27. marraskuuta 2012

Joulu on peruttu

Sain äsken uuden työvuorolistan käteeni ja saatoin tuntea, miten kuolettavan terävä tikari tunkeutui mun rintaani. Olin suunnitellut olevani jouluaattona aamuvuorossa, jonka jälkeen oltaisiin sitten päästy ajelemaan Koskenpäälle aattoillan viettoon. Aatto on mulle joulussa se tärkein, vähättelemättä kuitenkaan yhtään joulupäivien mässäilyä ja iloista yhdessäoloa. Työvuorolistassa luki: 24.12. 13.00 - 21.00. Iltavuoro.

Ennen kuin yhtään avaudun tästä jonkun mielestä naurettavasta pettymyksestäni, haluan kuitenkin sanoa, että tämä oli oikeastaan odotettavissakin. Mä olin jollain tasolla henkisesti valmistautunut, että tästä tulisi mun ensimmäinen joulu töissä, mutta toisaalta mä jaksoin elätellä toivoa, että työvuorosuunnittelu toteutuisi juuri niin kuin olin suunnitellutkin. Mutta mitäs mä olen mikään inisemään tästä päätöksestä? Itsepähän olen alani ja työpaikkani valinnut. Sitä paitsi, A) mä olin viime jouluaaton vapaalla (mutta kun jouluksi luetaan myös joulupäivä ja tapaninpäivä! jotka viime jouluna olin töissä!) ja B) mähän olen vaan sijainen, jonka kuuluu olla töissä silloin, kun vakiväki haluaa vapaalle. Harmittaa silti, enkä mä sille mitään voi.

Jokainen, joka mut tuntee, tietää, miten mä rakastan joulua. Joulu on se juttu. Mua voisi kai luonnehtia yhtä jouluiseksi ihmiseksi kuin itse joulupukin muoria! Siksi sapettaakin. Matkalla kotiin tämä katkeruutta herättänyt työvuorolista laukun pohjalla sai mut melkein parkumaan. Miten mä kestän? Eihän mun töistäkään voi tulla mitään, kun mä vaan haikailen kotiin joulusaunaan ja joulupöytään! Ei ei ei... ei siitä tule mitään.


No. Olo vähän parani kotiin päästyä. Tietäähän tämä sitten ensimmäistä mun ja avopuoliskon "omaa" joulua. Saa ehkä harjoitella vähän itse sitä kinkun paistoa ja peruna- ja porkkanalaatikoiden väsäämistä. Voin taas tehdä itse joulukonvehdit. Kinkkukin pitää ostaa. Kissojen ei tarvitse stressata koirien läsnäoloa. Raahaan Koskenpäältä joulukuusen. Sitten saa koristella omaa kotia jouluun. Kolkoltahan se näin ajatuksena tuntuu (etenkin jos joulu sattuu olemaan vielä musta!), mutta ei lohduttomalta. Pääasia, ettei tarvitse olla yksin.

Niin. Tuntuu jotenkin typerälle edes kitistä tästä aiheesta. Mulla on sentään koti ja avopuolisko ja kissat kotona illalla sitten odottamassa. Kaikilla ei ole edes sitä kattoa päänsä päälle, edes jouluna.



Ehkä se joulu sittenkin tulee... jollottamalla.

26. marraskuuta 2012

Mary Kay

Hei taas pitkästä aikaa! Hiljaiselo blogissa viime päivien aikana on johtunut puhtaasti siitä, että ei ole ollut oikein aikaa kirjoitella mitään, vaikka asiaa kyllä varmasti olisi ollutkin. Viime viikon alussa oli kaikenlaista menoa, ei oikein ehtinyt olla edes kotona. Loppuviikosta olin tuon avopuoliskon kanssa Kuopiossa "pikkujouluilemassa" (en siis voi sanoa, että elämäntavat olisivat olleet terveellisimmästä päästä). Vähän jännitti meidän ferrarin puolesta, miten se jaksaa hyrrätä niin pitkän matkan, mutta ihan turhaan! Meidän Toyota-poika jaksoi oikein mainiosti!

