Elämäntarkoitus?

Tässä kohtaa huomaan olevani todella väsynyt. Nyt sen vasta huomaa, kun loma häämöttää enää yhden aamuvuoron ja kahden yövuoron päässä ja tekee melkein mieli jo "luovuttaa" ja siirtyä loma- ja reissumoodiin. Olen viimeksi ollut lomalla helmikuussa. Ei sitä sillä tavalla tajuakaan, minkälaista taistelua tavallinen arki on ollut, vaikka yleensä kevät tuntuu vain isolta alamäeltä. Okei, 'taistelu' lienee ehkä väärä sana, mutta siltä se tällä hetkellä tuntuu. Vaikka töissäkin olisi kuinka mukavaa ja kivaa, se on väsyttänyt mua sisältä päin koko ajan niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Yhtään asiaa ei ole auttanut tietenkään se, miten olen odottanut tätä alkavaa kesää ja kaikkia sen mukanaan tuomia ihania asioita. Tietysti kärsin joka kevät myös väsymyksestä, joka tavallisilla ihmisillä yleensä ajoittuu kylmenevään ja pimenevään syksyyn.

Väkisin käy mielessä, että saanko ollenkaan levättyä lomallani, vaikka se tarkoittaakin lähes neljän viikon paussia kaikkeen arkiseen. Luvassa on jatkuvaa poukkoilua paikasta toiseen ja kaikille aisteille jatkuvaa ylikuormitusta. Siis toisin sanoen tämä reili kuulostaa ihan stressiltä. Mutta toisaalta. Se on sellaista hyvää stressiä. Sellaista stressiä, jota kuuluukin olla. Sellaista, mistä voi jopa nauttia. On sanomattakin selvää, miten paljon rakastan matkustamista ja uuden näkemistä ja kokemista. Ihan varmasti irtiotto kotitöistä, duunista ja muusta tavallisesta elämästä tulee olemaan rentouttavaa. Ihan sama vaikka joutuisi kiristelemään hampaita yösijan löytämisessä tai juoksemaan painava reppu selässä pitkin tuntemattomia katuja ehtiäkseen johonkin tiettyyn junaan tietämättä edes, mihin päin pitäisi juosta. Onko se edes sellaista? Who knows!

Ajatus on vapauttava. Ei ole aikatauluja, ei kiirettä mihinkään. Saa vain nauttia, saa elää. Ei ole velvollisuuksia. Hiiteen velvollisuudet! Jo muumipappakin sen tiesi.

Sansibar, Paje Beach, 2013


Btw, mulla ei taaskaan ole mitään älykkäitä, aiheeseen sopivia kuvia.

Kenellekään ei liene epäselvää, minkälainen elämän suola matkustaminen mulle on. Olen miettinyt paljon omaa elämääni viime aikoina. Kun kolmekymppiä alkaa lähenemään, suurimmalla osalla ystävistä ja kavereista alkaa olla hommattuna oma kämppä ja jos ei nyt vielä lapsia, niin ainakin niistä puhutaan. Kun ajattelen, että nyt pitäisi alkaa metsästämään hyvää asuntolainaa tai jostain syystä huomaisin piteleväni käsissäni positiivista raskaustestiä, mua alkaisi kamalasti ahdistaa. Millä rahalla mä sitten matkustaisin, jos kaikki rahat menisivät lainanmaksuun tai lapsiin?

En ole siis vieläkään valmis asettumaan, vaikka tämä yhteiskunta sitä salamyhkäisesti vaatisikin. Haluan lapsia. Sitten joskus. Mutta mikä on sitten joskus? Milloin on liian myöhäistä? Mitä jos olen valmis perustamaan perheen sitten, kun ei ole enää turvallista edes saada lapsia? Mitä jos olen sitten jo niin vanha, etten jaksa edes leikkiä omien lasteni kanssa? Mihin tämä aika menee? Ihmiselämä on niin pirun lyhyt.

