28. maaliskuuta 2014

Salil eka eiku vika vai?

Avaudutaan ensin: olipa vaikeaa aloittaa tämä kirjoittaminen tänään! Tiedän tasan tarkkaan, mistä olin kirjoittamassa, mutta muotoiltuani aloituslauseen lähes kymmenen kertaa uudestaan, tajusin, ettei siitä mitään tulisi. Ja nyt kun purin tämän äryttävän ongelman mielestäni, voin yrittää uudelleen.

Rakastan suunnittelua ja tehtävälistojen tekemistä! Tai oikeastaan sitä, kun voi yliviivata tehtävälistoilta ne asiat, jotka on jo hoidettu. Siitä tulee hullun hyvä mieli aina! Kalenteriinkin on kiva kirjoittaa jokin tärkeä meno ylös. Usein suunnittelen kalenteriin myös muutaman viikon salillakäyntisuunnitelman valmiiksi.


En tiedä, mistä se johtuu, mutta etenkin nuo kalenterin sivuille ohjelmoidut salirääkit jäävät useimmiten - ellei jopa joka kerta - toteuttamatta, vaikka ne sopisivatkin mun aikatauluihin täydellisesti. Oikeastaan mikään suunnitelma koskaan ei pidä, kun on kyse liikkumisesta tai treenaamisesta. Siksi olen lopettanut suunnittelun. Nyt eletään hetkessä - ainakin salilla käynnin suhteen!

Vaikka valmis suunnitelma viikon salitreenistä toimisikin käytännössä loistavasti, aikatauluttaisi muuta elämääni sopivalla tavalla ja pitäisi treenin säännöllisenä ja ennen kaikkea tehokkaana, pelkkä ajatus siitä vain ahdistaa mua suunnattomasti.

Jos illalla nukkumaan mennessä olen päättänyt lähteä salille heti seuraavana aamuna, on todennäköistä, etten todellakaan pidä kiinni suunnitelmasta ja möllöttelen vain kotona tyytyväisesti. Jos päätän nyt, että huomenna heti töiden jälkeen käyn tekemässä salilla tunnin treenin, viimeistään huomenna puolen päivän jälkeen asia alkaa suunnattomasti ahdistaa mua. Keksin mielessäni kaiken maailman tekosyitä ja olokin alkaa tuntua vähän heikolta. Samalla huomaan omatuntoni kuitenkin tuijottavan minua silmä pahana ja heristävän sormeaan. Ja juuri näin kävi tänäänkin!

Olin suunnitellut meneväni salille heti töiden jälkeen. Tällä kertaa oli sinänsä poikkeuksellinen tilanne, että päivän suunnitelma tuntui heti aamulla herätessä hyvin huonolta ja mitä vielä! Ikävältä! Asia vainosi mua koko päivän. Olisi tehnyt mieli vain karauttaa autolla suoraan kotiin nukkumaan päiväunia. Viimeiseen asti kitkuttelin, arvoin ja pohdiskelin, että menenkö vaiko enkö mene.

MUTTA! Viime hetkellä, oikeastaan viimeisessä mahdollisessa risteyksessä, kun töistä kotiin ajelin, tein päätökseni ja pakotin itseni kääntymään GoGo:n suuntaan. Menin salille ja ennen kuin sain edes treenikamoja pukukaappiin, olin hyvin mielissäni päätöksestäni. Tein treenin innoissani ja motivoituneena, tein jopa yhden extraliikkeen, kun se oli niin mukavaa! Ja olipa taas kerran hyvä treeni, josta jäi hyvä mieli!

Koska tällaista sydämen ja järjen tahtojen taistoa joudun käymään aivan liian usein suunnitelmieni kanssa, olen päättänyt olla enää suunnittelematta mitään. Menen salille sitten, kun siltä tuntuu. Voin ottaa treenikassin mukaan töihin ja mennä sitten salille, jos siltä tuntuu. Toisinaan on kuitenkin hyvä pakottaa itsensä liikkeelle, kuten tänäänkin, sillä harvemmin se salilla ponnistelu jää jälkeenpäin harmittamaan. Salihommista tykkään tosi paljon, en edes pakottaisi ruhoparkaani sinne, jos en siitä ihan oikeasti tykkäisi! Mutta kun se lähteminen ja meneminen on aina niin pirun hankalaa...!

Sainpas kirjoitettua, vaikka parempiakin taidonnäytteitä olen aikaiseksi saanut! Olipa kummallisen tökkivää tänään tämä luovuus...!

Siitäkin huolimatta... aurinkoista kesäajan alkua ja miellyttäviä liikuntahetkiä kaikille lukijoille! ^.^

25. maaliskuuta 2014

Jotain lainattua

(Kuvat Villa Vekkulasta)

Miten vaikeaa voi olla syödä ja liikkua samalla tavalla kuin aikaisemminkin? Tarkoitan nyt 'aikaisemmalla' sitä aikaa ennen kuin ostin hääpukuni. Puku istui täydellisesti mun kropalle sellaisenaan ilman tarvittavia kavennuksia tai levennyksiä. Myyjä kuitenkin pelotteli, että kolmen kilon painon muutos suuntaan tai toiseen tarkoittaisi myös muutosten tekemistä.

Aikaisemmin mun painoni siis oli pysynyt pitkään paikallaan, joten ajattelin homman olevan ihan helppo: tarvitsi vain syödä ja liikkua entiseen malliin, niin pukukin pysyisi sopivana!

 
Nyt olen muuttunut ihan vainoharhaiseksi. Pelkään lihoneeni ihan kamalasti, ja ettei puku enää sovikaan. Tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta syödä (siis etenkin syödä!) samalla tavalla kuin ennen. Aivan kuin en osaisi enää. Tästä syystä mun oli pakko viikonloppuna kokeilla mun pukua uudestaan Koskenpäällä. No, kyllähän se edelleen mahtui ihan hyvin! Mutta ahdistusta se ei lievittänyt sitten yhtään...

Ahdistusmomentti kasvoi siinä kohtaa, kun äite yritti nyörittää pukua. Eihän siitä mitään tullut. Nyörit eivät pysyneet suorassa eikä äite uskaltanut kiristää niitä samalla tavalla kuin Morsiusgallerian kokenut myyjä, pelkäsi, että ne repeävät irti tai jotain. Ja kun päättäväisesti vain käskin kiristää ja kiristää (puku siis tippuu päältä, jos sitä ei kiristä oikeasti riittävästi!), niin eihän siitä mitään tullut. Äite sanoi, että puvun kiristämiseen tarvittaisiin ainakin kahdet kädet. Toisaalta, äitellä on nyörittämisestä hieman vähemmän kokemusta kuin työkseen sata pukua päivässä nyörittävällä Morsiusgallerian myyjällä... voi olla, että ahdistuin siis taas täysin turhasta.

Siis todellakin häitä juhlitaan keskellä jylhää metsää!
Puvun saamisessa mun ylle oikeasti tiukasti ja napakasti tulee siis olemaan yhdenlainen homma. Niille, jotka siihen hommaan lopulta sitten joutuvat, annan ystävällisen ja käytännöllisen neuvon: käykää itse suihkussa vasta sitten, kun olette ähränneet puvun mun päälle, sillä hiki tulee väistämättä! Että kiitos ja anteeksi jo etukäteen.

