29. helmikuuta 2012

Ravintola-addiktio?

Jälleen kerran mun on pakko ylistää lenkkeilyn ja raittiin ilman jumalaista vaikutusta ihmismieleen!

Olin aivan tuskissani tuossa tunti sitten. Mua harmitti, etten mä suunnitelmistani huolimatta ollut heti työpäivän päätyttyä lähtenyt bodypumppiin (vaikka huomenna se on kuitenkin ohjelmistossa kera shäbämmin) ja sitten se tietysti jäi kokonaan, kun laiskuus voitti ja päiväunillekin taisin vajota hetkellisesti. No, olo oli hervoton ja vaikea. Oli tylsää ja pökkelöinen olo pienistä päivätirsoista. Mun alkoi suunnattomasti tehdä mieli ruokaa. Roskaruokaa. Rasvaista roskaruokaa. Hookin Mexican-ateriaa.

Vaikeroin hetken sohvalla ja yritin kerjätä keittiössä tietokonetta selaavan avopuoliskoni huomiota. Ensin mun teki ihan hirveästi mieli lähteä ihan vain shoppailemaan, tai muuten vaan johonkin. Ahdisti möllöttää vaan siinä sohvalla. Sitten sielun silmieni eteen muodostui utuinen kuva Mexican-lautasesta (joka siis on fingerfoodin ja roskaruoan aatelia!) ja aloin maanitella avopuoliskoa lähtemään kanssani syömään. Avopuolisko ei innostunut ja vakuutti mulle kerran jos toisenkin, että sehän on niin epäterveellistä... ajatus ei yhtään ainakaan helpottanut mun ahdistusta, kun olo alkoi käydä jo sietämättömäksi.

konebox.fi (sieltä kyseinen peli myös tilattu)
Lopulta avopuolisko totesi luovuttaneena, että no pitäskö nyt sitten mennä. Tässä kohtaa jopa osittainen myönteinen vastaus ahdisti mua, joten The Hook jäi tänäiltana kokematta. Sen sijaan mä taistelin itseni ylös sohvalta, puin niskaan lenkkivermeet ja painuin uuden mp3-soittimeni kanssa pihalle. Vaivainen 25 minuuttia mukavassa lopputalven illassa teki ihmeitä. Ahdistus hävisi, Hook-himo hellitti ja menevä musiikki korvilla sekä raitis ilma keuhkoissa saivat olon kevyeksi ja seesteiseksi.

Väittämä siitä, mitä enemmän herkkuja ihminen syö, sitä enemmän hän niitä himoitsee, pitää kyllä mielestäni paikkansa paremmin kuin hyvin. Kävimme avopuoliskon kanssa toissa viikolla ravintolassa sekä myöskin viime viikolla (vuosipäivän kunniaksi, oikeastaan molemmilla kerroilla...). Nyt mä olen huomannut, että aina kun maha alkaa osoittaa nälän tunnetta, mä haaveilen ensimmäisenä ravintolaruoasta. Mä himoitsen ravintolaruokaa, aivan järkyttävästi! Väittämä siis ei koske pelkästään herkkuja, vaan myös ravintola-addiktiota (vaikka laskenkin ravintolaruokailun herkutteluksi).

Tänään mua oikeastaan ahdisti ehkä eniten juuri se, että mulla oli taas mielessä ravintola ja epäterveellinen ruoka. Himo oli niin järkyttävä, etten mä oikeastaan osaa sanoin sitä kuvaillakaan. Hetken aikaa mulle olisi voinut vain sormia napsauttaa ja mä olisin kaartanut välittömästi ravintolan pihaan ja ottanut talon herkullisimmin annoksen. Luojan kiitos, himo alkoi sitten hellittää ja ärsyttää mua sen verran, että mä pystyin hillitsemään itseni.

Ja kiitos raittiin ilman ja liikunnan. Säästyin rasvavarastojeni kerryttämiseltä ja sain tilalle hitusen terveellisyyttä.

