2. toukokuuta 2010

Sunnuntaikävelyllä


Kävin tänään tasapainottamassa eilistä löhöilypäivää sen verran, että kävin puolen tuntia kävelemässä tuolla lähikaduilla. Oon kuitenkin nyt viikon tässä asunut, enkä mä oikein tiedä, että mitä kaikkea tästä lähistöltä löytyykään, muuta kuin kauppa. No eipä sieltä kyllä sitten loppujen lopuks mitään niin erikoista löytynytkään.

Oli jotenkin tosi hiostava sää ulkona ja sellasta puolipilvistä. Pilvet vaikutti vähän uhkaavilta ja synkiltä, mutta se on vissiin luvannutkin sadetta tälle päivälle, ja illaksi kuulemma vähän ehkä ukkostakin. Melkein toivoisin, että tuliskin ukkonen, VAIKKA mä tiedän, että sitten jos se tulee, niin mä toivon sen menevän äkkiä pois! Sellanen viha-rakkaussuhde mulla on siihen luonnonilmiöön.

Mutta, silti mä vaan toivon, että tulis salamoita ja kaatosadetta. Aivan käsittämätöntä. Pari tuntia sitten, kun olin tuolla takapihalla tupakilla Gretan kanssa, niin aurinko paistokin niiiiin lämpimästi, että tarkeni topilla, ja oli sellanen tosi kuuma ja seisova ilma. Sitten yhtäkkiä meni pilveen ja alko tuulla ihan hullun kylmästi, niin meidän piti tulla sisälle. Joten se sään muutos vähän masens mua sen suhteen, että ehkä sitä ukkosta ei sitten tulekaan... enää ei oo ees sen näkösiä pilviä tuolla, ihan tasasen harmahata vaan...

Nyt on kyllä pakko kertoa, että se ruoka, mitä me tänään tuossa lounaalla syötiin, oli ihan kamalaa. Siis oikeasti, yök :D Ei siinä, perunat oli hyviä ja kaikki ne erilaiset lihat, mutta ne kasvishommelit... mä kun en ole mikään keitettyjen tai paistettujen kasvisten ystävä ollenkaan... mä en oikein tiedä, mitä ne kasvikset oli, ne oli sellasia vaaleita, viistoista senttiä pitkiä puikuloita. Ja ne maistu ihan kamalalle. Erehdyin ottaan niitä kaks ja teki kyllä tosi tiukkaa saada ne alas. Tein kyllä kaikkeni, ettei kukaan muu pöydässä olis huomannut mun fiiliksiä :D vakuuttelin, että joo, ihan hyvää on. Pahinta siinä kaikessa oli se, ettei se kasvisten maku hävinnyt, vaikka niitä yritti kietoa lihasuikalaiden väliin! Joo, oli aika traumatisoiva ruokahetki meikäläiselle! Minkäs mä makumieltymyksilleni voin?? 

Pitäs siivota tätä huonetta vähän. Eilen mä ajattelin, että mä siivoan tänään. Tänään mä ajattelin, että mä siivoan huomenna. Ihan kuin mä oikeasti jaksaisin imuroida työpäivän jälkeen... no, toivossa on hyvä elää! Pitäis huomenna myöskin etsiä tästä talosta pyykinpesukone ja pyytää vähän apua sen käytössä. Musta nimittäin aika vahvasti tuntuu sille, etten mä osaa käyttää sitä. En mä oikein osaa käyttää muita pyykkikoneita, kun meidän omaa... jotenkin tullut uskomattoman paljon pyykkiä yhdessä viikossa. Mulla onkin joka aamu ollut kamala ongelma, että mitä mä puen päälleni ja tossa mun huoneen keinutuolin päällä on tommonen epämääränen kasa puoliksi käytettyjä vaatteita. Pitäs nekin kai viikata siististi.

Mulla on kamala ongelma tän mun blogin kanssa. Mun tekis mieli luoda miljoona erilaista blogia, mutta mä en tiedä, että minkälaisia. En osaa edes tän yhden kohdalla päättää, minkälaisen värimaailman mä tähän haluan! Mä haluisin kaikenvärisiä! :D Joten älkää ihmetelkö, jos ulkoasu muuttuu usein tässä lähiaikoina. Haeskelen sitä oikeaa vielä.


2 kommenttia:

  1. Pitääks sun olla sunnuntaisinkin töissä? :o
    Ja vaihtelu virkistää ton ulkoasun suhteen! :D laita joka viikko erilainen :D tosin tää on kyllä kivempi lukee kun se vihree :)

    -Anna-

    VastaaPoista
  2. Siis ei, pohdiskelin vaan tuossa sitä, että huomenna työpäivän jälkeen, argh... :D

    VastaaPoista

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto