25. helmikuuta 2011

Perjantaipölinät ja nopeiden hiilihydraattien kirous

1. Hermostuin eilen selatessani, yllätysyllätys, Iltalehden verkkosivuja. Kuka misseistä hurmaa alusvaatteissa? Että voi hyvänen aika. En ole itse koskaan ollut kamalan kiinnostunut missikisoista tai misseistä enkä peilikuvaltani ole itsekään mikään missimittainen tai -näköinen. Tuo juttu kuitenkin sai aikaan sekä suurta ärsytystä että surullisuutta. Mistä lähtien missien on pitänyt hurmata burleskialusasuissa? Mistä lähtien kauneuskilpailussa, jossa 70 vuotta sitten sillä kaikkein kauneimmalla naisella saattoi hyllyä järjettömät selluliitit reisissä, pitää olla seksikäs ja sillä pitää myydä ja mainostaa itseään koko kansalle? Eihän burleski nyt suoranaisesti seksiin viiittaa, mutta... sitähän tuolla haetaan, vai olenko ymmärtänyt aivan väärin? 

Kauneudesta puheenollen, löysin aivan ihanan ja herkullisen meikkiblogin. Käykää tsekkailemassa! Karkkipäivä

2. Olen ollut vähän huuli pyöreänä talven aikana käydyistä talven kovuutta koskevista keskusteluista. Lähinnä on tuntunut jotenkin huvittavalle lueskella juttuja helsinkiläisten lumi- ja kylmyyspiinasta. Okei, mäkin tykkään talvesta ja lumesta ja rakastan kylmää ilmaa (siinä missä lämmintäkin), mutta nyt alkaa mielestäni lumentulo jo riittää ja kevätkin saisi jo lämmittää vähän enemmän. Tuntuu kuitenkin jotenkin naurettavalta, että tämä pitkästä aikaa OIKEA talvi on johtanut esim. seuraavanlaiseen tilanteeseen: Satoja bussivuoroja perutaan pk-seudulla pakkasen vuoksi. Siis wot? Missä välissä ihmiset unohtivat, että asumme Suomessa? Suomessa, jossa tiedettävästi tunnetaan vielä neljä vuodenaikaa ja lumiset ja kylmät talvet? Siinä missä pääkaupunkiseudulla on ollut kovia pakkasia, niitä on ollut myös täällä Tampereella eikä täällä bussivuoroja ole peruttu? Suomalaiset ovat näköjään tottuneet liikaa viimevuotisiin leutoihin talviin, kun tällainen normaali talvi saa ihmiset ja bussitkin noin sekaisin.

3. Mulle on aivan sama, mitä ihmiset syövät. Mua ei kiinnosta, jos joku haluaa olla kasvissyöjä tai joku lihansyöjä. Itse lukeudun edelleen tähän jälkimmäiseen kastiin, vaikka olenkin hienosti tasapainottanut ruokavaliotani kasvikunnantuotteilla viime aikoina. Olen kuitenkin huomannut, että netin keskustelufoorumeilla osallistuessani näihin ruokavalio ja kasvissyöjät vs. lihansyöjät -keskusteluihin mut teilataan täysin, kun kerron olevani sekasyöjä ja hui kamalaa, syön siis myös viattomia eläimiä! 

Tässä kohtaa haluan huomauttaa, että en halua yleistää tätä asiaa, sillä olen tavannut myös kasvissyöjiä, jotka eivät heti pidä minua huonona ihmisenä lihansyöntini vuoksi. Suurin osa näistä "haukuista" kuitenkin tulee juuri näiltä vannoutuneilta kasvissyöjiltä, jotka yrittävät kaikin mahdollisin keinoin käännyttää minuakin kasvissyöjäksi tarkoituksenaan pelastaa maailma. Ymmärrän kyllä, miksi he ovat kasvissyöjiä: heillä on periaatteensa, jotka pohjautuvat tehotuotannon eettisyyteen tai vaikkapa ympäristötekijöihin. Tässä kohtaa he vimmoissaan kuitenkin syöksevät syytöksiä lihansyöjien niskaan ja pitävät meitä itseään huonompina ja moraalittomina, koska emme välttämättä kiinnitä huomiota samoihin asioihin kuin he. Jännä, että siinä sivussa omien hyvien periaatteiden huonot puolet jäävät kuitenkin huomaamatta. En ala tässä paasaamaan sen tarkemmin, mutta on kasvissyönnilläkin omat eläimiä ja ympäristöä haittaavat puolensa. Jos joku nyt välttämättä haluaa saada vastauksia tähän, niin kysykää ihmeessä kommentti-osiossa.
-------------------------------

Tänään on ollut syntinen päivä, josta on jäänyt voimakkaan negatiivinen kolina omaantuntoon. Kävin syömässä McDonaldsissa ja sen jälkeen napostelin vähän suklaata. Voin kuitenkin näin jälkeenpäin puolustautua keksimällä, että se oli erittäin onnistunut empiirinen tutkimus huonojen eli nopeiden hiilihydraattien tehosta. Nopeita hiilareita ovat siis sokeri ja tärkkelys. Hiilihydraattien lisäksi myös rasva on yksi ihmisen energiaravintoaineista. No Mäkkärissähän ei sitten muuta ollutkaan kuin rasvaa ja nopeita hiilareita, jotka saivat oloni uskomattoman virkeäksi ja energiseksi... ihan vain hetkeksi. Suuri innostus ja puheripuli vaihtuivat kuin sormia napsauttamalla aivan järjettömään uneliaisuuteen. Mitä siis opimme? Nopeat hiilarit ja rasva ravintoaineena (vaikka välttämätön ihmiselle onkin) sucks.

Hyvää viikonloppua ja hiihtolomaa kaikille!

21. helmikuuta 2011

Ruokapäiväkirja, viikko 2

14.02.11 maanantai
klo 6:30 rasvaton vaniljajogurtti, kaurapuuro veteen ja kasvirasvalevitesilmällä sekä 0,5dl vettä
klo 9:00 sämpylä (juusto, kurkku, tomaattia, meetvursti), kaakao 2dl
klo 12:00 Liraus juustoista kasvispastakeittoa, muutama haarukallinen salaattia ja kesäkurpitsasiivuja, salaatinkastiketta, ruisleipä, pelkkä lettu, 2dl rasvatonta maitoa, 2dl vettä
klo 16:00 jauhelihakeittoa, ruisleipä (juustoa, lauantaimakkaraa), 3dl rasvatonta maitoa
klo 19:30 Ystävänpäivämenu:  vaaleaa pastaa, kinkkukastiketta (Flora kevytruoka, creme bonjour: tomaatti ja Välimeren yrtit, kinkkusuikuloita), kurkku-tomaatti-viinirypäle-salaattia, vaniljajäätelöä ja kinuskikastiketta, 4dl vettä, 2dl rasvatonta maitoa
Ystävänpäivämenu
15.02.11 tiistai
klo 7:00 Fitness-täysjyvämuroja ja rasvatonta maitoa, banaani ja 0,5dl vettä
klo 8:30 sämpylä (tomaatti, kurkku, juusto, meetvursti), kaakao 2dl
klo 11:45 jauhelihamakaronilaatikko (vaalea), ketsuppi, salaattia, kurkkusiivuja, kesäkurpitsasuikuloita, salaatinkastiketta, ruisleipä, 2dl rasvatonta maitoa, 2dl vettä
klo 15:00 vaaleaa pastaa, kinkkukastiketta (kts. edellinen päivä), ruisleipä (juustosiivu ja kalkkunaleikkele), 2dl rasvatonta maitoa, 4dl vettä
klo 19:00 Omena, 4 x kananugetti, täysjyvänuudeleita ja 3dl vettä
klo 20:30 vaniljajäätelöä ja kinuskikastiketta

