28. toukokuuta 2013

Kesäleskeys koitti jälleen...

... BYÄÄÄ!

Taas kerran se sieltä tuli, kesäleskeys. Vaikka tähän on jo kuinka monena kesänä tottunutkin, on se alkuun aina niin ahdistavaa tietää, että sitä on koko kesän ihan "yksin". Huolimatta siitä, että me varmasti näemme viikoittain joko Mansessa tai keski-Suomessa. Se on puhdas totuttelukysymys. Sitä paitsi, mä en edes halua olla se nainen, joka on niin riippuvainen miehestään, ettei yhtä kesää pärjäisi ilman! Toisaalta siis nämä "yksinäiset" kesät ovat hyvää aikaa tehdä ihan omia juttuja ilman, että tarvitsee välittää toisen läsnäolosta ja muista menoista. Kaiken kukkuraksi suhde pysyy tuoreena, kun ottaa vähän etäisyyttä pidemmäksi aikaa...! ;)

Mennyt viikonloppu oli oikeastaan mulle se sellainen kesän alku. Tuli käytyä keski-Suomessa anoppilassa ja omassa kotona Koskenpäällä. Kelit helli. Grillattiin ja nautittiin lämpimistä ja valoisista illoista. Lisäksi hieman hassuteltiin.





Kävin myös maakunta-ajelulla Koskenpään Vekkulassa. Kävin katsomassa meidän mahdollisen hääjuhlapaikan, jota menemme lähemmin tarkastelemaan ensi viikolla, kun mulla on kesäloma. Pitäisikin soittaa sille kaverille, joka tätä mestaa vuokraa ja sopia sellainen passeli päivä. Alustavastihan tämä on jo meille varattu, joten ei kai sitä tarvitse kovin salaisuutena enää pitää, että tuo Villa Vekkulahan se on, johon olen vallan ihastuksissani ollut. Samaiseen puljuun kuuluu myös Juokslahdella Savionhovi.


Koskenpäällä oli nättiä ja ihanaa niin kuin aina (en nyt tarkoita tuota meitsin naamaa!)! Aurinkoa tuli saatua kivasti nurmikkoa ajaessa. Yksi kesän mahtavimmista tuoksuista on muuten vastaleikatun nurmikon tuoksu!




Ihanaa kesää kaikille (toivottaa myös Milli)!

23. toukokuuta 2013

Kevyttä kesälukemista

Vaikka säätiedotus oli luvannut kylmää ja sadetta, uhmasin sitä kaikkea tänään pukeutumalla sortseihin ja 3/4-mittaiseen t-paitaan, kun ainakin aamupäivällä aurinko Mansessa vielä näyttäytyi. No, kylmähän oli, vaikka kävellessä hikeä puskikin. Hrr, tottakai vapaapäivät täytyy pilata epäkesäisellä säällä... tosiaan, käväisin aamupäivällä kirjastossa palauttamassa kirjoja ja lainaamassa uusia tilalle. Mukaan lähti varsin... hmmm. "Kevyttä" luettavaa.

Stephen Hawking - Ajan lyhyt historia

Tämä opus on ollut mun books-to-read-listalla jo pidemmän aikaa. Moni mun tuttu on suositellut kyseistä kirjaa mulle, joka tykkää pohtia syntyjä syviä, kirjaimellisesti. Maailmankaikkeus ja yleensäkin joko uskonnollinen tai tieteellinen näkemys maailman synnystä on aina kiehtonut mua järjettömyydellään ja kummallisuudellaan.
Lopulta mä päädyin pohtimaan kaikkea tätä maailmaa ja maailmankaikkeutta. Miten kaikkeen on olemassa vastaus, kaikkeen on olemassa kaava, joka kertoo, miten jokin asia menee. Sä pystyt laskemaan tietyllä kaavalla, kuinka korkealta omena tippuu puusta, jos sä tiedät nopeuden ja ajan, mikä siihen kuluu. Joku todella pystyy laskemaan senkin, että avaruus laajenee. Kaikkeen on ihan oikeasti olemassa vastaus. Mun oli pakko alkaa miettimään, että miksi. Miksi kaikki olisi niin täsmällistä, säännöllistä ja järjestelmällistä tässä maailmassa ilman jotain korkeampaa voimaa? Ilman Jumalaa? Mä en usko, että näin perusteellisesti suunniteltua maailmaa olisi ilman, että joku sen olisi "keksinyt". Tämmönen ei voi olla sattumanvaraista! Ei vaan voi! (Lainaus aikaisemmasta blogipäivityksestäni täältä)

