27. maaliskuuta 2011

Vihdoin jotain konkreettista!

Ihanaa, että vihdoin tästä mun elämäntaparemonttini laihtumispuolen onnistumisesta on jotain konkreettista todistetta! Nyt mä ensimmäistä kertaa oikeastaan tajuan vasta itsekin, että mä olin pienenynyt. En paljoa, mutta vähän kuitenkin, ja se on pääasia!

Tilasin ennen joulua Ellokselta tulipunaisen juhlamekon joitain erityisiä specialbileitä varten, mutta petyin silloin pahasti, koska se ei rintojen kohdalta uponnut mun päälle. Nyt, kolme kuukautta myöhemmin, vaatekaappiani tonkiessani ja inventaariota tehdessäni tämä mekko osui mun käsiin. En siis koskaan palauttanut sitä, vaan jätin sen vaatekomeron henkariin roikkumaan motivaattorina saada kropasta niin timmi, että se tuohon mekkoon vielä joskus mahtuu. Jännittyneenä mä sitten pujottauduin mekon sisään ja aloin vetää sivuvetoketjua kiinni. Jos ei oteta huomioon vetoketjun juuttumista kankaaseen, se sujahti kiinni kuin rasvattu! Se mekko mahtui mun päälle! Ja kolme kuukautta sitten ei ollut toivoakaan... mieletöntä. Tämän innoittamana mä lähdin energiselle turbolenkille ja nyt on entistä parempi fiilis! 

Jostain kumman syystä mun paino ei ole laskenut viime aikoina juuri lainkaan, vaan se on jämähtänyt paikalleen.  Vaikka se vaa'an numero ei mitään kerrokaan siitä, miltä mä näytän. Peili on ehkä nykyisin mun parempi ystäväni, totuudenmukainen ystävä. Mä olen yrittänyt katsoa syömisiäni tarkemmin, mutta luulen tämä ilmiön kuitenkin johtuvan siitä, että suola on huidellut taas jossain käsittämättömissä määrissä ja ne useat litrat vettä ovat jääneet lyllymään jonnekin mun kehon uumeniin tämän vuoksi. Suolaa on siis edelleen liikaa. Mä en tiedä, mistä mä enää supistaisin ruokavaliotani. Mä en syö eineksiä juuri lainkaan. Mä en lisää koskaan ruokaan suolaa. Mistä se suola tulee?

Anteeksi kaikki, että mä olen taas arponut näitten blogieni ulkoasujen kanssa. Mä en vaan koskaan tunnu olevan tyytyväinen mihinkään. Mun mielestä on jotenkin kiva vaihdella erilaisia ulkoasuja ja olla luova. Tehdä räväköitä tai sitten leimejä taustoja. Saa nähdä kuinka kauan tämä taas kestää. 

Tästä onnistumisen sunnuntaista näkemisiin! Ciao!

22. maaliskuuta 2011

Vähiin se käy!

Eilen käynnistyi toiseksi viimeinen kouluviikko. 4. päivä huhtikuuta alkaa tämän koulutuksen viimeinen kuusiviikkoinen työharjoittelu, jonka jälkeen sitten on oikeastaan kaksi viikkoa lomaa ennen valmistujaisia, joten nämä koulupäivät ovat laskettavissa jo kahden käden sormilla. Viimeinen harjoittelupaikkani on Hatanpään Attendo U3.

Mutta ei siitä sen enempää. Nämä viimeiset kaksi viikkoa ovat hiton kiireisiä ja stressaavia. Eilen maanantaina ja tänään meillä oli taitokokeet. Taitokokeiden pointti on näyttää koko luokan ja opettajien edessä, miten osaa jonkin tietyn asian. Meille jaettiin viime viikolla 16 keissiä, joista sitten hetki ennen omaa esitystä arvottiin juuri se, jonka itse joutuu esittämään. Keissejä oli insuliinikynällä pistämisen ohjaamisesta lonkkoproteesileikkauksessa olleen potilaan kääntämiseen terveelle kyljelle, eli laidasta laitaan. Itsehän jännitin tilannetta kovasti, mutta läpi meni että nassahti! Oma keissini kuului näin:

"Alma Ahonen (75v) on ollut umpisuolen leikkauksessa, josta on kulunut 6 h. Potilas ei ole vielä pystynyt virtsaamaan, vaikka hänellä on virtsaamisen tarve. Yrität eri hoitotyön keinoin saada virtsaamisen onnistumaan, mutta lopulta joudut kertakatetroimaan hänet. Potilas on levoton ja pelokas."

Muutama virhe eksyi väkisinkin mukaan, koska vihaan ryhmäpainetta yli kaiken. Kädet tärisivät ja sitä rataa. Läpi kuitenkin meni, mikä on pääasia. Oikeastaan katetrointitehtävä oli yksi helpoimmista, sillä viime kesänä Keuruun kotihoidossa sitä tuli oikeastaan katetroitua päivittäin. Tilanteessa, jossa sua tuijottaa 15 ihmistä ja oikein odottaa sun tekemiä virheitä, ei kuitenkaan tämä kokemus enää kamalasti auttanut...

Tänään piti palauttaa opinnäytetyö. Se on meillä ollut valmiina jo ainakin pari viikkoa, mitä nyt pikkuruisia kirjoitusvirheitä ja sen sellaista olemme sieltä vielä korjailleet. Teksti on ollut paketissa jo siis jonkun aikaa. Tänään kuitenkin vasta tulostimme lopullisen version korjauksineen ja palautimme ryhmänohjaajalle. Aivan. Mahtavaa. Ensi viikolla maanantai ja tiistai kuluvatkin näiden opinnäytetöidemme esityksiin. Opinnäytetyöseminaarin aloitamme minä ja S. Sekin on mahtavaa. Sitten se on alta pois nopeasti. PowerPoint -esityskin komeilee jo valmiina!

