28. kesäkuuta 2010

Juhannus

Tänä vuonna juhannus oli, miten tuon nyt sanoisi... villi ja railakas. Lienevät kuvaavimmat adjektiivit tällä hetkellä. Kestihän tuo keskikesän komea juhla kokonaiset kolme päivää! Aatonaattona juhlittiin parhaan kaverini syntymäpäiviä Bar Tonassa, majailtiin yö Varpaisniemen mökillä, jatkettiin yöttömänä yönä Himoksessa ja päätettiin tämä kaikki lauantaiyönä Koskenpään metsien keskellä. Kaikkea siis ehti mahtua näihin uskomattomiin kolmeen päivään, laidasta laitaan.



Torstaiyönä heitin talviturkin. Mä en uskonut edes todeksi, miten lämmintä vesi oli! Yleensä talviturkki lentää mun yltä vasta, kun ollaan reippaasti heinäkuun puolella; tuskin aina silloinkaan. Jotenkin musta on tullut kamala vilukissa ja tuon vesiasian suhteen niin mukavuudenhaluinen. Pikkukersanahan sitä räpiköi rannalla jo toukokuussa taukoamatta läpi päivän eikä edes palellut! Tänä vuonna taisin kuitenkin tehdä ennätyksen moneen vuoteen! Ensikosketus järviveteen tapahtui päivää ennen juhannusaattoa!


Perjantaina mut houkuteltiin mukaan Himosfestareille. Tää ei olisi mitenkään päin ollut mahdollista ilman Annaa, joka suostui vähän auttamaan mua mun huonossa taloudellisessa tilanteessa. Palkkaa kun on tulossa vasta viimeinen päivä...

Ensin mulla kesti muutaman päivän arpoa, että lähdenkö mä Himokseen vai pysynkö mä Varpaisniemessä äijäporukassa. Kun toisaalta mua alunperinkin himotti Himos erään saksalaisen esiintyjänsä takia. Mutta toisaalta mulla ei ollut rahaa ja mökillä hengailu on kuitenkin aina kivaa! Tuskaisten pohdintojen ja kärsivällisten suostuttelujen jälkeen mä sitten pyyhälsin festareille! Ja festareilla mun pitkäaikainen unelma toteutui, kun illan aikana päälavalle asteli Scooter!

Johan mä  melkein kymmenisen vuotta sitten haaveilin näkeväni tuon saksalaisen poppisyhtyeen livenä. Olin melkeinpä Saksaan asti lähdössä sen perässä. Se oli kuitenkin enemmänkin sellaista haaveilua, ei mitään suunnittelua. Puhutaan vaikka mahdottomasta unelmasta, sillä mulla ei ollut silloin hajuakaan, että eihän mun tarvi keski-Eurooppaan asti lähteä sitä katsomaan, kun yhtye tulee aivan tuohon nurkan taakse, Jämsään! Viime kesänä Scooter jäi multa väliin työkiireiden takia. Tänävuonna sitten räjähti! Mä näin Scooterin livenä!!!

Scooter kruunasi koko festarit, vaikka vettä puotti taivaan täydeltä lähes koko illan. Oikeastaan siinä oli sellaista kunnon festarifiilistä vetää niskaansa überseksikäs sadeviitta! Varpaat ui kengissä ja tukka sojotti hupun alta joka suuntaan.

Scooterin keikan aikana eräs random päätti pilata kaikilta hieman tunnelmaa. Itse en osumaa saanut, mutta muu seurue kyllä kärsi ikävästä fyysisestä raivoamisesta, johon ei edes ollut mitään syytä. Mä en käsitä, mistä tommosia ihmisiä tulee. Jos siihen eturiviin ei mahdu, NIIN EIHÄN SIIHEN SILLOIN MAHDU! Eikä siihen silloin pidä pyrkiä, ei ainakaan nyrkeillä. Juuri kun olin Annan kanssa puhunut, miten typerää fyysinen tappeleminen ja painiminen on, niin johan ois itse tehnyt mieli leipoa sitä saakelin ämmää pataan! Mä olin kuitenkin niin haltioitunut saksalaisesta, etten mä jaksanut suunnata energiaani muualle.

Syötyäkin tuli noiden kolmen päivän aikana aikalailla ja hyvin epäterveellisesti, luonnollisesti. Viimeiset rahat mulla menikin kauppaan: grillitassuja ja makkaraa useampi paketti, lonkeroa, siideriä, valkkaria... tais alkaa Riinalla nyt terveysviikot, kuin myös nenänvalkaisu-. Mutta eipä tuo paljoa kaduta; juhannus on kuitenkin vaan kerran vuodessa, joulu sentään joka talvi!