28. helmikuuta 2012

Mielenkiintoinen artikkeli Tervepotilas-lehdessä

Lueskelin työmaalla tänään mielenkiintoisen artikkelin Tervepotilas-lehdestä (3-4/2012). Koska itse joskus syksyllä kokeilin vähähiilihydraattista ruokavaliota ja sittemmin luovuin siitä, koska tunsin uskovani enemmän monipuoliseen, kuitupitoiseen ja sydänystävälliseen ruokavalioon (en nyt tarkoita, etteikö vhh-ruokavalio olisi sydänystävällinen, mutta hyvät hiilarit ne vaan nousevat esiin, kun puhutaan sydänystävällisestä ruokavaliosta), kiinnostuin kovasti eräästä lehden artikkelista liittyen juuri viljoihin.


Artikkelissa Viljat kuuluvat monipuoliseen ruokavalioon oli paljon melko mielenkiintoisia juttuja, joita ajattelin nyt hieman jakaa. Alla olevat faktat on napattu kyseisestä artikkelista, mutta niiden julkituomiseen olen käyttänyt omaa luovuuttani.

Artikkelin alussa hiilihydraatit jaetaan tärkkelykseen ja kuituun. Tärkkelys imeytyy nopeasti ohutsuolesta verenkiertoon, kun taas kuitu imeytyy hitaasti paksusuolesta. Tästä siis kaikin maalaisjärjin voimin idea nopeista ja hitaista hiilareista. Nopeat hiilarit ovat niitä huonoja, sillä vaikka verensokeri nousee nopeasti, tulee se myös yhtä nopeasti alas. Tämä puolestaan aiheuttaa keholle stressireaktion ja uuvuttavan olon. Kyseessä on siis se karppaajien juttu: sokerit ja etenkin valkoiset viljatuotteet, joissa on pelkästään tätä tärkkelystä, ovat niitä huonoja hiilareita, jotka aiheuttavat tätä verensokerin heilahtelua ylös ja alas (artikkelissa puhuu terveystieteiden maisteri, ravitsemusterapeutti ja tutkija Jenni Lappi) ja joita tulisi välttää.

Sen sijaan ne hitaat hiilarit, kuitupitoiset hiilarit, nostavat verensokeria hitaasti ja ylläpitävät sitä hyvällä tasolla pidempään (tässä yksi arvokas syy, miksi diabeetikoille suositellaan hitaita hiilareita). Tällöin voidaan välttää esimerkiksi yhtäkkinen uupumuksen tunne. Täysjyvävilja on oiva esimerkki kuitupitoisesta hiilarista.

Itseäni yllätti, että imeytymiseen (josta koko hiilarihommassa on siis kyse) vaikuttaa myös tuotteen rakenne! Artikkelissa annetaan esimerkkinä tiivisrakenteinen PASTA, jonka imeytyminen ja pilkkoutuminen on hidasta juurikin sen tiiviin rakenteen vuoksi, VAIKKA pasta olisikin vitivalkoista. Toisaalta kannattaa muistaa myös tarpeellinen kuidun saanti, jolloin täysjyväviljat ovat parempi vaihtoehto. Täysjyväviljat ovat myös tärkeitä B- ja E-vitamiinien, raudan, magnesiumin ja seleenin lähteitä. Artikkelissa melkein painotetaan, ettei niitä kannata jättää ruokavaliosta pois.

Kuiduissa on kuitenkin myös eroja. Ne jaetaan liukoisiin ja liukenemattomiin kuituihin.

Liukoiset kuidut muodostavat ohutsuoleen jonkinmoisen rakenteen, joka hidastaa hiilarien imeytymistä. Ohrassa ja kaurassa on suurimmaksi osaksi tätä liukoista kuitua, joten niiden syöminen siis tasapainottaa verensokerin heilahteluja ruokailun jälkeen. Rukiissa on sekä liukenemattomia että liukoisia kuituja ja vehnässä pelkästään liukenemattomia kuituja. Verensokerin puolesta liputetaan siis kauralle, mutta toisaalta rukiin ja vehnän liukenemattomat kuidut ovat tärkeää kasvualustaa paksusuolen hyvisbakteereille.
Kaurapelto

Lopuksi vielä suora lainaus otsikon Vatsa pysyy kunnossa-otsikon alta.

