Lounais-Australian myrskytuulissa ja yö murhamökissä

Meidän toiseksi viimeinen roadtrippäivä lounaisessa Australiassa ei varsinaisesti hellinyt meitä hyvällä säällä. Taivas oli pilvessä, silloin tällöin tihutteli vettä enemmän tai vähemmän ja meren rannalla tukkaan tarttui niin kaamea tuuli, että sen täytyi olla maailman kovin. Aikamoinen tuo Australian kevät. Muistutti vähän suomalaista syksyä. 

Koska Australian matkasta tuli nyt elokuussa yli vuosi, voisin viimeinkin palata päiväkirjatyyppisesti meidän roadtripin viimeiseen vuorokauteen ja paluumatkalle Perthiin.

Luovutimme Busseltonin airbnb-kämpän eteenpäin ja suuntasimme etelään pitkin Leeuwin-Naturalisten kansallispuistoa. Pysähdyimme muutaman kerran ja jalkauduimme autosta, mutta kuten mainittua, sää ei oikein antanut periksi viettää pitkiä aikoja taivasalla. Kerran ajoimme myös hieman harhaan etsiessämme joitain hienoja rantakallioita. Tai oikeastaan emme ajaneet harhaan, vaan harhauduimme jalkaisin heti parkkipaikalta väärään suuntaan. Tuo lyhyt kävelylenkki, joka pian osoittautui aivan väärään suuntaan meneväksi, kai tarjosi meille päivän siedettävimmän sään; pilviverho taisi jopa hieman oheta ja hetken aikaa luulimme auringon putkahtavan esiin. Se oli kuitenkin vain toiveajattelua; kun palasimme parkkipaikalle hieman pettyneinä pieleen menneestä navigoinnista, alkoi vettä ripotella jo niskaan. Tietysti me vielä bongasimme parkkialueen laidalta sen oikean polun, jota meidän olisi kuulunut alunperin lähteä seuraamaan päästäksemme merelle. Veitsi haavassa käätyen lähdimme kuitenkin jatkamaan matkaa vielä etelämpään.

Karripuumetsä.

Päivä oli harmaa ja sateen uhka vääjäämätön. Viinitarhoja riitti.

Surfers Point oli yksi meidän pitstopeista. Siellä merelle avautuva maisema oli myrskyinen ja harmaa; ei ehkä kaikista paras vuodenaika harkita surffailua, vaikka paikka on saanut nimensä nimenomaan sen suotuisista surffausolosuhteista. Tuuli oli aivan järkyttävä. Ihan sanoinkuvaamattoman järkyttävä! Ottaessani kuvaa puhelimella, puhelin oli revetä irti mun lujasta otteesta. Auton ovi paiskautui irti niin vauhdilla, että säikähdimme sen niksahtavan saranoiltaan ja lentävän johonkin taivaalle. Tuntuu ihan käsittämättömälle ajatella, että mikään tuuli voisi missään koskaan olla kovempi kuin tuolla! Vieressä seisovallekin piti huutaa, että kuuli jotain.

Myrskyisä Surfers Point. Tämä tuuli oli kuitenkin jopa surffaamiseenkin liian ärhäkkä.

Hamelin Bay, jossa myös teimme hyvinhyvinhyvin pikaisen pysähdyksen (kiitos sateen ja tuulen), on kuuluisa rauskuistaan. Kiipesimme hiekkadyynille katselemaan myrskyävää merta, mutta rauskuja sieltä oli kyllä aivan mahdotonta nähdä.

Hamelin Bay, rauskujen koti.

Kohteenamme oli Augusta. Siellä edelleen jatkuvan Leeuwin-Naturaliste kansallispuiston toisessa ääripäässä oli hieno Augustan majakka. Kahden myrskyisän ja armottoman meren, Intian valtameren ja Eteläisen Jäämeren ympäröimänä ja harmaana yläpuolella ajelehtivan taivaan alla näky oli jollain tapaa runollinen, mutta tehän tiedätte nämä omituiset säämieltymykseni; sateesta ja myrskystäkin voi löytää jotain kaunista ja kiehtovaa. 

Majakalle johtavalta tieltä kääntyy sivureitti, jota tienvarsikyltissä nimitetään maisemareitiksi. Se oli kuitenkin suuri huijaus. Tai ehkä sieltä joskus oli ollut erheettömät maisemat ympäröivälle merelle, mutta nyt se oli vallan kasvanut umpeen. Vain muutamassa kohdassa kilometrien mittaisella hiekkatiellä näki jotain muuta kuin ylipitkäksi roihahtaneen pusikon.

Pauhaava kahden meren risteys majakalla.

Leeuwin Naturaliste Lighthouse. Emme käyneet kurkistamassa majakkaan sisälle.

Jossain kohtaa pysähdyimme katselemaan "laitumella" parveilevia kenguruja. Niitä näki aika usein, mutta yleensä jossain kauempana tiestä. Joskus joku (krhm) saattoi sekoittaa nämä harmahtavat, etukenossa maata rouskuttavat otukset hyvin paljon niitä muistuttaviin lampaisiin... (pari kuukautta myöhemmin päätin vihdoin hankkia silmälasit...) Ukkeli jaksaa vieläkin toisinaan naureskellen muistella, miten saatoin yhtäkkiä hieman kysyvästi huudahtaa takapenkiltä: "Hei, tuolla on kenguruita, onhan?".

Ainut kuva villeistä kenguruista, minkä "onnistuin" ottamaan koko reissun aikana. 