Tiistaina ystäväni tarjosi sekä minulle että muille kavereilleen pienimuotoista naamahemmottelua. Paikalle saapui Mary Kay - ihonhoitokonsultti, joka vei meidät syvälle ihon alle kasvojen ihon puhdistuksessa ja kosteutuksessa. Teimme itsellemme konsultin ohjeistuksella kasvojen puhdistuksen, kosteutuksen ja lopuksi valitsimme jokaisen iholle oikean sävyisen, kosteuttavan ja suojaavan värivoiteen. Kovasti olin päättänyt etukäteen mielessäni, etten mä mitään ainakaan sitten osta, mutta koska mun kasvojen iholle tapahtui jo ensimmäisen puhdistuksen jälkeen jotain aivan käsittämättömän positiivista, mulla lähti neljä putelia tuotteita mukaan!

http://marykayfoundation.org
Mulla kasvojen iho on sellainen sekalainen seurakunta, että mä olen jo aikaa sitten lopettanut kunnollisen puhidstusaineen ja kasvovoiteen (maalaisittain ihan vain naamarasvan) etsimisen. Poskipäät ovat kuivat, nenä kiiltää, leuka samoin ja koko kasvoja peittää raivostuttava couperosa. Yksikään meikkivoide ei ole koskaan peittänyt couperosaa eikä yksikään kasvovoide ole ollut riittävän kosteuttava tai päinvastoin kuivattava. Iho on aina tuntunut aivan vääränlaiselta.

Mary Kay - tuotteiden jälkeen mun iho oli kuin uudesti syntynyt. Näiden tuotteiden vaikutus itseasiassa perustuukin juuri sille, että iho ihan oikeasti "syntyy uudestaan". Puhdistuaine ja kosteusvoide kaivautuvat syvälle ihon alimpiin kerroksiin ja työntää päällään olevia ihokerroksia ylös päin. Kun epäkosteutetut, epäpuhtaat ja muutenkin huonot ihon kerrokset ovat työntyneet ihon pinnalle ja rapisseet pois, alta tulee esiin oikeassa suhteessa kosteutettu, terve iho. Iho vahvistuu ja näin ollen sen pitäisi myöskin lievittää couperosan oireita.


Mun kasvot eivät varmasti ole koskaan ollut niin pehmeät kuin tämän ensimmäisen puhdistuskerran jälkeen eikä mun kasvot ole koskaan ollut niin luonnollisen ja tasaisen sävyisä kuin juuri mun ihon värilleni valitun värivoiteen jälkeen. Olin haltioissani. Oliko joku vihdoin keksinyt jotain, joka tehoaisi mun omituiseen naamatauluuni?!

No, putelit tosiaan lähtivät mukaan ja olen niitä nyt n. viikon ajan käyttänyt prikulleen ohjeen mukaan: aamuin illoin olen puunannut naamatauluani puhdistusvoiteella ja levittänyt päälle kosteusvoidetta, aamuisin tämän kaiken on vielä kruunannut värivoide, joka on korvannut tyystin mun käyttämän meikkivoiteen. Odotettavissa oli toki se, että aluksi iho saattaa mennä aivan järkyttävään kuntoon, kun alimmaiset, huonosti hoidetut ihokerrokset puskevat päälimmäiseksi. No, mun poskipäät kuivuivat ihan totaalisesti eivätkä ne vieläkään ole ihan kunnossa. Odottelen tässä siis kovasti sitä hetkeä, kun se kosteutusihme tapahtuu mun iholle. Jotain on jo ehkä havaittavissa...

