähemmän ja meren rannalla tukkaan tarttui niin kaamea tuuli, että sen täytyi olla maailman kovin. Aikamoinen tuo Australian kevät. Muistutti vähän suomalaista syksyä. 

Koska Australian matkasta tuli nyt elokuussa yli vuosi, voisin viimeinkin palata päiväkirjatyyppisesti meidän roadtripin viimeiseen vuorokauteen ja paluumatkalle Perthiin.

Luovutimme Busseltonin airbnb-kämpän eteenpäin ja suuntasimme etelään pitkin Leeuwin-Naturalisten kansallispuistoa. Pysähdyimme muutaman kerran ja jalkauduimme autosta, mutta kuten mainittua, sää ei oikein antanut periksi viettää pitkiä aikoja taivasalla. Kerran ajoimme myös hieman harhaan etsiessämme joitain hienoja rantakallioita. Tai oikeastaan emme ajaneet harhaan, vaan harhauduimme jalkaisin heti parkkipaikalta väärään suuntaan. Tuo lyhyt kävelylenkki, joka pian osoittautui aivan väärään suuntaan meneväksi, kai tarjosi meille päivän siedettävimmän sään; pilviverho taisi jopa hieman oheta ja hetken aikaa luulimme auringon putkahtavan esiin. Se oli kuitenkin vain toiveajattelua; kun palasimme parkkipaikalle hieman pettyneinä pieleen menneestä navigoinnista, alkoi vettä ripotella jo niskaan. Tietysti me vielä bongasimme parkkialueen laidalta sen oikean polun, jota meidän olisi kuulunut alunperin lähteä seuraamaan päästäksemme merelle. Veitsi haavassa käätyen lähdimme kuitenkin jatkamaan matkaa vielä etelämpään.

Karripuumetsä.

Päivä oli harmaa ja sateen uhka vääjäämätön. Viinitarhoja riitti.
Surfers Point oli yksi meidän pitstopeista. Siellä merelle avautuva maisema oli myrskyinen ja harmaa; ei ehkä kaikista paras vuodenaika harkita surffailua, vaikka paikka on saanut nimensä nimenomaan sen suotuisista surffausolosuhteista. Tuuli oli aivan järkyttävä. Ihan sanoinkuvaamattoman järkyttävä! Ottaessani kuvaa puhelimella, puhelin oli revetä irti mun lujasta otteesta. Auton ovi paiskautui irti niin vauhdilla, että säikähdimme sen niksahtavan saranoiltaan ja lentävän johonkin taivaalle. Tuntuu ihan käsittämättömälle ajatella, että mikään tuuli voisi missään koskaan olla kovempi kuin tuolla! Vieressä seisovallekin piti huutaa, että kuuli jotain.



Myrskyisä Surfers Point. Tämä tuuli oli kuitenkin jopa surffaamiseenkin liian ärhäkkä.

Hamelin Bay, jossa myös teimme hyvinhyvinhyvin pikaisen pysähdyksen (kiitos sateen ja tuulen), on kuuluisa rauskuistaan. Kiipesimme hiekkadyynille katselemaan myrskyävää merta, mutta rauskuja sieltä oli kyllä aivan mahdotonta nähdä.

Hamelin Bay, rauskujen koti.
Kohteenamme oli Augusta. Siellä edelleen jatkuvan Leeuwin-Naturaliste kansallispuiston toisessa ääripäässä oli hieno Augustan majakka. Kahden myrskyisän ja armottoman meren, Intian valtameren ja Eteläisen Jäämeren ympäröimänä ja harmaana yläpuolella ajelehtivan taivaan alla näky oli jollain tapaa runollinen, mutta tehän tiedätte nämä omituiset säämieltymykseni; sateesta ja myrskystäkin voi löytää jotain kaunista ja kiehtovaa. 

Majakalle johtavalta tieltä kääntyy sivureitti, jota tienvarsikyltissä nimitetään maisemareitiksi. Se oli kuitenkin suuri huijaus. Tai ehkä sieltä joskus oli ollut erheettömät maisemat ympäröivälle merelle, mutta nyt se oli vallan kasvanut umpeen. Vain muutamassa kohdassa kilometrien mittaisella hiekkatiellä näki jotain muuta kuin ylipitkäksi roihahtaneen pusikon.


Pauhaava kahden meren risteys majakalla.