"Kuitu on tärkeää myös vatsalle. Mutta mistä johtuu, että moni on huomannut leivän poisjätön jälkeen vatsavaivojen hellittäneen?

Yleensä leivän poisjättäminen meillä Suomessa tarkoittaa nimenomaan ruis- ja vehnäleivän syönnin lopettamista. 




Juuri rukiissa ja vehnässä on fruktaania, erästä lyhytketjuista hiilihydraattia, joka ei imeydy ohutsuolesta, vaan kulkeutuu paksusuoleen. Paksusuolen bakteerit pilkkovat kyseisen kuidun nopeasti, jolloin suoleen syntyy nopeasti kaasua ja muita aineenvaihduntatuotteita.

Joillakin henkilöillä on ärtyvän suolen oireyhtymä, ja heillä fruktaanin saannin vähentyminen voi auttaa vatsavaivoihin.
...
Parhaillaan tehdään tutkimusta myös niin sanotusta gluteenisensitiivisyydestä. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen saattaa saada viljoista epämääräisiä vatsaoireita, mutta kyse ei aina ole keliakiasta.

Terveen ihmisen kannattaa suosia monipuolisesti eri viljatyyppejä. Se paljonko ja mitä syö, riippuu myös ihmisen energian tarpeesta."

--
Ihan jotenkin mielestäni... asiaa.



21. helmikuuta 2012

Jumissako olen tässä elämässä? En sittenkään!

Everybody is getting married or pregnant ... I'm just getting drunk.

Niinpä. Johan tässä on kuitenkin saavutettu aikuisuus, tai ainakin jonkinlainen esiaste siitä. Joskus olen tainnut mainita, että ei lapsia tai avioelämää ennen kuin toimeentulo on turvattu! Pidän tätä edelleen ihan hyvänä periaatteena, sillä lapset ja unelmoimani mahtihäät (heh) eivät tule halvaksi ja omasta mielestäni sekä yhteiskunnan painostuksesta tuilla eläminen opiskelun ulkopuolella on jotenkin... saamatonta. No, nyt mä olen jo ammatin haalinut takataskuun, joten...?

Mä olen täysin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä enkä mä lähtisi muuttamaan siitä mitään. Pakko kuitenkin myöntää, että välillä tulee jollain tavalla ontto olo, kun seurailee saman ikäisten, nuorempien tai vanhempien kavereiden ja ystävien "eteenpäin kulkemista". Tekisi itsekin mieli ajoittain "edetä" tässä elämässä ja mennä mahtaillen (heh) naimisiin, puhumattakaan, että hankkisi vähän perheenlisäystä. Joskus jopa kaiholla kaipaan tällaista elämää. Sitten palaan kuitenkin todellisuuteen ja siihen, mihin mä oikeasti olen valmis.

Mä en ole valmis äidiksi, en vielä. Sanotaan kuitenkin näin, että jos vaikka vahinko sattuisi tapahtumaan, mulla ei olisi kanttia lähteä polkemaan kohti aborttiklinikkaa, vaikka en aborttia vastustakaan. Mielestäni jokaisella naisella on ensisijainen oikeus päättää omasta vartalostaan ja elämästään. No, back to business. Mä varmasti jossain määrin ahdistuisin, jos joutuisin tässä vaiheessa elämää suunnittelemaan elämääni niin pilkun tarkasti, jopa rajoittamaan sitä, ihan vain siksi, että mulla olisi pieni ja viaton ihminen, joka on sataprosenttisen riippuvainen musta. Hyvästi spontaanit menemiset ja tulemiset, baarireissut, matkustaminen... tässä kohtaa nousee esiin taas se omituista oloa kasvattava kysymys: kasvanko mä koskaan aikuiseksi? Milloin mä oikein "rauhotun"? Johan tässä alkaa se legendaarinen biologinen kello tikittää... no, liioittelinpa hieman.