Häiden osalta viikonloppu Keski-Suomessa olikin varsin tehokas. Kävimme Villa Vekkulassa sopimassa menusta ja hieman sommittelemassa ajatuksissamme juhlasalin järjestystä. Lisäksi myös kuljetuksemme kirkosta Vekkulaan on järjestymässä, jos vanhoja autoja vuokraavalta kaverilta, jonka yhteystiedot saimme, löytyisi kiva ja silmää miellyttävä vanha automobiili. Things-to-do-listille tuli tietysti läjäpäin uutta tehtävää, mutta se nyt oli odotettavissakin...

Näyttää sokkeloisemmalta kuin se oikeasti onkaan!
Olin jo hieman unohtanut, miten paljon tykkäsin Villa Vekkulasta. Matkalla kapeaa ja mutkaista (myös keväisen kuraista) hiekkatietä ajattelin, että voi ja voi, miten kukaan vieras jaksaa sinne edes tulla. Päästyämme paikan päälle en kuitenkaan enää ajatellut sellaista. 1900-luvun alussa rakennetussa hirsirakennuksessa alkuperäislattioineen on sellaista ajanhenkeä, joka varmasti tietyllä tasolla vetoaa moneenkin ihmiseen. Se sopii täydelliseksi näyttämöksi meidän perinteiselle hääjuhlalle, jossa aavistus maalaisuuttakin saattaa vilahtaa. Sitä paitsi, paikka on niin syrjässä, että ei pitäisi ainakaan "naapureiden" häiriintyä.


Kaiken tämän lisäksi taisin löytää sen 'jotain lainattua'. Olin asettanut juhlissä käytettävien korujen budjetiksi 100 euroa. En todellakaan suunnitellut ostavani satojen eurojen edestä helyjä vain yhtä päivää varten, kun monesta "rihkamaputiikistakin" löytyy kauniita ja kivoja koruja ja vieläpä edullisesti. Nyt ei tosin tarvitse edes "tyytyä" "rihkamaan", sillä äitini korujemmasta löytyi täydellisesti hääpukuun sopivat kaula- ja korvakorut. Kyseessä on Eelis Aleksin Lumoava-koruihin kuuluvan Pihla-sarjan kaulakoru ja korvanapit. Ko. korusarjan kotisivujen perusteella tulen säästämään koruissa lähes 200 euroa! Vallan mainio valinta siis 'lainatuksi'!



" On kauneutes vailla vertaa
ja pyhyytes pysyvää
Rajalla seisot sä hiljaa, kotiin ohjaat etsivää "

24. maaliskuuta 2014

Grilli- ja kalastuskausi avattu!

Oi ja voi. Talviloma alkaa vedellä viimeisiin. Ylihuomenna pitäisi raahautua jo iltavuoroon! Toisaalta on tietysti mukava palata taas arkeen, mutta toisaalta voisin lomailla koko loppuelämäni.

(Kuvat Survosenkoskelta)


Jos voittaisin vaikka lotossa suuren summan rahaa, en varmastikaan tekisi enää päivääkään töitä. En oikeastaan ymmärrä ihmisiä, jotka edes harkitsisivat työntekoa voitettuaan niin ison summan rahaa, jolla elelisi mukavasti koko loppuelämänsä, vaikka ei olisi penniäkään tuloja. Kertooko se vain siitä, ettei sitä omaa aikaa oikein osaa kunnioittaa ja arvostaa?

Tietysti on sitten erikseen ne, jotka siitä työnteosta oikeasti elävät, enkä tarkoita nyt todellakaan sitä, että se työ tuo leivän pöytään.

Itse toteuttaisin unelmani ja eläisin niin kuin aina kuulee kehotettavan, siis niin kuin viimeistä päivää. Olisin kuin Ellun kanat ja vähät välittäisin siitä, että se kaikki olisi vastoin kaikkia nyky-yhteiskunnan arvoja ja tavoitteita. Mitä sitten, jos joku laiskaksi haukkuisi. Siinäpähän haukkuisi, jos ei muuta tekemistä omalle elämälleen keksisi.

No, töihin kuitenkin pitää keskiviikkona palata ja ihan mukavaa se on. Yllä mainitusta haavekuvasta huolimatta ei pidä luulla, ettenkö työstäni tykkäisi. Tykkään kyllä, kovastikin. En ole niitä hoitajia, jotka ovat jo elämäänsä kyllästyneitä ja kaiken empatiansa ja sympatiansa sairaalan tms. yksikön käytäville kadottaneet.



Loma oli kuitenkin antoisa - ja rankkakin, vaikka mitään sen erikoisempaan ohjelmassa ei ollutkaan. Aivan kuten jo aiemmin puhetta olikin, vietimme viikonlopun Keski-Suomessa. Tuli avattua ainakin grilli- ja kalastuskausi.

Enpä muista, milloin olisin syönyt kevään ensimmäiset grillimakkarat yhtä ajoissa kuin tänä keväänä. Ajattelin, ettei viime kevättä paremmaksi voisi enää laittaa ja silloin oli sentään pääsiäinen! Tulella paistettu grillimakkara (tai mikä tahansa grilliin sopiva herkku!) muuten maistuu aivan taivaallisen hyvälle (ja epäterveelliselle)!


Paikalla myös sotkapariskunta
Lisää hiillosmakkaraa syötiin sunnuntaiaamuna, kun lähdimme Survosenkoskelle avaamaan kalastuskautta. Eihän sitä kalaa tullut, eikä kelikään ollut ihan sellainen kuin olimme toivoneet, mutta tulipahan ulkoiltua. Pääsin vihdoin ja viimein testaamaan mun omaa oranssia vapaa, jonka tuo sulhanen mulle viime syksynä osti lahjaksi. Jäykkähän se vähän oli, mutta eiköhän siitäkin peli vielä tule!


Kalastus on kyllä varsin rentouttavaa puuhaa, mutta tosikalastajan kärsivällisyys multa edelleen kuitenkin uupuu. Jos kalaa ei tule, niin kyllästyn kyllä todella helposti. Lisäksi hermostun aivan liikaa, kun kuva jää pohjaan. Näin kävi Survosenkoskellakin. Mun lippa jumittui sillan alle, siimat meni miten sattui, joten päätin vaatia pois lähtemistä.

Mutta kivaa oli!

21. maaliskuuta 2014

E-asiaa

Päätin vielä kirjoittaa itselleni hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta ennen kuin suuntaamme koko perheen voimin keski-Suomeen lomailemaan. Varoituksen sananen lienee kuitenkin paikallaan sitä ennen: asia on minulle hyvin henkilökohtainen ja liittyy niin vahvasti omaan intimiteettiini, etten olisi ennen vanhaan edes kuvitellut tästä kirjoittavani. Toisaalta aihepiiri on hyvinkin tärkeä monille naisihmisille, joten pieni pohdinta lienee paikallaan. Älä siis lue, jos et halua liikaa informaatiota allekirjoittaneesta. Tai alkoi muuten vain jäskättää...

Raskaaksi tulemisen ehkäisy. Tuo pirulainen.
Ja sattuneesta syystä, mulla ei ole aiheeseen sopivia kuvia, joten... deal with it.

Aloitin e-pillereiden käytön vuonna 2005, 17-vuotiaana. Perimmäinen syy tälle päätökselle oli se, että suunnitelmissa oli lukion opintomatka Kyprokselle ja alkuperäisten laskelmieni mukaan kuukautiskiertoni ikävin vaihe oli juuri osumassa tuolle viikolle. Sen lisäksi taisin tuohon aikaan olla seurustelusuhteessa, joten päädyimme lääkärin kanssa psyvämpään ratkaisuun; Harmonet-nimiseen e-pillerivalmisteeseen.

