Mää näytän teille kaikille...!

Tavallisestihan mä päivitän näitä Nepaliin liittyviä juttuja tonne Kohti unelmia - kohti Nepalia -osioon, mutta nyt on sellaista asiaa, että teki mieleni kirjoittaa ihan virallisen blogin puolelle. Eilen tää koko projekti nimittäin kävi niin tunteita herättäväksi, että hyvä etten alkanut itkeä (tai vaihtoehtoiseti raivota)!



Juttelin eilen puhelimessa tuon kaverini tutun kanssa, joka siis on matkustellut ympäri maailmaa reppureissaten ja tasan vuosi sitten eksynyt ystävänsä kanssa Nepaliin, minun unelmakohteeseeni. Hän kertoi enemmän kuin mielellään kokemuksistaan Nepalista ja avarsi mun tietämystäni ko. maasta vaikka kuinka ja paljon. Puhelun jälkeen en ollut pysyä housuissani, olin niin innoissani. En edes muista, milloin olisin ollut niin innoissani. Sain omituista voimaa ja vahvuutta lähteä tilaamaan lentolippuja välittömästi. Hetken aikaa koko reissu tuntui niin realistiselta, eikä lainkaan niin pelottavalta kuin yleensä olen sen kokenut. Tällä ihmisellä ei ollut yhtä ainoata negatiivista sanaa koko kohteesta. Ympäri maailmaa kiertänyt nainen kertoi minulle, että Nepal on vetänyt ehdottomasti pohjat upeudessaan, ihmeellisyydessään ja monipuolisuudessaan. Miten mä voisin olla innostamatta tällaisesta puheesta?

Nainen kertoi olleensa kohteessa kolmisen viikkoa ja kokenut tänäaikana mahtavan paikallisen matkanjärjestäjän pulkassa kaiken, mikä Nepalissa ihmisiä vaan voi kiinnostaa. N. 300 EUROLLA nainen oli ystävänsä kanssa tutkinut Kathmandu Valleyn laidasta laitaan Unescon maailmanperintökohteineen ja yli 2000 vuotiaiden temppeleiden salat, matkustanut etelä-Nepalin viidakkoon kolmeksi yöksi katselemaan maailman uhanalaisimpia sarvikuonoja ja sitten noussut trekkaajien kiintopisteelle Pokharan kaupunkiin ja ihastellut aamua 1600 kilometrin korkeudessa. Kaikki tämä 300 eurolla, bussimatkat mukaanluettuna. Olin haltioissani. Minä haluan samanlaisen matkan. Minä haluan Kahtmandun lentokentällä osua juuri sen saman matkanjärjestäjän pikkuputiikkiin ja ostaa tämän koko lystin.

Kun kerroin intoa puhkuen tästä kaikesta avokille, avokki totesi tähän kaikkeen mitäänsanomattomasti "jaa" ja jatkoi telkkarin katselua. Siinä samassa mä humpsahdin pehmeistä unelmistani niin epämiellyttävästi alas, että menin makuuhuoneeseen vaan mököttämään. Samalla mä tajusin, että mä olen niin yksin tämän innostukseni kanssa. Jos avokki päättäisi yhtäkkiä, ettei hän haluakaan lähteä, mä en tiedä mitä mä tekisin. Mä en tiedä kenen kanssa mä lähtisin. Kukaan muu ei halua Nepaliin niin paljon kuin minä. Mua harmitti, voitte kuvitella. No, tää juttu saatiin selvitettyä ja kyllä, avokki on edelleen mielellään lähdössä toteuttamaan mun kanssa mun unelmaa.

Aloin kuitenkin siinä samalla pohtia koko reissuprojektia ja sitä, miten kaikki minut ihmisenä tuntevat ottavat nämä meidän (mun) matkasuunnitelmat. Mä tiesin jo siinä kohtaa, kun mä kerroin avokille tästä viidakkoseikkailusta, mitä tämä mielessään oikeasti ajatteli. Riina jossain viidakossa olemattomassa hökkelimökissä kaikkien niiden ötököiden ja villieläinten keskellä? Ei tule mitään, ei ikinä. En mä tiedä ajatteliko avokki nyt oikeasti noin. Musta vaan tuntuu, että moni kuitenkin voisi ajatella noin (ja varmasti ajatteleekin). Mä en tiedä, onko se hyvä vai huono. Mua ei oikeastaan kiinnosta, mitä muut siitä ajattelee. Niin kai on paras. Saattaa tietysti olla, että mä en kestäkään kolmea pitkään yötä viidakossa. Mutta ainakin mä olisin ottanut sen riskin.