20. kesäkuuta 2010

Ideaparkin satoa

Käytiin Mikon kanssa eilen, lauantaina Ideaparkissa shoppailemassa. Ai, että teki hyvää pitkästä aikaa! Siitä onkin jo aikaa, kun mä olen viimeks ollut OIKEASTI shoppailemassa, kun nykyään tilaan melkein kaikki vaatteeni netistä. Ei sitä oikein voi shoppailuksi sanoa. Eilen tuli sen oikean shoppailun tarve tyydytettyä!

Mukaan lähti...

Avokkaat
Mekka 37,52€ (20%:n alennuksella)

Kirjekuorilaukku (josta olen haaveillut jo pitkään!)
Vero Moda 16,95€

Mekko (joka mun päällä on enemmänkin tunika)
Wagner Savoy 59,95€

Lyhyt hihainen neule
Wagner Savoy 20,00€ (50%:n alennuksella)

+ valkoiset legginsit 9,90€ Gina Tricot
+ muuta hauskaa pikkusälää!

Seuraavaa baarireissua odotellessa! En nimittäin yhtään edes ajatellut, että ostamani musta mekko/tunika sopii vallaan mainiosti ostamieni valkoisten avokkaiden ja valkoisten leggingsien kanssa! Hihii, siihen vielä tuo musta kirjekuorilaukku, niin johan on täysin uusi look! Millonkas lähdetään baanalle? ;D

Tämähän ei ollut muotiblogi, edelleenkään.

17. kesäkuuta 2010

Kubrick - 2001: Avaruusseikkailu

Osuttiin viime viikonloppuna Mikon kanssa Yle Teemalle, jossa pyörii jonkinlainen scifilauantai. Mä olin melko epäileväinen, kun Mikko ehdotti, että katsottaisiin aikamme kuluksi tämä

Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu.



Mutta en mä osannutkaan aavistaa, että elokuva olisi hyvinkin mielenkiintoinen ja hämmentävä, lukuisia kysymyksiä herättävä. Täytyy sanoa, että tykkäsin tästä. Tää oli jotain aivan uskomatonta! Välillä tosin tuli vähän sellanen olo, että onko elokuvan tekijät olleet tosissaan. Loppujen lopuksimusta tuntui, että se oli juuri se tarkoitus tässä taidepläjäyksessä!



Suosittelen, jos haluatte nähdä jotain... hyvin taiteellista ja... surrealistista! Ja jotain todella kubrickmaista! Leffasta huomasi heti, että ohjaaja saattaisi olla Kubrick; ainakin jos vertaa esimerkiksi Kellopeliappelsiinin ja Hohdon retrotyyleihin (Hohdossa tuo kubricmainen retro näkyy keskeisen hotellin lattia- ja seinäkuvioissa). Tosin tuo nyt saattaa johtua ajanhengestä, jolloin Kubrick näitä elokuvia on tehnyt...

2001: A Space Odyssey (1968) - IMBd

Mietteitä ensimmäiseltä kesätyöviikolta

Huhheliheijaa, siitä onkin taas muutama päivää aikaa, kun oon viimeksi blogiin kirjautunut. Jotenkin ollut niin veto pois aina töiden jälkeen, että tuskin olen edes konetta jaksanut avata. Väsyneenä kun saatan olla kuin persiiseen ammuttu karhu, niin ei kamalasti kiinnosta lietsoa sitä ärsytystä tämän Koskenpään überhitaan nettiyhteyden takia. Energia on oikeastaan kulunut kaiken uuden oppimiseen ja tiedostamiseen sekä teorian ja käytännön yhteispeliin. Kotihoito kun on ollut mulle ihan uusi juttu!

Tämä ensimmäinen työviikko on saanut mun käsityksen kotihoidosta muuttumaan täysin! Mä en oikein edes tiedä, miksi mä aiemmin kuvittelin sen olevan jotenkin ikävää ja kamalan negatiivista hommaa. Ennen töiden alkamista mietin monesti, että mä en haluais mihinkään kotihoitoon töihin, kun se on niin tyhmää. Ja näiden muutamien päivien aikana mä olen huomannut, että se onkin aika kivaa! Samanlaistahan se on kuin vanhainkodissa, asiakkailla on vaan omat asunnot. Käsittämättömintä tässä kaikessa on se, etten mä oikeasti tiedä, miksi mä kuvittelin työn olevan tyhmää! Miksi mä olin muodostanut mielipiteen, vaikka mulla ei ollut minkäänlaista kokemusta kotihoidossa työskentelystä?! Olisiko taustalla kenties se, että joskus oon kuullut äitini manaavan suuresti työpäivän jälkeen... who knows.