Torstaina on edessä ohjaustehtävä. Joiduimme etukäteen valitsemaan jonkin itselle tutun (syventävän tehtävän tiimoilta) ohjaustilanteen, josta kirjoitimme asiakasanalyysin ja torstaina sitten esitämme nämä ohjaustilanteet aivan kuin ne olisivat todellisia. Eli siis lisää näyttelemistä, "jee". Tämä on kuitenkin aika piece of cake, ainakin itselleni, joten siitä en kovasti ressaile.

Perjantaina on kuntoutumisen tukemisen koe. Iik, en ole lukenut vielä sanaakaan. Aiheina ovat ainakin AVH-potilaan kuntouttava hoito, selän sairaudet, hengitysteiden puhtaana pitäminen ja niin edelleen. Pitäisi varmaan aloittaa valmistautuminen. Opettaja kun on yhdenlainen profeetta ja perkeleen pikkutarkka. Ja tämän kaiken lisäksi tällä kyseisellä opettajalla tuntuu olevan jonkin sortin naamaraja. Itse en tosin tiedä omaa kohtaloani tämän suhteen. Kai mä olen ihan kiva opettajan mielestä, hihi! Lets hope.

No ensi viikolla sitten oppariesitysten jälkeen viimeisenä perjantaina ennen työharjoittelua on aivan tautinen sisätautikirurgian koe. Koealueenahan meillä tuossa kokeessa on kokonainen Sairaanhoito ja huolenpito -kirja, jossa sivuja 534 ja aiheina mm. perioperatiivinen hoitotyö, sydän- ja verisuonisairaudet, ruoansulatuselimistönsairaudet, psyykkiset sairaudet, syöpäsairaudet, gynekologiset sairaudet... tätä listaa voisi jatkaa ehkä loputtomiin. Luvassa siis melko massiivinen koe. Itkettää jo valmiiksi.

Joku ehkä muistaa mun surullisen kuuluisan syventävän tehtävän? No, nyt se on viimein valmis, oikein kunnon takapakin kautta. Minullahan siis oli jo lähes valmis syventävä tehtävä tuossa kuukausi sitten, sen kuin olisi vaan postittanut ryhmänohjaajalle. No. Siinähän kävi sitten niin, että koululla ollessamme tekemässä opparia S:n kanssa, mä onnistuin rikkomaan mun muistitikun. Tässä vaiheessa arvaattekin, etten ollut tätä tehtävää tallentanut minnekään muualle kuin juuri sille kyseiselle muistitikulle. Huoh. Arvatkaa ketuttiko. No kyllä. Minähän siis harrastan kirjoittamista ja tallennen aina kaikki tekstini vähintään kolmeen eri paikkaan, jos sattuisi käymään vahinko. Jokin käsittämätön voima oli kuitenkin sanonut minulle, ettei tätä tärkeää koulutehtävää tarvitsisi niin moneen paikkaan tallentaa. Joo, eipä. Kirjoitettuani uudestaan tämän ison tehtävän olen pitänyt huolen, että teksti on tallessa muuallakin kuin vain muistitikulla. Hyvät ihmiset, muistakaa siis aina ottaa varmuuskopiot!

Mutta mikä tärkeintä, mulla on kohta ihan oikea AMMATTI! Wau!

20. maaliskuuta 2011

Tarinoita valoista

Pyrähdimme perjantaina pitkästä aikaa tuon ukkelini kanssa kotimieheksi kotikonnuille. Vanhemmat lähtivät ajelemaan pariksi päiväksi kohti pohjoista, joten kotiin jäi hoitoa vaille kaksi kaviollista ja kissa. Niitä myö sitten siellä hoidettiin. Sekaan mahtui niin masennusta kuin iloakin, jopa karmivaa pelkoakin!

Mun on aivan pakko kertoa hassu tarina perjantain ja lauantain väliseltä yöltä. Heräsin 03:40 ja  vähän aikaa arvoin menenkö vessaan vai en. Hetken pyörittyäni nousin istumaan sängyn laidalle ja annoin jalkopäässä nukkuvalle kissalle muutaman silityksen, kun mun näkökenttään ilmestyi jotain kummallista keittiön ikkunasta (lainasimme siis vanhempieni sänkyä alakerrassa, jonka ovesta näkee suoraan keittiöön). Tallissa oli valo. Olin että wtf ja tyystin varma, että olin illalla sammuttanut nuo valot. Olin illalla ennen nukkumaanmenoa vielä katsellut tuosta samaisesta keittiön ikkunasta ulos pimeyteen ja olisin varmasti huomannut, jos tallissa olisi ollut valot päällä.

No, minähän tietenkin kuvittelin ensimmäisenä, että joko tallissa on ihan oikea rosmo tai sitten tallissa kummittelee. Kävin välillä vessassa ja tulin takaisin sängyn laidalle ihmettelemään tuota salaperäistä valoa. Lopulta mun oli pakko herättää Mikko ja pyytää tätä mukaani katsomaan, miksi tallissa on yhtäkkiä valo. Ei olisi tullut mieleenikään sillä hetkellä lähteä yksin toikkaroimaan ulos pimeään, jos kyseessä olisi ihan oikeasti ollut jonkun kutsumattoman vieraan rötös. Puhisten ja möristen Mikko nousi peiton alta ja me lähdettiin pukemaan jotain lämmintä päälle. Siinä pukiessamme mä kuitenkin vielä vilkaisin ikkunasta tallin suuntaan ja mitä minä näinkään? Ikkunaan varjostui hevosen pää! Naurahtaen totesin Mikolle, että tämä voi painua takaisin nukkumaan ja mä käyn viemässä karsinasta karanneen hevosen takaisin sinne minne se kuuluukin.