Harmonetin kanssa elin tiiviit viisi vuotta hyvässä yhteisymmärryksessä. Kuukautiskierto muuttui ihan oikeasti säännölliseksi; kykenin tietämään tunnilleen, milloin vuoto alkaisi. Se helpotti elämää todella paljon. Lisäksi olin kärsinyt aiemmin sietämättömistä kuukautiskivuista, jotka e-pillereiden aloituksen myötä hälvenivät lähes olemattomiksi. Pillereillä ei ollut myöskään sananvaltaa mielialaani, joten suurilta tunteenpurkauksiltakin vältyimme sekä minä että kanssaeläjät. Suurena plussana tietysti koen myös sen, etten tällä hetkellä ole esim. 9-vuotiaan lapsen äiti...

Tykkäsin tosi paljon Harmonetista, vaikka suuri miinus niiden käytöllä olikin se, että elopaino alkoi välittömästi nousta. Teininä minunkin oli mahdollista syödä mitä tahansa ilman, että se olisi millään tavalla vaikuttanut mun hoikkaan varteen. E-pillereiden aloituksen jälkeen paino lähti selvästi nousuun. En syytä kuitenkaan sokeasti (tai ainakaan suoraan) e-pillereitä. Pillerit saattoivat toimia välikätenä mun suurentuneelle ruokahalulleni...

Vuoden 2009 lopussa jouduin kuitenkin luopumaan uskollisesta ystävästäni Harmonetista. Kesällä olin herännyt todellisuuteen ja ymmärtänyt, että näillä geeneillä ja perimällä e-pillereiden syönti vielä koituisi kuolemakseni. Se, että aivan lähisuvussa oli enemmän kuin yksi aivoinfarktitapaus, sai ajattelemaan omaakin tulevaisuutta. Minua ei silloin huvittanut ajatus aivoinfarktista alle 30-vuotiaana. Voitteko uskoa, että ei huvita edelleenkään!

Vaihdoin e-pillerit Cerazette-minipillereihin syksyllä 2009. Minipillereiden toimintamekanismi on erilainen kuin e-pillereissä, joten niissä ei ole samaa avh-riskiä. Hieman jännitti tietysti vaihtaa valmistetta, kun ei vielä tiennyt, millä tavalla se vaikuttaa omaan kehoon. Päälimmäisenä ajatuksena kauhistutti se, ettei kuukautiskierto olisi enää säännöllinen, mitä jos tiputteluvuotoa olisi koko ajan, mitä jos kamalat kuukautiskivut palaisivat jne.

Ensimmäiset vuodet Cerazetten kanssa sujui ongelmitta. Vain ensimmäisen vuoden aikana minulla oli kuukautiset kolme kertaa. Ei tiputteluvuotoa, ei kipuja, ei mitään ongelmia. Aluksi se tuntui ihanan helpottavalta ja vapaalta. Päänvaivaakin ne kuitenkin tuottivat, sillä epäsäännöllisten kuukautisten alkamisajankohtaa ei voinut koskaan tietää etukäteen ja yleensä vuoto alkoi aivan yllättäen - ja tietysti väärässä paikassa, väärään aikaan. Ongelma oli kuitenkin niin pieni, ettei se millään jaksanut mua häiritä. Naisena sitä pitää kuitenkin aina olla varautunut yllättäviinkin kehon toimintahäiriöihin ;)

Keväällä 2012 jouduin olemaan muutaman viikon pillereittä, kun apteekeilla oli jonkin sortin säätöä valmisteen saatuvuuden suhteen. Se kahden viikon kokemus raotti mun silmiä ensimmäistä kertaa pillereiden todella huonoista vaikutuksista. Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen mun kehoni sai olla ilman ylimääräistä hormonaalista toimintaa, ihan oma itsensä, luonnollinen. Silloin mä tajusin ensimmäisen kerran, miten paljon hormonaaliset ehkäisyvalmisteet vaikuttavat seksuaaliseen halukkuuteen. Kahden viikon ajan taisin elää oman seksuaalisuuteni kulta-aikaa. Tajusin oikeasti, miten mun halut olivat olleet kadoksissa jo niin monen vuoden ajan. Kun Cerazette palasi apteekin hyllylle, mä menin kiltisti ostamaan sitä lisää ja pam! Sinne hävisi mun sisäinen, villi seksuaalisuutenikin.

Hormonaalisen ehkäisyn teho siis perustuu siihen, että seksiä tekee harvemmin mieli...?

Pohdin jo silloin vakavasti hormonaalisesta ehkäisystä luopumista, mutta jostain käsittämättömästä syystä olen edelleen minipillereiden orja. Ehkä en tuolloin vielä ollut valmis luopumaan niin rutiiniksi käyneestä tavasta vetää pieni pilleri joka aamu kurkusta alas tai ehkä mua ahdisti jo valmiiksi se kondomin kanssa "sekoilu". Selvää oli kuitenkin se, ettei kondomi olisi missään kohtaa ollut vaihtoehto hormonittomaan ehkäisyyn, sillä vaikka sen käyttö kuinka smoothia olisikin, niin silti se ropeltaminen on mielestäni suurin erotiikantappaja ikinä. Lisäksi näin vakituisessa parisuhteessa tulisi pidemmän päälle kalliiksi turvautua kumiin.

Pitkään pelkkänä ajatuksena pyörineeseen asiaan on kuitenkin luvassa nyt muutos! Nyt tiedän ehdottomasti haluavani hormonaalisesta ehkäisystä eroon ja mahdollisimman pian! En voi liikaa edes painottaa sitä, että lähes kymmenen vuoden jälkeen oman kehon raiskaaminen hormoneilla tuntuu jo ihan oikeasti sairaalta. Lisäksi neljän vuoden epäsäännölliset, hyvin harvoin itsestään ilmoittavat kuukautiset - niin ihanaakin aikaa kuin se on ollutkin - vaikuttavat jo oman pään sisältöön: en pääse enää yli ajatuksesta, että mitä jos nämä pillerit ovat tehneet musta täysin hedelmättömän.

Olen päättänyt hankkia kuparikierukan. Onneksi se on nykyisin vaihtoehto myös synnyttämättömille naisille. Tietysti taas niin kovasti jännittää. Tuleeko pahoja sivuvaikutuksia ja onko se ollenkaan mulle itselleni edes soveltuva vaihtoehto. Olen kuullut paljon hyvää kuparikierukasta, mutta toisaalta taas moni on kertonut kokeneensa kierukan hyvinkin ikävällä tavalla. Mutta kun yrittämättäkään ei voi tietää.

Kunhan pääsee eroon tuosta hormonien kirouksesta!

Itse asiassa ennen kuin aloin kirjoittaa tätä tekstiä, yritin soittaa e-neuvolaan varatakseni ajan keskustellakseni kuparikierukka-asiasta. Jep, yritin. Internet kertoo ajanvarauksen olevan auki näin perjantaisin klo 08:30-10:00. Soitin hieman yli yhdeksän ja mitä tapahtuu? Luurista puhuu tökerösti nauhoitettu naisen ääni, joka kertoo, että viikolla 12 on poikkeukselliset ajanvarausajat. Odottelen, mikä on tämän päivän uusi varausaika ja hölmistyn, kun automaattinainen sanoo, että perjantain varausaika on 08:30-10:00. Öö, niin? Soitan uudelleen ja kuulen saman litanian uudestaan. Kello on todella hieman yli yhdeksän... no, kai mä sitten soitan maanantaina.