What goes around, comes around. Koska ihmiselämä on lyhyt ja aika tuntuu juoksevan nopeammin mitä vanhemmaksi elää, pitää käyttää se aika viisaasti. En ala filosofoimaan sen syvällisemmin, mutta luulisin elämäntarkoituksen olevan yksinkertaisesti sitä, että pyrkii olemaan mahdollisimman onnellinen satuttamatta tai loukkaamatta toisia ihmisiä. Tarviiko sen edes olla sen ihmeellisempi?

No, oli miten oli, reissu lähenee ja mun on hyvin hankalaa pysyä pöksyissäni. Reissusuunnitelmat muuttuivat sen verran, että emme lähdekään kaksistaan. Peruskoulunsa päättävä siskontyttöni lähtee mukaamme. Se ei ole lainkaan problemo; pitäähän siskontyttö opettaa (reissu-)tavoille ^.^ Itse olisin ollut maailman onnellisin, jos olisin päässyt 15-vuotiaana reissaamaan aikuisten, mutta en ihan "kalkkistenkaan" kanssa. Minä ja ukkeli emme suostu olemaan "kalkkiksia". Päinvastoin. Joskus tuntuu, että olemme jämähtäneet henkisellä tasolla johonkin pariinkymppiin :D

Ei muuta kuin rinkkaa pakkaamaan! Se on parasta.  

Okei, ehkä eniten perseimmästä.

Kommentit

  1. Tuun varmaan kommentoimaan useampaankin postaukseen, koska jostain syystä oon nyt ihan addiktoitunut tähän sun blogiin! Mutta siitä myöhemmin.

    En voisi enempää allekirjoittaa tuota ahdistusta asuntolainoista ja lapsista sun muista. Olen itse sairaanhoitaja, nyt vasta valmistunut eli nyt vasta päässyt ns. rahan makuun (koska tämähän on aivan _älyttömän hyväpalkkainen_ ammatti...!) joten on ihan luonnollista, että käytän rahat esim. matkusteluun. Kuitenkin, töissä sitä saa joka päivä hyviä neuvoja siitä, kuinka asuntosäästäminen olisi pitänyt aloittaa jo kymmenen vuotta sitten, ja hedelmällinen ikäkin on jo hujauksessa ohi! Olen kuitenkin päätynyt ajatusmaailmaan, jossa minä teen työtä ja saamillani rahoilla reissaan, hankin asuntolainat ja lapset sitten myöhemmin - jos edes hankin! Sitäpaitsi, kuka sen määrittää, että jokaisen pitää asua kivassa omakotitalossa kahden lapsen ja miehen kanssa? :D Eli ei stressiä, jos nyt tekee mieli reissata niin sitten reissataan! Ihan oikeassa olet, että sitten kun joskus lapsia hankkii niin eipä sitä samalla tavalla lähdetä matkalle. Ja lapsiensaamistakaan ei kannata stressata, aina voi adoptoida ;) Toki se ei kaikille ole vaihtoehto, mutta ainakin yksi mahdollisuus!

    Tiedän kyllä sen ns. yhteiskunnan paineen, etenkin hoitoalalla kun tuntuu että vauvoja putkahtelee yhdelle jos toiselle koko ajan - joku on aina menossa naimisiin ja vähintään asunto on oltava ostettuna kun työsopimuksen kirjoittaa. Vähemmistöön kuuluu esimerkiksi ne sinkut (niinkuin minä jee!), jotka eivät vielä tuollaisia asioita jaksa edes ajatella!

    Mutta nyt jatkan blogin selaamista!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että joku muukin tätä asiaa on ajatellut ja tullut noin helpottavaan tulokseen! Itse yritän parhaani mukaan olla stressaamatta tulevaisuutta, mutta välillä se on vaikeaa juuri siksi, että ympärillä putkahtelee vauvoja ja omistusasuntoja kaikille koko ajan :D

    Niin, tai äitehän on kaikista pahin, joka kerta meidän nähdessä sillei hienovaraisesti rivien välistä vihjaisee, että "voi kun ois mukavaa pitää sellasta pientä vauvaa sylissä..."!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!