Alkaa myös vähän epäilyttää, oliko koko juttu ihan huijaus vaan. Näiden mömmöjen, etenkin juuri värivoiteen, olisi tarkoitus peittää ihon punoitusta, tilanteessa kuin tilanteessa. Voi kuulemma käydä uimassakin ja naaman värille ei tapahdu mitään. No, kyllähän tämä ihan arkikäytössä toteutuukin ja tykkään siitä ihan tosipaljon! Jos kuitenkin ottaa vähän siideriä, niin sitä punaa ei kyllä sitten peitä mikään, ei ainakaan tätä meitsin couperosaa... tai sitten mä en vaan osaa käyttää näitä töhniä.

Mahtavasta ensivaikutelmasta huolimatta jää kuitenkin nähtäväksi, onko näistä aineista mihinkään. Koko setti (puhdistusvoide, kosteusvoide, värivoide, yö- ja päivävoide + jotain muuta sälää) olisi maksanut rapsakkaat reilut 300 euroa. Itse otin Basic setin, johon kuului siis vain puhdistusvoide, kosteusvoide ja värivoide, hintaa tuli sellainen +120 euroa. Silkkivoide tasoittamaan kasvoja värivoiteen alla esim. juhlia varten maksoi reilut parikymppiä. 

Onko lukijoilla kokemusta Mary Kay - tuotteista?

16. marraskuuta 2012

Turhautumisen multihuipentuma

Ehkä yksi hirveimmistä huonon itsetunnon oireista on se, kun sä huomaat, ettet sä voi luottaa ihmisiin. Kovastihan mä olen puhunut täällä blogissakin mun parantuneesta itsetunnosta, joka pitkään salakavalasti rämpi jossain teillä tietämättömillä. No, toisinaan mä huomaan, että sinne se palaa toisinaan edelleenkin. Kai se kuuluu elämään. Kai elämän kuuluukin heitellä ihmistä sillä tavalla.

Mä koen olleeni sinisilmäinen, mä en vain tiedä vielä minkä suhteen. Mulle on sanottu sitä ja mulle on sanottu samasta asiasta tätä enkä mä tiedä, mitä mun pitäisi uskoa. Mulla ei ole syytä epäillä ketään ja toisaalta mulla on syy epäillä kaikkia. Aluksi se hajotti. Itketti ihan vietävästi. Mä ajattelin, etten mä voi tehdä mitään sille asialle aiheuttamatta lisää eripuraa tai loukkaamatta jotain.

Hiljalleen epätoivo alkoi muuttua... raivoksi. Katkeraksi raivoksi. Huono itsetunto nousi pohjamudista ja mä päätin, että aivan sama, mitä siitä seuraa... mutta minä aion ottaa asiasta selvää. Jos mä itken silmät päästäni ja koen tukahduttavaa ahdistusta, kai mulla on oikeus helpottaa oloani! Mä päätin, että mun olemisesta ja elämisestä ei tule mitään, jos mä aina vaan vaikenen. Jos mä aina olen se, jolle voi sanoa sitä ja tätä ilman, että ajattelee hetkeäkään, pystynkö mä käsittelemään sitä asiaa kaikessa yksinäisyydessäni.

Mä tiedän, että ottamalla asian puheeksi mä saatan synnyttää ihmisissä ärsytystä, rajuja puolustusmekanismeja, syytöksiä itseäni kohtaan ja syytöksiä muita kohtaan. Mutta se on aivan sama. Siinä kohtaa kannattaa miettiä, miksi on ylipäänsä alunperin avannut suunsa. Oma vika, no can do.

No, tämä fiilis oli eilen. Se on vielä tänäänkin, mutta tunteet ovat hieman viilenneet ja olo rauhoittunut. Nyt mä kykenen ajattelemaan asiaa selkeästi. Eilinen ei muutenkaan ollut mun päivä. Kaaduin turvalleni Ideaparkissa ja Pancho Villan tarjoilija unohti meidän juomat. Raivostutti.