Vaikka nämä oman elämäni realiteetit ovat vahvasti mun mielessä ja mä luotan niihin, tuntuu silti hieman surulliselta katsella niitä muita nuoria aikuisia, joilla on vihkisormus sormessa ja perhettä vaikka muille jakaa. Toisaalta, ilman näitä todisteita, mä en vieläkään varmasti tunnustaisi olevani jo aikuinen. Olla aikuinen. Hurjaa.

No, naimisiin meneminen ja lapset ovat things to do before I die-listallani, mutta vasta hamassa tulevaisuudessa, ahdistuisin mä vaikka sitten kuinka paljon toisten ihmisten vauvoista ja häistä. Sen sijaan ajattelin palata aiheeseen, joka tänään on myös aiheuttanut keskustelua surullisen kuuluisalla keskustelufoorumilla hevostalli.netissä. Ylempänä mainitsin, miten pienet vauvat rajoittavat elämää mm. matkustamisen osalta. Moni ei tätä allekirjoita itseni tapaan ja kuohuttaakin hieman tunteita erinäisillä suunnilla.

Tämähän riippuu aivan siitä, minne sen vauvan kanssa matkustaa. Kanariansaarille on varmasti miljoona kertaa "helpompaa" matkustaa kuin vaikka jonnekin Afrikan sysiviidakkoon.

Okei, mun henkilökohtainen mielipide on, johtuen kenties siitä, etten mä ole sitä äitiyden iloa ja vastuuntuntoa vielä itse kokenut, että lasten kanssa matkustaessa ei itse pysty kokemaan sitä kaikkea, mikä kohteessa on mahdollista kokea. Aina pitää ottaa huomioon ne lapset. Hetkeäkään ei kykene rentoutumaan ja keskittymään niihin omiin mielenkiinnon kohteisiin, jos vahdittavana on liuta lapsia, jotka on mahdollista hävittää miljoonakaupunkien vilinään.

Tämäkin riippuu monen ihmisen kohdalla matkustustyylistä. Itselläni on haaveissa matkustaa maailman ympäri, reppureissata, karttaa turistirysät kaukaa ja tutustua paikalliseen kulttuuriin. Jos perhe on matkustanut viisikymmentäkolme kertaa elämässään Kanariansaarille, ei varmasti ole vaikeuksia ottaa mukaan myös niitä perheen pienimpiä. Siinä kohtaa kyseiset saaret ovat varmasti jo läpikoluttuja, joten aikaa uuden ihmettelemiseltä jää lapsien tarkkailuun. Entäs minä, joka haluan matkustaa sinne ja yhtäkkiä tonne, mahdollisesti ilman minkäänlaisia mukavuuksia, joita löytyy turistikohteista? Tässä maailmassa on miljoona eri kohdetta, jotka haluan kokea kaikessa rauhassa, itsekeskeisesti asiaan paneutuen ja tässä yksi syy, miksi en ole valmis vielä perustamaan perhettä.

Herranjumala, jos mun pitäisi ottaa joku vauva mukaan Nepaliin! Rinta kaarella ja itsevarmana omasta näkemyksestäni uskallan myöntää teille kaikille, että matkasta ei tulisi läheskään niin mahtava kuin ilman vauvaa. Kenties äitinä ajattelisin toisin. Kenties.

16. helmikuuta 2012

Akkavaltaisella alalla

Eilen oli erittäin hyvä päivä (vaikka Rammsteinin Hartwall Areenan valloitus jäikin tältä vuodelta näkemättä). Eilinen oli oikeastaan lähes täydellinen päivä. Tässäpä vasta pohjustus tämän päivän blogikirjoitukselle.