16.02.11 keskiviikkoklo 9:00 täysjyvämuroja ja rasvatonta maitoa, banaani ja 0,5l vettä
klo 11:00 sämpylä (juusto, kurkku, tomaattia, salaatti, kinkkusiivu)
klo 15:30 5 x kananugetti, perunasipulisekoitusta, 3dl rasvatonta maitoa, banaani
klo 19:30 ruisleipä (juustoa, kalkkunaleikkele), rasvatonta jogurttia, kanasalaatti (kurkku, tomaatti, viinirypäle), omena ja 0,5l vettä

17.02.11 torstaiklo 8:00 täysjyvämuroja ja rasvatonta maitoa, banaani ja 0,5dl vettä
klo 12:00 salaattia ja salaatinkastiketta, meksikolaista perunalihapataa hyvin vähän, 2 ruisleipää, 2dl rasvatonta maitoa, 2dl vettä
klo 14:30 Tomaatti-mozzarella panini, 2dl appelsiinimehua
klo 18:00 Vaaleaa riisiä, 3 kananugettia, currykastiketta, 3dl rasvatonta maitoa, muutama viinirypäle
klo 20:00 rasvatonta jogurttia, omena, kourallinen viinirypäleitä ja 0,5dl vettä

18.02.11 perjantai
klo 7:00 täysjyvämuroja, omena ja 0,5dl vettä
klo 10:30 vaaleaa riisiä, appelsiinikanakastiketta, kurkkua ja salaattia, salaatinkastiketta, 2dl rasvatonta maitoa, 2dl vettä
klo 15:30 vaaleaa riisiä, currykastisketta, muutama juustosiivu, banaani, 2dl rasvatonta maitoa, 3dl vettä
klo 17:30 2 ruisleipää (juusto, kalkkunaleikkele), 2dl rasvatonta maitoa, vaniljajäätelöä ja kinuskikastiketta
klo 20:00 3 kevytnakkia, rasvatonta jogurttia, kourallinen viinirypäleitä ja 0,5dl vettä

19.02.11 lauantai
klo 9:30 täysjyvämuroja, rasvatonta maitoa, banaani ja 0,5dl vettä
klo 12:45 täysjyväspagettia, jauhelihakastiketta (sika-nauta jauheliha, täysjyväjauho, vesi, ketsuppi, chilikastike), ruisleipä (kalkkunaleike, salaatinlehti, kurkkusiivuja, tomaattisiivuja), 2dl rasvatonta maitoa, 3dl vettä
15:45 2 ruisleipää ja makrillia, 2dl rasvatonta maitoa
19:30 3 täysjyvätortillaa (salaattia, tomaattia, kurkku, sipulia, torillakastiketta, jauhelihaa) ja 0,5dl vettä

20.02.11 sunnuntai
klo 10:00 kaurapuuro kasvirasvalevitenokareella, banaani ja 0,5dl vettä
klo 12:00 omena
klo 16:00 omena, banaani
klo 22:00 täysjyväspagettia, jauhelihakastiketta, ruisleipä (juusto ja kalkkunaleikkele), 3dl rasvatonta maitoa

-------------------------------

Tältä näyttää ruokapäiväkirjan toinen viikko. Ikävä tosiasia on se, että hedelmät ja muu vihreä aines on jäänyt hieman vähemmälle koko viikon ajan, vaikka muutamissa annoksissa on varmaan sitten ollut niiden toistenkin päivien edestä (kts. lauantai-ilta ja tortillat...). Maanantaina ystävänpäivän (ja samalla myös viiden vuoden yhdessäolon vuosipäivän kunniaksi!) tehtiin oikein hienosti ruokaa ja katettiin pöytä ja pistettiin kynttilää palamaan. Voin kertoa, että kinkkukastike oli niiiiiin hyvää, että sitä olisi voinut mennen tullen verrata vaikka ravintolaruokaan! Ja näinkin yksinkertaisella reseptillä:

Kinkkukastike
1 ps kinkkusuikaleita
3dl ruokakermaa (Flora Kevyt 7%)
1prk Creme Bonjour Cuisine - tomaatti ja välimeren yrtit

... ja that's it! Suosittelen herkuttelemaan!

Liikunta on jälleen palannut ohjelmistoon säännöllisenä! Menneellä viikolla pakkanen on tosin hieman rajoittanut tuota ulkona liikkumista, kun koulupäivät ovat venyneet pitkälle ja se otollisin hetki eli päivä, jolloin aurinkokin ihan oikeasti jo lämmittää, on jäänyt väliin. Olen kuitenkin kylmyydestä huolimatta käynyt vähintään joka toinen päivä kävelemässä. Hölkätä en ole uskaltanut, kun pakkanen on ottanut kurkkuun ja keuhkoihin jo kävelyvauhdissakin. Tästä on vissiin ollut hyötyä, sillä vaikka kasvikunnan tuotteet tällä viikolla eivät olekaan loistaneet päivittäisessä ruokavaliossa, olen kuitenkin taas laihtunut pykälän verran! Ja pykälällä tarkoitan sitä, että vaa'an viisari on vihdoin alkanut taas tippua ja tänään painoni alkaa numerolla, jolla se ei ole vielä tämän laihdutusprosessin aikana kertaakaan alkanut! Hyvä minä!

(EDIT: Mittasin tuossa juuri vyötärön ympärykseni, joka on kaventunut 2 cm!)

19. helmikuuta 2011

Ja minä opiskelin mitä?

Eilen perjantaina oli tarkoitus olla koulua neljään asti. Oikeastaan aikaisemmin pääseminen minä tahansa päivänä on harvinaista herkkua, sillä viikottain vaihtuvat lukujärjestykset on ahdettu täyteen opiskelua. Eilen kuitenkin pääsimme jo kahden jälkeen, ensin höpöteltyämme nelisen tuntia syövästä ja Johanna Tukiaisen hinkeistä. Niin. Loppukevennyksenä meidän piti kuitenkin askarrella ensi viikolla koulutusohjelmiin hakeville 1. vuoden opiskelijoille mainosjuliste sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmasta. Tarkoituksena oli markkinoida juuri meidän koulutusohjelmamme niin, että kaikki innokkaat hakijat syksyllä eivät edes mahtuisi näihin kahteen alkavaan ryhmään.

No. Ensin oli aika hiljaista. Oltiin, että mitäs ihmettä me tähän plakaatiin nyt keksitään. Opinnäytetyökumppanini S mietti, että viisainti olisi kirjoittaa isoilla kirjaimilla keskelle julistetta yksi ainoa lause: "Hae suoraan amk:iin sairaanhoitajaksi!". Aivan totta kyllä: sairaanhoitajana saat parempaa palkkaa ja enemmän mielenkiintoisia vastuualueita (esim. kanylointi ja lääktipan laittaminen) Jos pelkää sairaanhoitajan suurempaa vastuuta, voi silti tehdä samoja juttuja kuin lähihoitaja. Eli oikeastaan ero on vain palkassa. Itsehän olen ajatellut, että tekisin valmistumiseni jälkeen ainakin muutaman vuoden hommia ennen kuin lähtisin jatkamaan sairaanhoitajaksi. Köyhänä opiskelijana oleminen alkaa nimittäin pikkuhiljaa tympiä ja pahasti. Muutama päivä sitten aloin kuitenkin vakavasti miettiä, josko hakisin jo tänäkeväänä yhteishaussa sairaanhoitajaksi ja jos saisin paikan, siirtäisin opintojen aloittamista vuoden päähän. En ole kuitenkaan päättänyt vielä mitään, sillä vuoden työssäolosta ei kamalasti vielä säästetä reilun kolmen vuoden opiskeluun.