Tänään on ollut havaittavissa aivan käsittämätöntä turhautumista. Tekisi mieli lähteä katsomaan uusin James Bond-elokuva. Se tarkoittaisi karkkia ja muuta typerää herkuttelua. Se tarkoittaisi myös sitä, että illaksi suunniteltu kävelylenkki jäisi väliin. Olin suunnitellut meneväni bodypumpiin tänään pitkästä aikaa, mutta sekin jäi. Nukutti. Makasin sohvalla. Toisaalta tekisi mieli kovasti ihmisten ilmoille ja siksi ajatus leffaan menosta syntyikin. Toisaalta houkuttelisi se lenkki, sauna, lämpöset voileivät ja leffa kotisohvalla. Ja ne karkit kummittelevat. Äh, turhauttaa. Mun ei tee yhtään mieli mitään terveellistä!

13. marraskuuta 2012

Ihminen-ihminen-suhde

Mun on tehnyt usein mieleni kirjoittaa aiheesta, joka mua hoitoalan ammattilaisena on mietityttänyt. Viime yönä keskustelin aiheesta kollegani kanssa, joten päätin viimein avata sanaisen arkkuni myös blogin puolella.

Hoitoalalla on tärkeää pystyä kommunikoimaan erilaisten potilaiden ja asiakkaiden kanssa (omaiset jätän tässä kohtaa ihan omaan lukuunsa), no, niin kuin lähes jokaisessa ammattissa, jossa on pienikin mahdollisuus joutua tekemisiin toisten homo sapiens-rotuisten tyyppien kanssa. Mä muistan lähihoitajaopintojeni ja tämän lyhyen työhistoriani aikana törmänneeni usein siihen, että painotetaan hoitajan ja potilaan välistä kommunikaatiota. Pitää olla asiallinen ja ammatillinen. Asiallinen ja ammatillinen. Kommunikoinnin tulee perustua hoitaja-potilas-suhteeseen, asiallisesti ja ammatillisesti. Ymmärrän tämän, en sitä kiellä. Akuuteissa sairaaloissa, joissa potilasvaihtuvuus on tiheä, tämä on juuri se taktiikka, johon pitää pyrkiä ja se on hyvä!


En muista koskaan puhuttaneen siitä, minkälaista kommunikoinnin tulisi olla hoitaja-potilas-suhteessa, jossa potilas käy hoitajalle ns. tutuksi. Vainhainkotiosastoilla ja muissa pitkäaikaishoitopaikoissa tämä on vallan yleistä. Jossain kohtaa sitä vain automaattisesti tietää, miten potilas käyttäytyy, kokee asioita ja reagoi erilaisiin ärsykkeisiin. Vaikka (mielestäni) hyvä hoitaja pitää tietyn henkisen välimatkan potilaaseen aina, on mielestäni vallan tökeröä käyttää ns. tutussa suhteessa enää niin ammatillista kieltä. Asiallinen täytyy olla aina.

Vai täytyykö?

Mä hoidan paljon potilaita, joiden kanssa vain taivas on rajana meidän välisessä kommunikoinnissa. Jos mä tunnen ja tiedän, että potilas kestää kuulla ronskia kielenkäyttöä, niin miksi mun pitäisi sitä hissutellen ja hyssytellen välttää? Joidenkin potilaiden kanssa sitä voi keskustella niin kuin IHMINEN IHMISELLE ilman, että tarvitsee koko ajan pelätä, että päästää suustaan ruman sanan. Joitakin potilaita voi "kiusata" siinä, missä sitä tulee "kiusattua" vaikkapa omaa ystävää. Jos tietää, että potilas ei ota nokkiinsa ja ymmärtää ronskimpaa huumoria, niin miksi pitäisi aina olla asiallinen ja ammatillisen tyyni, konemainen, suorastaan kylmä ja kolea toista IHMISTÄ kohtaan. Pitäisi kuitenkin aina muistaa, että ihmisiähän me tässä kaikki olemme. Joskus voi ihan oikeasti unohtaa hoitaja-potilas-suhteen ja muistella vaikkapa miltä tuntuu olla ihminen-ihminen-suhteessa!