Onkos lukijoilla jakaa kokemuksia erilaisista ehkäisymenetelmistä?

20. maaliskuuta 2014

Lomakuulumisia!

Niin kuin otsikkokin sen jo kertoo, meitsi viettää parhaillaan hyvin ansaittua ja hyvin pitkään kaivattua talvilomaa! Siitä siis on johtunut tämä lähes viikon mittainen hiljaiselo blogin puolella; ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa kirjoitella! Tietysti, kun on lomalla, täytyy hieman reissata eikä tämäkään loma ei jäänyt ilman mukavaa etelänmatkaa. Alkuviikon olen ollut kyläilemässä siskoni luona Keravalla!

Vaikka kovasti uhosin ennen loman alkua, etten aio loman aikana millään tavalla noteerata esinettä, jota herätyskelloksikin kutsutaan, jouduin kuitenkin muutaman kerran siihen jo turvautumaan. Toisaalta, mikään ei ole ärsyttävämpää kuin elää ilman herätyskelloa, nukkua aamuisin pitkään ja missata monta tekemisen täyteistä (tai vaan ihan köllöttelyn täyteistä) hetkeä! Niin nukkumista kuin rakastankin...

Salitreenin ja pohkeet kuolettavan crosstraining-tunnin ohessa eksyin siskoni kanssa muutamaan tilpehöörikauppaan, joista toinen oli Klaukkalan Pussukka. Tämän tyylisistä sisustus- ja lahjatavarapuodeista voisin haalia kotiini kaiken, mutta yleensä kauhistun tavaroiden hintoja niin, että muistan taas, miksi kotini ei näistä sisustustavaroista täyty. Ei vaan kestä ostaa pientä tuikkukynttilää, jonka hinta on 15 euroa, oli se sitten kuinka ihana tahansa!

Tällä kertaa jotain kuitenkin jäi Klaukkalan putiikista mukaan. Kun näin taulun kaiken tavaran seassa, ajattelin, että hintaa on ainakin viiskymppiä enkä mä kuitenkaan sitä sillä hinnalla ostaisi. Silti oli pakko mennä hipelöimään ja silloin huomasinkin, että taululla oli hintaa "vain" 29 euroa! Taulu siis lähti välittömästi matkalle kohti Tamperetta ja sai paikan meidän makkarin seinältä.



Ihan mun näköinen taulu! ^.^

Lisäksi löysin reissun aikana täydellisen vihkisormuksen. Mutta se jäi vielä kauppaan. Se oli ihan törkeän kamalan hintainen. Mutta täydellinen. Abouttia 800 euroa. Harmittaa niin kamalasti. Toivottavasti kevään sormuksen metsästys tuottaa tulosta ja jostain löytyisi samanlainen sormus, joka ei olisi niin liikaa meidän budjetille! Koska muuten ehkä alan itkemään enkä mene naimisiin ollenkaan.



Kuvassa ei esiinny täysin sama sormus, mutta lähes identtinen. Kuvan sormus on ehkä aavistuksen kapeampi kuin se aito ja alkuperäinen. Oi voi. Niin kaunis ja yksinkertainen, juuri sitä, mitä haluan!

Lomaa jatkuu vielä viikon verran ja loppuviikosta suuntaamme kissat kainalossa Koskenpäälle. Launtaina olisi tarkoitus käydä Villa Vekkulassa tapaamassa tilan vuokraajaa ja keskustella mm. sellaisista asioista kuin ruoka.

Hyvää loppuviikkoa kaikille ihanaisille!

14. maaliskuuta 2014

Sulhasen puku - checked!


Sulhanen oli varannut täksi aamuksi ajan Juhlagalleriaan puvun sovitukseen. Sattui niin sopivasti, että mulla on perjantain kunniaksi iltavuoro (kuka nyt keksisi paremman tavan viettää viikonlopun aattoa kuin töitä tekemällä??), joten pääsin mukaan makutuomariksi. Hyvä, että lähdin, niin oli taattua tietoa meidän häiden teemaväreistä. Miehille kun tuntuu olevan sama, onko väri turkoosi vai vaaleansininen. Ne ovat joka tapauksessa samoja värejä...

Not.

"Jaa, paljos se maksaa rahaa...?"
Miesten puvut ovat mulle aika mysteeri. Enhän mä niistä mitään tiedä. Onneksi Juhlagalleriasta löytyy alan ammattilaisia, jotka onnettomastakin selityksestä osaavat tulkita, mitä ollaan hakemassa. Ainut varma oli se, että puvun tuli olla musta. Mun ilme varmaan siis revähti komeasti, kun tuo sulhanen kietaisi ylleen tummanharmaan puvun takin! Aluksi olin, että ei, ei ja ei. Kävi kuitenkin niin, että kun silmä tottui, niin huomasin tummanharmaan sopivankin paljon paremmin sulhaselle kuin ne päällä käyneet mustat puvut. Tummanharmaa ei tehnyt muuten niin vaaleahipiäisestä sulhasesta täysin kalvakkaa.


Vaikka jaoinkin paljon mielipiteitäni ääneen, pystyin kuitenkin jonkin verran hillitsemään itseäni. Lopultahan valinta oli täysin sulhasen. Liiveistä löytyi heti sopiva: olimme molemmat samaa mieltä siitä, että liivissä tuli olla musta selkäosa. 

Plastronia joka lähtöön!
Plastronien kohdalla havaittavissa oli lievää epäröintiä vaaleanruskean, mustan ja valkoisen vaihtoehdon välillä, mutta lopulta olimme molemmat sitä mieltä, että viimeisenä kaulaan asetettu vaalean hopeinen plastron istui kaikista parhaiten luunvalkoisen, hopeisin kuvioin koristetun liivin kanssa. Lisäksi lähes neutraali sävy plastronissa mahdollistaa turkoosin värin käytön taskuliinassa ja/tai vieheessä. Esim. vaaleanruskean kanssa kokonaisuus olisi ollut liian sekava ja mahdollinen taskuliina turhan irrallisen näköinen kaiken muun keskellä.


Kysymys vuokrataanko vaiko ostetaanko oli täysin avoin galleriaan mennessämme, mutta lopulta päädyimme ostamiseen. Hintaa koko setille (puvun takki, housut, liivi ja plastron) tuli vähän vajaa 400 euroa. Budjetti ylittyi "vain" 91 eurolla... housut olivat auttamatta liian pitkät, mutta onneksi äidiltäni löytyy ompelijan taustaa eikä lahkeiden lyheentäminen varmastikaan tuota ongelmia hänelle. Ei siis tarvitse maksaa itseään kipeäksi pelkkien lahkeiden vuoksi. Epäilemättä ompelimopalvelut galleriassa olisivat kustantaneet... no, paljon!

Mitenkäs lukijoiden perjantai on käynnistynyt?

11. maaliskuuta 2014

Hääparin muistilista: 2 - 5 kk häihin

Avioliiton esteiden tutkinta
Kuulutukset haetaan omasta seurakunnasta ja ne ovat voimassa neljä kuukautta + yhden viikon. Kiirettä ei siis vielä toistaiseksi ole, mutta eiköhän me tässä joku keväinen päivä eksytä tuonne Herwoodin seurakunnan juttusille. Niistä sitten ajankohtaisempana lisää!