Ja tästä päästään tähän riskinottoon. Mä en ole juurikaan elämässäni ottanut riskejä. En mitään, millä olisi ollut jotain merkitystä tähän mun elämään. Nyt mä haluaisin ottaa riskin, ison riskin. Mä haluan ottaa riskin lähteä lentämään epämääräisillä lentoyhtiöillä ja lentokoneilla toiselle puolelle maapalloa. Mä haluan ottaa riskin yöpyä viidakossa uhanalaisten (bengalin-)tiikerien keskellä. Mä haluan **ttu ottaa RISKIN. Henkilökohtaisen riskin, jolla olisi mulle itselleni merkitystä. Mä en voi mennä Nepaliin ja olla ottamatta riskiä. Mä en voi. Ja salaisesti (nyt vissiin hyvinkin julkisesti) mä haluan näyttää kaikille, että musta on siihen. Meni koko reissu miten päin persettä tahansa. Mä ainakin otin riskin.
Ai onko vieläkin mielessä? Jo kymmenettä vuotta.

Kiitos, että sain avautua. Odotan matkaa innoissani. Kenties joku matkanjärjestäjä tarjoaa vieläkin paremman vaihtoehdon matkaajille, jotka haluavat enemmän ihastella Himalajan jylhää maisemaa.

Kommentit

  1. Sulla on aina ollut Nepalin-unelma niin vahva, että kenekään ei ole syytä epäillä!

    Jos avokki totesi siihen "jaa", ehkä se ei sillä hetkellä vaan osannut. Aina ei ihminen osaa. Te selvititte asian - mikä tärkeintä - ja varmasti sekin tietää sun unelman. Se ihan varmasti tietää, että Nepal-unelma on aina ollut se sun juttu. Ja että se tulee elämään sussa niin kauan kun saat sen toteutettua.

    Tietoinen riskin otto on aika pelottavaa. Mutta mitä lähemmäksi sen ottaminen tulee, sen vähemmän se alkaa tuntua riskiltä. Lopulta se on niin valmis suunnitelma, ettei se tunne riskin ottamisesta ole kuin kaukainen muisto.

    Pidä siitä sun unelmasta kiinni. Musta on tiiätkö helkkarin upeaa, että sulla on noin vahva unelma ja selkeä tavoite sen saavuttamiseksi! Sitä kun vaalit ja teen työtä sen eteen, niin yhtäkkiä huomaat seisovasi lentokentällä matkalla kohti unelmaa. :)

    Mulla on yksi työkaverin tuttu, joka asuu Nepalissa ja jota haastattelin yhteen juttuun tässä kesällä. Se työskentelee Fida Internationalin kautta Nepalissa. Jos kiinnostaa, niin voisin antaa sähköpostiosoitteen? Se tyyppi vaikutti tosi hauskalta ja innokkaalta kertomaan sähköpostin välityksellä tarinoita, joten varmasti antaisi hyviä tärppejä Nepalin-matkailuun - tai jopa asumiseen Nepalissa... ;)

    Juttu löytyy tuolta: http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kerro-oma-pieni-on-maailma-tarinasi-vaajakoskelainen-yll%C3%A4tys-keskell%C3%A4-nepalia/691241

    Oon ylpeä susta. <3

    VastaaPoista
  2. No kiinnostaa tietysti! Osoite tulemaan vaan! Jotenkin tuntuu niin paljon turvallisemmalta, jos on ihan oikeiden ihmisten kokemuksia näistä jutuista eikä vaan jonkun bittiavaruuden anonyymin tyypin. Vähän niin kuin mä juttelin puhelimessa tän tyypin kanssa. Heti tuli paljon luotettavampi olo esim. lentämisen suhteen, olivat myöskin lentäneet kahdella vaihdolla epämääräisten kohteiden kautta jne.

    Ja juurikin se vähentää sitä tunnetta, että tässä ottaa jonkun riskin. Vaikka se mulle tuleekin olemaan riski, vaikka olisin kuinka valmistautunut kaikkeen.

    Mitä tohon M:n jaa-kommenttiin tulee, niin tosiaan saatiin se puhuttua heti selväks. Se nyt on ihan normaalia, että se ei ole niin innoissaan tästä, koska tää ei ole sen pitkäaikainen unelma, vaan juurikin mun. Mutta innoissaan se silti on lähdössä :) mulla on varmaan vaan niin tunteet pinnassa, kun tää alkaa viimein oikeasti toteutua... sitä sitten ottaa ihteensä vaikka mistä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!