Mm. kaikkea yllä olevaa tulee toisinaan pohdittua niin paljon, että yhtäkkiä sitä tajuaa, ettei missään oikeastaan ole mitään järkeä juuri siitä syystä, että siinä kaikessa niin paljon juuri on sitä järkeä. U know what I mean?

No, innokkaana otin kirjastosta mukaani oikein kuvitetun version, sillä ajattelin, ettei mun aivoilla pelkkä teksti avaisi kaikkea suurta ja ihmeellistä, mitä kirjassa sitten ikinä olisikaan. Olin aivan oikeassa. Kuvat ovat kiva lisä keinoihin ymmärtää kirjan tieteellistä tekstiä, mutta kaikki asiat ne ei siltikään uppoa mun ymmärrykseeni. Olen nyt lukenut kaksi ensimmäistä lukua (Ihmisen maailmankuva ja Avaruus ja aika) ja teksti on niin fysiikkapainotteista, että ihan äklöttää! Minähän en tunnetusti ole mikään "fyysikko", lukion päättötodistuksessa numero oli ehkä 6. Tai 5. Kaikki fysiikka öllöttää mua. Ja sitten mulla on edessä tuo parisataa sivuinen tieteisromaani maailmansynnystä!

Aion kuitenkin pitää mielen avoimena ja positiivisena ja lukea tarmolla eteenpäin, jos vaikka jossain kohtaa palaset loksahtaisivat kohdalleen. Vaikka osa tekstistä meneekin yli hilseen, voin ylpeänä ilmoittaa, että jotain mä kuitenkin myös tajuan! Esim. Laajeneva maailmankaikkeus-otsakkeen alta olen ymmärtänyt jo suurimman osan jutun ydintä. Woaa!

Koraani

Joo, kai tämä sitten on sitä puhdasta mielenkiintoa ja oikein kivaa jatkoa mun toissa kesäiselle Raamattu-projektille!

Musta Raamattu


Hui! Tämä "opus" osui kohdalle ihan vain sattumalta kirjaston rajatieto-hyllystä. Ensin ajattelin tämän olevan jonkinlainen satanistinen teos, mihin kirjan nimi melko vahvasti viittaakin, mutta kyseessä onkin vain muutama Mooseksen raapustama "ylimääräinen" kirja, jotka on kylmästi jätetty Raamatun ulkopuolelle. Sen enempää mulla ei vielä toistaikseksi ole tietoa tämän kirjan sisällöstä, se selvinnee sitten vain lukemalla...

Joten kesälomaa (enää viikko!), komeita mökkeilykelejä ja antoisia lukuhetkiä odotellessa!

22. toukokuuta 2013

Saanko esitellä uuden hyvän ystäväni avokadon?

Avokado, tuo klassikko jo vuodesta 2013... tosiaan, olen ehtinyt elämässäni jo tähän huikeaan 25 vuoden ikään ja vasta tänä vuonna maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni AVOKADOA. No, olenhan mä vähän nirso ollut aina eikä sitten ole tullut mieleen maistella mitään normaalista poikkeavaa...