Yleensähän sanotaan, että työpäivään, fiilikseen ja työmotivaatioon vaikuttaa ihan kamalan hirviästi sun työkaverit. No, allekirjoitan kyllä tämän. Mä olen kuitenkin sellainen ihminen, joka haluaa tulla toimeen ihan kaikkien kanssa, vaikka se naamataulu tai toisen ajatusmaailma ei ihan oman kanssa kohtaisikaan samalla tasolla. Tähänhän oikeastaan kaikki varmasti pyrkii. Kuka nyt tarkoituksella kuluttaisi energiaansa esim. juuri työpaikalla turhanpäiväiseen kiukutteluun ja vittuiluun (okei, näitäkin on, mutta jätetään ne aivan omaan arvoonsa)?
hs.fi
Mä olen työskennellyt samassa työpaikassa nyt abouttiarallaa yhdeksän kuukautta ja työkaverit ovat käyneet tässä ajassa tutuksi erilaisine luonteineen, työtapoineen ja -moraalineen. No, akkavaltaisella alalla kun ollaan, työyhteisö ei vaan voi säästyä "kissatappeluilta", selän takana juoruamisesta ja toisen arvostelusta.

Mä luulin ennen, että tällainen perinteinen akkavaltaisen alan käyttäytyminen olisi mulle liikaa: etten mä kestäisi ajatustakaan siitä, että joku juuri mulle hymyillyt kollega olisi heti kulman takana päivittelemässä mun asioita jonkun toisen kanssa. Ennen se olisi ehkä vaikuttanutkin. Monesti blogissa mainitsemani kohonnut itsetuntoni ei kuitenkaan anna mun murehtia tällaisia asioita. Mä olen oikeastaan aika hämmästynyt, miten mä kykenen muuttamaan tämän työpaikalla satunnaisesti pyörivän negatiivisen energian yksinkertaiseen ja positiiviseen ajatukseen siitä, että mä olen siellä tekemässä vain työtäni, en juoruamassa - ja ettei mua kiinnosta muidenkaan juoruaminen.

No, en mä ole kuullut koskaan, että musta puhuttaisiin pahaa tai leviteltäisiin jotain käsittämättömiä tarinoita pitkin Koukkuniemeä, mutta tiedän kuitenkin, etten varmasti ole siltä säästynytkään. Mutta so fucking what. Siinäpähän puhuvat, jos eivät muuta puhuttavaa keksi. Mua ei oikeastaan jaksa edes kiinnostaa, ketkä musta mahdollisesti jotain joskus juoruavat... okei, kunhan eivät ole niitä mulle läheisimpiä, en mäkään ihan tunteeton kuitenkaan ole.

Eilinen työpäivä oli mainio esimerkki siitä, ettei mua kiinnosta, ketkä mun kanssa tekee töitä, kunhan niitä töitä vaan tehdään. Mä olen huomannut, että kun töissä lopettaa juurikin sen turhan murehtimisen, keskittyy siihen olennaiseen eikä keksi kaikesta kaikkea valittamista, työt sujuvat paljon päheemmin.

Eilen homma sujui, ja jossain vaiheessa mä huomasin sen johtuvan vain ja ainoastaan siitä, että mulla oli läpi kahdeksan tuntisen työpäivän lähes seesteinen olotila. Mua ei harmittanut asiat, jotka mua usein työpaikalla harmittavat (ruksi seinään!). Ja kas! Työ oli heti paljon tehokkaampaa ja sieltä seasta löytyi se välillä kadoksiin joutuva kipinä, miksi mä alunperin olen hoitoalalle lähtenyt!

Rohkenisin väittää, että jos kaikki Suomen hoitoalan työntekijät löytäisivät tällaisen tavan työskennellä, hoitajien mainekin tässä maassa voisi nousta aivan uusiin sfääreihin...

12. helmikuuta 2012

Valokuvaushaaste

En ole pitkään aikaan tuntenut itseäni inspiroituneeksi, etenkään valokuvauksen saralla. Ajatuksen seuraavaan sain eräästä seuraamastani blogista ja otin vapauden hieman lainata hauskaa ideaa tänne omaan bloggeroiseeni. Kyseessä on siis valokuvaushaaste ja toivon, että te rakkaat lukijani osallistuisitte aktiivisesti tähän mun luovuuden etsintääni.