Leeuwin Naturaliste Lighthouse. Emme käyneet kurkistamassa majakkaan sisälle.
Jossain kohtaa pysähdyimme katselemaan "laitumella" parveilevia kenguruja. Niitä näki aika usein, mutta yleensä jossain kauempana tiestä. Joskus joku (krhm) saattoi sekoittaa nämä harmahtavat, etukenossa maata rouskuttavat otukset hyvin paljon niitä muistuttaviin lampaisiin... (pari kuukautta myöhemmin päätin vihdoin hankkia silmälasit...) Ukkeli jaksaa vieläkin toisinaan naureskellen muistella, miten saatoin yhtäkkiä hieman kysyvästi huudahtaa takapenkiltä: "Hei, tuolla on kenguruita, onhan?".

Ainut kuva villeistä kenguruista, minkä "onnistuin" ottamaan koko reissun aikana. 
Ajoimme Augustasta pieneen kylään nimeltä Nannup. Mulla ei ole mitään käsitystä matkasta Augustasta Nannupiin, koska saattoi olla, että nukahdin siellä auton takapenkillä.

Meillä ei ollut mitään majapaikkaa, joten saapuessamme illansuussa paikalle meillä alkoikin ankara yösijan etsiminen. Nykyajan digitalisoituneessa maailmassa, jossa majapaikan löytää useimmiten (siis joka kerta, paitsi pari kertaa Alaskassa) internetin syvistä syövereistä, me selasimme vanhanaikaisesti matkailulehtiä löytääksemme mainoksia majapaikoista. Lopulta päädyimme yöpymään paikallisella (tai oli sinne reilun kymmenen kilometrin ajomatka Nannupin minimmaalisesta keskuksesta) maatilalla, jossa isäntäväki vuokrasi metsän ja laitumien laidassa sijaitsevia kahta pientä mökkiä. Ne muistuttivat sellaisia kauhuelokuvien murhamökkejä.

Näkymä mökin takapihalle.


Cambray Cheese & Cottages oli aika sympaattinen paikka sitruuna- ja appelsiinipuineen, leikkisine kilipukkeineen, vastaanjuoksevine koirineen ja lehmänkirjavine hevosineen. Maatilalta löytyi myös piskuinen puoti, jossa myytiin tilan tuotteita; eritoten juustoja, ja kaikkea söpöä maalaisromanttista pikkutavaraa.

Meidän mökissä, jonne ajettiin traktoritietä lammaslaitumen läpi, oli aseteltu tarjolle juustoja ja keksejä tervetuliaisiksi. Niitä me sitten pimenevän illan suussa maisteltiin roadtripin varrelta mukaan tarttuneine viineinemme. Takapihalla oli aavemainen tunnelma, kun laitumella siellä täällä kasvavien vanhojen lehtipuiden takaa kohosi kuu ja loi usvamaisen maiseman ja jostain pimeydestä etäältä kantautui lampaiden määintää. Yhdistettynä siihen, että kyseessä oli "murhamökki", se oli hetkittäin vähän liian creepyä mulle, joka ei osaa aina hallita mielikuvitustaan.

Mun ja ukkelin sängyssä oli lämmitettävä patja. Muistan, että illalla kolean kevätillan vilunväristyksissä olin asettanut patjan täysille lämmöille ja yöllä heräsin tietysti syvässä hikilammikossa. Aamulla joku kertoi kuulleen jotain koputuksia ulkoseinistä. Murhamökki, indeed. Me tosin selvisimme ja heräsimme kaikki vallan elossa Lounais-Australian roadtrippimme viimeiseen päivään.

Viimeisen päivän suunta olikin selvä; ensin maisemareitiksi kehuttua maantietä Balingupiin (voitte uskoa, että kylän nimi herätti tässä sakissa pienimuotoista hilpeyttä, etenkin, kun siitä puhuttiin lopulta suomalaisittain Pallinkuppina) ja sieltä edelleen takaisin lähtöpisteeseen, Perthiin.




Maisemareitti, Blackwood River Drive, oli kaunis, ehkä hieman epäaustraliamainen (muistatte puheeni australialaisesta maisemasta tässä Rottnest Islandia käsittelevässä postauksessa?). Toisaalta lounais-Australia ja Margret River oli jo aikaisemmin näyttänyt ihanan vehreän ja puisen maastonsa, joten yllätyksenä metsät eivät tulleet. Sen sijaan ne vehreät, kumpuilevat niityt eivät muistuttaneet yhtään kuvaa, jonka olin aikaisemmin Australiasta nähnyt.