Ihanaa, vihdoin värikkäitä kevätkukkia kotona!
Vihkisormusten valinta
Oh, tämäpä se vasta tärkeä asia! Koska heinäkuussa sormeeni pujotettava vihkirengas on oletettavasti ja toivottavasti viimeinen koskaan vasempaan nimettömääni tarkoitettu sormus, sen täytyy olla juuri täydellinen, jotta sitä jaksaa katsella hamaan loppuun asti. Sormuskaupoilla emme ole vielä käyneet. Ideoita ja ajatuksia vihkisormuksesta on kuitenkin ehtinyt hyvinkin muotoutua. Sen tulisi olla valkokultaa (kuten kihlasormuskin) tai hopeaa ja siinä voisi olla muutama pieni ja nätti upotettu timantti. Ei kiitos ulkoneville "Hollywood-timanteille"!

Kuulin kuitenkin juorun, jonka mukaan kultaisen sormuksen rinnalle ei sopisi hopeinen sormus, sillä materiaalit saattavat ajan myötä "syövyttää" toisiaan tai tehdä jotain muuta yhtä ikävää toisilleen. Hopeiset sormukset olisivat edullisempia, mutta mitä mun valkokultainen kihlasormus siitä sitten tykkäisi... onko kenelläkään tietoa asiasta?

Juhlakenkien etsintä
Tämä operaatio on ollut käynnissä jo hetken aikaa. Kenkäkauppoja kierrellessäni tarjonta on toistaiseksi ollut huono. Kesäkenkäinvaasiota odotellessa... samalla olen kuitenkin suunnitellut sukeltavani kierrätyskeskusten ja kirpputorien ihmeelliseen maailmaan, sillä kuulin huhun, että sieltä saattaa putkahtaa esiin kerran käytetyt valkoiset juhlakengät täysin moitteettomassa kunnossa! Siitä, millaiset kenkien tulisi olla, kirjoittelin jo täällä.


Kutsukorttien suunnittelu ja askartelu
Checked! Edelleen vähän harmittaa, ettei niistä tullut niin siistejä kuin olin ajatellut, mutta se on myöhäistä nyt. Kyllä mä vielä pääsen tästä ylitse. Pääsen. Kutsukorttihelvettiäni voi palauttaa mieliin vielä täältä.

Häälahjalistan laatiminen
No, mutta meillepä ei ole tulossa minkään sortin häälahjalistaa mihinkään! Mitään kippoa ja kuppia emme kaipaa jo valmiiksi ylitse pursuavia kaapin nurkkia täyttämään. Sen sijaan haluamme lahjaksi elämyksiä, jotain sellaista, jota me oikeasti kaipaamme: tällä hetkellä häämatkakassan kerryttämistä. Röyhkeää tai sitten ei, ainakin olemme rehellisesti esittäneet toiveemme.

Hääkutsujen lähetys
Tämän viikon loppuun mennessä lähes kaikki kutsut ovat lähteneet matkaan! Kutsut leviävät ympäri Suomen Rovaniemeltä Kuopioon ja Kuopiosta Helsinkiin. Pisimmälle matkalle pääsevät ne, jotka lentävät Sveitsinmaalle asti!

Lista ilmoittautuneista vieraista
Tätä katsellaan sitten toukokuussa, jolloin kaikkien osallistuvien vieraiden nimet ovat tiedossa.


Morsiuskimpun ja sulhasen vieheen suunnittelu
Siinäpä dilemma. Juhlien kukkien tulee mukailla häiden väriteemaa (turkoosi-vaalean ruskea-valkoinen). Ihan ykköshaaveena ja -toiveena mulla olisi rakentaa hääpaikan kukitukset luonnonkukista ja -kasveista. Ongelma on vain se, ettei Suomen luonnossa taida heinäkuussa kukkia mitään turkoosia. Kissankellot, mun ehdoton suosikkiluonnonkukka, voisivat olla jo kukassa, mutta nekin ovat kuitenkin aivan väärän värisiä...

Morsiuskimpun ja sulhasen vieheen tulisi olla samaa kukkateemaa ja niinpä ongelma säilyy edelleen. Asiaa pitkään pohdittuani olen kuitenkin tullut tulokseen, ettei olisi niin suuri synti ostaa turkooseja kukkia kaupasta ja yhdistää niitä luonnonkukkiin. Ajattelin siis olla vallan omatoiminen ja rakentaa itse oman morsiuskimppuni. Tai sellainen ajatus se vaan on - idea. Sulhon viehe voisi sitten olla se kaupan turkoosi kukka.

Turkooseja kukkaehdotuksia kenellään?

Koristeiden ja opasteiden suunnittelu
Oi voi, palataan tähän sitten lähempänä kesää. Ajatuksia ja ideoita on mainiosti, mutta en vielä uskalla näpertää mitään, jos myöhemmin keksinkin jotain vielä mahtavampaa!


Valssin treenaaminen
Kyllähän nyt valssi taittuu treenaamattakin! Onhan tässä sentään käyty viisi vuotta sitten lavatanssikurssi...! Öh, no ehkä pieni mieleen palauttelu olisi paikallaan...

Aikavaraukset kampaajalle, meikkaajalle ja parturiin
Alustavien suunnitelmien mukaan saan hääkampaukseni häälahjaksi eräältä tuttavaltani, sanoinkuvaamattoman valtavan iso kiitos siitä hänelle! Sulhon hiukset tulevat myös tarvitsemaan siistimistä, mutta uskon, että pelkkään siistimiseen on helppoa varata aika viime hetkilläkin (viikko-pari ennen h-hetkeä). Seuraavina keisseinä things-to-do-listalla on myös aikavarauksen tekeminen meikkiin, jolla saa tän mun couperosan naaman piiloon kokohela päiväksi!

(Kosmetologille ajanvaraus)
Tästä mä en ole vielä varma. Tarvitsenko mä kosmetologia ja jos tarvitsen, niin mihin erityisesti? 

Ajanvaraus manikyyriin/pedikyyriin
Voi, ja manikyyrinkin minä alustavien suunnitelmien mukaan olen saamassa häälahjaksi, voi miten ihanaista! Ihan perinteinen ranskalainen manikyyri on ajatuksissa. Pedikyyri on hieman kysymysmerkillä. Toisaalta, jos päädyn juhlakenkien valinnassa vaikkapa varpaat paljastaviin sandaleihin, niin silloinhan olisi suotavaa ja mukavaa, että myös varpaankynnet olisivat kondiksessa.


Hääpäivän ohjelman suunnittelu
Tähänkin on vielä aikaa, kunhan saadaan ensin koottua esiintyjiä ja sen sellaista. Tässä kohtaa pitänee ottaa mukaan keskusteluun myös kaaso ja bestman.

Lopullisen vihkikaavan ja musiikin valinta
Vihkikaavaksi valitsemme varmasti sen lyhyemmän, sillä omasta kokemuksesta tiedän, että lyhyempi parempi. Pitkään, ennen kuin edes mitään häitä oli tiedossa - saati sulhasta, olen ollut hyvin tietoinen, mikä tulee olemaan meikäläisen häämarssi, se kun astellaan alttarille ja kaikki tuijottavat. Nyt mun mieli on kuitenkin lähtenyt muuttumaan radikaalisti. Ennen pidin hienona ajatuksena eeppistä Imperial Marchia, nyt haluankin jotain aivan muuta. Haluankin jotain perinteistä, ainakin sisääntulomarssiin. Erkki Melartinin Wedding March (Prinsessa Ruusunen) on tällä hetkellä vaihtoehto numero uno.