Joskus voi jopa sanoa rumasti. Oikeasti. Jos potilas on selväjärkinen ja tekee silti kaikkensa tehdäkseen hoitajan olon ahdistuneeksi ja vaivaantuneeksi, niin onhan siinä hoitajallakin oikeus puolustautua. Yleensä se toimii. Kun kerran ärähtää oikein kunnolla, niin toinenkin tajuaa tehneensä oikeasti todella typerästi ja jatkossa yhteistyö sujuu ongelmitta. Yleensä. Ollaan ns. sujut.

Tietystikään ei voi aina toimia näin. Jos ei tunne potilasta, on vaikea lähteä arvuuttelemaan vaikkapa hänen huumorintajuaan. Jos potilas on dementoitunut, ei ymmärrä edes omaa käytöstään ja huorittelee sänkynsä pohjalta nyrkkisateen kera, niin ei ole oikein vastata samalla mitalla. Tietenkään nyrkkisadetta ja huoritteluakaan ei tarvitse yhdenkään hoitajan sietää, voi vain poistua paikalta kaikessa hiljaisuudessa.

Tässä oikeastaan kaikki, mitä halusin aiheesta sanoa. Mietin näitä asioita vain aina, kun olen esimerkiksi opiskelijan kanssa hoitamassa tällaista ns. tuttua potilasta ja pitäisi olla esimerkillisen ammatillinen ja asiallinen. Siinä pitää sitten vain selitellä opiskelijalle, että näin on ihan ok puhua, tälläistä huumoria me heitetään aina keskenämme, ettei opiskelija ole heti koulussa kauhistelemassa, että miten siellä potilaille puhuttiinkaan!

P.S. Eräs asia, joka saa sapen kiehumaan, on vanhuksille lässyttäminen. Miksi vanhuksille pitää lässyttää? Vaikka ihminen periaatteessa muuttuukin vanhetessaan lapseksi jälleen, kyseessä on kuitenkin aikuinen ihminen. Ettehän te vanhuksille lässyttäjät lässytä ystävillennekään, niin miksi sitten muille aikuisille?! Monet vanhukset saattaavat jopa loukkaantua siitä, että heitä alennetaan moisella tavalla! Ihmisiä, jotka ovat nähneet niin paljon hoitajaansa enemmän, kokeneet niin paljon. Lässyttäkää lapsille!

12. marraskuuta 2012

GoGo:n pilatesta

Uusi viikko alkoi iloisesti pilateksen, kahvakuulailun ja venyttelyn merkeissä! Pari tuntinen huhkiminen GoGo:lla tuntui taas pitkästä aikaa rankalle, mutta äärimmäisen kivalle! Fiilis oli tämän jälkeen jotenkin aivan mahtava, vaikka jalat menivätkin hyytelöksi.

Olikin ensimmäinen kerta, kun kävin kokeilemassa GoGo:n pilateksen. Kokemus oli varsin positiivinen, vaikka tietysti täysin erilainen kuin mihin olen tottunut. Isosiskon Method Putkisto Pilates - tunneilla meno on paljon rauhallisempaa ja paljon seesteisempää. Mä olen aikaisemmin ollut hieman kahden vaiheilla pilateksesta juurikin siksi, että tykkään paljon nopeatempoisesta ja räjähtelevästä liikunnasta.


Jollain tasolla pilateksen rauhallisuus ja hengitystekniikka mua kuitenkin kiehtoo. Yleensä lenkkeily tai tanssiminen on loistava tapa purkaa ajatuksia ja koota niitä uudestaan, miettiä ja pohtia asioita, jotka mahdollisesti painavat omaa mieltä. Pilateksessa ei ole aikaa miettiä kaiken maailman turhanpäiväisyyksiä, kun täytyy keskittyä oikeanlaiseen hengitystekniikkaan ja kehon liikkeisiin, jotta niiden vaikutus olisi mahdollisimman tehokasta. Tunti ajattelematta mitään muuta kuin kehon liikkumista ja oman hengityksen seuraamista, niin olo on jotenkin niin... zen!