Ensi viikolla mä siirryn uuteen tiimiin ja luvassa on siis myös uudet asiakkaat. Voi kun mä toivoisin pysyväni koko kesän siinä palveluasunnoilla. Mä olen kuitenkin nyt jo niin tottunut päivän rytmiin ja tutustunut asiakkaisiin niin, ettei joka kerta tarvitse kysyä työkaverilta informaatiota. Nyt kaikki pitää taas opetella uusiks. Tosin, voinko mä oikeasti sanoa noin, kun en tiedä yhtään, minkälaista siinä uudessa tiimissä edes on? Voihan se olla vaikka kivempaakin. Uudet haasteet odottavat ja armoton haahuilu ympäri Keuruuta. Suurin murhe mulla onkin se, että mitä jos mä unohdan jonkun asiakkaan osoitteen. Tai mitä jos mulla on vähän bensaa enkä mä oo jaksanut tankata edellisenä päivänä. Sitten pitää tankata aamulla unisena ja äreänä. On siinä ongelmaa kerrakseen!

Tällä viikolla mulla on taas ollut useampi raskas taakka harteilla. Mä en voi käsittää, miksi mun pitää olla sellainen ihminen, joka ottaa toistenkin ihmisten murheet niin henkilökohtaisesti! Mitä läheisempi ihminen, sitä enemmän mä murehdin tämän puolesta, vaikka mun ei todellakaan tarvitsisi ja vaikka koko juttu ei millään lailla edes kuuluisi mulle! Silti mä saatan menettää yöunetkin jonkun toisen murheen takia. Ja oikein pisteenä iin päälle, ajatukset voi saada mut todella masentuneeks.

Jos mä sitten olen vaan niin... empaattinen (vissiin vähän liiankin). Musta ei kuitenkaan aina tunnu empaattiselta, kun mä olen mulle läheisten ihmisten kanssa. Mä en osaa välttämättä osoittaa sitä mitenkään, vaikka mä mielessäni olisinkin empaattinen.... ja se on tosi tyhmää. Tottakai mä haluaisin olla empaattinen "livenäkin". No, onhan mun aina ollut vaikea näyttää tunteitani, ehkä mut kunnolla tuntevat ihmiset sen tietääkin. Tosi moni asia on tällä viikolla saanut mut taas miettiin näitä juttuja, ja tosiaan - niiden muidenkin juttuja!

Ja toisaalta, koen olevani esim. töissä hyvinkin empaattinen. Joskus vähän liiankin; niin liikaa, että lähihoitajakoulun opettajat voisivat katsoa pahalla. Jos vanhuksella on jokin murhe ja mun pitäisi jo kiitää seuraavalle asiakkaalle, niin mun on siitä välttämättömästä kiireestä huolimatta niin vaikea vain lähteä! Vaikka asiakas olisi kuinka raivostuttava ja mä tietäisin, että kun ovi sulkeutuu mun perässä, mua ei enää "kiinnosta" edes.

Jonkun verran mä olen päässyt eroon tästä rasittavasta empaattisuudesta. Ei nimittäin voi olla kovin hyvä juttu mielenterveydellekään tommonen turha murehtiminen. Silloin tällöin se vielä nostaa päätään.

Nojooh, väsynyt mieli ja suuret ajatukset... tämmöstä tää välillä on. Hyvillä mielin kuitenkin!

13. kesäkuuta 2010

Kootut jalkapallokommentit

Katsoin eilen Mikon kanssa telkkarista jalkapalloa, Argentiina - Nigeria. Mua ei voisi nuo jalkapallon MM-kisat kiinnostaa enää yhtään vähempää, mutta en jaksanut siinä mielentilassa sitten alkaa tekemään kanavanvaihtotoivomuksia, kun Mikko kuitenkin halusi sitä peliä katsoa. Päälle painoi kuitenkin kamala univaje ja pieni rapulapäänsärky.

Mä en kuitenkaan voinut pitää suutani kiinni, kun siinä puolisilmällä peliä katselin. Mikko oli sitä mieltä, että seuraavilla kommenteille musta tulisi oiva kommentaattori kisoihin!

Nigerian maalipotku ulottui lähes Argentiinan maalialueelle." Sehän teki melkein maalin!"

Hyvin tummaihoinen nigerialaispelaaja irvisteli mennessään.
"Olipas se ärjyn näköinen! Valkoset hampaat vaan loisti!" JA en siis ole rasisti!

Ruudussa näytetään todella usein Argentiinan päävalmentajaa Maradonaa.
"No mitä ne näyttää tota Argentiinan valmentajaa koko ajan?! Ärsyttää!"

Nigeria vaihtoi yhden pelaajan.
"Miks ne vaihto ton yhen pelaajan? Jos se oli huono."

Ja sitten eräs kommentti, joka ei liittynyt oikeastaan siihen jalkapalloon ollenkaan.
"Miten tuolla jo muka ilta pimenee, kun Etelä-Afrikkahan on samalla... viivalla?"
Etsin sanaa 'aikavyöhyke'. Enkä tajunnut, että se on lähempänä Päiväntasaajaa.