Balingup itsessään ei ollut Nannupia merkittävämpi pikkukylä, mutta onnistuimme löytämään sieltä mainion ravintolan myöhäiselle lounaallemme. Kovasti huudossa ollutta fish&chipsia tilasin ensimmäisen kerran täältä koko reissun aikana.

Balingupin ihania kumpumaastoja.

Juustoa oli tarjolla Balingupissakin. 
Matka Balingupista Perthiin sujui nopeasti - nukkuessa 😴😄 Kelikin alkoi parin päivän synkistelyn jälkeen vaikuttaa taas miellyttävältä. Viimeiset päivät Perthissa olivatkin lämpimiä ja lähes pilvettömiä. Niistä postailen vielä jonkinlaisen kuvapainotteisen postauksen myöhemmin.

Meidän vajaan viikon mittainen roadtrip Länsi- ja Lounais-Australiassa oli Australian mittakaavassa vain sellainen pieni, vajaan tuhannen kilometrin pyrähdys. Lyhykäisyydestään huolimatta oli kuitenkin kiva nähdä vähän erilaista Australiaa; sellaista, jollaista ei tavallisesti kuvista oikein näe, ellei tongi ahkerasti pintaa syvemmältä. Välimerellinen länsi- ja lounaisnurkka oli täynnä ihania elämyksiä aina Margaret Riverin humalluttavilta viinitiloilta jännittäviin kalkkikiviluoliin, majakalta majakalle, eteläisen pallonpuoliskon pisimmältä laiturilta omituisille merestä nouseville kalliomuodostelmille, rehevistä karrimetsistä ja kumpuilevilta niityiltä kylmää vihmovalle eteläiselle ulapalle ja maailman kovimman tuulen riepottelulta maaseudun rauhaan paijaamaan uteliaita kilipukkeja.

3. joulukuuta 2018

Busselton, Cape Naturaliste, kivi ja majakka

Airbnb rocks!

Aurinkoisena ja lämpimänä sunnuntaiaamuna suuntasimme etelään kohti lounaista Australiaa. Olimme varanneet Busseltonista airbnb-kämpän, jota pidimme tukikohtana muutaman yön samalla, kun teimme sieltä hyökkäyksiä lähimaastoon. Lopulta päädyimme yöpymään Busseltonin kämpässä kolme yötä ennen kuin suostuimme jatkamaan matkaa, sillä viiteen pekkaan maksettuna se oli erittäin edullinen diili todella viihtyisässä kämpässä (vaikka viimeisenä aamuna vessassa luikertelevan (valtavan) tuhatjalkaisen läsnäolo nostattikin pintaan jonkinlaisia pakokauhumaisia fiiliksiä). Hintaa tuli kahdelta yöltä n. 200 dollaria! Liekö sesongittomuus vaikuttanut edullisuuteen... meillä oli käytössämme takapiha, grilli, kaksi vessaa, Playstation 4, Netflix, kalastusvälineet ja pullo skumppaa jääkaapissa eli "complimentary bubbles".

Airbnb-valinta onnistui jälleen kerran aivan nappiin, vaikka tosin oli aika selkeää, että kyseinen asunto kaikkine herkkuineen olikin suunniteltu enimmäkseen kesäseonkia ajatellen; lattialämmitystä tässä kivitalossa ei ollut, joten pääasiallisesti kaikki oleskelu kämpässä tapahtui villasukat jalassa! Toki tietysti kelitkin vähän muuttuivat kehnommiksi tietysti juuri silloin, kun meidän roadtripimme alkoi. Se todellinen lounaisaustralialainen kevät alkoi taas nostaa rumaa päätään sateen ja maailman kovimman tuulen muodossa, mutta toki joukkoon mahtui niitä kirkkaita ja lämpimiäkin kelejä jonkin verran! Onneksi kämpässä oli myös ilmalämpöpumppu, joka pöhötteli meillä aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa.


Ensimmäisen roadtrippäivän sääolosuhteet olivat täydelliset!


Momoja Mandurahissa

Matkalla Busseltoniin pysähdyimme syömään ja herkuttelemaan Mandurahiin. Se on Länsi-Australian toiseksi suurin kaupunki, n. 70 kilometriä Perthista etelään. Meidän ruokapaikka, Alfresco, sijaitsi satamassa, boardwalktyyppisen kävelykadun varrella veden äärellä, ja se jäi mun mieleeni erityisesti siitä syystä, että pitkien vuosien jälkeen mä pääsin tilaamaan lautasellinen momoja!