Tansanian matkalla tuli kuitenkin oltua "rohkea" ja avokadoakin eksyin maistamaan. Olin heti myyty. Miten mä olin voinut kaupassa sivuuttaa niin kivan ja maukkaan hedelmän? No, ehkä siksi, että suomalaisesta marketista ostettuna avokado on ehtinyt matkustaa jo useita tuhansia kilometrejä ennen kuin päätyy kenenkään suuhun. Afrikassa avokadot - ja muut eksoottiset hedelmät - kun olivat yhtä tuoreita kuin jos söisin kesällä mansikoita suoraan mansikkamaalta. Maistuuhan avokadot nyt ihan erilaiselle suoraan puusta tarjoiltuna kuin säilöntäaineilla mähmättyinä, päiviä poimimisensa jälkeen! Aivan niin kuin mitkä tahansa muutkin hedelmät, jotka täytyy kuljettaa tänne pohjolaan.

Afrikassa avokadot siis olivat ihanan meheitä, mutta täytyy myöntää, ettei myöhemmin Suomesta ostamani avokadotkaan nyt niin mauttomia ole olleet. Sen verran avokado on kuitenkin vielä vieras hedelmä meikäläiselle, etten tiedä, milloin ne ovat kaupoissa mehevimmillään. Esimerkiksi appelsiineja ja mandariineja ostan vain syksyisin ja talvisin, koska muutoin ne ovat turhan kirpeitä ja happamia (ja niissä on siemeniä, yäk!).

Uusi hyvä ystäväni on siis nimeltään avokado. Avokadoon tutustumisen myötä olisin myös valmis kokeilemaan muita hieman "erilaisempia" ja eksoottisempia hedelmiä, jos lukijoilla on vain sellaisia ehdottaa! Olenhan vallan villiksi heittääntynyt!

15. toukokuuta 2013

Mulle in, maailmalle jo out?

en ole koskaan oikeastaan seurannut muotia, vaan olen aina pukeutunut juuri niin kuin itselleni on mukavinta ja sopivinta. Mua ei kiinnosta, jos mun paidassa tai housuissa ei ole muodinmukaista kukkakuosia tai tiettyä väriä. Pääasia on, että mä itse viihdyn niissä vaatteissa. Etenkin viime vuosina muoti on muuttunut jotenkin niin kummalliseksi, ettei tulisi mieleenkään pukea sellaisia rytkyjä päälle, vaikka ne olisivat kuinka IN.

Mieli voi kuitenkin muuttua. Itse ole aika hidas innostumaan mistään uudesta ja eksoottisesta, kun on kyse vaate- ja asustemuodista. Alkureaktio saattaa olla jotain pahoinvoinnin ja tajunnan hämärtymisen väliltä ja toisinaan se sellaisena pysyykin. Joskus kuitenkin huomaan kuukausien kuluttua, että kyseinen muoti-ilmiö - joka siinä kohtaa yleensä on jo aikansa elänyt - onkin ihan jees ja kiva. Alla muutamia esimerkkejä, joita olen niiden tullessa vihannut ja kammoksunut, mutta jotka ajan kuluessa ovatkin muuttuneet ihan siedettäviksi, ellei jopa kivoiksi!

Avokärkikorkkarit
Siis en voinut ymmärtää avokkaita, joista näkyy varpaat. Se ei tuntunut eikä näyttänyt yhtään hyvälle. En olisi ikinä ajatellut kulkevani avokärkisissä avokkaissa (sandaalit ovat asia ihan erikseen!), mutta niin vaan omastakin kenkävarastosta tällaiset nyt löytyy. Mulla onkin ollut käynnissä kuluvan viikon aikana kyseisten kenkien siedätyshoito, sillä ajattelin laittaa nämä jalkaani lauantaina Tampereen Likkojen lenkin jälkipeleihin. Kyllähän mä korkoja käytän, mutta hyvin harvoin piikkikorkoja, puhumattakaan noin korkeista.

Kiilakorot
Toinen oksettava muoti-ilmiö. Jossain kohtaa olisin varmasti sata kertaa mieluummin laittanut jalkaani varpaat paljastavat avokärkiset avokkaat kuin kiilakorot! Ei nämäkään näyttäneet yhtään hyvälle. No, nyt kaapista löytyy useammat kiilakorolliset kengät. Itse asiassa kiilakorolliset kengät ovat ehkä parasta, mitä jalkaan voi laittaa. Ne ovat tukevat ja niillä on hyvä kävellä, vaikka olisivat korkeatkin. Lisäksi mun silmät ovat jo tottuneet niiden ulkomuotoon eikä sekään enää niin pahalta vaikuta!