Kiinnitin siis huomiota pelillisesti erittäin tärkeisiin seikkoihin, joten minusta tulisi loistava kommentaattori kisoihin! Olisikohan Ylellä rekryä käynnissä...

Perjantai-illan pohdintoja siiderin voimalla

Täytyy sanoa, että muutaman siiderin jälkeen sitä aina ajautuu keskustelemaan hyvinkin askarruttavista asioista. Perjantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan, ottaa muutama olut vaan ja sitten vähän lisääkin... me haluttiin käydä katsastamassa se Jämsän uusi Rock the bar ja siellä sitten päädyin ihanan ystäväni Annan kanssa pohtimaan jänniä asioita.

Oikeastaan se koko keskustelu lähti siitä, kun juteltiin niitä näitä tästä nykyisin vallitsevasta blogibuumista; tuntuu, että blogeja vaan tulee ja tulee ja tulee (ja sitten niistä suurin osa varmaan myös meneekin). Itse ainakin olen huomannut joillain keskustelufoorumeilla lisääntyneet keskustelutopicit, joissa haetaan jatkuvasti lukijoita blogeille ja mielipiteitä blogeista. Jonkinlaista bloggausinnostusta siis on ilmassa ihan selkeästi. Myönnän itsekin kuuluvani tähän sakkiin. Valitettavasti musta tuntuu, että suurin osa nykyblogeista perustetaan kuitenkin siksi, kun se on "in" ja muutaman postauksen jälkeen koko blogi unohtuukin, kun alkuinnostus lakkaa.

No, mutta. Jutun pointti ja keskustelun suurin kysymys oli se, että viekö tällaset blogit, puhumattakaan jostain facebookista, oikeasti kyseisen ihmisen oikeassa elämässä tapahtuvilta kohtaamisilta pohjan pois? Jos ihminen päivittää facebook-profiiliinsa olleensa illalla juhlimassa kavereitten kanssa baarissa (tai kertoo blogissaan mahdollisesti vielä yksityiskohtaisemmin kyseisestä illasta) ja alkaa kertoa tätä huikeaa tapahtumaa seuraavana päivänä jollekin kaverilleen, niin eikö se ole aika tylsää, jos tämä kaveri sitten toteaa, että "joo niin kuulemma, luin facebookista/blogista"? Tuntuu, että tuo edellämainittu lausahdus kaikuu yhä useampien ihmisten korvissa nykyään; itse ainakin kuulen tämän toteamuksen hyvinkin usein ja juuri siksi, että päivitän facebook-profiiliani todella usein, myönnetään.

Eihän facebook-profiiliinkaan voi kirjoittaa kovin yksityiskohtaisesti esimerkiksi juuri tuon baari-illan tapahtumia, joten yleensä tuon joojooluinfacebookista-kommentin jälkeen tulee kuitenkin se keskustelua jatkava kysymys: "no mitäs siellä tapahtu? / oliko kivaa? /  ketäs teitä oli?" / jne. Eli periaatteessa mitään ei ole vielä kuitenkaan menetetty. Mutta entäs jos ne illan tapahtumut ovat pienintäkin yksityiskohtaa myöten vaikkapa blogissa ja kaveri on käynyt blogia selaamassa? Silloinhan sen keskustelun aiheen voi täysin unohtaa: kaveri tietää mitä on tapahtunut ja se siitä! Ja jos blogia päivitetään usein ja kaverit sitä käyvät yhtä usein lukemassa, niin mitenkäs niitä kuulumisia sitten pitäisi vaihtaa? Kommentoiko kaveri sinne blogiin? Mistäs sitten naamatusten puhutaan? Säästä?

Okei, ainahan nyt jotain keskusteltavaa löytyy, jos kyseessä on läheinen ihminen. Vaikka olen kyllä sitäkin mieltä, että hyvän ystävän kanssa ei välttämättä tarvitse aina edes puhua; riittää kun on läsnä. Joten annettakoon nyt sitten anteeksi kaikki facebookin profiilipäivitykset ja bloggaajien tekstit, myös itselleni :D

Tämmöistä henkevää sitä välillä sitten tuleekin mieleen. Puhuin tämän samaisen hyvän ystäväni kanssa myös siitä, että miten blogista saisi niin mielenkiintoisen, että myös tuntemattomat ihmiset innostuisivat sitä lukemaan, niin vastauksien joukosta erottui termi 'mielipidekirjoitus'. Tässä teille nyt mielipidekirjoitusta sitten ;D Yritän kirjoittaa näitä lisääkin, kun jokin hyvä ja puhuttava aihe osuu kohdalle. Seuraavissa bloggauksissa on kuitenkin kyseessä melkoista hömppää, etten sanois!