Ajattelin kuitenkin tästä mainoskyltin innoittamana vähän kertoa teille lukijat, mitä sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmassa ihan oikeasti tehdään. Mitä minä ihan oikeasti opiskelen päivät pitkät ja minkä perusteella sitä pitäisi ensi kesänä olla jo kova ammattilainen. 

Sairaanhoidon ja huolenpidon (kavereiden kesken SaHu) koulutusohjelma koostuu oikeastaan koko lukuvuoden mukana raahautuvasta sisätautikirurgisen hoitotyön kurssista. Sen ympärille ja sen sisälle on sitten valittu kursseja, jotka tukevat tätä yhtä isoa kokonaisuutta. Sisätautikirurgisessa hoitotyössä pääpaino on pre-, intra- ja postoperatiivisessa hoitotyössä eli kirurgisen potilaan leikkaukseen valmistavasta, leikkauksen aikaisesta ja leikkauksen jälkeisestä hoitotyöstä. Olemme siis opetelleet, miten me lähihoitajina toimimme näissä tilanteissa. Tähän on lisätty syventävää kivunhoitoa, haavojen hoitoa (ja nyt emme puhu mistään pikkunaarmuista vaan IHAN OIKEISTA haavoista, esim. onkaloituneista painehaavoista, joiden päässä pilkottaa luu tai jopa suoli) ja lääkehoitoa


Toinen iso osa-alue on sairaudet. Olemme käsitelleet syksyllä ruuansulatuselimistön tavallisimpia sairauksia (refluksitauti, paksusuolen syöpä, haavainen paksusuoli jne), aivoverenkiertohäiriöitä erikseen (aivoinfarkti, aivoverenvuoto), hengitysteiden yleisimpiä sairauksia (astma, keuhkoahtaumatauti l. COPD),  umpirauhasten sairauksia (lähinnä 1. ja 2. tyypin diabetes) ja sydän- ja verisuonisairauksia (verenpainetauti, sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta jne). Tällä hetkellä käsittelemme syöpää yleisesti (tarkemmin rinta- ja eturauhassyöpää, koska ne ovat naisen ja miehen yleisimmät syövät). Kaikista käsittelemistämme taudeista olemme opetelleet niiden syntyä, ns. anatomiaa, hoitoa ja ennaltaehkäisyä. Mä olenkin kiinnostunut tän koulun aikana ihan hirveästi kaikista erilaisista sairauksista ja taudeista, joten olen tykännyt tosi paljon tästä sis.kirrasta. Sana 'sisätautikirurgia' eksyikin meidän mainosjulisteeseen houkuttelevana tekijänä. 
1. tyypin diabeteksen hoitokaava. Kuva täältä.
Laboraatiot ovat yksi tärkeä osa SaHua. Harjoittelemme "käytännössä" erilaisia hoitotoimenpiteitä. Käytäntö on siksi "":n sisällä, koska osaa toimenpiteistä ei voi harjoitella kuin niillä saakelin kalliilla nukeilla, mikä siis ei oikeastaan yhtään vastaa todellisuutta ja oikeaa ihmistä. Tämmösiä hoitotoimenpiteitä ovat esimerkiksi katetrointi, liman imeminen hengitysteistä, ekg:n (sydänsähkökäyrä) mittaaminen ja nenämahaletkun asettaminen. Harjoittelemme myös potilaan liikkumisen ohjausta ja parhaillaan meillä onkin meneillään kuntoutumisen tukemisen kurssi, jossa harjoittelemme esim. toispuolihalvaantuneen ohjaamista ja siirtämistä kuntouttavasti tai selkäleikkauksessa  olleen tai nivelreumasta kärsivän potilaan ohjaamista ja tukemista. Ihan mielenkiintoisia ja ajankohtaisia juttuja, sillä tämän tyypin potilaisiin ei voi olla törmäämättä kentällä.  

Ekg-mittaus
Tämän vuoden aikana on ollut myös seuraavanlaisia kursseja: mielenterveys ja päihdetyö, kotihoito, muistisairaan kohtaaminen, suu-, korva-, nenä- ja kurkkutaudit (joista meillä ei loppujen lopuksi pidetty kuin kuusi tuntia, koska opettaja sairastui: käsittelimme siis lähinnä silmän rakennetta...), oman työn kehittäminen (joka on ihan uskomatonta shaibaa! Puhumme työyhteisöön ja työntekijään kohdistuvista tekijöistä, esim. työpaikkaväkivallasta ja tasa-arvosta, siis ihan päivän selviä juttuja!) ja henkilöturvallisuus. Henkilöturvallisuuskurssi on aika lyhyt, sellainen 24 tunnin rykäisy lähinnä itsepuolustusta ja siihen liittyvistä laeista. Ihan kätevä kurssi, sillä tällä alalla on aika suuri mahdollisuus joutua väkivaltaisen ja aggressiivisen käyttäytymisen kohteeksi! Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka osastolle tulisi alkoholideliriumista (-sekavuudesta) kärsivä potilas, joka näkee pikku-ukkoja siellä ja täällä ja minäkin olen sellainen ja suuri uhka hänelle.

Itse valitsin aikoinaan tämän SaHun siksi, että valmistumisen jälkeen työllisyystilanne on yksi parhaimmista ja työpaikkamahdollisuudet ovat laajemmat kuin muissa koulutusohjelmissa: vanhuspuolella työskennellään vain vanhusten ja lapsipuolella vain lasten ja nuorten kanssa, mutta SaHusta valmistunut voi päästä töihin sairaalaan, kotihoitoon, palvelutaloihin, vanhainkotiin jne. Tietysti myös vanhuspuolelta valmistunut voi työskennellä vaikka päiväkodissa, mutta se ei taas vastaa koulutusta. Lisäksi tämä koulutusohjelma tukee sairaanhoitajaksi hakemista ja sairaanhoitajaksi opiskelua.

Siinä pieni informaation poikanen kaikille asiasta kiinnostuneille. Nyt pitää varmaan mennä jatkamaan kotihommia ja sen jälkeen ultimaattista lauantailöhöilyä. Ulkonakin on niin ihana sää (pakkasta voisi olla 20 astetta vähemmän tosin).

17. helmikuuta 2011

Voittajafiilis!

Tunnen itseni voittajaksi tällä hetkellä! Kaikki jotenkin menee nyt nappiin, ainakin koulun osalta. En muista, milloin olisin tuntenut oloni näin... ylivoimaiseksi! Harvemmin päädyn itseäni kehaisemaan, mutta nyt on suorastaan pakko! Mä olen yllättänyt nimittäin itseni.
Kuva we heart it.

Ollaan S:n kanssa ahkeroitu tällä viikolla kuutisen tuntia tuota meidän opinnäytetyötä. Tiistaiaamuna meillä oli ryhmänohjaajan ohjausaika koskien tätä projektia ja vähän kauhulla odoteltiin, että mitä kamalaa siellä niskaan sataa: oltiin melkein varmoja, että meidän tuottama teksti on aivan kakkaa ja kaikki työ on ollut turhaa. Omaa henkilökohtaista pelkoani lisäsi se, että jouluna valmistuneet loivat silmieni eteen järkyttäviä kauhuskenaarioita siitä, miten tämä kyseinen opettaja on erittäin tiukka ja oppari lentää bumerangina takaisin miljoona kertaa ennen kuin se on edes hyvä. Epävarmuus ja pelot karisivat kuitenkin tässä 15 minuutin pikapalaverissa: me saimme aivan loistavaa rakentavaa palautetta! Meillä olisi kuulemma käsissämme viittä vaille valmis opinnäytetyö, jos vaihtaisimme opparin nimeä! Hetken ajan mielessä kävi, josko menisi siitä kohtaa missä aita on matalin... mutta päätettiin kuitenkin S:n kanssa, että kunnianhimoisina pysyttelemme alkuperäisessä aiheessa ja painumme kirjastoon kirjoittamaan lisää.

