Levoton ja silti ihana Homer

Asustelen parhaillaan Homerissa (vai olisko tämä sittenkin Kachemakia, täytyy kysyä isäntäväeltä) tällaisessa omakotitalossa, jonka omistaa sellainen vanhempi, varmaankin kuuskymppinen pariskunta ja vuokraa kolmea huonettaan matkailijoiden käyttöön. Asun siis heidän kotonaan ja istuin tänään aamupalalla heidän omassa keittiössään ja söin talon emännän Dorothyn omin pikku kätösin valmistamaa aamupalaa. Todellinen kotikokemus siis Alaskasta.

Eikä siinä mitään, mutta kun talokin sijaitsee aivan mielettömän upealla paikalla täällä korkean mäen päällä. Tänne joutui ajamaan sellaista todella kapeaa ja mutkaista, tosin onneksi asfaltoitua pikkutietä, sellaista, jollaisia tiedän olevan lähinnä jossain Keski-Euroopassa Alpeilla. Talo on rinteessä ja tästä on suora näkymä merelle Kachemak Baylle, alas Homeriin ja Homer Spitiin sekä sen takana kohoaviin Kenain vuoristoihin ja tulivuoriin. Voisin muuttaa tänne, helposti.

Puolikas kiertolainen Kenain vuoriston yllä kello 4:30 aamulla.

Näkymä majapaikan takapihalta. Homer Spit ja Kachemak Bay.

Aamupalaa syödessäni juttelinkin Dorothyn kanssa juuri vuorista ja siitä kuinka hän on jo kaksi vuotta Homerissa asuneena tottunut vuoriin eikä enää jaksa innostua niistä, vaikka usein iltaisin katseleekin olohuoneensa ikkunasta tuota upeaa näkymää. Kai se sitten on niin, että kun ei niitä vuoria Suomessa ole eivätkä ne ole mukana jokapäiväisessä elämässä, ne tuntuvat niin upeilta, kun niitä sitten näkee. Mutta tuntukoot, ei haittaa minua!

Dorothy kertoili horisontissa näkyvistä tulivuorista ja myös niistä kaikista tulivuorista, jotka sijaitsevat lahden toisella puolella, kun ajaa Turnagain armin jälkeen Streling Hihgwayta Kenain niemimaan halki kohti Homeria. Se oli by the way uuvuttava viiden tunnin ajomatka, vaikka länsipuolella kimalteleva meri vähän mieltä piristikin. 

Sitten yhtäkkiä Dorothy sanoi, tai oikeammin huokaisi helpotuksesta, että onneksi viimeaikaiset maanjäristykset eivät ole aktivoineet tulivuoria. Valahdin varmaan ihan valkoiseksi ja totesin vaan, että joo, niin, onneksi. Dorothy, ja sitten paikalle saapuva isäntä Brett kertoivat, että viime aikoina ainakin Homerissa on järissyt maa jonkun verran ja suurin järistys sattui muutama kuukausi sitten jossain päin Kenaita ja oli voimakkuudeltaan 7,2 richteriä. Järistyskeskus oli ollut kuitenkin niin syvällä, ettei se ollut tehnyt tuhojaan täällä mäen päällä, mutta alhaalla Homerissa se oli tiputellut tauluja seiniltä. Dorothy kertoi sen olleen ensimmäinen "todellinen" maanjäristys, jonka on kokenut.

Nyt kun googlettelin Alaskan maanjäristyksiä, niin totuushan on, että täällä heiluu maa jatkuvasti. Erään lähteen mukaan tänäänkin täällä Homerissa on järissyt. Toki järistykset ovat vain pieniä, eikä niitä siis todennäköisesti edes huomaa, mutta kuitenkin. 

Uskomattomimman todisteeen löysin tästä jatkuvasta maan liikkeestä Fairbanksin yliopiston Museum of the Northista. Siellä on huone, jota kutsutaan "The place where you go to listen". Se on pieni, valkoinen huone, jonka etuseinällä loistaa värivaloja. Värit seinällä vaihtuvat riippuen vuorokauden ajasta ja auringon ja kuun liikkeistä. Huoneessa myös soi, ei musiikki, vaan maa ja sen aiheuttama värinä, jonka taajuuksiin vaikuttavat myös vuorokaudenaika, kuun laskut ja nousut, revontulien aktiivisuus ja maan värähtely. Maan järkähtely huoneessa kuului rumpumaisena, matalana "jyrinänä" korkeampien taajuuksien taustalla ja voin kertoa, että se ei tauonnut kertaakaan mun huoneessa olon aikana. "Musiikki" oli aavemaista, siitä tuli vähän mieleen Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 -elokuvassa esiintyneet kummalliset ja hämmentävät sävellykset. Siinä oli myös jotain kiehtovaa, jotain lähes transsimaista. Mun oli pakko käydä huoneessa parikin kertaa ennen kuin suostuin lähtemään koko museosta pois. Todella outo, mutta hieno kokemus.