6. maaliskuuta 2014

Katsaus kosmetiikkaan

Mitä kukaan tekee aivan jäätävällä määrällä meikkejä ja muuta kosmetiikkaa, joita ei ole käyttänyt vuosiin? Ei yhtään mitään. Siksi osana taannoiseen siivousintoiluuni liittyi myös meikkivaraston karsiminen. Roskiin lähti puoli muovikassillista ikivanhoja ja käyttämättömiä meikki- ja kosmetiikkatuotteita. Jäljelle jäi vain ne oleellisimmat, ne, joita oikeasti käytän, ne välttämättömimmät.

Tässä siis uusi päivitys syksyllä 2011 esittelemästäni setistä!


Kasvojen hoidossa lähes päivittäisessä käytössä on Mary Kayn Basic Set, johon kuuluu 3-in-1 puhdistusaine, kosteuttava kasvovoide ja matta-pohjainen, juuri minun ihon sävylleni tarkoitettu meikkivoide (Ivory 7). Hieman epäsäännöllisemmässä käytössä näiden lisäksi on Mary Kayn päivä- ja yövoide, joista päivävoide toimii kesäpäivänä myös kasvojen suojana. Mary Kay -tuotteisiin tutustuin hieman reilu vuosi sitten.



Kaikin puolin olen ollut tyytyväinen tähän kasvojen hoitosettiin, vaikka Tansanian matkalla eivät nuo ihan tehtäväänsä hoitaneetkaan niin kuin oli tarkoitus.

Mary Kayn suosio perustuu osana sille, ettei esim. urheilun tai saunomisen yhteydessä pintaan nouseva hiki levitä tai tahraa oikein puhdistetuille kasvoille levitettyä meikkivoidetta. Yeah right, eihän tuo ihan niin toimi. Hikimyytti on murrettu jo aikaa sitten. Päivävoiteen ostin aikoinaan siksi, että aurinkosuoja on siinä 30 ja olimme juuri lähdössä Tansaniaan. Afrikan kuuman auringon alla siitä olisi voinut olla jotain merkittävää hyötyä - jos kasvoille ei olisi heti puskenut märkää hikeä ilmastoidun hotellihuoneen ulkopuolella ja juuri imeytymäisillään oleva voide jäänyt paperiin, jolla otsaa sattui pyyhkäisemään.

Vaikka näissä asioissa hieman huijatuksi oloni tunnenkin, niin tykkään silti ko. sarjasta hyvin paljon.


Foundation Primer (aurinkosuojalla 15) eli kotoisammin "silkkivoide" on ihan perusjuttuja, jos on lähdössä ulos syömään, humputtelemaan tai juhlimaan. Lempinimensä mukaan se tuntuu iholle levitettynä silkkiseltä ja sen tarkoitus on levittää meikkivoide tasaisemmin iholle. Ilman primeria meikkivoide levittyy luonnollisesti, ihon sävyjä myötäilevästi. Tätä käytän melko harvoin, vain silloin, kun on aihetta juhlaan!


Meikkivoiteen päälle tupsuttelen yleensä mattapintaista aurinkopuuteria, vaikka Mary Kayn matta-meikkivoide ei oikein käytettynä puuteria juuri kaipaisikaan. Käytössä Dermosilin puuterikuulat.


Näillä silmämeikeillä tuppaan tehdä niin arki- kuin juhlameikinkin. Kaikki riippuu vain siitä, kuinka paljon käytän rajauskyniä ja/tai luomiväriä. Perusmeikkiin käytän valokynää (Dermosil), yleensä ruskean sävyistä luomivärisettiä, rajauskynää, rispsien taivutinta ja ripsiväriä.


Suosikkiluomivärini alkaa olla jo aika finaalissa. Tämä ahkerassa käytössä ollut tuote on Seppälästä ostettu trioluomiväri Wet'n Wildin Walking on Eggshells. Odottelen parhaillaan tilausta Avonilta, josta valitsin itselleni kolme perusluomivärisettiä poisheitettyjen tilalle - ja tietysti korvaamaan tätä pian roskiin joutavaa luomiväritrioa. Gonna miss you.

Miksi heitän järkyttävän määrän meikkejä (mm. kymmeniä luomivärejä) ja sitten tilaan tilalle uusia? Viime syksynä Mary Kayn meikkikutsuilla opin vihdoin ja viimein meikkaamaan (erilaisia tekniikoita, värien käyttöä, niiden levittämistä jne), joten ajattelin päivittää luomiväripalettini uusilla, ruskeille silmille sopivilla sävyillä ja sävyillä, jotka jokaisella pitäisi meikkipussissaan olla. Niistä sitten myöhemmin lisää, kun ne hyppysiini saan.


Rajaukseen käytän Artdecon mustaa Magic Eyelineria ja jonkun satunnaisen lehden mukana lahjaksi saamaani never-heard tumman harmaata rajauskynää. Jälkimmäistä käytän useimmiten arkena esim. töissä ja mustaa silloin, kun on jonkinmoista kekkeriä tiedossa.


Ripsille edelleen musta The Body Shopin Define & Lenght Mascara 01. Tämä pitää pintansa suosikkiripsiväreistä!


Tupsutukset onnistuu näillä Iberon halpistupsuttimilla ihan siinä, missä kalliimmillakin!


Kun villiksi heittäännyn, saatan käyttää hieman näyttävämpiäkin luomivärejä kuin sitä ainaista, tylsän turvallista ruskeaa. Näitä on kiva käyttää myös arkena, ei pelkästään juhlassa! Tässä ne ainoat luomivärit, jotka minulta tällä hetkellä löytyy. Stilan Creme bouquet eye shadow/cheek color & Dermosilin Multifunctional duo-eye color.


Huulipunia tai -kiiltoja tulee käytettyä TOOOOODELLA harvoin. Se on inhottava noidankehä, josta haluaisin ulos: kun omilla huulilla näkee harvoin mitään väriä, värien käyttöön ei koskaan oikeastaan totu. Olisi mahtavaa käyttää (ja etenkin osata käyttää!) erilaisia, itselle sopivia sävyjä huulissa, mutta peilistä katsoo yleensä takaisin jonkin sortin sirkuspelle. Vain siksi, ettei ole tottunut näkemään itseään sellaisena.

Joka tapauksessa multa huulivärejäkin löytyy, koska en hennonut niitä kaikkia poiskaan heittää. Jos vielä joskus oppisin niitä käyttämään. Sitten joskus. Rivissä komeilee Mary Kay huulipuna Copper Star, Mary Kay huulikiilto Beach Pronze, Rimmelin Alarm 170, L'orealin Orchid 241. Huulten rajauskyninä toimivat Max Factor & Kanebo, joista on jo aikaa sitten kuluneet kaikki oleelliset tiedot irti.


Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä säästettyjen naamavärien listalle nousee tämä syötävän hyvännäköinen ja -tuoksuinen Chocoholicksin Truffle-huulikiilto.

Jonkun verran on siis meikkilootan sisältö muutunut muutamassa vuodessa! Anteeksi muuten tällainen höpsöttely, joka ei lainkaan ole mun tapaistani. Toivottavasti ei kuitenkaan kenenkään maku mennyt! ;)

5. maaliskuuta 2014

Kannabis-ilta ja muutama hassu mieleen jäänyt ajatus

Eilen tuli TV2:lta Kannabis-ilta. Koska aikaisemmin nämä Ylen teemaillat ovat olleet varsin mielenkiintoista katseltavaa, päätin tälläkin kertaa asettua ruudun ääreen odottamaan, milloin natsikortti heitetään kehiin. Natsikorttihan on ihan must-juttu, kun on kyse Ylen teemailloista. Sehän saatiin vedettyä mukaan mm. susi-keskustelussakin, jos joku muistaa.