P.S. Kuvia tulossa tooosi vähän näytille, sillä olen Koskenpäällä, jossa nettiyhteys viivyttää kuvanlatausta semmoisen 30 minuuttia! Ymmärrettävää, eikö?

9. kesäkuuta 2010

Työhommat ja odottava ilma

UUjeah, kävin tänään Keuruulla työhaastattelussa ja nehän perskeles mut palkkas koko kesäks aina elokuun 8:een päivään asti! VIHDOIN siis kesätyöpaikka köyhälle opiskelijatytölle! Ja vihdoin rahaa! Tukuittain rahaa! Rahaarahaarahaa... no en mä oikeasti ole rahanahne; tää opiskelijaelämä vaan kuitenkin on köyhyysrajan alapuolella elämistä, joten... se raha on sellasta harvinaista herkkua!

Työt siis aloitan ensi maanantaina 14. päivä. Vähän hirvittää se kotihoitotyö, kun en oo sitä ikinä tehnyt. Vaikka eipä tuo nyt voi mitään rakettitiedettäkään olla! Kunhan vaan muistan, missä asiakkaat asuu, niin loppuhan sujuukin ihan itsestään. Perushoito kun on mulla hanskassa, jos tässä hieman yllyn itseäni kehaisemaan. Siitä on todiste koulun papereissakin!

Toisaalta ihan kivaa päästä töihin, mutta sen verran löytyy sitä puhdasta peruslaiskuuttakin meikäläisestä, että jos rahaa saisi löhöämällä, niin sitten mä kyllä löhöäisin! Hölmöltä ja typerältähän se kuulostaa, mutta tämmönen mä vaan olen! Vaikka ei siinä, tykkään hirveesti kyllä tehdä noita hoitohommia! Etenkin vanhusten kanssa. Vanhukset on jotenkin niin... sympaattisia, ja niiden kanssa on hauska höpötellä kaikenmaailman juttuja.

Että en mä ihan väärällä alalla kuitenkaan ole. Kaikista niistä vaihtoehdoista, jotka korvaa sen löhöilyn, niin tää ala tuntuu parhaimmalta (tällä hetkellä).

Jotenkin kuitenkin ärsyttää, kun on välillä tämmönen laiskuri! Etenkin toisten ihmisten puolesta; tuntuu että mua pidetään jonain luuserina, kun mä oon niin laiska välillä. Nykyihanne taitaa olla sellanen tomera ja vilpittömästi ahkera työntekijä, joka hoitaa sitä ja tätä ja on menossa koko ajan tehdäkseen jotain. Mä en vaan oo sellanen! Jos mä lotossa voittaisin perkeleesti rahaa, niin en minä mitään töitä tekis. Mää vaan matkustaisin! Ainakin jos ajattelen mun elämää tällä hetkellä; mistäs sitä tietää, mitä mä ajattelen kymmenen vuoden päästä... mutta that's who I am right now, ja sillä sipuli!

Vitsit, kun oli kiva päästellä aamulla tuota Koskenpää-Keuruu -väliä Nissanilla! Päästelin talla pohjassa melkein koko matkan; osittain tosin sen takia, että mä pelkäsin myöhästyväni. Lopulta mä tosin olin paikan päällä puoli tuntia ennen sovittua aikaa, joten turhaa olin taas panikoinut. Mun piti kovasti vakuutella itselleni, että antaa hyvän kuvan ihmisille olla ajoissa paikalla ja että se korvaa hienosti sitä ikävää tosiasiaa, etten jaksanut aamulla käydä suihkussa...

Pieni pettymys mahtui tähänkin päivään.
Mä odotin hirveesti, että tulis ukkonen! Ilma oli jotenkin päivällä niin seisova ja hiostava, ja taivaalla ajelehti sentyylisiä pilviäkin. Kävin monta kertaa kävelemässä tuolla hiekkatiellä ja tiirailemassa kohti taivaanrantaa, josko siellä salamat olisivat välkkyneet. Jos olisivat, niin mä olisin kyllä juossut äkkiä kotiin. Mutta eihän siellä mitään välkkynyt. Petyin siis hieman.


7. kesäkuuta 2010

Jämsänkoskelle: tennistä ja pitsaa!

Viikonloppu on nyt sitten taas takanapäin ja uudella tarmolla uuteen viikkoon! En mä kyllä tiedä, mitä tarmoa tässä oikein on, kun aamuisinkin sitä nukuttais vaikka kuinka pitkään!