Vaikka joskus tuntuu siltä, että pilateksessa ei oikeastaan edes tehdä mitään kovin merkittävää - tunnin jälkeen ei edes välttämättä hengästytä samalla tavalla kuin vaikkapa tanssin jälkeen - niin silti sä tunnet vaikutuksen, viimeistään seuraavana päivänä, kun sä löydät itseltäsi kipeytyneitä lihaksia, joiden olemassaolosta sä et edes tiennyt mitään!

GoGo:n pilateksessa ei kovinkaan paljoa painotettu oikeanlaista hengitystä. Juu, käskettiin hengittää nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, omassa hengitystahdissa, mutta kun itse on tottunut juuri siskon ohjauksessa hengittämään "vielä enemmän", niin koko tuntihan sitten meni vähän kuin automaattisesti "enemmällä" hengityksellä. Hengitä sisään nenän kautta isosti kohti kylkiä, uloshenigtyksellä tiivistä lantionpohja, vedä napa sisään ja ylös, liuta kyljet, kylkikaaret, vai miten ne siskon sanaset nyt menivätkään...?

Josko sitä alkaisi useamminkin käymään pilateksessa. Syvien vatsalihasten treenautuessa sitä kai kiinteytyy ihan vahingossa ja samalla kehonhallinta paranee ja on mukavampi esim. käydä tanssimassa!

11. marraskuuta 2012

Onnea minä! Ja isit!

Neljännesvuosisata paukkuu tänään! 25 vuotta sitten olin sellainen onneton, rääkyvä ja ruma nyytti äiten käsivarsilla. Nyt en ole enää kuin ruma ja toisinaan rääkyvä, höhö! Tämän kunniaksi ajattelin jakaa lukijoilleni muutamia kuvia tästä mun pärstästä vuodesta 2004 alkaen (vanhempia otoksia ei tästä koneelta tällä hetkellä löydy). Kuvia ei saa ottaa liian vakavasti, vaikka mukaan mahtuu aivan järkyttäviä teinisekoiluja, vaan niille voi ja pitääkin nauraa! Enjoy!

2004
JYPin fanimatkalla Lappeenrannassa. JYP hävisi 0-5, mutta reissu oli vallan hupaisa!

2005
Legendaarinen teinivappu.
Kyproksella lukion kakkosella.
Jämsänkosken katsomo ja asiajuomat...
Sveitsi, Rapperswill.

2006
Morvassa synttäribileet!
Uusivuosi vaihtui Himos Areenalla.
Penkkarit!
Abiristeily!

2007
Lappi, Ivalo
Lappi, Ivalo
Oriveden taiteilijaelämää!
Kesäkekkerit! I got the power!

2008
Junttibileet!
Junttibileet!
Juhannus. Surullinen juhannus.
Kaverin synttärimytkeet Jyväskylässä!
Tupaantuliaiset Tampereella!
Edellisestä seurannut rapulapäivä.
Hollanti!
  
2009
Jyväskylä Music Awards!
Synttärinaamiaiset!
Syys.

2010
Jämsänkosken markkinatansseihin lähdössä...
Harley Davidson - bileet Himoksella!
Jälkijuhannus.
Frankfurt!

2011
Hellekesää mökkeillen!
Heinäfestejä!
Muuten vain festejä!
Vappu!
Yyteerin sannoilla!
Unkari!

2012
Nepal!
Velipoika ja Heinäfest!
Naamiaiset Himoksella!
Vappu!


3. marraskuuta 2012

Hirmumyrsky Sandy + paralympialaiset

Mua jotenkin ottaa kupoliin tuo menneen viikon uutisointi tästä Yhdysvaltain itärannikkoa runnoneesta hirmusmyrsky Sandysta. Sandy sitä ja Sandy tätä... antakaa jo olla! Asia on tullut harvinaisen selväksi, kiitos!