Mandurah

Momoja maistoin ensimmäisen kerran tietysti Nepalissa, kathmandulaisella kattoterassilla  maaliskuussa 2012, ja voi pojat niitä sitten syötiinkin kahden viikon aikana niin, että loppumatkasta alkoi jo vähän ällöttää! Nyt nämä nepalilaiset naposteluherkut olivat jälleen listalla pitkästä aikaa, mutta silti jäi jotenkin sellainen epäilys, että liekö aika kullannut muistot näistä taikinanyssyköistä? Vain muutama viikko sitten söin momoja uudestaan vanhan Rauman nepalilaisessa ravintolassa ja fiilikset olivat aikalailla samat. Joko Nepalissa tuli syötyä momoja todellakin koko loppuelämän tarpeiden mukaisesti tai sitten muualla kuin Nepalissa valmistetut momot eivät vain yllä samalla tasolle.

Mutta enpä olisi uskonut momojen palaavan elämääni juuri Länsi-Australiassa! Mulla ei tuolloin aamupäivästä ollut vielä kovakaan nälkä ja tarjoilija oli kovin huolissaan, riittääkö mulle vain kahdeksan momon lautanen lounaaksi. Vakuutin tarjoilijan helposti, mutta jos olisin tiennyt, että ehdin syömään seuraavan kerran vasta illalla seitsemän jälkeen, olisin toki ottanut kylkeen jotain muutakin sapuskaa. Niitä Mandurahin satamassa nautittuja jälkiruokajätskejä kun en oikein laske 'ruuaksi'...

Busseltonjuttuja

Busselton on pieni rannikkokaupunki rapia parisataa kilometriä Perthista etelään. Vaikka kaupunki oli meidän tukikohtamme kolmen yön ajan, itse kaupunkiin emme ehtineet tutustua ollenkaan. Meidän kämppä sijaitsi melko syrjässä keskeisimmiltä huudeilta, joten kiireen ohella sekin lienee olennainen syy sille, miksi kaupunki jäi etäiseksi. Koska Busselton on kuitenkin rannikolla, tyypillinen australialainen, valkoinen hiekkaranta löytyy sieltä siinä missä muuallakin.

Busseltonin todellinen vetonaula on kuitenkin Busselton Jetty, eteläisen pallonpuoliskon pisin laituri, johon meidän seurueesta ainoastaan ukkelini tutustui lähemmin kävelemällä sen päästä päähän. Laituri ulottuu 1,8 kilometriä merelle päin. Jos kokee, että matka on liian pitkä käveltäväksi, voi hypätä raiteilla kulkevan veturin kyytiin pienestä lisämaksusta, mutta se on ukkelin kertoman mukaan hitaampi kuin hänen normaali kävelyvauhtinsa. Perillä laiturin päässä voi laskeutua vedenalaiseen obseravatorioon ihmettelemään lasin takaa ympärillä räpiköivää merellistä kuhinaa. Meidän oli tarkoitus käydä siellä, mutta koska paikan nettisivuilla oli livekamera eikä meressä näkynyt minkäänlaista elämää sen kautta, päätimme skipata koko homman.


Busselton Jetty


Cape Naturaliste Rd

Ukkeli kalastusvälineineen jäi siis Jettylle ja me loput suuntasimme Cape Naturalisteen etsimään Sugarloaf Rockia, majakkaa ja valaita. Cape naturaliste Road oli huikean kaunis: se kiemurteli keväänvihreiden kumpuilevien lammas- ja hevoslaidunten ja vanhojen jalopuiden keskeltä ja joka suunnassa siellä täällä levittäytyi suuria, suorastaan satumaisia, valkoisia kallamattoja! Kun kaiken tämän takana alkoi hiljakseen näyttäytyä kirkkaan sininen Intian valtameri, näkymät olivat suorastaan epätodelliset, ja poikkesivat aikaisemmista näkemistäni länsirannikon maisemista aivan totaalisesti. Etenkin, kun kaikki edellä mainittu alkoi paluumatkalla kietoutua auringonlaskussa sellaiseen hentoon usvaan ja hämärään ja teki maisemasta entistä kauniimman.