Tallin oven avatessani minua tuijotti pöhkön näköinen hevonen, joka oli parkkeerannut itsensä lajitoverinsa karsinan viereen ja seisoi siinä melko tyytyväisenä. Tyytyväisenä ehkä siksi, että oli siinä ajan kulukseen ahminut mahansa täyteen kauroja kaura-astiasta... no, minä avasin karsinan oven ja hevonen köpötteli mielissään takaisin omaan kotiinsa. Isäni oli unohtanut mainita niinkin oleellisen asian kuin että juuri tämän kyseisen hevosen ovi pitää pönkittää erillisellä laudanpätkällä, jotta ovi ei aukeaisi hevosen nojatessa isolla ahterillaan sitä vasten... loppuyön sitten pureskelin kynsiäni ja pelkäsin, että aamulla heppa on aivan ähkyissään syömistään kauroista. Mitään vakavaa ei kuitenkaan tästä episodista seurannut, mutta aamukauroja kyseinen heppa ei sinäaamuna saanut!

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä huvitusta loi niinkin jännä kapistus kuin lumiaura! Olimme juuri päässeet sellaiseen mukavaan todellisuuden ja unen rajamaalle, kun lumiaura jyrähti talon ohitse. Mikko ponkaisi istumaan ja ihmetteli kovaan ääneen, mikä se oli. Mä vastasin puoliunessa tälle, että ei hätää, se oli vain lumiaura. Mikko vastasi, että oli luullut vilkkuvia valoja tulenlieskoiksi ja säikähtänyt todenteolla talon olevan tulessa. Jatkoimme uniamme, mutta jostain kumman syystä mun oli vielä muutaman kerran noustava sängyn laidalle istumaan ja tarkistamaan, ettei talo todella ollut tulessa. Hassuja mielenhäiriöitä teettää tuommoinen uninen tulkinta ympärillä tapahtuvasta.

Muuten viikonloppu sujuikin rauhallisissa tunnelmissa, hiukan herkutellen ja siitä nyt jälkeenpäin huonoa omaatuntoa potien, mutta samalla myös hyötyliikkuen ja ihanista Koskenpään metsistä nauttien. Btw, vyötärö on taas vähentänyt senttejään, yhteensä menetettyjä senttejä on jo 4 ja puoli senttiä! Bileet!

Näin kauniilta näytti Koskenpään perukka perjantai-iltapäivällä. 

15. maaliskuuta 2011

Ehkä maailman paras perunavelli porkkanalla ja sipulilla!

Alkuviikon terveellinen ja "terveellinen" ruokavinkki!

Kasvissosekeitto alias perunavelli porkkanalla ja sipulilla
10 keskikokoista perunaa
1 suurehko porkkana
1 iso sipuli
1 prk Valion kolmen juuston ruokakermaa
mustapippuria
hyppysellinen timjamia

Uu, nami! Ei ehkä karppaajan unelma-annos perunan vuoksi, mutta meikäläiselle kelpaa oikein mainiosti. Kolmen juuston ruokakermassa on tosin 10% rasvaa ja siitä määrästä tyydyttyneitä perkeleesti (jopa 6%), mutta kerrankos sitä... herkuttelee. Tuo kolmen juuston kerma on muuten täydellistä myös perinteisen kinkkukiusauksen teossa. Suosittelen maistamaan!

Olen kai huiman kolmen viikon ruokapäiväkirjaviikon jälkeen luovuttanut. Ei se ollutkaan niin hauskaa kuin mä olin luullut. Tai oikeastaan se ei muuta ollutkaan kuin hauskaa. Ei vain jotenkin ollut aina innostusta alkaa muistelemaan edellisen päivän ruokailuja, jos niiden merkitseminen välittömästi ruokailun jälkeen oli unohtunut. Pahinta oli yrittää muistaa annosmääriä ja jotain satunnaisia välipaloja (joita en myönnä paljoakaan harrastavani!).

Kilot pysyvät kurissa, mutta eivät myöskään ole lähteneet karisemaan. Olen jo pitkään junnannut paikoillani.  Vähän siis harmittaa. Liikunta on ja pysyy, en enää osaa olla lähtemättä lenkille. Treeniohjelmakin on tiukentunut niin, että viikosta löytyy enää vain kaksi vapaapäivää. Reippaan kävely-/hölkkälenkin jälkeisenä päivänä on lihaskuntojumppa ja sitä seuraa vapaapäivä. Tällaisia kolmen päivän rykäisyjä olen siis suunnitellut elämääni. Lihaskuntojumpassa keskityn nuihin mun mahamakkaroihin, jotka eivät näytä kovinkaan pienentyneen aktiivisesta liikkumisesta huolimatta... liekö johtuu hitusen repsahtaneesti ruokavaliosta... mutta kevään ja auringon voimilla etiäpäin!

12. maaliskuuta 2011

Pointsit rohkeudesta!

Ja jälleen kerran on ihana iltalehti.fi -sivusto saanut meikäläisen pohtimaan tätä elämää. Vaikka mieli tekisi vähän tuumiskella ja vähän liioitellakin Japanin maanjäristyksen aiheuttamaa räjähdystä paikallisessa ydinvoimalassa ja tulevan maailmanlopun yhteyttä, pysyn kuitenkin muissa aiheissa. Missi-Anni on valmis kääntymään muslimiksi, kuuluu eräs otsikko IL:n sivustolla. Tässä tapauksessa kyseisen artikkelin henkilöillä ei ole mitään tekemistä niiden ajatusten kanssa, jotka pulpahtivat mieleen lukiessani juttua. Paitsi ehkä se, että tämä missi-Anni saa multa pointsit rohkeudesta, koska itse en ehkä muslimiksi kääntyisi... edes miehen vuoksi. 