En vähättele tuollaisten luonnonvoimien vaikutusta tavallisten ihmisten arkeen. Onhan se syvältä ja kamalaa. Kyllä muakin ottaisi päähän, jos Suomeen iskisi tuon mittaluokan myrsky. Tuhot voivat olla - ja ovatkin - joka mittasuhteessa hirvittävät. Ihmisiä kuolee, taloudelliset vahingot kipuavat huimiin lukemiin.

Mutta tuo uutisointi. Voi kiesus sentään! Hellanlettas, kun Yhdysvallat kokevat jotain näin kamalaa! New York ja New Jersey, voi hyvänen aika. Kuolonuhreja ehkä viisi (noin karkeasti kärjistäen). Mihin unohtuivat ne muut myrskyn alle jääneet valtiot ja alueet? Karibian pikkusaaret? Maat, joissa ei muutkaan asiat ole ihan yhtä hienosti kuin Yhdysvalloissa? Miksei niistä kerrota uutisissa? Ai niin, koska ne eivät ole Yhdysvallat.

Tämä sama raivoa kasvattava "jenkki-buumi" tuntuu aina vain toistuvan. Hirmumyrsky Katrina vuonna 2005 kylvi tuhoa muuallakin kuin Yhdysvaltain eteläosissa, siis ylipäänsä myös muualla kuin Yhdysvalloissa. Mutta missä oli päähuomio myrskyn ajan ja sen jälkeen? No niissä perkeleen jenkeissä! Eivät varmasti olleet ainoita, jotka kokivat suuria menetyksiä kyseisen myrskyn vuoksi!

Entäs sitten se vuosien takainen Irakiin lähtö? Uutiset tulvivat tietoja siitä, että kuinka monta siellä nyt taas sitten oli kuollut. Kuinka moni näistä uutisista koski irakilaisia kuolleita? Ehkä yksi, niiden satojen joukossa. Ylipäänsä se koko Irakiin ryntääminen tuntui jotenkin huonolta idealta. Yhdysvaltalaiset kun tuntuvat olevan niin Jumalaa pelkäävää kansaa (ainakin mulla vallan tällainen kuva niistä on tullut, aina ovat jeesustelemassa joka paikassa) ja silti sitä tuosta noin vaan painutaan pyssyt olalla sotaan! Tekopyhää, sanon minä.

Että BY-HYY nyt sitten vaan.

Anteeksi kärjistetty ja typerä avautuminen. Jo helpotti!

Sattuneesta syystä se toinen tämän päivän juhla ei nyt iske, ei ole juuri koskaan iskenyt. Turhanpäiväistä jenkkihössötystä sekin.
P.S. Ei tämä Suomen media vaikuta aina oikeasti kovinkaan älykkäälle. Menneenä kesänä Lontoon paralympialaiset sai myös sappeni kiehumaan. No kyse oli kai Iltalehdestä, joten siltä nyt ei mitään loistosuoristuksia kai voi odottaakaan, mutta... Suomen menestys olympialaisissa ei ollut mitenkään kehuttava, yllätys yllätys. Jos siis ei puhuta paralympialaisista.

Paralympialaisista Suomi sai peräti neljä kultamitalia, yhden hopean ja yhden pronssin. Jos Suomi olisi olympialaisissa voittanut kultaa vaikkapa juuri jousiammunnasta (josta siis yksi paralympialaisten kultamitali saatiin), jokaikisessä mahdollisessa lööpissä olisi ollut koko sivun kokoinen hehkutuskuva aiheesta, uskotteko?

Erehdyin vilkaisemaan ohimennen joskus kesän lopulla Iltalehden etusivua työpaikan kahvihuoneessa. Suomi oli voittanut pronssia paralympialaisten keihäänheitossa. Etusivulla oli sellainen kaksikertaakaksisenttiä-kokoinen pikkukuva jossain huomaamattomassa alareunassa, joka käsitteli aihetta. Miettikääpä uutisointia, kun Antti Ruuskanen kiskaisi samaisessa lajissa samaisen mitalin. Oliko koko etusivun kokoinen juttu? No taisi olla.

You got the point?