Tämän viikkoisen kuuden tunnin uurastuksen jälkeen saimme tänään uudelleen palautetta opettajalta ja fiilikset nousivat kattoon. Hyvä ettemme välittömästi lähteneet ostamaan paria pulloa viiniä onnistumisemme kunniaksi. Nyt meillä on kuulemma käsissämme oikeasti, työn otsikko huomioon ottaen, viittä vaille valmis opinnäytetyö, josta ei opettajalla ollut mitään negatiivista sanottavaa. Toki saimme paljon pohdittavaa opettajan huomioista, mutta missään tapauksessa se ei ollut negatiivista! Aikaisemmin kumpikaan meistä ei ollut uskaltanut edes mainita ääneen, mitä numeroa lähdemme opparista hakemaan, mutta tänään se selkeni: se on K3 tai ei mitään! Hyvä me! Me ollaan niin koneita! 

Opinnäytetyömme, joka siis ei ole vielä aivan valmis, on alkanut muotoutua ja kypsyä melkein huomaamatta. Alkuvuodesta tuskailimme vielä itse aiheen ja otsikon kanssa ja mä ajattelin, että tässä käy niin kuin yleensä kun minä teen koulujuttuja: työ valmistuu viime hetkillä, kovan paineen alaisena ja arvosanakin on sitten sen mukainen. Yhtäkkiä kuitenkin aloimme kirjoittaa. Sitten kirjoitimme lisää. Sitten taas vähän lisää - ja hups! Nyt meillä 18 sivua kasassa ja muutamaa kappaletta vaille valmis! Alkuperäinen henkilökohtainen deadlinemme kulki viikossa 9. Nyt pyrimme siihen, että viikolla 9 juhlistamme vain valmista opinnäytetyötämme, emme enää kirjoita sitä. Silloin sitten on aika viinien...  

Oikeastaan koko prosessi on ollut aika kivuton, osaksi sen takia ettei opinnäytetyön tarvitse olla pituudeltaan sataa sivua ja siksi, että jo syksyllä kirjoitin pelkästä lääkehoidosta opinnäytetyön mittaisen eepoksen. Ainut pään vaivaa tuottanut asia oli lähteet. Lähteiden etsiminen ja niiden merkitseminen tekstiin... argh! Onko enää kettumaisempaa asiaa opinnäytetyön tekemisessä? Kokonaisuudessaan työ ei  ole ollut kuitenkaan niin vaikeaa ja tuskallista kuin mä olin kuvitellut. Aihe kuin aihe, äkkiä siitä reilu parikymmentä sivuisen stoorin kehittelee, kun faktat lyödään pöytään ja mukaan ängetään vähän lähihoitajan henkilökohtaista näkökulmaa. Oikeastaan iso kiitos tästä meidän tehokkuudesta kuuluu suurimmaksi osaksi S:lle, sillä S on erittäin tomera ja vauhtiin päästessään alkaa tapahtua. Siinä samalla minäkin olen joutunut skarppaamaan. Kiitos siis opparikumppanilleni, nostetaan viikolla 9 malja - ellei kaksikin! 

Innolla viimeisiä silauksia odotellen... adjöö!

13. helmikuuta 2011

Ruokapäiväkirja, viikko 1

07.02.11 maanantai
klo 7:00 omena, mandariini ja 0,5l vettä
klo 10:00 sämpylä (kurkkua, tomaattia, paprikaa, juustoa ja kalkkunaleikettä)
klo 12:00 porkkanaraaste, vaalea riisi, kanakastike, 2dl rasvaton maito, 2 dl vettä
klo 14:00 mandariini
klo 16:00 perunasipulisekoitus, kananmuna, 2 x ruisleipä (kinkkua, kurkkua), 3dl rasvaton maito, 3dl vesi
klo 20:00 3 x täysjyvätortilla (kevyt jauheliha, kurkkua, tomaattia, sipulia, salaattia ja tortillakastiketta), banaani, 30dl rasvaton maito ja 0,5l vettä

08.02.11 tiistai
klo 7:00 omena, mandariini ja 0,5l vettä
klo 10:00 suklaapatukka (Geisha) ja mandariini
klo 12:00 appelsiinisiivuja, 2 perunaa, possustroganoffia, 2dl rasvaton maito, 2dl vettä, ruisleipä
klo 15:30 pätkä mustaamakkaraa, ruisleipä (juustosiivu, salaatti, graavilohisiivu) ja banaani, 3dl rasvaton maito, 3dl vettä
klo 18:00 mandariini, 4 juustosiivua
klo 20:00 kaurapuuro kasvisrasvalvitenokareella, ruisleipä (juusto, salaatti, kinkkumakkara, kurkku) omena ja 0,5l vettä

09.02.11 keskiviikko
klo 7:00 rasvaton maust. jogurtti, pakastemansikoita, banaani, 3dl vettä
klo 12:00 vähän salaattia, paljon kurkkusiivuja, täysjyväpastajauhelihamössö, ruisleipä (kurkkua), marjarahka, 2dl rasvaton maito, 2dl vettä
klo 14:30 2 x mandariini
klo 16:00 itse tehtyä perunamuusia, mustamakkarapötkö, ruisleipä (2 juustosiivua, salaatinlehtiä ja graavilohta), 3dl vettä
klo 19:00 pari juustosiivua, mandariini
klo 20:00 kanasalaatti (kanasuikuloita, tomaattia, kurkkua, salaattia), 3dl vettä

10.02.11 torstai
klo 7:00 rasvaton maust. jogurtti, pakastemansikoita, omena ja 0,5l vettä
klo 10:00 suklaapatukka
klo 12:00 perunamuusi, neljä porkkanaohukaista, porkkanasalaattia, ruisleipä (tomaatti), 2dl rasvaton maito, 2dl vettä
klo 15:00 2 x ruisleipä (juusto, salaatti, graavilohi)
klo 20:00 4 x kanansiipi, ruisleipä (juusto, lauantaimakkara), banaani ja 0,5dl vettä

11.02.11 perjantai
klo 7:00 rasvaton maust. jogurtti ja pakastemansikoita, banaani ja 0,5dl vettä
klo 10:00 suklaapatukka, 2 mandariinia
klo 11:30 valkoista riisiä ja jauhelihakastiketta, porkkanaraastetta, ruisleipä, rasvaton maito 2dl, vesi 2dl
klo 16:00 hernekeittoa, 4dl rasvatonta maitoa, 2 x ruisleipä (juustoa, lauantaimakkaraa), 2dl vettä
klo 19:30 pala täytekakkua, pala kinkkupiirakkaa, sipsejä, karkkia, pieni lasillinen limsaa, kaksi isoa lasia valkoviiniä
Illan aikana: 2 x 0,33l olutta, 1cl viinaa

12.02.11 lauantai
klo 02:00 kolme kanansiipeä, ruisleipä (juusto, lauantaimakkara), 3dl rasvatonta maitoa
klo 10:15 rasvatonta maust. jogurttia ja vadelmamehukeittoa, banaani ja 0,5dl vettä
klo 13:15 hernekeittoa, ruisleipä (juustosiivu, lauantaimakkara, tomaattia), 2dl rasvatonta maitoa
klo 15:15 rasvaton vaniljajogurtti ja 3dl vettä
klo 17:30 kebab ranskalaisilla, 4dl limsaa
klo 21:30 valkosipuliset ranskaperunat ja nakkia, 4dl rasvatonta maitoa
Illan aikana: 1 x 0,33l karpalolonkero, 1 x 0,33l olut