Kiilakorolliset nilkkurit (tennarit)
Tämä yhdistettynä edelliseen. Juuri kun olin alkanut sulattaa kiilakorkojen ulkomuodon ja hyväksyä sen, miten hyvät ne ovat jalassa, kiilakorot vietiin jo uudelle asteelle. Tennarit ja korkokengät nyt vaan ovat kaksi aivan eri asiaa eikä niitä missään nimessä pitäisi sekoittaa keskenään! Mutta kas kummaa, olen muutaman kerran löytänyt itseni kenkien nettikaupasta tiirailemassa korollisia tennareita... 

Pitsipaidat
Pitsit ovat mummoille! Yleensäkin pitsi sopii vain alusvaatteisiin tai maalaistalon ikkunaverhoihin ja pöydälle. No, tämä oli se mun ensivaikutelma, kun kaupat alkoivat olla pullollaan erilaisia variaatioita nuorisolle suunnatuista pitsipaidoista. Tällä hetkellä itseltäni löytyy useampikin pitsinen paita vaatekaapista ja pakko se on kai myöntää, että ovat meikäläisen suosikkirytkyjä parhaillaan! Kai niissä sitten jotenkin yhdistyy sellainen romanttinen ja naisellinen olemus, johon yritän ali- ja ylitajuisesti pyrkiä.

Pillihousut
Siis hyi helvetti! Mielipidettäni on kovasti vahvistanut erään naisen kommentti vuosia sitten jossain muotiohjelmassa hänen todetessaan, että pillihousut eivät sovi kenellekään. No, fiiliksiin pillihousuista on varmasti vaikuttanut myös sekin, että itseltä löytyy paksut reidet, joita ihonmyötäiset ja lahkeesta pillit housut korostavat entistä enemmän. Alaspäin levenevät housut ovat pienentäneet reisien kontrastia pohkeisiin ja siksi olen aina suosinut niitä enemmän. Mutta aivan niin kuin edellisissäkin keisseissä, mielipiteeni on muuttunut viime aikoina, radikaalistikin. Mua ei enää hetkauta, miltä mun reidet näyttävät, vaikka tiedän niiden näyttävän valtavilta, sillä kaapistani löytyy tällä hetkellä yhdet pillihousut ja kolmet kappaleet lisää odottaa uunituoreina Vero Modan muovikassissa sängyn päällä. Aikaisemmin ostamani mustat pillihousut inspiroivat mua niin, että mun oli pakko lähteä ostamaan lisää (on mulla oikeasti tarvettakin, kesällä kun ei ihan farkkujakaan jaksaisi käyttää). Aivan helvetin sama, jos reidet vähän pullottaa. Tuntuupahan ainakin muuten hyvälle!

Pillihousujen ostaminen on muuten sitten saatanallista puuhaa. Tai ostaminen itsessään käy kuin leikiten, mutta niiden sovittaminen... argh, tämän päiväistä sessiota Ideaparkin Vero Modan sovituskopissa voisi kutsua jo jonkinasteiseksi urheilusuoritukseksi! Hiki valui ihan suoranaan siinä ährätessä, hengästytti ja vitutti. Pointsit kyllä tässä kohtaa Vero Modan myyjille (en tiedä, olenko koskaan heitä täällä ylistänyt?)! Siellä on aina niin hyväntuulista ja avuliasta sakkia vastassa, että siellä on ilo asioida. Pelkällä vilkaisulla ne jo tietävät, minkä kokoisia housuja esim. meikäläisen kannattaa kokeilla ja yleensä veikkaus osuu aivan nappiin!

