Ruuhkavuosista ja oravanpyörästä

Vuoden 2015 tiimalasi alkaa hiljalleen valua loppuun ja kohta on taas aika toivottaa ihmisille onnellista uutta vuotta. Uusien mahdollisuuksien kolkutellessa ovelle sitä alkaa itsekin taas miettiä, miten sitä saisi tulevasta vuodesta irti enemmän kuin kuluneesta vuodesta; sillä tavalla, ettei tämä elämä olisi vain sellaista tasapaksua eteenpäin kulkemista verho silmillä. Kirjoittelin tuossa aikaisemmin syksyllä onnellisuudesta ja siitä, mitä se olisi omalla kohdallani. Koska esimerkiksi eilen runsaimmin selaamani nettisaitti sattui olemaan Kilroy Travels, voi taas vain arvailla, mihin tämä postaus liittyy. Jos ei suoranaisesti, niin ainakin välillisesti.

Palasimme eilen ukkelin ja kissojen kanssa joulun vietosta Keski-Suomesta. Radiosta kuuntelimme Tarja Turusen haastattelun pätkiä, joissa juontaja totesi Tarjan elävän elämänsä ruuhkavuosia parhaillaan. Siitäkös niitä ajatuksia sitten alkoikin kimpoilla ympäriinsä. Siitä, miten kamalalta sellaiset ruuhkavuodet kuulostavat. Hyi helvetti. Tulimme myös ukkelin kanssa siihen tulokseen, että työnteko on aivan sieltä ja syvältä. Väläyttelin ajatusta meidän maailmanympärimatkasta, joka tuntui eilen todellisemmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Juttelimme siitä, miten molemmat haluamme välttää nämä niinsanotut ruuhkavuodet. Kumpikaan meistä ei halua elämää, jossa ei oikeasti ole tuntiakaan omaa aikaa. No, tämä voi toki olla hankala toteuttaa, koska ruuhkavuosiin kuuluvat pienet lapset, uran luominen, kodin hankkiminen lainalla ja harrastuksia niin, ettei ehdi edes hetkeksi paikalleen istahtaa. Vai onko? Jokaisen suomalaisenhan oletetaan jossain kohtaa elävän ruuhkavuotensa. Minäkin haluan joskus ehkä lapsia ja oman talon. Uran luominen ei sillä tavalla kiinnosta, enkä mä ole koskaan harrastanut mitään sellaista, ettenkö olisi ehtinyt ottaa sohvalla nokosia. Harrastukset ovat lähinnä mulla täällä kotona. Ja hyvä niin. Ei mua kiinnostaa painella pitkin kyliä harrastusten perässä. Joten ruuhkavuosien välttäminen voikin olla ihan mahdollista. Ja se vasta hyvä onkin. Minua stressaa pelkkä ajatuskin sellaisesta hötkyilevästä elämäntyylistä. Enkä minä oikeastaan kyllä ymmärrä, että kuka sellaista oikeasti edes haluaisi. Onko se sitten niin, että siihen vain ajaudutaan vahingossa ja jotenkin on sitten mukamas vaikea siitä irtautua ja ollaan mukamas onnellisia?
Likaiset Afrikka-varpaat.

Asuntolaina, jonka aikaisemmin mainitsin, onkin loistava aasinsilta seuraavaan ihmetyksen aiheeseen, jota eilen automatkalla päivittelimme. Rehellisesti sanoen ihmettelen joka kerta, kun työssäkäyvä ihminen toteaa katkerasti: "Kyllä minäkin matkustaisin, jos olisi rahaa!". Tässä kohtaa on tehnyt aina hieman mieli pyöritellä silmiä, ihan totta. Työssäkäyvällä ihmisellä on aivan varmasti varaa lähteä matkalle, jos sen kokee intohimokseen. Kyse on vain siitä, miten priorisoi oman rahankäyttönsä. Olisi minullakin varaa ostaa kunnon auto ja ottaa asuntolaina, mutta en minä siitä katkerana kenellekään avaudu, koska minulle on tärkeämpää käyttää jokainen ansaitsemani raha matkustamiseen. Kenelläkään vanhemmalla ei ole velvollisuutta ostaa lapselleen viimeistä iPhonea tai pleikkaria, tai voi itse jättää ostamatta vaikka sen uudemman ja hienomman auton tai uuden sohvaryhmän olohuoneeseen, jos kokee, ettei sen jälkeen riitä enää rahat matkustamiseen. Jos se sohvaryhmä tai lapsen viimeisen päälle hieno älypuhelin ovat tärkeämpiä kuin se reissaaminen, niin sitten on varmaan ihan hyvä vaikka pitää turpansa kiinni siinä kohtaa, kun joku kertoo omista matkoistaan. Jokainen kun saa käyttää rahansa niin kuin haluaa.