Cape Naturaliste - Leeuwin-Naturaliste National Park

Läntinen ja lounainen Australia oli kyllä tällaiselle luonnon ja upeiden maisemien ystävälle oikein mainiota seutua reissailla. Vaikka tuolta ne ikisuosikkini lumihuippuiset vuoret puuttuivatkin, Cape Naturalistessa en edes huomannut kaivata niitä. Siitä pitivät huolen upea aurinkoinen ja lämmin iltapäivä, omituinen merestä kohoava Sugarloaf Rock ja Whale Watching Trail.

Sekä Sugarloaf Rockin että Cape Naturalisten majakan tienoota hallitsee matala puskamaasto. Toisin sanoen se näyttää kaikkien vittusaatanoiden asuinsijalta ja siellä tallustellessa katse pitäytyi melko tiukasti juurikin omissa jaloissa, jottei olisi päätynyt jonkin luikeron myrkyttämäksi. No, yhtään kärmestä tai muutakaan pelottavaa oliota puskissa ei lopulta näkynyt, mutta ohi kävellessämme puska saattoi kahahtaa epäilyttävästi jonkin otuksen sännätessä karkuun. Luulen, tai ainakin toivon, että kyseessä oli joitain harmittomia jyrsijöitä.




Sugarloaf Rock oli mielenkiintoinen luonnon nähtävyys tällaiselle maantiedegeologiainnostujalle. Se onkin useiden turistien suosima kohde, jossa kartiomainen kallio nousee rantavedestä ja ottaa vastaan raivokkaan meren kuluttavat aallot. Monelle paikka voisi olla tylsä kuin mikä, mutta ei minulle. Nyt paikalla oli muutama muukin kulkija, mutta jälleen kerran piti kiittää onneaan, että oli liikkeellä niin aikaisin keväällä, että missään ei törmännyt siihen ahdistavaan ihmistunkuun. Sekä Sugarloaf Rockilla että myöhemmin samana iltapäivänä majakan Whale Watching Traililla, fiilistä olisi helposti syönyt liiallinen ihmismäärä.



Sugarloaf Rock ja Cape Naturalisten majakka luontopolkuineen sijaitsee koko lounaista rannikkoa myötäilevässä Leeuwin-Naturaliste kansallispuistossa. Sen pohjoisosissa Cape Naturalistessa voi kauniin valkoisen majakan ohella bongailla valaita ja delfiinejä, jos sattuu paikalle oikeaan vuoden aikaan. Käsittääkseni tuo vuodenaika on syyskuusta eteenpäin, kun nuo meren jättiläiset saapuvat, ja toivoimme kovasti, että vaikka olimmekin muutaman viikon etuajassa, voisimme nähdä edes vilaukselta jotain. Kaikki, mitä näimme, oli etäisiä, vaaleita vesisuihkuja, jotka laskevan auringon kajossa erottuivat selvästi tummenevaa merta vasten. Siellä ne olivat, mutta eivät halunneet enempää meille näyttäytyä. Whale Watching Trail on muutaman kilometrin mittainen luontopolku, jonka oikealle puolelle jää majakka ja vasemmalla puolella avautuu näkymä loputtomalle aavalle merelle. Juuri sen takia se on seudun paras reitti merielämän bongailuun. Se ei ole edes pitkä ja maasto on melko tasaista, joten huonokuntoisempikin kykenee siihen helposti. Kiikarit kannattaa ottaa mukaan, sen me tajusimme, kun yritimme tiirailla kaukana uiskentelevia suihkuttelijoita.






Paluumatka Cape Naturalistesta oli jännittävä, eikä pelkästään aikaisemmin mainitsemani auringonlaskun luoman taianomaisen maiseman vuoksi, vaan siksi, että huomasimme yhtäkkiä, että alkoholikauppa oli menossa kiinni. Seuraavan päivän ohjelmaan kuului nimittäin kiertoajelu Margaret Riverin viinitiloille ja meidän oli varmistettava, että palatessamme iltasella takaisin kämpille, meillä olisi riittävästi aineksia kunnon "jatkobileiden" järjestämiseen. Ehdimme juuri ja juuri erään pikkukylän Liquorlandiin.

Psst! Australiassa on olemassa drive-in-viinakauppoja! Watafak! 😄



Vielä muutama kuva Jettysta auringon laskiessa!


Sitten ajelimme takaisin Busseltoniin, noukimme saaliitta jääneen ukkelini Jettylta, ihastelimme jälleen kerran mielettömän kaunista auringonlaskua ja söimme rantaravintolassa tuhdit iltapalat valmistautuen seuraavan päivän retkeen Australian mehukkaimmille viinitiloille!

Luetuimmat

Arkisto