Toivoisin siis teiltä lukijoiltani ideoita, miten voisin päräyttää valokuvausluovuuteni käyntiin. Ehdottakaa aihetta, minä toteutan ja yritän olla samalla myös hieman luova. Sanotaan vaikka pari aihetta per lukija, niin johan olisi mukavaa! Pari viikkoa annan teille armonaikaa keksiä järisyttäviä aiheita. Tänäaikana kommenttiboksiin ilmestyneitä aiheita alan purkaa siis 26. helmikuuta.


Tänkkeduu vaan jo etukäteen! :)

10. helmikuuta 2012

Kehonkoostumukseni

Eilen mulla oli vihdoin ja viimein tilaisuus kehonkoostumusmittaukseen! Menin eilen normaaliin tapaan GoGo:lle shäbämmiin ja bodypumppiin, kun siellä olikin joukko ihmisiä ja kehonkoostumuksen mittauslaite (?). Olin tietysti ensimmäisenä innokkaana jonossa, vaikka tulokset etukäteen vähän pelottikin. No, painossa ja BMI:ssä ei mitään uutta mulle ollutkaan. Sen sijaan mua kiinnosti kovasti rasvaprosenttini.


No, sehän oli huono. Itse asiassa se oli erittäin huono. 39,5%, kun meikäläisen ikäisellä normaalilukemat kuuluisi olla n. 21%-32% (taulukko - tohtori.fi). Toisaalta, ihanaa etten koskaan saa tietää, mitä se on ollut esim. vuosi sitten. Varmaan jotain aika järkyttävää.

Sinänsä tuo jättisuuri lukema ei jäänyt mua oikeastaan haittaamaan, koska rasvaprosentin ohella mittauslaite mittasi myös sisäelinten ympärillä lilluvan rasvan määrän, eli viskeraalisen rasvan. Sain tuloksen 5, joka sijoittuu normaalilukemien (1-9) sisäpuolelle. Yli 9 tarkoittaa korkeaa eli huonoa tulosta.

Viskeraalisen rasvan määrä on se kaikista tärkein ja oleellisin mittaustulos tässä yhteydessä, sillä korkea viskeraalisen rasvan määrä on se kaikista huonoin vaihtoehto juuri terveyden kannalta. Sisäelinten ympärille kerääntynyt rasva rasittaa elimiä ja altistaa helposti esim. munuaisten vajaatoiminnalle tai 2. tyypin diabetekselle. Nämä jutut tosin olivat meikäläiselle tuttuja jo lähihoitajaopinnoistakin. Onneksi siis edes yksi mittaustulos oli hyvä!

Lisäksi mittauslaite mittasi luurankolihaksen määrän. Yritin epätoivoisesti etsiä äsken internetin ihmeellisestä maailmasta selitystä luurankolihaksen määrään, sillä unohdin mitä mulle eilen siitä informoitiin mittaustilanteen yhteydessä. Mulla on paperilla ylhäällä ainoastaan se, että oma tulokseni on 26,8%, kun normaali lukemat ovat naisille n. 28%. En siis jää kuitenkaan kovin kauas tästä optimilukemasta. Jos joku siis tietää ja muistaa, mitä tämä lukema kertoo kehoskoostumuksesta, niin olisin erittäin kiitollinen pienestä informaatiosta!

Loppuun masiina laski vielä lepoaineenvaihduntaani tarvittavan kalorimäärän, joka oli 1768 kcal. Koska liikun kuitenkin 3-4 kertaa viikossa, mulle kerrottiin, että 2000 kcal olisi kuitenkin sellainen optimi meikäläiselle, muuten mun keho siirtyisi säästöliekille. Selvisi siis kertaheitolla se, miksi mä en ole viime aikoina laihtunut ankarasta treenistä huolimatta. Mähän olen tämän mittaustuloksen mukaan  koko ajan vain ja ainoastaan säästöliekin varassa! Ei ihme, että VÄHÄN myös väsyttää! Olin siis oikeassa: mä syön aivan liian vähän.

No, näiden lukemien jälkeen olikin sitten mielekästä rykäistä 45 minuuttia shäbämmiä ja päälle tehokas bodypump isommilla painoilla (saa rasvaprosentti ainakin kyytiä pidemmällä tähtäimellä)!