Yleistetään vähän heti alkuun. Mitä teille tulee sanasta 'muslimi' ensimmäisenä mieleen? Itsellä ainakin pasahtaa sielun silmien eteen terroristit, ne "rättipäät" ja terrorismi yleensä. Kamalaa, eikö? Ihan oikeasti. Eihän se näin mene. Mä en ole kuitenkaan rasisti, päinvastoin. Mä olen suorastaan avoin kaikille erilaisille kulttuureille ja negatiivissävyiset kommentit jostain toisesta kansasta ja kulttuurista menevät oikeastaan ennakkoluulojen ja sellaisen ns. ymmärtämättömyyden piikkiin. Niitähän meillä on kaikilla, sitä ei kannata kieltää. Tässä kohtaa on siis hyvä muistaa, että muslimeja tässä maailmassa riittää joka lähtöön, eivätkä kaikki siis todellakaan ole sotahulluja terroristeja. Kourallinen muslimeista, nämä ns. äärimuslimit, ovat kuitenkin se joukkio, joka tuntuu pilaavan kaikkien muslimien maineen joka puolella tätä palloa. Ei kauhean reilua omia uskonnonmiehiä kohtaan, eh?

Pakko on kuitenkin myöntää, että hiljaiseloa elävänä kristittynä olisi kuitenkin suuri, ellei ylitsepääsemätön kynnys kääntyä muslimiksi. Jo pelkkänä ajatuksena. Mä tiedän tasan tarkkaan, että varmasti tuossa kyseisessä lehtijutussa ei ole kyse mistään äärimuslimipoikaystävästä, vaan nykymaailman ja naisen arvon tuntevasta länsimaalaistuneesta miehestä, jolla kuitenkin on perheessä ja itselläänkin tiettyjä, inhimillisiä islamilaisia piirteitä edelleen "käytössä". Tällaisia muslimeja on miljoonittain tässä maailmassa, niitä asuu joka nurkan takana eikä niitä tarvitse... no, pelätä. Eniten ajatuksessa kääntyä muslimiksi, suuren rakkaudenkin vuoksi, hirvittäisi kuitenkin ne kirjoittamattomat säännöt, jotka voisivat yhtäkkiä iskeä päin naamaa. Ne säännöt, jotka islamin uskossa ovat täysin normaalia käytäntöä, mutta kristinuskossa eläneelle jotain täysin käsittämätöntä. Nämäkin riippuvat kuitenkin niin siitä yhteisöstä, johon aiot itsesi sitoa: toisessa yhteisössä saat kuolemantuomion vilauttamalla nilkkasi vahingossa julkisella paikalla, toisessa yhteisössä sinulla on naisena jopa arvoa. Aivan niin kuin tässä tutussa kristinuskossammekin, muslimejakin on erilaisia. Ennakkoluulojen käskyttämänä mietin kuitenkin sitä, mitä muslimiperheestä ja sen ajatuksista kerrotaan ennen kääntymistä ja sitä virallista avioliittoa ja mitä paljastuu vasta sen jälkeen?

Mun on myönnettävä, että suurin osa tästä pelkän ajatuksen pelosta johtunee kaikesta siitä negatiivisesta tiedosta, jota mediassa ihmisille syötetään muslimimaista ja eräs kirja, jonka olen lukenut aiheeseen ja etenkin naisen asemaan liittyen. Muistaako joku jonkun posiitiivisen uutisen, joka koskee muslimeja? Jos muistaa, niin kertokaa toki minullekin. Toki ymmärrän, että uutisissa pääpaino on useimmiten niissä negatiivisissa asioissa, sehän se vasta ihmisen mielenkiinnon herättääkin, ja tosiasiahan on, että shit happens, koko ajan. Mutta minkälaisen mielikuvan se luo ihmisille tästä muslimimaailmasta? Kaikki muslimit ovat terroristeja ja janoavat vain tappamista? Niin. Kaikki muslimit kohtelevat naisiaan huonommin kuin orjia? Niin. Täällä ilmoittautuu yksi, jonka ennakkoluulot ovat kasvaneet pelkästään median vuoksi. 


Ja sitten on tämä yksi kirja. Prinsessa, joka kertoo saudiarabialaisesta prinsessasta tositapahtumiin perustuen (taisin siitä joskus täällä mainitakin). Kirja on kirjotettu 1993, joten siinä on parikymmentä vuotta vanhaa tietoa, mutta se on niin kamalaa ja raivoa pintaan nostavaa, että ihan tekee pahaa ajatella näin jälkeenpäinkin. Kirja on tarina siitä äärimmäisestä islaminuskosta, jota tässä maailmassa vaan voi olla, ja niistä äärimmäisistä koraanin tulkinnoista, joka tekee naisten asemasta sanoinkuvaamattoman järkyttävän. Jos edes mistään asemasta voi puhua... olisi mielenkiintoista lukea uudempi teos kyseisestä aiheesta, sillä on vain suuri kysymys, mitä saudinaisen elämä on tänään. Lukitaanko "suuren" häväistyksen tehnyt nainen edelleen pimeään koppiin loppuelämäkseen? Hukutetaanko teini-ikäinen tytär perheen uima-altaaseen "suuren häväistyksen" tehtyään koko suvun nähden? Sitä kirotaan koti-Suomen lakeja ja epäillään hyvinvointivaltio-termiä, kun asiat ihan oikeasti ovat päin helvettiä jossain päin maailmaa. 