13.02.11 sunnuntai
klo 11:00 kaurapuuro kasvirasvalevitenokareella, omena ja 0,5l vettä
klo 13:00 hernekeitto, ruisleipä (juusto, lauantaimakkara, kurkkusiivuja), 2dl rasvatonta maitoa, 4dl vettä
klo 16:20 rasvatonta vaniljajogurttia, 2 x ruisleipä (juusto, lauantaimakkara, kurkkua ja tomaattia) ja 0,5dl vettä
klo 19:30 pala juustoa, ruisleipä (juusto, lauantaimakkaraa, tomaattia), vähän täysjyvämuroja ja rasvatonta maitoa, omena ja 0,5dl vettä

-------------------------------------------

Tässä nyt sitten ensimmäinen otos ruokapäiväkirjasta. Aloin juuri pohtimaan, että kiinnostaneeko tuo ketään, mutta onpahan ainakin itselleni siinä muistutuksena. Jaa, että jotain analyysia ensimmäisestä ruokapäiväkirjaviikosta. No ensinnäkin, en ole merkinnyt tuohon leipien päälle levittämääni levitettä. Käytän kasvirasvalevitteitä, kotioloissa Flora Kevyttä useimmiten. Lisäksi en ole ottanut listaan sitä jokaista kertaa, kun olen käynyt yksittäin juomassa lasin vettä, vaan olen kirjannut ylös aterioiden yhteydessä nauttimani nesteet. Vettä siis juon kosolti enemmän, mitä lista antaa ymmärtää! Aineenvaihdunnan kannalta siis tosi jees!

Tuohan ei ole siis mikään täydellinen ruokalista. Vähän harmittaa nuo suklaapatukat tuolla. Huomaan taas miten heikko mä olen houkutuksien edessä, kun menen kavereiden kanssa koulun kahvioon. Ne hakevat kahvia ja sitten mulla herahtaa vesi kielelle kun nään kaikki ne suklaat siellä. Sitten mä olenkin jo jonottamassa kassalle suklaitteni kanssa. Hyi minä. Pois tämä minusta. Silloin tällöin ei haittaa, mutta että useammin kuin kerran viikossa on jo liikaa! Tähän kaikkeen lisättynä tuo perjantai ja lauantai... huoh.

Pidettyäni ruokapäiväkirjaa viikon ajan huomaan aivan mielettömän positiivisen muutoksen mun kasvis-marja-hedelmä-linjalla! Sanotaan, muutama kuukausi sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että listalla olisi ollut noinkin paljon sen sortin ruokaa. Haparointia on vähän vielä ilmassa, mutta se on pientä siihen verrattuna, että mä jonain päivinä ihan oikeasti saan kasaan sen kuuluisan puoli kiloa kasvikunnan tuotteita!

Leivän määrä näytti aluksi kamalan suurelta. Mutta koska olen pyrkinyt noudattamaan kaikissa syömissäni annoksissani lautasmallia ja ravintosuosituksia, leivän määrä ei olekaan niin iso. Ihmisen tulisi syödä päivässä about 7 palaa (täysjyvä-)leipää, jotta kuidun saanti olisi turvattu. Ennen en kauheasti syönyt tummaa leipää, mutta nyt suorastaan rakastan sitä! Minusta ei siis tule karppaajaa. Sen en usko sopivan mulle. Kaiken lisäksi, ihmisen kuuluu saada puolet energiaravintoaineistaan (hitaista) hiilihydraateista, joten mä en siinä mielessä oikein ymmärräkään karppausta?

Parannetaan ensi viikolla, jätetään ainakin nuo suklaat pois! :)

10. helmikuuta 2011

Hyviä tekoja

Uskoni maailmaan parani tänään. Juuri kun koulussa ilmaisin mielipiteeni näistä klassikkosaduista, joissa prinsessa lopulta saa prinssin ja puoli valtakuntaa palkintona hyvyydestään. 

Hain muutamia vuosia sitten luokanopettajakoulutukseen kolmena keväänä peräkkäin. Olin tuolloin ollut juuri yhden lukuvuoden ajan eräällä ala-asteella kouluavustajana, joten kai se opetuskärpänen siellä sitten iski. No, mutta, opettajakoulutukseen en koskaan päässyt eikä tämä ollut nyt asian pointti. Pointti oli siinä, että yhtenä keväänä lukiessani pääsykoekirjaa näihin pääsykokeisiin törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin, joka käsitteli satujen moraaliopetuksia. Tuon artikkelin kirjoittaja toi silloin mun eteen näkökulman, jota en ollut koskaan aikaisemmin edes ajatellut.


Otetaan esimerkiksi Tuhkimo ja Lumikki, oikein hyvyyden esikuvat. Nämä klassikkohahmot taistelevat saduissaan pahoja ihmisiä vastaan. Mutta mitä satujen onnelliset loput opettavat esimerkiksi lapsille? Hyvä voittaa ja paha häviää, okei, ihan loogista. Mutta miksi hyvä, tässä tapauksessa Tuhkimo ja Lumikki, saavat tästä hyvästä käytöksestään palkinnon? Eikö tämä opeta lapsille, että hyvä kannattaa olla vain siksi, että siitä saa konkreettisen palkinnon eikä suinkaan siksi, että on oikein olla hyvä? Nojoo, olenhan minäkin näitä satuja pienenä kuunnellut enkä ole koskaan ajatellut hyvänä olemisen palkitsevuutta, kun hyvä olen yrittänyt olla. Kuinka moni kuitenkaan ajattelee tuota puolta koko saduista?

Tuo oli pieni pohjustus päivän "the" aiheelle. Hukkasin tänään koulussa Kela-korttini jonnekin koulun pihaan. Olin laittanut sen taskuun valmiiksi, kun olimme menossa ruokailemaan. Mentiin kuitenkin tupakkipaikan kautta ja ruokalassa huomasin kortin kadonneen taskustani. Tiesin että se on pudonnut jonnekin ulos, mutta mennessäni etsimään, en löytänyt sitä. Pessimistinä ajattelin, että joku on lähinnä viskannut sen johonkin lumihankeen, josta en sitä koskaan löytäisi. Päätin kuitenkin mennä kysymään opintotoimistosta, josko joku olisi vienyt kortin sinne. No, siellähän se sitten oli! Olin suunnattoman onnellinen. En siksi, että kortti lyötyi, vaan siksi että tiesin maailmassa olevan ihmisiä, jotka ilman taka-ajatuksia tekevät hyvän teon! Joku ihana ihminen oli löytänyt mun kortin ja vienyt sen talteen opintotoimistoon.


Kotimatkalla näin karanneen koiran juoksevan kadun vieressä. Heti kotiin päästyäni kirjoitin facebook-statukseeni tästä koirasta ja kuulutin kaikki tamperelaiset jakamaan tietoa tästä koirasta, jotta se saataisiin kiinni ja omistaja löytyisi. Mulle tuli sellainen olo, että tein tälle kortin palauttajalle vastapalveluksen, vaikka tuskin koira hänen edes oli. Tuntui kuitenkin hyvälle: ehkä statuspäivitykseni auttoi koiran omistajaa, ehkä ei. Tein kuitenkin parhaani ja ilman että odottaisin itseni palkittavan tästä. Tuskin kortin salaperäinen palauttajakaan odotti mitään vastapalveluksia teostaan tai hän saa koskaan tietää, että minä jaoin tietoa karanneesta koirasta, mutta silti.

Näin pienet asiat sitä välillä mieltä ilahduttaa.

Kuvat: we heart it.

8. helmikuuta 2011

Sweet dreams

Mä olen haaveilija ja se on kamalaa. Etenkin, kun haaveiltavat asiat eivät ole ilmaisia. 