6. helmikuuta 2012

Ilmassa hitunen väsymystä

Mä olen viime aikoina ollut ihan helkkarin väsynyt. Kaiken pähkäilyn jälkeen mä olen tullut siihen tulokseen, että tämä jatkuva uupumuksen tila johtunee tästä yhtäkkiä kasvaneesta liikunnan määrästä (GoGo) ja siitä, etten mä ole osannut määrittää tarvitsemani energian määrää siihen nähden. Mä siis syön varmaan liian vähän. Vaikka kiloklubin ruokapäiväkirjaa ei tulekaan täytettyä enää päivittäin (ai miten niin se alkuhuuma on hävinnyt...), jo pelkkä maalaisjärki sanoo, etten mä voi jaksaa näin onnettomalla ruokamäärällä.

Tämä on taas aika kinkkinen juttu, sillä jos mä sitten syönkin enemmän, mulle tulee huono omatunto ja mä koen harjoittamani liikunnan ns. turhaksi. Mikä on taas ihan typerää. Kaiken a ja o laihduttamiseen kun taitaa edelleen olla se, että syö riittävästi. Ehkä tässä on syy myös siihen, ettei vaa'an lukemat ole juurikaan tippuneet viime aikoina. Miten mä voisin muka laihtua, jos keho pitää kynsin hampain kiinni energiavarastoistaan, kun lisääkään ei tipu tarpeeksi?

Tai, sitten syy on siinä, että ainakin neljä edellistä viikonloppua mä olen mättänyt kehooni sellaista vääränlaista energiaa, alkoholia. Se, että työvuorot ovat olleet niinkin ihmeellisiä, että mulla on ollut vapaita viikonloppuna tarjolla, on johtanut siihen, että aina on tiedossa kaiken maailman kekkereitä tai vähemmän kekkereitä, kissanristiäisiä niin sanotusti. Tilanne ei taida yhtään helpottaa ensi viikonloppunakaan, kun Hervannan valtaa kyykän MM-kisat. Melkeinpä toivoisin, että olisin töissä, niin ei olisi huolta ainakaan alkoholin kulutuksesta. Tuo ukkelini kun sattuu osallistumaan joukkioinensa tähän kyykkään ja se tietää armottomia bileitä. Hohhoi...

No mutta. Positiivista on se, että GoGo jaksaa edelleen yllättää mut hauskoilla ryhmäliikuntatunneillaan. Kävin viime torstaina testaamassa Les Mills Sh'bam-tanssia. Hittolainen, kun oli hupaisaa! Vaikka mun motoriset taidot vaativat edelleen "pientä" hiomista, tämä laji oli mukavaa ajanvietettä. Yksinkertaisia mutta hauskoja tanssiliikkeitä! Tämä on täydellinen tapa kohottaa kuntoa ja vapauttaa sisäinen tanssijasi! Menevässä musiikissa yhdistyvät kuumimmat listahitit ja uudelleen miksatut klassikot. (Gogo:n sivuilta lainauttua) Musiikki vei mukanaan ihan kympillä, eikä koreografia (joka ohjaajan mukaan ei ollut loppujen lopuksi se tärkein juttu) ollut hirvittävän vaikeakaan, mutta silti tarpeeksi haastava. Tanssina sh'bam (tuttavien kesken shäbäm) oli paljon mielenkiintoisempaa ja vauhdikkaampaa ja täten myös tehokkaamman oloista kuin esim. zumba. Aivan varmasti minut löytyy shäbämmistä vielä uudestaan!

Viikonloppuna uhmasin kotipuolessa keski-Suomessa 25 asteen pakkasta ja päräytin suksilla huimat 20 minuuttia isän tekemällä ladulla pellolla. Liikunnan ohessa mieli lepäsi niin pirun kauniissa talvimaisemassa ja sen hiljaisuudessa, että edes sanat eivät riitä kuvailemaan kokemusta. Napsin muutaman kuvan hiihtolenkkini jälkeen.