Mutta pointsit edelleen missi-Annille! Tuohon ei ihan joka tyttö lähtisi! En minä ainakaan (valitettavasti?), vaikka tiedänkin, ettei kaikki mene aina niin kuin uutisissa.

P.S. Mielestäni maailma olisi parempi paikkaa elää, jos uskontoja ei olisi olemassa ollenkaan.

11. maaliskuuta 2011

Maalaistyttö, joka tahtoisi olla klassisen naisellinen keskellä kaupunkia!

Mulla ei ole oikeastaan koskaan ollut mitään tiettyä tyyliä pukeutua. Mä olen tällainen tavallinen. Joskus päälle sujahtaa tuulihousut ja huppari, toisinaan hame ja nätti neule. Joskus aikaisin aamulla meikkaaminen on vähintä mitä jaksan ajatella ja joskus en voi kuvitellakaan lähteväni ovesta ilman meikkiä. Mä olen tullut tulokseen, että mä olen ihan tavallinen nuori nainen (kai se 'tavallinenkin' voi omalta osaltaan olla tyylisuunta?), jonka sisällä taistelee päivittäin se maanläheinen maalaistyttö ja hiljalleen Tampereen hulinoissa kaupungistunut leidi.

Mä tykkään paljon erilaisista ja eri tyylisuuntia edustavista vaatteista. Vaatekaapista löytyy mm. musta goottirimpsuhame (jota tosin en ole käyttänyt pariin vuoteen) ja sen vierestä pehmeän ruskea, naisellinen vakosamettihame (jota en sitäkään ole käyttänyt ainakaan tänätalvena kertaakaan...). Tavallisia t-paitoja tönöttää "siistissä" pinossa niiden nättien, jollain lailla "tavallisesta" poikkeavien paitojen vieressä. Mä tykkään pukeutua nuorekkaasti, koska mä olen vielä nuori, mutta toisaalta kaikki ne Seppälän Link-merkkiset (?) paidat "lapsellisine" kuvineen eivät kamalasti houkuttele. Toisaalta sitten tykkäisin ihan mielettömästi pukeutua ns. klassisen naisellisesti, mutta pelkään näyttäväni ikäistäni vanhemmalta niissä. Olenhan vasta 23- en 32-vuotias. Haen kuitenkin jotain alla olevien kuvien tapaista tyyliä. Ellos.fi on mun suosikki.


Olen jotenkin herännyt tähän naisellisuuteeni vasta muutettuani Tampereelle, tarkalleen ottaen oikeastaan vasta viime syksynä. Johan oli siis aikakin. Yhtäkkiä aloin kiinnittämään huomiota erilaisiin asusteisiin kuten huiveihin ja koruihin. Rakastan koruja. Mikä olisi naisellisempaa kuin korut? Reiät korvissani toimittivat tyhjää monta vuotta; nyt en lähde ovesta ulos ilman korvakoruja (okei, joskus kiireessä ne unohtuvat). Tänäkeväänä, liekö johtunut kohonneesta itsetunnosta, olen alkanut myös meikata voimakkaammin. Ennen meikkasin lähes huomaamattomasti, rajaus yläluomelle ja ripsiin vähän väriä, mutta nyt olen taas löytänyt tieni luomivärien luokse. Ah, niitä kaikkia värejä! En mä mikään "meikkipelle" kuitenkaan ole,  jos sallinette hieman negatiivissävyisen ilmauksen tähän väliin, en halua enkä aio koskaan näyttää nukelta, mutta tietysti luomiväri voimistaa mitä tahansa meikkiä.

Viime aikoina olen alkanut ajatella yhä enemmän hiuksiani, kenkiä ja käsilaukkuja. Mä olen aikaisemmin pitänyt itseäni jotenkin omituisena naisena, koska en ole ollut yhtä innostunut kengistä ja käsilaukuista kuin ystäväni. No, en mä sitä nyt omituiseksi enää väittäisi, mutta tunnen nyt oloni vähän enemmän naissukupuolen edustajaksi, kun haaveilen miljoonista uusista kevätkengistä ja -laukuista.

Mä en kuitenkaan halua mitään ökyvaatteita. Naisellinen ja arvokkaan näköinen voi olla ilman merkkivaatteita ja -tavaroita. Mulle kelpaa kirppislöydöt. Mun pitäisi itseasiassa käydä useammin kirpputoreilla. Tänään kävin pitkästä aikaa Laukon torin Radiokirppiksellä ja tavaraa lähti kolmellakympillä mukaan. Kävellessäni märässä kaupungissa näiden ostosteni kanssa mä tunsin olevani jotenkin niin nainen. Mulla oli hame, pinkki villapipo, edellisessä päivityksessä esitelty kaulaliina ja muovikassi täynnä löytöjä. Kaiken kruunasi se sateinen Tampere siinä mun ympärillä. Mä niin rakastan vaan kävellä ydinkaupungin kaduilla. Vaikka mä rakastan niin paljon maaseudun hiljaisuutta ja koskematonta luontoa, Tampere on kuitenkin ihan vähän vienyt mun sydämen. Ja tietysti tunne naisellisuudesta, joka jostain käsittämättömästä syystä vain korostuu keskellä vilkkainta kaupunkia. Kertoisiko joku mulle mistä tämä johtuu?

10. maaliskuuta 2011

She builds quick machines



Riinan musiikkimaku laajenee jälleen. Velvet Revolver - She Builds Quick Machines. Kuulin eilen vahingossa. Tän tahdissa saa lenkkeilykin vähän asennetta!