Mä olen sitä mieltä, että unelmia ja haaveita pitää yrittää toteuttaa tässä elämässä, hinnalla millä hyvänsä. Muuten voi vanhemmiten katkeroitua. Tiedän ainakin sen, että itsestäni tulee äärimmäisen vihainen mummu, jos yksikään unelmistani ei koskaan toteudu. Tällä hetkellä kärsin suuresta ja yleisestä haaveilua seuraavasta masennuksesta ja pelkään, että mitään mulle tärkeää asiaa en tule koskaan saamaan. Mä olen köyhä opiskelija, joka juuri maksoi tilinsä tyhjäksi vuokran takia. Mä joudun miettimään, miten mä selviän taas kuukauden eteenpäin, seuraavaan opintotukeen, joka sekin valuu sitten taas lähes kokonaan vuokraan. Tämän köyhyyden keskellä, miten mä voisin ikinä edes säästää rahaa unelmieni toteuttamiseen?

Okei, mä näin tänään hitusen valoa tunnelin päässä, kun muistin valmistuvani ammattiin toukokuussa. Lisäksi sain kolmeksi kuukaudeksi töitä heti valmistumisen jälkeen. Koukkuniemen vanhainkoti kutsuu tuoretta lähihoitajaa. Lisäksi töitä saattaa olla tiedossa myös tämän pestin jälkeen, näin kertoi osastonhoitaja toiveita elättelevästi. Rahaa siis on luvassa, luojan kiitos. Rahaa, palkkaa, josta on mahdollisuus alkaa säästämään himppunen unelmia varten. Olin onnellinen tästä ajatuksesta. Tietysti rahaa tarvitsen paljon muuhunkin, mutta vihdoin! Tuskaisan odottelun jälkeen mä voin viimein ihan tosissani suunnitella näitä unelmiani, kun mä tiedän että mulla on siihen varaa. Hoitoala on täynnä vapaita työpaikkoja ja sijaisuuksia. Mä en voi jäädä  kolmen kuukauden kesätöiden jälkeen työttömäksi! 

Kuvat we heart it
Nyt kuulostaa tietysti siltä, että mä haaveilen oikeasta jetset-elämästä, kalliista autoista ja muista turhamaisuuksista. Mä haaveilen kuitenkin jostain ihan muusta (vaikka tyylikäs, seitsemän numeroa maksava ullakkohuoneisto Tampereen keskustasta olisikin aika mahti!) (okei, lähihoitajan palkoilla ei kyllä ihan ullakkohuoneistoja ostella...). Kaksi päälimmäistä toivetta, mun suurta haavetta, ovat tällä hetkellä matkustaminen maailman ääriin ja ratsastaminen. Haaveilen edelleen Nepalista ja vapaaehtoistyöstä Afrikassa. Ratsastusharrastuksen uudelleen aloittaminen olisi ihanaa. Kumpaankaan minulla ei yksinkertaisesti ole varaa tällä hetkellä. Pitkään mä olen jo suunnitellut aloittavani ratsastamisen taasen, kunhan olen töissä ja siihen on varaa. Suuri kysymys sitten kuuluukin: miten sovitan yhteen säännöllisen ratsastusharrastuksen ja kolmivuorotyön? Missä välissä lennän Nepaliin?

Missä välissä teen mitään?

6. helmikuuta 2011

Jännä juttu, että päivän aikana mun päässä on vilistänyt joukko mahtavia ja mielenkiintoisia aiheita, joista kirjoittaa tänne blogiin, mutta kas kummaa! Heti kun istahdin koneen ääreen, kaikki ajatukset katosivat jonnekin toiseen ulottuvuuteen! Miten tyypillistä...

Koska mä nyt kuitenkin täsä istun ja tätä ruutua tuijotan, ja tuon epämääräisen johdannonkin tuohon jo väsäsin, niin kerronpa kuulumisia opiskelujen ja elämäntaparemontin osalta.

Opiskelut ne etenevät hurjaa vauhtia ja vaikka mä kuinka olen tuntenut itseni edes hitusen reippaaksi ja innokkaaksi, koulutehtävät alkavat taas kasautua. Torstaina pitäisi palauttaa kirjallisuusanalyysi. Olen jo käynyt kirjastossa lainaamassa kirjan ja lukenut sen, not. Tehtävänä on siis lukea jokin kertomakirjallisuuden kirja, jonka on kirjoittanut sairastunut itse sairaudestaan tai omainen lähimmäisensä sairaudesta. Mulla on kyllä valmiina lista tietyistä mielenkiintoisista kirjoista ja eniten näistä kaikista kiinnostaisi kirja nimeltä Perhonen lasikuvussa. Kirjan tarina herättää minussa niin suuria ahdistuksen tunteita, että toisaalta tekisi mieli valita uusi kirja, mutta toisaalta mun mielenkiinto heräsi heti. Millaista kirjailijan elämä on voinut olla? Voiko sitä edes kutsua elämäksi?

Opinnäytetyö on nyt kirjaimellisesti saatu aluilleen. Meillä on S:n kanssa koossa huimat kuusi sivua ja lisää pitäisi jatkuvalla syötöllä kirjoittaa. Itse asiassa, mun kuuluisi tälläkin hetkellä kirjoittaa sitä. Pieni tauko kahden kirjoitetun kappaleen jälkeen tekee ihan hyvää... no, mä lohduttaudun ajatuksella, että mä tiedän tarkkaan mistä kirjoittaa seuraavaksi, kun mä palaan tuonne olohuoneeseen läppärin ääreen: aiheena parhaillaan yleisimmät hoitopaikat, joissa saattohoitoa voidaan toteuttaa. Opparin palautus on vasta maaliskuun lopuilla, joten me olemme loistavasti aikataulussa, etenkin kun me olemme päättäneet saada tämän työn valmiiksi hiihtolomaviikolla 9. Vielä kolme samanlaista kuuden sivun rykäisyä ja työ alkaa olla niissä mitoissa, joita Tampereen ammattiopisto opinnäytetyöltä vaatii. Tämä ei siis ole kovinkaan suuri lopputyö, sillä jo pelkästään viime syksynä kirjoittamani lääkehoidon kertaustehtävä oli yli 20 sivua!

Elämäntaparemontti on vähän lipsunut viime aikoina, johtuen pääosin mun parin viikon takaisesta sairastelusta ja siitä, että vauhtiin on taas niin vaikea päästä. Syömäpuolen mä olen pyrkinyt pitämään kohdillaan, vaikka nytkin on takana sipsien ja pitsan täyteinen viikonloppu. Vähän huono omatunto. Mä kuitenkin päätin, että huomisesta alkaen kaikki kääntyy taas positiivisempaan suuntaan! Paljon hedelmiä, keittoja, kanaa ja kalaa sekä suolan vähennystä. Ihminen tottuu vähäsuolaisempaan ruokaan kuulemma kahdessa viikossa, joten  suolasirotin taitaa jäädä vähemmälle käytölle tulevina viikkoina. Miksi sitä ei kerralla totuttelisi makuaistiaan suolattomampaan ruokaan?

Mä ajattelin ottaa heti huomisesta alkaen käyttöön myös yhden ruokapuolen elämäntaparemontissa helpottavan aseen eli ruokapäiväkirjan. Omaksi ilokseni ja kannustuksekseni päätän yrittää mahdollisimman usein kirjoittaa tätä ruokapäiväkirjaa myös tänne blogiin. Ehkä vieraiden silmien painostavat katseet omassa ruokapäiväkirjassani motivoivat minua sitten syömään sellaista, jonka kehtaan julkisesti tunnustaa syöneeni. Sitä paitsi, rehellinen ruokapäiväkirja auttaa ihmisiä oikeasti korjaamaan ateriarytmejä, annoskokoja ja itse ruokaa siihen parempaan suuntaan, kun näkevät konkreettisesti paperilla edessään sen kaiken, minkä ovat suustaan alas päivän aikana työntäneet. Ainakin jostain olen tällaisen väitteen joskus menneenä talvena kuullut.

Tsemppi on taas korkealla! Pitäkää itsenne miehinä ja naisia! Ciao.