Tämäkin uuden veroinen Onlyn paita löytyi hintaan kolme euroa!
Viime aikoina ole vakaasti ajatellut siirtyä tyystin muotiliikkeistä kirppiskamaan (paitsi Vero Modasta en luovu kirveelläkään!). Kaksi edellistä reissua Kangasalan Lentolan kirppikselle ovat olleet niin tyydyttäviä, että en edes usko tarvitsevani lähiaikoina uusia (tai "uusia") vaatteita. Paitsi tietysti kävin juuri ostamassa noita pillihousuja, mutta housuja ei niin helposti kirppiksiltä löydykkään tällaiselle leveälle ja pitkäjalkaiselle. Mukaani on lähtenyt ehkä kymmenisen täysin hyväkuntoista erilaista paitaa näillä kahdella eri käynnillä - ja huomattavasti edullisemmin kuin jos olisin ostanut ne ihan oikeista vaatekaupoista (edellinen reissu: viisi paitaa + kaulahuivi = 40 euroa). Paljon on myös jäänyt pöydille roikkumaan vaatteita, jotka helposti olisivat löytäneet uuden kotinsa meitsin luota, mutta kun myyjät olivat laittaneet niin pöyristyttäviä hintoja, niin sinne ovat jääneet. Sehän ei toki ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa...

 
Smoothie-love
Koska viime aikoina liikunta on jäänyt vähemmälle, vain muutamiin luonnon helmassa tehtyihin reippaisiin kävelylenkkeihin ihanassa alkukesän säässä, olen alkanut taas panostaa tarkemmin ruokavalioon. Löysin netistä ihania ja terveellisiä smoothieohjeita ja niitä olen lipitellyt nyt muutamina päivinä. Yksinkertainen rasvaton maito + rasvaton maustamaton jogurtti + jäiset mansikat ja vadelmat on aivan mielettömän hyvä ja täyttävä välipala! Tarkoituksena olisi kokeilla lähiaikoina myös muita variaatioita.

Lautasmallinkin voisi taas ottaa käyttöön pitkästä aikaa. Kuvassa ihan perinteinen juustoinen täysjyvämakaronista valmistettu lihamakaronilaatikko ja tonnikalasalaatti kurkulla, tomaatilla, keltaisella paprikalla, punasipulilla ja fetalla.

11. toukokuuta 2013

Ylistys parille kirjailijalle!

Ihanaa, mä olen löytänyt taas mun kirjoitusinspiraation! Kai se sitten on niin, että kun ongelman toteaa "ääneen", niin se ratkeaa kuin itsestään? Eilinen vapaapäivä meni puhtaasti tietokoneen ruutua tuijottaen ja näppäimet sauhuten. Mulla oli tarkoitus käydä taas (vaihteeksi) pitkästä aikaa bodypumpissa, mutta enpä käynyt (vaikka siitä hieman huono omatunto tulikin)! Tekstiä vain pulppusi ja pulppusi ja vieläpä - vaikka itse sanonkin - melko onnistunutta!

Tosiaan, sen kerran kun pitkään aikaan ensimmäistä kertaa sitä saa jotain aikaiseksi kirjoittaen, niin voinpa kertoa, että siinä jää kyllä pumpit sun muut oheistoiminnat ihan kakkoseksi! Mun piti itseasiassa siivotakin, mutta... nooh, vuodessa on 365 päivää aikaa siivota ja se on aina yhtä ärsyttävää. Sen sijaan mun täytyy aina tuota kirjoitusinspistä hakea toisinaan. Siksi mä joskus mietinkin, ettei musta voi tulla ikinä kirjailijaa, vaikka se ehkä yksi haaveistani onkin. Kaikesta siitä intohimosta kirjoittamista kohtaan huolimatta mulle iskee niin pahoja "lama-aikoja" tekstien kanssa, että ei sillä tahdilla ainakaan itseään elättäisi!