Amsterdam 2008
En ala eritellä, olenko itse henkilökohtaisesti kannabiksen laillistamisen puolesta vai sitä vastaan, koska en yksinkertaisesti oikein itsekään tiedä. Ajatuksia on puolin ja toisin, mutta raja on niin häilyvä, etten oikein uskalla alkaa arvailla omaa kantaani. Eilinen keskustelu kuitenkin herätti muutamia ajatuksia, jotka haluaisin täällä jakaa.

Keskustelussa oli muutamia aika kummallisia hetkiä. Itseäni eniten ärsytti ruudun alareunaan ilmestyvät tweetit ja tekstiviestit, joissa puhuttiin kannabiksen laittomuudesta: "koska kannabis on laitonta, tietysti se on väärin" tms. Tämän tyyliset kommentithan ovat täysin perustelemattomia heittoja, joilla ei loppupeleissä ole mitään tekemistä itse keskustelun kanssa. Verrataan sitä vaikkapa muslimien sharia-lakiin, jonka mukaan naiset pakotetaan käyttämään huivia. Eli sekin on automaattisesti oikein, koska kyseessä on kuitenkin laki? Mietitäänpäs nyt, kuinka monen mielestä tämä laki on kaikessa laillisuudessaan kuitenkin väärin.

Se, että laissa määritellään jotain, ei välttämättä tarkoita, että se olisi automaattisesti ja täysin kyseenalaistamatta aina oikein.

Amsterdam 2008
Pointsit haluan heittää keskusteluun osallistuneelle opettajalle. Valitettavasti hän tulee saamaan niskaansa varmasti uskomattoman paskamyrskyn niin kollegoiltaan kuin hurjistuneilta vanhemmiltakin - kuin ehkä koko Suomen mielensä pahoittavalta kansalta... jossain kohtaa opettajalta kysyttiin, että miten hän voi tehdä opettajan työtä, jos käyttää kannabista. Ihan jäätävän kummallinen kysymys! Öh, sehän on sama kuin jos olisi kysytty: miten voit tehdä opettajan työtä, jos käytät alkoholia? Että se pointti tässä oli...?

Kannabiksen haitoista puhuttiin yllättävän vähän. Ehkä tämä johtui kuitenkin siitä, että kannabiksen haitallisella (=liiallisella) käytöllä on täysin samat vaikutukset kuin alkoholinkin suurkulutuksella -  ja alkoholi se on sentäs laillista (ainakin toistaikseksi, kai tämä holhousyhteiskunta kohta alkaa kaavailla kieltolakia). Tietysti on se vähemmistö, jonka elämä oikeasti lähtee kovaa vauhtia alamäkeen kannabiksen myötä, mutta niinpä tuo näkyy käyvän myös alkoholinkin kanssa.

Jos aletaan puhua erilaisten asioiden koukuttavuudesta, pitää myös puhua niiden haitoista. Tupakka koukuttaa ja aiheuttaa valtavan määrän COPD:ta (keuhkoahtaumatauti) ja erilaisia suun ja hengityselinten syöpiä (en halua puhua pelkästään keuhkosyövästä, sillä se nostetaan esiin naurettavan usein ja unohdetaan sitten ne muut syövät ja taudit kokonaan). Seksiriippuvuus altistaa sukupuolitaudeille. Suklaankin himo voi aiheuttaa ahmijalle ylipainoa ja tästä johtuvia sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia, diabetesta yms. Ja ajatelkaa, kaikkiin näihin voi KUOLLA.

Amsterdam 2008
Jos ajattelen kannabiksen ja alkoholin välisttä suhdetta ihan pelkällä maalaisjärjellä, kantani on täysin selvä: kannabis on luonnontuote, alkoholi tekemällä tehty. Eikös tuo asioiden "luonnollisuus" ole tällä hetkellä kovaa huutoa? Jep jep, kärpässienikin on tietysti luonnontuote ja silti hengenvaarallinen. Miksi kärpässienet eivät ole sitten laittomia? On varmasti jokin syy siihenkin, miksi Coloradossakin on laillistettu kannabis eikä kukaan kärpässienien laillisuudesta huolimatta niitä ehdoin tahdoin mene popsimaan.

Lääkekannabiksesta en sano muuta kuin sen, että MS-tautia sairastavia potilaita hoitaneena heille pienet pössyt soisin milloin tahansa!

... ja nyt kun olen kaiken tämän tähän kirjoittanut, alan hiljalleen ymmärtää, olenko puolesta vai vastaan. Ja silti en ymmärrä. Tai tiedä.

4. maaliskuuta 2014

Kutsukorttihelvetti vol. 4 - It's a Final Countdown!

Kutsukorttien värkkäämisessä alkaa vihdoin ja viimein maaliviiva häämöttää! Muutamaa korttia, postimerkkiä ja osoitelappua lukuunottamatta kaikki ovat valmiina sukeltamaan ensi viikon alusta postin syövereihin. Lisäksi muutamasta puuttuu vielä kutsu-tarra kannesta ja tätä silmällä pitäen täytyisikin eksyä taas jonkin sortin askarteluliikkeeseen loppuviikosta - viimeistään viikonloppuna.


On tuo ollut aikamoinen urakka. Minä sentään pidän askartelusta hyvin paljon, mutta olen melko varma, että nuo ovat elämäni viimeiset kutsukortit, joita tulen koskaan tekemään - ainakaan tuota määrää. Onnea heille, joilla on se kolmesataa vierasta...

Lopputulos ei ole ihan sellainen kuin olin ajatellut. Askarteluperfektionismi pääni sisällä on lakannut kuitenkin huutamasta apua ja ambulanssia. En väitä, etteikö tämän hetkinen lopputulos edes vähän häiritsisi, mutta toisaalta... sehän on vain yksi kutsu. Ainut, jota niiden epätäydellisyys tulee koskaan häiritsemään olen minä itse. Ei siksi, että pelkäisin kutsuttujen päivittelevän kortin virheitä. Vaan siksi, koska minä, you know.


Ajatukset ovat kuitenkin jo suunnanneet tulevaan kevääseen ja siihen, ettei häiden alla askartelu suinkaan lopu kutsukortteihin. Listalla seisoo mm. ohjelmalehtiset, hääkarkit, menut, paikkakortit, pöytien koristeet yms yms... että eiköhän tuolla kutsukorteissa menetetyllä täydellisyydellä ole vielä mahdollisuus kaivautua esiin! ;)

Alustava ajatus pöytäkoristeista onkin jo alkanut kehkeytyä, niistä sitten myöhemmin!

2. maaliskuuta 2014

Kevään "the" juttuja!

Syntisen keväistä maaliskuun alkua kaikille lukijoille! Kevät tuntuu olevan jo pitkällä, siis paljon pidemmällä kuin aikaisemmin jo kirjoittelin! Mutta, miksipä ei olisi? Onhan maaliskuu sentään ensimmäinen virallinen kevätkuukausi! Minäkin suurena talvifanina olen nyt vakaasti sitä mieltä, että lumisade ja pakkanen saavat nyt pysytellä piilossa ensi talveen saakka.

Tänään ajattelin hieman tiivistää helmikuun juttuja, joista mun on ollut tarkoituksena kirjoitella jo aikaisemminkin. Bloggailu on kuitenkin ollut jäissä viimeiset pari viikkoa, syystä, ettei vain ole ollut aikaa saati inspiraatiota.