4. helmikuuta 2011

Mykkäkoulu

Olen vissiin eksynyt jonkin sortin mykkäkouluun, en suinkaan sosiaali- ja terveysalan oppilaitokseen. En itsekään kovin puhelias aina ole, mutta alkaa hiljalleen ketuttaan, kun kukaan ei voi koskaan sanoa mitään. Jos opettaja kysyy jotain, luokassa on tasan muutama tietty ihminen, joilla on jotain sanottavaa. Olen melko varma, että näillä muillakin ihmisillä olisi toki jotain sanottavaa ja mielipiteitä joita jakaa, mutta suuta kun on niin vaikea saada auki. Sitten on näitä, anteeksi nyt vaan, jotka kyllä avaavat suunsa, mutta ulos ei tule mitään järkevää. Joko kysellään päivänselviä asioita, jotka voisi itse päätellä puhtaalla maalaisjärjellä tai sitten jotain täysin epämääräistä selitystä, niin että opettajakin on huuli pyöreänä. Voi argh!

En mä nyt ole mikään maailman puheliain ihminen, mutta sanoisin lukeutuvani näihin muutamaan ihmiseen, jotka ilmaisevat asiansa ääneen, jos jotain ilmaistavaa on. Väsyttää kuitenkin olla aina se, joka puhuu. Miksi ne muut ihmiset eivät voi sanoa mitään? Menettävätkö he puhekykynsä, kun opettaja astuu luokkaan? Osa meidän luokasta kuitenkin valmistuu tänäkeväänä ja hoitoalalla kun tuo kommunikointi ihmisten kanssa pitäisi edes jollain tavalla handlata. Mitä jos heiltä tulee työssä vaikka omainen kysymään jotain? Ovatko he sittenkin vaan turpa kiinni ja vilkuilevat ympärilleen? Siis mitä ihmettä?

Tänään tää kaikki tuntuu jotenkin vielä tuplasti ärsyttävältä. Meillä alkaa maanantaina maaliskuuhun asti kestävä kaiken muun opiskelun ylitse asetettu kurssi nimeltä Global me. Tänään kurssin vetäjät Brasiliasta, Kiinasta, Ukrainasta ja Ugandasta kävivät nopeasti esittelemässä kurssin sisältöä. Annettiin taas oikein sivistynyt ja mielenkiintoinen kuva meidän luokasta, kun kukaanhan ei uskaltanut sanoa mitään. Miettikää nyt! Olisi pitänyt kysyä kurssia koskevista asioista lontoon kielellä! Lisäkseni meidän luokalta yksi uskaltautui kysymään/sanomaan jotain. Kurssin vetäjien kysyessä englanniksi aikaisemmin kurssin käyneiltä, mitä mieltä he kyseisestä Global me:stä olivat, ihmiset olivat ensin aivan hiiren hiljaa... ja sitten he vastasivat suomeksi ja osoittivat vastauksensa meidän opettajallemme, joka ei milläänlailla edes liittynyt tähän koko alkavaan kurssiin! Mua vähän nolotti, oikeasti.

Okei, kaikki eivät pidä kielillä puhumisesta tai uskalla puhua kieliä, vaikka ketään ei ihan oikeasti kiinnosta vaikka sinne pari virhettä mukaan tulisikin, etenkin jos porukka on edes jollain tavalla tuttu. Itse olin myöskin aika arka puhumaan englantia aikaisemmin, vaikka englannin kielestä tykkäsinkin kovasti ja olisin halunnut puhuakin sitä, joten ymmärrän kyllä tämän ongelman tässä... jotenkin. Viime keväänä viisi viikkoa Saksassa kuitenkin mursi kuitenkin näitä pelkoja enkä mä koe tällä hetkellä englannin puhumista läheskään niin kammottavana kuin aikaisemmin. Puhun sitä jopa mielelläni. Suosittelisin kaikille saman ongelman kanssa painiskeleville lähtemään ulkomaanvaihtoon, jos mahdollista.

Nojoo. Eniten rassaa se hiljaisuus oppitunneilla. Ennen tuntui, että kaikki puhuivat ja vastasivat, jos opettaja jotain kysyi. Nyt luokassa vallitsee hiljaisuus. Mikä tässä mättää? Mä en jaksa aina puhua. Mä en jaksa aina vastata, vaikka tietäisinkin vastauksen opettajan kysymykseen. Olisiko syytä ottaa lähihoitajakoulutukseen mukaan myös kommunikointi-kurssi? Mitä näillä hiljaisille ihmisille tapahtuu työelämässä, kun on oikeasti pakko puhua, ohjata, kertoa mielipiteitä asioihin?

Viikonloppuavautuminen. Nyt lähden kotikonnuille viikonlopuksi.

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

1. helmikuuta 2011

Vihaan ja pelkään sitä

Mä koin tänään jotain uskomattoman kamalaa. Joku saattaa mua tämän luettuaan pitää vain onnettomana nössönä ja outonakin, mutta muhun tää iski niin, että jopa kirjoitan siitä tänne. En suosittele lukemaan, jollet halua saada alhaisen kipukynnyksen omaavan ihmisen kamalia kauhukuvia itsellesi, etenkin jos olet menossa korvalääkäriin jostain syystä.

Briefing
Kaikkihan alkoi tosiaan siitä, kun pari viikkoa sitten sairastuin kovaan yskään, kuume nousi ja korviin alkoi sattua. No, sehän vaati loppujen lopuksi neljä käyntiä opiskelijaterveydenhuollossa, kolme terveydenhoitajaa ja kaksi lääkäriä ennen kuin mulla sitten ihan oikeasti todettiin tulehdus molemmissa korvissa ja orastavaa tulehdusta myös keuhkoputkissa. Mulla paloi käämit tästä pelleilystä jo silloin, mutta rauhotuin kun vihdoin tosiaan tapasin sen lääkärin, joka myös teki asialle jotain ja määräsi kaikkiin kehossani myllertäviin tulehduksiin antibioottikuurin.

Problems?
No, viikon kestävä kuuri tehosi ja ei tehonnut. Yskä on hellittänyt ja vaikka silloin tällöin vielä melko kovia yskänpuuskia saankin, koen parantuneeni ainakin siitä. Tunnen itseni suorastaan terveeksi. Arvata kuitenkin saattaa, ettei antibioottikuuri tehonnut korvatulehdukseen. Muutama päivä kuurin aloittamisen jälkeen oikea korvani alkoi kirjaimellisesti huutaa ja kuulo alkoi todella rajusti heiketä. Ei tullut kysymykseenkään, että olisin esim. koulussa kuullut, mitä joku sanoo toiselta puolelta luokkaa. Jatkuva tinnitus ja kuulon menettäminen alkoi sitten eilen olla jo niin hermoja raastavaa (voitteko kuvitella: lauantai-iltana avopuolison synttärijuhlilla tämä ei mua oikeastaan huomannut ollenkaan vaivata...), että soittelin jälleen kerran opiskelijaterveydenhuoltoon. Pyysivät käymään muutaman päivän sisällä.

Tänään mä sitten aamulla heräsin ja ajattelin hoitaa tämän terveydenhoitajalla käynnin heti aamusta alta pois, jos vaikka ehtisin vielä ensimmäisille tunneille kouluun. Todellisuudessa mä en kerennyt koko päivänä kouluun, vaikka päivä oli täysi kahdeksantuntinen. Ensin kyhjötin kaksi tuntia opiskelijaterveydenhuollossa, odottelin pääsyä ylimääräisenä asiakkaana lääkärin vastaanotolle ja odottelin sitten vähän lisää, kun lääkäri soitti oikein korvalääkärille, kävi tietysti välissä omalla aamukahvillaan ja kirjoitti minulle vasta sitten päivystyslähetteen Taysin korvapolille.