Mä kun luulin, että mä olen viimein muuttumassa aamuihmiseksi, kun en viime kuukausina ole osannut nukkua vapaapäivinä enää yhdeksää pitemmälle! Kyse taitaa olla heräämiseen tottumisesta. Jos mä herään joka arkipäivä kello seitsemän herätyskellon soittoon, niin kyllä se aika nopeasti rytmittää heräämään siihen aikaan myös viikonloppuna. Nyt kun mä olen jo viikon päivät saanut herätä oikeastaan milloin mä vaan haluan, niin unet alkaa venymään jo yli kymmenen. Ja oikeastaan se on aika ärsyttävää, koska päivää menee pitkään nukkumisessa vain hukkaan!

Tänään saamani puhelun perusteella kesätyöt voisivat mahdollisesti alkaa ensi viikolla, joten täytyy alkaa jo harjottelemaan aikaisin heräämistä. Työt kun sattuu olemaan Keuruulla, niin siinä pitää kellon soittaa mahdollisesti jo viideltä, kun työpäivä alkaa seitsemältä. Keuruun kotihoito se sieltä vaan rimpautteli ja pyysi käymään "näytillä", jos vaikka sijaishommia irtoaisi. Minullehan kelpaa tällä hetkellä kaikki työt ja raha! Alkaa tili nimittäin näyttää sen verran tyhjää, että kämpän vuokran, auton vakuutus- ja verolaskujen maksamiseen täytyy varmaan hakea sossusta apua! Ärsyttävää olla opiskelija KESÄKUUSSA; kun opintotukea ei tipukaan enää tilille ja mahdollinen palkka tulee vasta seuraavassa kuussa. Yleensäkin tuon rahan puolesta ärsyttävää olla opiskelijaARGH!

Tänään mä sitten tulin Jämsänkoskelle. Kaikki näytti edelleen samalta kuin kuukausia sitten. Hyvä niin.

Toin myös Millin mukanani ja se oli loppujen lopuksi ihan hyvä päätös, vaikka sitä matkalla vähän epäilinkin. Kissa nimittäin pani pystyyn melkoisen show'n kuljetuskoppaan siirtymisen ja itse automatkan kanssa.

Ensin sain kolme kertaa hakea kissan olohuoneesta sohvan alta ennen kuin sain kissan lähes väkivalloin (kuulostaa kamalalle, MUTTA TE ETTE TIEDÄ miten tuo kissa suhtautuu siihen koppaan menemiseen!!!) tungettua koppaan. Joka kerta isän piti tulla nostamaan kyseistä olohuoneen sohvaa, että olisin kissan sieltä pois saanut. No, ranteethan siinä verille meni, kun tilanne oli niin raju! Olenpahan ensi kerralla viisaampi ja laitan käsiini paksut ja pitkävartiset rukkaset!

Koko automatkan Koskenpäältä Jämsänkoskelle kuuntelimme isän kanssa tuskaisaa ja hätääntynyttä kissan mouruamista, kun tämä alkoi protestoida vangitsemistaan. Tosin, mouruaminen ei ollut enää läheskään yhtä jatkuvaa mitä se oli edellistorstaina, kun me tultiin Tampereelta. Alkaisikohan kissa hiljalleen tottumaan kuitenkin matkustamiseen?

Sisäsiisteysongelmakin on ratkeamassa! *koputtaa puuta*
Kyseessä taitaa todellakin olla aivan yksinkertaiset asiat: ensinnäkin Milli alkoi käydä laatikossa pissillä, kun hiekka vaihtui valkoiseen. Samalla laatikosta tuli myös kissan ihan oma; siellä ei siis ole toisen kissan jätöksiä (reviirikysymys!) ja jotta kissa sisäsiistinä pysyisikin, niin laatikko on puhdistettava ainakin kaksi kertaa päivässä jätöksistä! Hienoa! Toivottavasti nämä auttavat siinäkin vaiheessa, kun palataan Tampereelle! Taitaa tuo meidän Milli vaan olla oman arvonsa tunteva hieno neiti! :D



Kävin Mikon kanssa pelaamassa tennistä ja johan oli hauskaa yli vuoden tauon jälkeen! Yllättävän hyviä pallottelupätkiä saatiin aikaan, vaikka tosiaan siitä munkin pelaamisesta aikaa onkin... tosin viimeisen vartin aikana mulla oli mielessä vain Jämsänkosken kebab-pizzeria Center ja turkinpippurispecial-pitsa! Siinä vasta maailman paras pitsa! Se Centerin mieskin muisti vielä kuukausien tauon jälkeen, että mitä pitsaa mä menin hakemaan sieltä, kun tiskille ilmestyin. Oi, se oli niiiiiiiin hyvää! (kebab-kinkku-katkarapu-paprika-tuplajuusto <3)

6. kesäkuuta 2010

Kotimiehenä

Viikonloppu on surahtanut ohitse nopeasti. Oon ollut Mikon kanssa kotimiehenä Koskenpäällä, kun porukat päätti lähteä käymään Tallinnassa (vai sittenkin Tellinnassa). Hevosia nyt ei sinänsä ole tarvinut paljoa hoitaa, kun ovat päivät pitkät tuolla laitumella; kunhan olen ruokia jakanut, tallia siivonnut ja kuskannut polleja sisälle ja ulos. Tähän "horsesitterin" hommaan on tietysti kuulunut myös kissojen silmälläpito ja ruokinta sekä lauantai-illan saunavieraiden emännöiminen. Aurinkokin on kyllä paistanut, mutta kylmä on silti ollut.