Kevättä ilmassa - 2007
Ylimääräinen roina parempaan kotiin
Jo aikaisemmin mainitsemani sisustushullutus on hieman laantunut - lähinnä kai siksi, ettei tällä hetkellä ole varaa "tuhlata" rahaa mihinkään "turhaan" ja ylimääräiseen. Koska häät. Tuntuu edelleen hassulta ja aavistuksen hullultakin, että yksi päivä voi niellä rahaa sellaisia summia... no, jotkuthan ne ottavat jopa lainaa saadakseen unelmiensa hääpäivän. Meidän ei onneksi tarvitse.

Sisustushullutukseen liittyy kuitenkin valtava tarve myös siivota ja järjestää sekä - kuin pisteenä iin päällä - päästä eroon kaikesta turhasta nurkkiin haalitusta roinasta! Suurella inspiraatiolla siivosin meidän kaikki kaapit - kaikki kaapit, kaikki - ja erittäin rankalla kädellä heitin tavaraa joko suoraan roskiin tai kirpputorikassiin. Yksi sadan litran jätesäkki, yksi iso sininen Ikea-kassi, kaksi perusmuovipussia ja kaksi kenkälaatikkoa täynnä vaatteita, kenkiä, kodin tekstiilejä, astioita ja sisustuskrääsää lähti kirpputorille myyntiin. Kun turha tavara lähtee kävelemään ja kaapeissakin tuntuu olevan taas tilaa, olo on suorastaan orgastinen. Tarkoituksena oli jälleen kerran siis vain päästä tavaroista eroon, joten mun kirppispöydän hinnat eivät päätä huimanneet. Siitä huolimatta jäin lähes 60 euroa voitolle 38 euron pöytävuokran jälkeen, jei!

Häämessut
Helmikuussa kävin tuon sulhaseni kanssa Tampereen häämessuilla Tampere-talossa. Sinänsä 12 euron sisäänpääsymaksu per naama oli täysin hukkaan heitettyä, sillä messujen sisältö koostui lähinnä juhlapaikkojen mainostamisesta ja morsiuspukujen myynnistä - eli niistä asioista, jotka on tehtävälistalta jo ruksattu yli. Pääosissa olivat myös kaikenlaiset korumyyjät ja -liikkeet, mutta vaikka emme vielä olekaan vihkisormuksia valinneet, niin massiiviset ihmisjoukot sormuskojujen ympärillä aiheuttivat lähinnä paniikinomaisen tarpeen kävellä vain äkkiä ohitse. Suurimmassa osassa kojuja sormusten hinnat huitelivat myös niin korkealla, ettei edes kiinnostanut mennä tarkemmin ihastelemaan. Tai no, ihastelemaan ja ihastelemaan. Huomasin, että mitä kalliimpi sormus, sitä rumempi se myös yleensä oli.

Messuilta ei siis jäänyt häiden kannalta käteen mitään olennaista, ellei sitten muutaman juhla-askarteluliikkeen nettikauppojen esitteet. Että meidän häistä ei ole tulossa miljoonan muun pariskunnan pitämät tusinahäät, joissa kaikki ideat on haalittu häämessuilta, ehei, vaikka joku niin bittiavaruudessa kovasti kauhistelikin, kun kyselin, saako messuille viedä järjestelmäkameraa (en edes ottanut kameraa lopulta mukaan).

Pathfinder - ajatuksia roolipelistä
Lupasin tuossa taannoin jakaa ajatuksiani roolipelaamisesta, kunhan vain pelikertoja kertyisi sen verran, että jonkilaisen mielipiteen saisin muodostettua tuosta ennakkoluuloja keränneestä pelistä. Nuo ennakkoluulot ovat kyllä karisseet matkan varrella aika hyvin. Siinä, missä pelin ja termistön opettelu on hyvin hankalaa ja vaikeaa, on peli ihan oikeasti myös hauskaa!

Hankalaa pelin opettelusta tekee siinä käytettävät termit, "finglish-kieli", jota pelin "ammattilaiset" käyttävät ongelmitta. Finglish muodostuu yksinkertaisesti sanoista finnish ja english. Kun ei joka kerta jaksaisi kysyä, että ai mitä. Ai että mitä tekisi mieli siis kysyä joka kymmenes sekunti. Vaikka kysyminenkään ei aina auta. Seuraavassa pelissä yleensä kysyn samasta asiasta uudestaan. Se on kokeneille pelaajille kai aika raskasta.

Miksi roolipelaaminen tuntuu niin hauskalle? Ehkä siksi, että vain mielikuvitus on rajana ja pelissä saa ihan oikeasti nauraa. Se ei todellakaan ole haudanvakavaa hommaa (tai no ehkä jonkun kuningasnörttikerhon mielestä...). Koska itsellä on takana vasta kolme pelikertaa, uskon, että peli voi olla jatkossa vieläkin hauskempaa. Ainut miinus tällä hetkellä lienee juurikin se, ettei tunne finglish-termistöä ja se, ettei oikein keltanokkana vielä "uskalla" käyttää koko mielikuvitustaan.

Meidän pelimme sijoittuu antiikin Kreikkaan ja egyptiläisillä lienee jotain ikävää mielessään, se ei ole vielä selvinnyt. Meidän jengiin kuuluu tavallisia ihmisiä, maahinen ja tietysti minä, puolihaltia-druidi, jolla on telepaattinen yhteys rumaan eikä niin kovin älykkääseen hevoseensa, joka on kuitenkin koko jengin voimakkain jäsen. Jep jep, eikö kuulostakin huikealta? ;)


Salitreeni
Mä olen vuoden alusta alkaen taas riuhtaissut itseäni niskasta kiinni ja alkanut käymään salilla. Mun 16 salikäyntiä tämän vuoden puolella voi tuntua jollekin säälittävältä määrältä, mutta mulle se on suuri saavutus. Jälleen kerran huomaan, miten liikunta - epäsäännöllisen säännöllinenkin -  vaikuttaa mielialaan niin paljon: olo on paljon energisempi, parempi ja maailma tuntuu rullaavan kevyemmin eteenpäin - siitäkin huolimatta, että keväisin yleensä iskee jäätävä kevätväsymys.

En ole blogissa asiasta uskaltanut mainita mitään, koska edelliskerroilla, kun olen heti alkuhuumassa tullut hehkuttamaan uutta liikuntasuunnitelmaa tms, innostus on lopahtanut heti eikä mistään ole sitten tullutkaan mitään. Niin, kuinkakohan tässä nyt sitten käy...

Tarkoituksena on pitää vain itsestä parempaa huolta, vähän ehkä kiinteytyä pitkällä aikavälillä ja pitää mieli virkeänä.


Häämatkaliput
Oh, vihdoin ja viimein varasimme lentoliput Alaskaan, iiks! Kyllähän se jälleen kerran hetkellisesti pankkitiliä kirpaisi, mutta lopulta en päässyt yli ajatuksesta, että lentoliput ovat ehkä paras sijoituskohde millekään rahalle koskaan! Ja kyllä, vaikka tuolla ylempänä sanoinkin, ettei mihinkään ylimääräiseen olekaan varaa, matkustaminen ei ole mulle koskaan mikään 'ylimääräinen' juttu.

Lomaa olen anonut syyskuun alkuun ja silloin olisi tarkoitus Reykjavikin kautta suhauttaa kahdeksi viikoksi Anchorageen ja muualle pohjoiseen osavaltioon ihastelemaan jylhiä maisemia ja kenties vähän kalastamaankin. Lonely Planetin opas on jälleen kerran tullut tarpeeseen ;)