On myös monia muita syitä siihen, miksi mä en ikinä voi kuvitellakaan olevani kirjailija - tai edes kukaan, joka voisi edes yhden kirjan joskus julkaista. Mä kai asetan riman turhan korkealle ja vertaan omia tekstejäni koko ajan muihin teksteihin. Ei niin saisi tehdä. Ainahan se oma sitten tuntuu ihan onnettomalta raapustukselta. Kaiken lisäksi tämä uusin tekstini tuntuu ihan suoraan muista kirjoista kopioidulta (vaikka se ei sitä ihan oikeasti ole), koska olen käyttänyt siinä elementtejä paljon seuraamistani tv-sarjoista ja viime aikoina lukemistani kirjoista, joista olen todella tykännyt! Jos tälle tiukalle linjalle lähdetään, niin maailmassa jokainen kirja on ainakin yhden toisen kirjan kopio! Ja pakkohan niiden inspiraatioiden on jostain tultava, eikö?

Olen myös jo pitkään ja hartaasti kasvattanut suurta kunnioitusta J.R.R. Tolkienia (Hobitti, Taru Sormusten Herrasta) tai George R. R. Martinia (Tulen ja jään laulu) kohtaan, koska he ovat onnistuneet luomaan mielikuvituksestaan niin täydelliset omat maailmansa kielineen ja kaikkine pikkuyksityiskohtineen. Uusinta tekstiäni ajatellen olisi  huikaisevaa, jos itse pystyisi samaan. Mun on lonkalta vaikea lähteä arvioimaan ketään muita yhtä fantastisia kirjailijoita, vaikka fantasiakirjallisuus itsessään ei olekaan ehkä mun kiinnostuksen kohde numero yksi.

Taidan vain olla aivan turhan kriittinen itseäni ja taitojani kohtaan toteuttaakseni koskaan ihan oikeasti mitään tällaista. Toisaalta, se joka ei koskaan epäonnistu, ei koskaan yritä mitään. Eli eihän siinä mitään menetäkään. Turhahan se on sitten itkeä haaveiden murskaantumista, jos ei ole ikinä edes yrittänyt niitä toteuttaa?

Btw... kevätterveiset Himokselta, oli vallan makea meininki viime viikonloppuna!

Miksi mulla on tuo hattu, oi miksi?

1. toukokuuta 2013

Kevään kuristus

Oikein hauskaa ja aurinkoista vappua teille kaikille!

Oma vappujuhlintani ei ollut mitenkään riehakasta. Ensin olin iltavuorossa (missä ei tullut oikeastaan edes ajateltua, että on joku vappu) ja kotiin tullessani otin muutaman terävän, yritin olla uupumuksesta huolimatta edes vähän sosiaalinen kotona odottavien kavereiden kanssa ja menin sitten nukkumaan jo hyvissä ajoin puolen yön jälkeen, kun kaverit olivat poistuneet Mansen villiin yöhön. Lusmuilu näin kesän kynnyksellä ei haittaa ollenkaan, sillä tulossa on oikein mielenkiintoinen toukokuu, joka ei nyt varsinaisesti tue mun "terveellisiä" elämäntapoja. Niistä lisää sitten myöhemmin...

Meidän virallinen vappuhan oli jo 26. huhtikuuta.
Monet ovat sanoneet mun laihtuneen. No, mä en usko tähän: nämä tilanteet, joissa nämä "monet" ovat havaintonsa tehneet ovat varmasti olleet vääristyneitä, sillä vaaka ei tue tätä laihtumisteoriaa. Tai en ainakaan usko sen tukevan, sillä en ole pitkiin aikoihin vaa'alle astunut. Eipä tämä mun oleminen kuitenkaan sitä ole voinut millään tavalla tukea, kun liikkuminen ja ruokailu ovat olleet taas mitä ovat. Peilistäkään ei katso takaisin yhtään laihtuneen oloinen kaveri, joten... 

Mulla on kyllä teoria, miksi ihmiset kuvittelevat mun pudottaneen painoa. Olen alkanut käyttää poskipunaa. Vaikka kasvoistani onkin hävinnyt jollain mystisellä tavalla ainakin ylimääräinen turvotus (en kuitenkaan kutsu tätä miksikään laihtumiseksi), poskipunan käyttö kaventaa naamaa entisestään. Yli kymmenvuotisen meikkaushistoriani jälkeen olen siis viimein oppinut käyttämään poskipunaa ja illuusio on valmis! 