Ajoimme Augustasta pieneen kylään nimeltä Nannup. Mulla ei ole mitään käsitystä matkasta Augustasta Nannupiin, koska saattoi olla, että nukahdin siellä auton takapenkillä.

Meillä ei ollut mitään majapaikkaa, joten saapuessamme illansuussa paikalle meillä alkoikin ankara yösijan etsiminen. Nykyajan digitalisoituneessa maailmassa, jossa majapaikan löytää useimmiten (siis joka kerta, paitsi pari kertaa Alaskassa) internetin syvistä syövereistä, me selasimme vanhanaikaisesti matkailulehtiä löytääksemme mainoksia majapaikoista. Lopulta päädyimme yöpymään paikallisella (tai oli sinne reilun kymmenen kilometrin ajomatka Nannupin minimmaalisesta keskuksesta) maatilalla, jossa isäntäväki vuokrasi metsän ja laitumien laidassa sijaitsevia kahta pientä mökkiä. Ne muistuttivat sellaisia kauhuelokuvien murhamökkejä.

Näkymä mökin takapihalle.

Cambray Cheese & Cottages oli aika sympaattinen paikka sitruuna- ja appelsiinipuineen, leikkisine kilipukkeineen, vastaanjuoksevine koirineen ja lehmänkirjavine hevosineen. Maatilalta löytyi myös piskuinen puoti, jossa myytiin tilan tuotteita; eritoten juustoja, ja kaikkea söpöä maalaisromanttista pikkutavaraa.

Meidän mökissä, jonne ajettiin traktoritietä lammaslaitumen läpi, oli aseteltu tarjolle juustoja ja keksejä tervetuliaisiksi. Niitä me sitten pimenevän illan suussa maisteltiin roadtripin varrelta mukaan tarttuneine viineinemme. Takapihalla oli aavemainen tunnelma, kun laitumella siellä täällä kasvavien vanhojen lehtipuiden takaa kohosi kuu ja loi usvamaisen maiseman ja jostain pimeydestä etäältä kantautui lampaiden määintää. Yhdistettynä siihen, että kyseessä oli "murhamökki", se oli hetkittäin vähän liian creepyä mulle, joka ei osaa aina hallita mielikuvitustaan.

Mun ja ukkelin sängyssä oli lämmitettävä patja. Muistan, että illalla kolean kevätillan vilunväristyksissä olin asettanut patjan täysille lämmöille ja yöllä heräsin tietysti syvässä hikilammikossa. Aamulla joku kertoi kuulleen jotain koputuksia ulkoseinistä. Murhamökki, indeed. Me tosin selvisimme ja heräsimme kaikki vallan elossa Lounais-Australian roadtrippimme viimeiseen päivään.

Viimeisen päivän suunta olikin selvä; ensin maisemareitiksi kehuttua maantietä Balingupiin (voitte uskoa, että kylän nimi herätti tässä sakissa pienimuotoista hilpeyttä, etenkin, kun siitä puhuttiin lopulta suomalaisittain Pallinkuppina) ja sieltä edelleen takaisin lähtöpisteeseen, Perthiin.

Maisemareitti, Blackwood River Drive, oli kaunis, ehkä hieman epäaustraliamainen (muistatte puheeni australialaisesta maisemasta tässä Rottnest Islandia käsittelevässä postauksessa?). Toisaalta lounais-Australia ja Margret River oli jo aikaisemmin näyttänyt ihanan vehreän ja puisen maastonsa, joten yllätyksenä metsät eivät tulleet. Sen sijaan ne vehreät, kumpuilevat niityt eivät muistuttaneet yhtään kuvaa, jonka olin aikaisemmin Australiasta nähnyt.

Balingup itsessään ei ollut Nannupia merkittävämpi pikkukylä, mutta onnistuimme löytämään sieltä mainion ravintolan myöhäiselle lounaallemme. Kovasti huudossa ollutta fish&chipsia tilasin ensimmäisen kerran täältä koko reissun aikana.

Balingupin ihania kumpumaastoja.

Juustoa oli tarjolla Balingupissakin. 

Matka Balingupista Perthiin sujui nopeasti - nukkuessa 😴😄 Kelikin alkoi parin päivän synkistelyn jälkeen vaikuttaa taas miellyttävältä. Viimeiset päivät Perthissa olivatkin lämpimiä ja lähes pilvettömiä. Niistä postailen vielä jonkinlaisen kuvapainotteisen postauksen myöhemmin.

Meidän vajaan viikon mittainen roadtrip Länsi- ja Lounais-Australiassa oli Australian mittakaavassa vain sellainen pieni, vajaan tuhannen kilometrin pyrähdys. Lyhykäisyydestään huolimatta oli kuitenkin kiva nähdä vähän erilaista Australiaa; sellaista, jollaista ei tavallisesti kuvista oikein näe, ellei tongi ahkerasti pintaa syvemmältä. Välimerellinen länsi- ja lounaisnurkka oli täynnä ihania elämyksiä aina Margaret Riverin humalluttavilta viinitiloilta jännittäviin kalkkikiviluoliin, majakalta majakalle, eteläisen pallonpuoliskon pisimmältä laiturilta omituisille merestä nouseville kalliomuodostelmille, rehevistä karrimetsistä ja kumpuilevilta niityiltä kylmää vihmovalle eteläiselle ulapalle ja maailman kovimman tuulen riepottelulta maaseudun rauhaan paijaamaan uteliaita kilipukkeja.