Kuva täältä.
Eksyksissä
En osannut edes aavistaa, miten kauan mun odottaminen vielä jatkuisikaan. Päästyäni Taysille mun oli tietysti kysyttävä neuvonnasta tietä kuulokeskukseen, sillä Tampereen yliopistollinen sairaala on aika iso laitos... todellakin, lääkäri op.terveydenhuollosta oli ohjannut mut kysymään tietä kuulokeskukseen. No minähän sitten kävelin kilometritolkulla Taysin pihoja ja käytäviä ennen kuin löysin tämän kuulokeskuksen. Sieltä minulle kerrottiin, ettei kuulokeskus ota vastaan päivystyspotilaita ja minun olisi mentävä takaisin juuri siihen paikkaan, josta olin juuri hetkeä aikaisemmin kysynyt tietä kuulokeskukseen. Arvatkaa ketuttiko? No kyllä. 

Neljä tuntia...
Hiihdin siis kovaa vauhtia takaisin pääaulaan, jossa tämä sama neuvontapisteen nainen sitten kauhistui sitä kävelymatkaa, joka mun oli täytynyt suorittaa ja vielä turhaan. Eihän tuo naisen vika ollut ja koitinkin vääntää kasvoilleni ystävällisen hymyn ja kysyin tietä korvapolille. Korvapoli oli siinä heti nurkan takana. Korvapolilla mukava vastaanottava sairaanhoitaja sitten ilmoitti pahoitellen, että jono päivystävän korvalääkärin luokse oli to.del.la pitkä, luvassa olisi jopa tuntien odotus. Niin, miettikääpä miltä teistä lukijoista nuo sanat olisivat kuulostaneet jo valmiiksi ärsyttävään päivään, kun korvissa viheltää täysiä ja olet juuri kävellyt turhaan todella pitkän matkan ja tullut aivan hikiseksi, koska olet kiirehtinyt. No, minähän sitten odotin lähes neljä tuntia. 

Kutitus
Mä olisin jonottanut paljon pidempäänkin, jos olisin tiennyt, mikä mua odottaa lääkärin vastaanotolla... aloitetaan nyt vaikka siitä, että korvalääkäri oli mies ja luulin ensin, että mulle oven avaa Sinuhe Wallinheimo. Siis aivan täydellinen näköisihminen! Miten voikaan ihminen olla niin samannäköinen? No anyway... ensimmäinen kauhu tässä huoneessa oli se, kun lääkäri teki tällaisia perustutkimuksia mulle ja kurkki mun korviin laitteillaan. Kutitti ihan sikana ja mua alkoi naurattaa kamalasti. Mä olen nimittäin kamalan herkkä korvistani enkä usein anna Mikonkaan niihin koskea. Tämän päivän jälkeen taidan olla vielä herkempi...

Kipu ja itku
Korvalääkärimies päätyi ratkaisuun, että mun molemmista korvista olisi puhkaistava tärykalvo ja imettävä sinne kertynyttä nestettä, mätää, mössöä... pois. Ajattelin, että piece of cake, näitähän tehdään pikkulapsillekin paljon korvatulehdusten yhteydessä. Siinä vaiheessa, kun lääkäri työnsi puudutustikun mun korvaan ja nasautti sen tärykalvoon, mun silmiin pusertui valtava määrä kyyneleitä enkä mä voinut kuin puristaa penkkiä rystyset valkoisina. Muhun ei ole koskaan sattunut niin paljon. Se oli jotain aivan kamalaa. Lääkäri toki oli varoittanut etukäteen, että korvassa voi tuntua pahalta ja polttavalta 10-15 sekunttia, mutta mä en ikinä olisi uskonut sen tuntuvan niin pahalta. Musta tuntui, että taju lähtee. 

Järki lähti?
No mä sain kuitenkin pinnisteltyä tajuissani sen maailman pisimmän 15 sekunttia, kun kipu sitten korvassa hellitti. Kun lääkäri työnsi mun korvaan imuria, jolla imeä ylimääräinen aine mun korvasta, mä kysyin nopeasti, silmät edelleen kyynelistä märkinä, että sattuuko se. Lääkäri vastasi että ei. No, häneltä ei vissiin itseltään ole koskaan imetty möhnää korvista. Imun aiheuttama kipu tuntui leukaperissä asti ja siltä, että mukaan lähti  myös palasia mun aivoista. Hyi saakeli. Eipä sattunut, ei.

Tärinä
Kun mä kuulin, että tämä operaatio sitten tehtäisiin vielä mun toiseen korvaan, mun teki mieli ponkaista siitä tuolilta ylös ja juosta helvettiin sieltä. Mua pelotti ihan hirveästi ajatus niistä kivuista, jotka mä joutuisin kokemaan uudestaan. Lääkärikin varmaan huomasi, miten mä tärisin siinä penkissä. Mä en ole ikinä pelännyt mitään nyt kuitenkaan niin paljoa, että mä olisin ihan oikeasti tärissyt! En ainakaan muista... toimenpiteen aikana mun huomio kiinnittyi kuitenkin sen verran muualle, että mua alkoi ärsyttää huoneessa tönöttävä sairaanhoitajatar, joka jostain kolmen metrin päästä vain tuijotti mua. Hitto, että sekin ärsytti. Olisi edes tullut ottamaan mua kädestä kiinni, kun selvästi näki etten mä nauttinut tilanteesta!

Kidutuskammioko?
En mä usko, että kukaan siitä nyt nauttisikaan. Tuntuu jotenkin typerälle narista tästä asiasta, koska tämä samainen juttu todella tehdään pienillekin lapsille, jos esim. korvatulehduksia esiintyy usein. Mä en voi kuin ihmetellä, miten lapset kestävät tuon rääkin. Mä tiedän, että mulla on alhainen kipukynnys ja se saattoi olla osasyy tuohon kamaluuteen, mutta... aika käsittämätöntä. Tehdäänkö nuo toimenpiteet lapsille humautuksessa vai miten ne siitä oikein selviävät, kun minä, aikuinen nainen alan itkeä samassa tilanteessa?! Mä tärisin pitkään sen jälkeen kun mä olin sitten lähtenyt jo hipsutteleen kotia kohti sairaalalta ja mua itketti ihan kamalasti, kun mä vaan ajattelinkin sitä tilannetta. Muistaessani vastaanottohuoneen ruskean tuolin ja sen ympärille asetetut kiiltävät ja terävät instrumentit, mä koen olleeni jonkinsortin kidutuskammiossa.

Lopuksi...
Sain sitten uuden antibioottikuurin, sekä suun kautta otettavaksi ja suoraan korvaan korvatippoina. Soiminen jatkuu edelleen, mutta toivottavasti tämä järeämpi antibiootti siihen nyt sitten vaikuttaa. Kuulo on edelleen sumea, mutta luultavasti ihan ymmärrettävistä syistä, kun korvaa ja tärykalvoa on sörkitty... puudutuksen poistuminen särki korvia päivällä, mutta nyt alkaa helpottaa. Sen mä tiedän, että jos nämä konstit eivät auta ja mä joskus saan kouraani uuden lähetteen sinne korvapolille, mut saa raahata sinne sitten muuten väkisin.

En tiedä kuinka moni jaksoi lukea koko tilityksen... mutta toivottavasti kukaan ei nyt saa painajaisia tästä, vaikka kirjoitinkin aika dramaattisesti koko hommasta. Puolustuksekseni mä voin kuitenkin kertoa kaikille, että kolme asiaa, joita tässä maailmassa pelkään eniten (jos kyse on tällaisista ns. toisarvoisista asioista, hmm?), on ukkonen, hukkuminen (veden alla oleminen) ja kipu. Näistä yhteen siis törmäsin tänään.

Se mikä ei tapa, vahvistaa?