Perjantai-iltana olisi tehnyt isosti mieli lähteä Jämsään pyörimään ja juomaan vähän siideriä, mutta Mikko ei suostunut mulle kuskiksi. Ihan ymmärrettävää näillä välimatkoilla... olisi ollut kiva pitkästä aikaa lähteä BAARIIN, kun edelliskerrasta on... ainakin kaks kuukautta! Johan olisi aika korjata tämäkin asia.

Lauantaina porukat lähtivät risteilemään siis kohti Tallinnaa ja me jäätiin pitämään taloa pystyssä. Juopotteluksihan se sitten meni. Anna ja Oki tulivat saunomaan, mutta joutuivat kuitenkin lähtemään illalla kotiin, joten juopoteltiin lähinnä kahdestaan Mikon kanssa. Oli kyllä kivaa silti vähän saunoa ja grillata makkaraa kaverien kanssa. Edelliskerrasta olikin jo aikaa ihan liian tarpeeks! Kaikista illoista parhaimpia ovat juuri edellämainitunlaiset: kesäillat, hyvää ruokaa ja juomaa ja ihanat ihmiset! Ja vaikka perjantaina kuinka mieli baariin tekikin, niin oon silti sitä mieltä, että baarit eivät kuulu kesään. Kesällä kuuluu olla ulkona! Vaikka jossain mökillä!

Niin kuin aina, mä olen taas nauttinut olostani Koskenpäällä. Etenkin näin kesäaikaan. Lämmintä ja auringonpaistetta olisin vähän kaivannut enemmän ja sitä myötä myös astetta syvempiä rusketusraitoja, mutta ainahan ei elämä mene niin kuin elokuvissa! Vaikka täällä kuinka ihanaa onkin, niin olisin mielelläni lähtenyt Mikon mukaan Jämsänkoskelle tänään iltapäivällä. En ole sielläkään ollut varmaan kuukausiin! Olisi kiva kuitenkin päästä joskus ihmisten ilmoille. Illalla mä vähän pääsenkin, kun pitää hakea Virossa vierailijat Vilppulan juna-asemalta.

Yksin ollessa Koskenpäälläkin voi siis olla välillä ahdistavaa...

3. kesäkuuta 2010

Kesä ja Koskenpää

Tänään Mikko tuli hakemaan mut Koskenpäälle. Mulla kävi aika pitkäks Hervannassa ja odotin jo niin näkeväni kesäisen ja vihreän Koskenpään. Mää kyllä niin tykkään tästä paikasta! Noista metsistä ja pelloista ja ja ja...

Oli hullun kivaa ajaa pitkästä aikaa taas autoakin! Vaikka katsastuksen feilannut Nissan pitikin melkoista pörinää, kiitos pakoputkessa olevan ylimääräisen reiän. Siksi se katsastusmies ei ollutkaan tykännyt, kun päästömittaukset olivat jääneet ottamatta sen ylimääräisen reiän takia. Hiekkatiellä tunsin itseni vähintään rallikuskiksi, vaikka vauhti ei vastannut ihan mielikuvaa.


Milli piti koko matkan ihan kamalaa mekkalaa! Se tunsi olonsa ja vapautensa varmaan aika riistetyksi... mietin Mikon kanssa kauhulla sitä, jos joskus joutuisi matkustaan junalla kissojen kanssa. Pitäisi patentoida sellanen äänieristetty kissankoppi. Ei tuon kissan kanssa voi mihinkään junaan mennä! Siinähän sekoaa kanssamatkustajilta niin kuuppa! Jospa se tottuis ajan kanssa tuohon matkustushommaan.

Mymmelin ilme oli näkemisen arvoinen, kun se siinä viereisessä kopissa kuunteli  Millin hätääntyneitä avunhuutoja. Yleensä Mymmy ei paljon stressaile tuosta matkustamisesta ja nukkuukin aina ollessaan kuljetuskopissa. Nyt tais kuitenkin jäädä nukkumiset myöhemmälle Millin äänekkään olemisen takia eikä se vakuuttanut Mymmeliä lainkaan, ainakaan ilmeestä päätellen.