Sain tänään myös valmiiksi hiihtolomalla aloittamani kaulaliinan. Siitä tuli hieno, paitsi se jäi hitusen liian lyhyeksi Minkäs teit, kun äitin pörrölangat loppuivat kesken. Että mulla ei sitten oikeesti ollut mitään tämän tähdellisempää asiaa tänään. Palataan loppuviikosta (?) sitten mielenkiintoisempien (??) aiheiden parissa!

7. maaliskuuta 2011

Morjens. Vauhdikas viikonloppu taas takasuunnassa, joten on taas aika koota viime viikon laihdutusprojektin risut ja ruusut. Niin, on se kai myönnettävä, että laihdutusprojektihan tää todella on. Naamioin sen vain elämäntaparemontiksi, koska siihen kuuluu myös sisäisesti fyysinen hyvä vointi.

Ruokapäiväkirjaa en ole jaksanut kirjoittaa menneeltä viikolta, viissiin kai laiskuuttani. Alkuviikko oli sähellystä ympäri huudeja, joten en kerennyt (tai näin ainakin itselleni kovasti uskottelen) listaa rustaamaan. Voin kuitenkin kertoa, että viikonloppua lukuunottamatta meni oikein hyvin. Ruokavalioon kuului litroittain vettä, hernekeittoa, pinaattilettuja ja yhtenä iltana tehtiin mielettömän makoisaa jauhelihamixiä (ohje tuossa alempana). Viikonloppuna ystäväpariskunta tuli käymään ja syötiin kunnon pastaa ja tuli taas livahdettua aamuyön tunteina Hesburgeriin ja sunnuntaina herkku-Hevaliin. Alkoholimäärätkin hujahtivat pilviin, joten ehkä ihan hyvä, ettei ruokapäiväkirja ole muistuttamassa tästä syntisestä viikonlopusta. Toisaalta se taas voisi tehdä hyvääkin: ainakin huonontaa omaatuntoa ja saada itsensä taas tälle viikolle kuriin herkkujen suhteen. 

Jauhelihamix
  • Lehtisalaattia oman maun mukaan vuoan pohjalle.
  • Tomaatti- ja sipulirenkaita oman maun mukaan salaatin päälle.
  • Sekoita kevyt kermaviili, kevyt majoneesi ja salsakastike keskenään, määrät voit valita edelleen aivan oman makusi mukaan. Levitä seos vuokaan tomaattien ja sipulien päälle.
  • Paista sika-nautajauhelihaa ja heitä sekaan papuja. Kaada kypsä jauheliha ja pavut vuokaan.
  • Murenna päälle mielesi mukaan nachoja
Nauti heti, kun jauheliha on vielä lämmintä tai pistä jääkaappiin jäähtymään, ihan miten ikinä tykkäät tämän tehdä. Alkuperäisohjeessa oli käytetty normaalirasvaisia tuotteita, mutta itse valitsin kevyempiä tuotteita ja tämäkin lienee sovellettavissa omien mieltymysten mukaan. Jauhelihamixiä voi syödä haarukalla suoraan lautaselta tai nachot voi jättää murentamatta ja sekoituksen voi syödä niiden ns. täytteenä.

Menneellä viikolla hölkkäsin ensimmäistä kertaa moneen viikkoon (tai kuukauteen). Osa lenkistä meni melkein heittämällä ja mä olin vaan onnellisen ihmeissäni: mun kunto on ihan selvästi kohonnut! Mä jaksoin hölkätä ja vielä suhteellisen pitkään. Hölkkäsin muutaman pätkän myös toisella lenkillä, mutta muuten olen tehnyt vaan sellaisia 45 minuutin reippaita kävelylenkkejä. Koska painon tippuminen on nyt kuitenkin pysähtynyt, päätin että tästä lähtien pidän viikossa vain kaksi lepopäivää. Tänään käytiin tunnin kävelylenkillä, kun viikonloppuna liikkuminen jäi siihen, että ajettiin bussilla Tampereen keskustaan ja takaisin (siis mikä liikkuminen?).

Tämän mun projektin aikana mä olen hieman oppinut olemaan katsomatta pelkästään vaa'an viisareita. Eihän vaaka sulle suoraan kerro, minkä kokoinen sä olet. Mä olen paljon tiiraillut itseäni peilin kautta ja tuskaillut, ettei tähän mennessä pudonneet kuusi kiloa näy yh.tään mis.sään. Viime viikon aikana mä kuitenkin yhtäkkiä huomasin, että mun vyötärö on oikeasti kaventunut. Mulla on vyötärö, mahtavaa! Tilasin myös H&M:ltä kokoa pienempiä vaatteita, joiden ajattelin olevan hyvä motivaattori laihtua enemmän kesään mennessä, mutta tajusin paketin saapuessa, että nämä vaatteet sujahtivat jo nyt mun päälleni eivätkä ne edes näyttäneet typeriltä! Vaikka tämä kaikki on jo nyt tosi vau, mulla on vielä matkaa jäljellä...