Miksi en ole koskaan aiemmin käyttänyt poskipunaa? No, tämän paloauton punaisena punoittavan couperosan naamatauluni vuoksi! Miksi mä olisin halunnut enää yhtään punaista naamaani? Mary Kay - tuotteet ovat kuitenkin lieventäneet poskien heloitusta sen verran, että poskipunaa kehtaa käyttääkin. 

Mutta miksi mun kasvoista on sitten hävinnyt ylimääräinen turvotus? Mielessäni hoippuu tietysti kaikki mahdolliset worst-case-scenariot. Viime päivinä olen tuntenut puristavaa tunnetta kurkussa. Tuntuu, että henki ei oikein kulje, vaikka se kulkee oikeasti vallan mainiosti. Nukkumaan mennessä täytyy asettaa itsensä kylkiasentoon, jotta voisi edes hetken aikaa kuvitella saavansa riittävästi happea. 

Tämä ikävä tunne ei ole vierailemassa luonani ensimmäistä kertaa. Joskus aikaisemminkin olen pelännyt tukehtuvani. Silloin tunteen on helposti voinut yhdistää vähintään lievään psyykkiseen stressiin ja kauhukuvista huolimatta olen voinut rauhallisin mielin vakuuttaa itselleni, etten ole oikeati tukehtumassa. Nyt en kuitenkaan voi ymmärtää, mistä tällainen tunne on tullut, kun en ainakaan tietoisesti kärsi stressistä. 

Tietysti ihmismieli siis tekee tehtävänsä, kun yhdistää puristavan tunteen hengitysteissä ja "laihtumisen". Mulla on siis oltava jonkinasteinen kasvain kurkunpäässä tai jokin muu kamala ja kuolettava sairaus. Niinpä niin. Kuin pisteenä iin päälle voisin vielä googlettaa oireet. Jos epäilee olevansa sairas ja aikoo etsiä internetistä vastausta oireisiinsa, kannattaa miettiä kaksi kertaa. Tieto ja etenkin netin tarjoama väärä tieto lisää tuskaa! Nämä ajatukset ja teot eivät ainakaan poista kuristavaa tunnetta...!

Toisaalta mulla kyllä saattaa olla jonkinasteinen kevätmasennus, vaikka olenkin pääsääntöisesti ihan tavanomaisen iloisella tuulella. Kirjoittamisesta ei ole oikein tullut mitään viime aikoina ja se ahdistaa. Viikkoihin en ole saanut aikaan edes yhtä kokonaista, hyvää lausetta uusimpaan stooriini. Ideoita olisi vaikka muille jakaa, mutta kun pääsen koneen ääreen ja avaan tekstin eteeni, mitään järkevää ei tapahdu. Saatan kirjoittaa lauseen tai pari, mutta ne ovat niin huonoja, että ne on pakko deletoida. Motivaatiota löytyisi, mutta inspiraatio on kadonnut. Voih!


Häähölinät
No, jotta en nyt vajoaisi ihan kokonaan masennukseen ja ahdistukseen, pakko vielä loppuun kertoa, että epätoivosta huolimatta sain viimein yhteyden meidän hääpaikan vuokraajaan. Selvisi, että tyyppi oli ollutkin vain etelässä lomailemassa (mikä siis selittää espanjaa tolskaavan naisen) ja otti heti sieltä palattuaan muhun puhelimitse yhteyttä (oli yhdistänyt mun soittoyritykset ja lähettämäni s-postin). 

No, hääpaikka on nyt sitten alustavasti jo varattuna, mutta se ei vielä toistaiseksi sido mihinkään, sillä emme ole vielä käyneet tarkastamassa paikkaa henkilökohtaisesti ja monesta asiasta pitää vielä ottaa selvää. Toivon tietysti, että paikka on unelmieni täyttymys, sillä olen onnistunut jo kiintymään siihen aivan liikaa. Epälooginen pohjapiirrustus olisi siis kuin ylitse ajava katujyrä.