Koskenpäällä olikin ihan erinäköistä kuin sillon kuutisen viikkoa sitten, kun kävin siellä viimeks, jolloin maassa taisi olla vielä paikoittain luntakin. Nyt oli ihanan vihreän kesäistä. Teki mieli lähteä kuvailemaan maisemia. Hitto, en osaa edes sanoin kuvailla, miten ihanaa on vaan kävellä metsään tai jonkun lammen rantaan ja vaan katsella ja kuunnella ympäristöä. Kun ei kerta kaikkiaan kuulu mitään. Siis ei mitään!

Sen sijaan, jos kirjoittaisin teosta Riinan kootut lausahdukset, mä olisin saanut lisättyä siihen taas uuden, hyvän repliikin. Näiltä kun ei voi koskaan välttyä! Maattiin Mikon kanssa yläkerrassa sängyn päällä ja oltiin Millin seurana siellä, kun sitten alettiin tiirailla kirjahyllyyn, jossa oli järjetön pino cd-levyjä. Mikko siinä sitten lueskeli ääneen levyjen nimiä ja mä ihmettelin, miten se voi nähdä niin kauas. Mikko totes, että no kyllähän säkin näet, mitä levyjä siellä on. Vastasin rehvakkaasti, että no jos mä en tietäs mitä niissä lukee, niin en mä tietäs mitä niissä lukee! Ja tällä mä tähtäsin lähinnä siihen, että mä tunnistin jotkut levyistä ulkonäön perusteella ja tiesin siis siksi, että mitä levyssä lukee.

Pitäis melkein alkaa kirjoittaan ylös noita lentäviä ja mukajärkeviä lausahduksia, joita aina välillä ihan vahingossa pääsee suusta ulos :D

2. kesäkuuta 2010

Murheena kissa



Nyt on mieli tosi matalana. Tuo meidän uusi kissa, Milli, on aivan ihana tapaus ja yhteiselo Mymmelinkin kanssa alkaa hiljalleen sujua hyvin. Yksi suuri mutta on vain matkassa: se ei käy laatikolla pissillä. Pari kertaa se käy aina kuopimassa hiekkaa, mutta hyppää sitten pois ja pissii laatikon viereen. En tiedä, mistä tuo johtuu, mutta jos me ei sitä saada millään keinolla loppumaan, se on pakko joko palauttaa tai sitten viedä piikille. Niin tai näin, se joutuu kuitenkin piikille. Ihan hirveää. Miten mä saan sen käymään pissillä tuolla laatikossa!

Ensimmäisenä kokeillaan nyt kahta eri hiekkalaatikkoa (jos kyse onkin siitä, että kissa on hienostelija eikä voi käydä samassa laatikossa sekä pissalla että kakalla) ja hiekkamerkin vaihtoa siihen, mitä tuo Milli on tottunut entisessä kodissaan kaivamaan. Sitten mä en tiedäkään mitä me tehdään, jos noista ei ole mitään apua... nyt tarvisi jonkun kissaspesialistin apua. (Löytyiskö lukijoista sellaista?)

Miettiessäni tuota piikille menoa mulla tuli ihan kamalan huono omatunto. Mikä syy se on viedä kissa piikille, jos se ei ole sisäsiisti?! No, syy on oikeasti selkeä ja vakuuttava: en mä ala joka päivä siivoamaan pissoja lattialta seuraavan kymmenen vuoden ajan. Siitä voi pitkällä ajalla syntyä melkoinen hajuhaittakin, vaikka kuinka jynssäis puhtaaks paikat. Silti, kaikista vakuutteluista huolimatta, musta tuntuu ihan kamalalle. Kissa on kuitenkin terve ja kunnossa! Mä en tiedä, mitä mä keksisin, että tuo lattialle pissiminen loppuisi...

Tarkoituksena kun oli tarjota kissalle hyvä koti. Ja nyt me harkitaan kissan palauttamista, kun se ei toimikaan toivotulla tavalla. Ihan kuin se olisi vain jokin esine, eikä ollenkaan elävä olento. Inhottavaa. Kertakaikkiaan inhottavaa!!!

Minigolfia Pyynikillä

Kävin eilen pelaamassa Tanjan ja sen poikaystävän kanssa Minigolfia Pyynikillä. Ensimmäistä kertaa elämässäni pelasin sitä ihan oikeasti, enkä pelkästään tietokoneella. Se oli melko haastavaa. Hävisin.

Mukava oli lähteä vähän ihmisten ilmoille. Ihmisiä olikin keskustassa aikalailla liikenteessä, kun Ratinalla esiintyi AC/DC. Aurinko porotti ja seura oli hyvää! Vielä kun olisi käynyt pyörähtämässä terassilla, niin olisi ollut huikeaa.