We heart it.
 Matkaa jäljellä mihin? Mä en ole asettanut itselleni mitään tavoitepainoa. Ehkä se olisi hyvä asettaa. Mutta entäs sitten, kun saavutettuani ihannepainoni, painoni tippuu entisestään? Tai mitä, jos se alkaa nousta taas? Pitkäaikaisen ja hitaan elämäntaparemontin tarkoituksenahan on osittain saada ihminen innostumaan liikkumisesta ja terveellisestä ruoasta koko loppuelämäkseen. Liikkuminen on nyt jo osa mun arkea ja mitä enemmän mä syön terveellisesti, sitä vähemmän mä kaipaan herkkuja. Olen kuitenkin miettinyt, että ihannepainon ylläpitäminen on varmaan miljoona kertaa vaikeampaa kuin itse laihduttaminen. Pitää olla niin tarkka, että kuluttaa juuri sen kuin on ahminutkin, ei enempää eikä vähempää. Toisaalta, jos elämäntaparemontti on onnistunut; lasket liikkumisen jo harrastuksiisi ja sanot rakastavasi terveellistä ruokaa, eikö se surullisen kuuluisa jojo-laihduttaminen ole muisto vain? Laihduttaminen ei mielestäni siis tarvitse mitään ihmedieettejä eikä laihduttamisessa pitäisi oikeastaan olla tästä edes kysymys. Laihduttaminen on ennen kaikkea elämäntapamuutos.

3. maaliskuuta 2011

Amateur decor, bloggailuun hurahtanut

Mulla on uusi blogi. Mä ajattelin, että pitävätkö ihmiset mua täysin typeränä ja blogeihin hurahtaneena, jos mä tämän uuden blogin julkaisen. Sitten mä tajusin, että mähän olen juuri sellainen, ainakin blogeihin hurahtanut, luen sen jopa harrastuksiini. 

Mä pohdin pitkään, minkälaisen blogin mä haluaisin. Sen piti liittyä jotenkin muhun ja siihen mitä mä tykkään tehdä (Luovan aitan lisäksi) Aluksi ajattelin kädentaito-blogia (askartelua, piirtämistä, kutomista jne), mutta koska nämä harrastukset lukeutuvat minulla niihin, jotka saattavat unohtua viikoiksi, jopa kuukausiksi, niin tulin tulokseen ettei sen tyylisellä blogilla olisi tulevaisuutta. Sitten mä tajusin, mikä on lähellä mun sydäntä ja mistä jopa jokunen lukijakin voisi kiinnostua. Sisustaminen ja oma koti. Vastoin mun kuvablogivastaisuutta minulla on nyt blogi, jossa pääpaino on kuvissa, jotka liittyvät mun kotiin ja sisustamiseen. Niin kuin blogin nimikin sen kertoo, kyseessä ei ole ammattisisustaja, vaan puhdas amatööri, joka sisustaa mielensä mukaan. Lisäksi blogi on kirjoitettu Lontoon kielellä, joten pyydän anteeksi kaikkia niitä virheitä, joita teksti sisältää. 

Käykääpä vilkaisemassa Amateur decor-blogia.

1. maaliskuuta 2011

Iines, not

Hiihtoloma rullailee mukavasti eteenpäin. Olin muutaman yön kotikonnuilla käymässä, kun piti viimein hankkiutua eroon äitin minulle syntymäpäivälahjaksi marraskuussa hankkimasta kasvohoito-lahjakortista. Siinä samalla tuli sitten aloitettua uuden kaulaliinan kutominen ja hiihdettyä veljenpojan kanssa kimaltelevilla hangilla. Iltaisin tartuin vanhojen Aku Ankka-sarjakuvien pinoon ja lueskelin itseni uneen. 

Asiani koskeekin juuri Aku Ankkaa tänään. Aku Ankat (kavereiden kesken Akkarit) ovat aina silloin tällöin mukavaa ajanvietettä, etenkin ne parikymmentä vuotta vanhat, joita kotoa löytyy melkoinen läjä ja joita ei ole tullut luettua vuosiin. Raapaisin siis iltamyöhällä käteeni satunnaisen määrän näitä sarjakuvia ja aloin innoissani  lukea niitä, mutta sen sijaan että olisin ollut äärimmäisen huvittunut Akun kommelluksista, mua alkoikin ärsyttää kamalasti. 

Aku Ankka on todella surullinen sarjakuvahahmo. Hän on verrattavissa vähän Salattujen Elämien Ismo Laitelaan: kaikki menee aina päin peetä. Niin kuin olen Ismon kohdalla monesti miettinyt ja toivonut, olen myös halunnut Akun edes joskus pärjäävän elämässään, joka tuntuu olevan täynnä vastoinkäymisiä. Toki olen mielissäni törmännyt niihinkin sarjakuviin, joissa on ihan oikeasti onnellinen loppu, mutta suurin osahan näistä Akun tarinoista päättyy kiivaaseen takaa-ajoon, jossa Aku on se pakeneva osapuoli. Voi, miksi Akulle aina käy niin? Miksi sarjakuvien tekijät haluavat jatkuvasti Akulle kaikkea pahaa?
Kuva täältä.
Enemmän kuin Akun epäonni minua häiritsee kuitenkin Akun so called tyttöystävä Iines. Jos Iines olisi oikea hahmo oikeassa elämässä, en varmaankaan tulisi tämän kanssa yhtään toimeen. En ainakaan voisi pitää naamaani ummessa, kun Iines näyttäisi todellisen luonteensa. Iines on ehkä sarjakuvamaailman (vaikka en sarjakuvia paljon seuraakaan) kaksinaamaisin, pinnallisin ja tekopyhin hahmo. Oikeasti. Mietitäänpä vaikka niitä sarjakuvia, joissa Aku ja serkkunsa Hannu Hanhi taistelevat Iineksen huomiosta kynsin ja hampain. Kun Aku, ylläripylläri, epäonnistuu, Iines hakeutuu välittömästi Hannun kainaloon ja lähtee tämän kanssa romanttiselle illalliselle tai veneajelulle. Aku jää nuolemaan näppejään. Vain pinnallinen ja kaksinaamainen tyttöystävä toimii näin! Entäs tekopyhä Iines? Tämä minua ärsyttää ehkä kaikista eniten. Jos Iines näkee Akun edes puhuvan toisen naisen kanssa, alkaa käsilaukku heilua ja Aku on hakattu teho-osastokuntoon. Aku ei siis saisi edes vilkaista toisia naisia, mutta Iines saa lähteä tuosta noin vaan Hannu Hanhen matkaan? WTF? Uskomaton nainen, ei voi muuta sanoa!
---------------------------------------
Ruokapäiväkirja viikolta kolme.