Valitettavasti tässä videossa ei kuulu kuin nuo korkeat taajuudet eikä ollenkaan sitä matalaa maan mörinää :(

Alaska on osa Tyynenmeren aktiivista tulirengasta, jonka alueella on paljon tulivuoria ja maanjäristyksiä. Itse asiassa muutama viikko ennen mun reissuun lähtöä lueskelin Iltalehden sivuilta, että Tyynenmeren tulirenkaalle on odotettavissa lähiaikoina massiivinen maanjäristys, jota mm. Ecuadorin ja kuuden muun alueen keväiset järistykset ovat ennustelleet. No, en maalaa piruja seinille, koska näissä asioissa "lähiaikoina" voi tarkoittaa huomenna tai viidenkymmenen vuoden päästä. 

Alaskan ja koko Pohjois-Amerikan tuhoisin maanjäristys sattui Alaskan Anchoragessa vuonna 1964. Sen voimakkuus oli huikeat 9,2 richteriä ja se niin sanotusti pani koko Anchoragen paskaks. Maan pinta tippui paikoitellen pitkin Turnagain armia parikin metriä ja päästi meriveden tulvimaan maalle. Tästä on vieläkin merkkejä Seward Hwyn ja Sewardin junaradan varrella lähellä Turnagain armin pohjukkaa. Järistyksen tuhoja voi nähdä myös Anchoragen Earthquake parkissa, jossa maa on selvästi "revennyt liitoksistaan".

Täällä Homerissa - aivan kuten Sewardissakin - teiden varsille on pystytetty tsunami evacuation route -kylttejä, joita pitkin sitten pitää rientää turvaan, jos tsunamikello alkaa kilkattaa. En mä tiedä, onko täällä sellasta hälytyskelloa oikeasti.

Minua ei kiinnostaisi koskaan kokea isoa maanjäristystä. Toki sellainen pieni voisi olla hassu kokemus, mutta en minä nyt halua manata viimesille päivilleni mitään joukkotuhoa tänne. Enkä senkään jälkeen, kun olen palannut kotimaan kamaralle. Totuus kuitenkin on, että mä onnistun lähes aina tekemään matkani maanjäristysherkille alueille. Jotain tekemistä lienee kai tällä mun vuorirakkaudella: siellä, missä on vuoria, on myös maanjäristyksiä. Simple as that.

Onneksi mä olen kuitenkin opiskellut, miten toimia, jos maanjäristys iskee. Mihin mennä ja mitä tehdä, riippuen toki paikasta, missä sillä hetkellä sattuu olemaan. Kirjoittelin siitä myös joskus tänne, aikalailla rapia vuosi sitten Nepalin maanjäristyksen jälkeen.

Homer on ihan tavallinen pikkukaupunki Kachemak Bayn rannalla. Täällä ei ole oikeastaan mitään poikkeuksellisen ihmeellistä, paitsi pitkälle lahteen ulottuva Homer Spit, joka tuntuu näin toukokuun loppuvaiheessa jo saavuttaneen turistikauden huippunsa. Pitkin ohutta, todellakin voisi sitä Homerin "syljeksikin" kutsua, niemenkärkeä levittäytyy valtavat määrät värikkäitä telttoja, satoja matkailuautoja, ravintoloita, joissa on tarjolla paikallista lohta ja kampelaa, simpukoita, katkarapuja, kuningasrapuja ja mitä ikinä ympäröivästä merestä onkaan ylös haalittu, sekä kalastusta, meriseikkailuja ja karhubongausta tarjoavia puljuja. Ihmisiä pyörii siellä sun täällä ja autolle on lähes toivotonta yrittää löytää parkkipaikka. Kuulostaa ihan helvetilliseltä, eikö?

Mutta jos osaa katsoa tämän kaiken ylitse ja sulkea mielestään liikenteen metelin ja ympäriinsä poukkoilevat ihmiset ja koirat ja lapset, näkee jotain aivan muuta kuin painajaismaisen turistikeskittymän. Näkee eri sinisen ja turkoosin sävyissä aaltoilevan ja kohisevan meren ja sen aavan ulapan, pitkänä levittäytyvän hiekkarannan, lahden takana kohoavat valkoiset Kenain vuorenhuiput ja ehkä kaljukotkan kaartelevan yläpuolellaan. Puhaltava tuuli kuljettaa melut mukanaan eikä korvissa humise kuin villinä rantaan syöksyvä meri. Hetken aikaa pitää ihan pysähtyä miettimään, että missäs sitä olikaan. Ai niin, Alaskassa. Tämä pohjoinen osavaltio on jälleen kerran osoittanut monimuotoisuutensa; tummanvihreiden havumetsien siimeksestä, kallioisten ja lumisten vuoristojen kautta turkoosin meren rannalle, joka rakennuksineen ja väreineen muistuttaa enemmänkin jotain aivan muuta maailman kolkkaa.