21.02.11 maanantai
klo 9:00 täysjyvämuroja ja rasvatonta maitoa, 0,5l vettä
klo 10:30 suklaapatukka
klo 12:00 1 peruna, 3 jauhelihakepakkoa, tomaatti-chili-kastiketta, salaattia ja kurkkusiivuja, epämääräistä salaatinkastiketta, 2dl rasvatonta maitoa, 2dl vettä
klo 12:15 kolme palaa suklaata
klo 16:00 2 ruisleipää (juusto, kalkkunaleikkele), banaani ja 0,5l vettä
klo 19:30 salamipitsa ja 3dl rasvatonta maitoa, muutamia viinirypäleitä

22.02.11 tiistai
klo 7:00 rasvatonta jogurttia, banaani ja 0,5dl vettä
klo 10:00 sämpylä: juusto, salaatti, tomaatti, kurkku, paprika
klo 12:00 1 peruna, sianlihakastiketta vähän, vähän salaattia ja kurkkusiivuja, salaatinkastiketta, jotain pakastehedelmäpaloja (?), ruisleipä, 2dl rasvatonta maitoa, 2dl vettä
klo 14:00 suklaapatukka
klo 17:00 täysjyväspagettia, jauhelihakastiketta, 2 ruisleipää (juusto, kalkkunaleikkele, tomaatti), 4dl rasvatonta maitoa
klo 19:30 3 vesimelonisiivua, omena, kourallinen viinirypäleitä, 4 juustosiivua, 3dl vettä

23.02.11 keskiviikko
klo 7:00 täysjyvämuroja ja rasvatonta maitoa, rasvatonta jogurttia, banaani ja 0,5dl vettä
klo 12:30 pinaattiakeittoa, kananmuna, mansikkakiisseliä, 2dl rasvatonta maitoa, 2dl vettä
klo 13:30 suklaapatukka
klo 16:00 kinkkukiusausta (kinkkusuikaleet, perunasipulisek., Flora Kevytruoka, kolmen juuston kerma), ruisleipä (juusto, kalkkunaleikkele, kurkkua), 2dl rasvatonta maitoa, 3dl vettä
klo 20:00 2 lämmintä ruisleipää (ketsuppi, kalkkunaa, juustoa, mustapippuria), 3dl rasvatonta maitoa, kurkku-viinirypäle-feta-salaattia ja 4dl vettä

24.02.11 torstai
klo 8:00 rasvatonta jogurttia, omena ja 3dl vettä
klo 10:30 sämpylä, jossa kinkkua, tomaattia, kurkkua, paprikaa, salaattia
klo 11:00 1/3 karkkipussi
klo 11:45 3 kalapuikkoa, vähän kinkkupastaa, vähän salaattia ja salaatinkastiketta, vaalealeipä ja munavoita, 2dl rasvatonta maitoa, 2dl vettä
klo 17:00 kinkkukiusausta ja ketsuppia, ruisleipä (juusto, kalkkuna), 3dl rasvatonta maitoa, 3dl vettä, banaani
klo 20:00 Mustikkavispipuuroa (täysjyvä mannaryynejä, mustikoita, sokeria)

25.02.11 perjantai
klo 9:00 rasvatonta jogurttia, banaani ja 0,5dl vettä
klo 11:00 BigMac-ateria (hampurilainen, ranskalaiset, cokis)
klo 18:00 mustikkavispipuuroa, ruisleipä (juusto, kevyt lauantaimakkarasiivu)
klo 19:30 -> sipsejä, karkkia, muutama pitsapala, 0,7l valkoviinipullo, kolme 0,33l siideriä, Kasipalloshotti, muutama lonkero, vettä
klo 2:30 kaksi kylmää lihapullaa

26.02.11 lauantai
klo 6:00 lihapulla
klo 9:30 banaani, ruisleipä (juusto, kevyt lauantai), 2dl rasvatonta maitoa, vettä
klo 13:00 täysjyvänuudeleita, 5 lihapullaa, 3dl rasvatonta maitoa
klo 16:00 Subway-patonki (kanateriyakia, salaatti, tomaatti, kurkku, sipuli, paprika, juusto, southwest-kastike), 0,5l vettä, 2dl rasvatonta maitoa
klo 19:30 kourallinen viinirypäleitä, rasvatonta jogurttia, 2 lämmintä ruisleipää (lihapullaa, ketsuppi, juusto, mustapippuri), 3dl vettä

27.02.11 sunnuntai
klo 9:30 omena ja 0,5dl vettä
klo 11:00 rasvatonta jogurttia ja 2dl vettä
klo 11:30 kanaa, täysjyvä makaronia ja currykastiketta, 2 ruisleipää (juusto, kevyt lauantai, tomaattia), 2dl rasvatonta maitoa
klo 16:00 perunamuusia, salaattia (salaatinlehtiä, tomaattia, kurkku, purjoa, fetaa), ruisleipä (juustoa, kinkkua), 2dl rasvatonta maitoa, suklaavanukas
klo 20:00 3 jauhelihapasteijaa, 2dl rasvatonta maitoa, banaani