Tästä pääsemme siihen, että jotkut vetoavat myös siihen, ettei heillä ole aikaa lähteä mihinkään matkalle. Tämäkin on hieman kaksipiippuinen juttu. Useimmissa duunipaikoissa kukaan ei sua estä ottamasta vaikka kahden viikon palkatonta, virkavapaata, jolloin lähdet sinne etelän lämpöön lataamaan akkuja ja seikkailemaan. Toki voin sanoa, että omalla duunipaikalla virkavapaan, muutaman hassun päivänkin, saaminen on ollut viime aikoina hieman vissiin kortilla, joten kiinnostuneena odotan sitä päivää, kun itse pyydän jonain päivänä sitä puolen vuoden virkavapaata... tosin minulle on oikeastaan yksi hailea, vaikka päätös olisi kieltävä. Minä olen päättänyt reissuni tehdä ja jos se vaatii lopareiden ottamista, niin sitten ne loparit varmaan otetaan.
Mökkivarpaat.
Hämmästeleviä kysymyssanoja meiltä pääsi myös siinä kohtaa, kun pohdimme ihmisiä, jotka lomalta palatessaan toteavat: "Olipa mukava palata takas töihin!". Että miten köyhää ja mielikuvituksetonta pitää ihmisen elämän olla, jos ei keksi omalle ajalleen mitään sellaista tekemistä, että on kiva palata töihin? Ettei keksi elämälleen mitään muuta sisältöä enää yhtäkkiä kuin se perkeleen työnteko? Radiossa sanottiinkin sitten tähän osuvasti liittyen, että "hyvin harvassa ovat ne ihmiset, jotka voivat sanoa rakastavansa työtään.". Niinpä. En usko, että kovin moni oikeasti kokee juuri sen duunin, jota tekee, elämänsä intohimoksi. Minä voin rehellisesti kertoa, ettei mun oma duuni ole mun intohimo ja lottovoiton sattuessa kohdalle en astuisi jalallakaan työmaalle, näin kärjistetysti. Jos joskus minusta tulee kirjailija, niin sitten voin sanoa työni olevan mun intohimo. Mutta parasta siinäkin on silloin se, että mä voin kirjottaa ihan missä vaan. Kotona sohvalla tai riippukeinussa Fijillä.

Niin, sekin, että jotkut oikeasti sanovat, että suuren lottovoiton osuessa kohdalle, he palaisivat normaaliin arkeen ja työntekoon, vaikka heidän ei oikeasti tarvitsisi enää koskaan tehdä töitä. Eikö ihmiset siis oikeasti vain keksi mitään tekemistä? Onko ajatuksenjuoksu ja mielikuvitus kokonaan isketty maihin näissä ihmisissä?

Moni perustelee tätä sillä työyhteisöllä, jota jäisi kaipaamaan. Työyhteisöä, jota ei sitten voisi tavata työnteon ulkopuolella, vapaa-ajalla? Minä itse mietin sitä, että kai se johtuu tästä nykymaailman olettamuksista ja hiljaisista vaateista, joita kansalaisiin kohdistuu. Pitää olla pari mukulaa, pitää olla omistusasunto, pitää olla duunipaikka, pitää tehdä töitä 8 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa, pitää maksaa veroja eikä yhtään olla yhteiskunnan elättinä. Pitää ja pitää ja pitää. Vitut. Ihan oikeasti.
Meitä alkoi eilen kyllä tosissaan ärsyttää koko yhteiskunta. Ukkeli uhosi ostavansa pienen maatilkun jostain metsän keskeltä, jossa olisi mahdollisuus olla osittain omavarainen, elelisi yhteiskunnan varoilla ja eläisi tätä elämää just sillei niin kuin oikeasti haluaisi. Tekisi juuri niitä juttuja, joita haluaa. Ei antaisi oravanpyörän viedä mennessään. Ja tosiaan, ajatus maailmanympärimatkasta alkoi saada aivan uudenlaista tuulta alleen.

Tämä saattoi tuntua hyvinkin provosoivalta tekstiltä, mutta se ei ollut tarkoitus. Tämä on lähinnä vain suuren tunnekuohun vallassa kirjoitettu. Tarkoitus ei ole halveksua tai vähätellä ihmisiä, jotka haluavat yllä mainitsemillani tavoilla elää, ei tietenkään. Jokainen on oman onnensa seppä ja tekee elämästään sellaisen kuin haluaa. Olen onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka tekevät elämässään juuri sitä mitä haluavat, vaikka se ei olisikaan se minun unelmani. Yllä mainitsemani elämäntyyli vain on itselle aivan kamala punainen vaate, ja minulla on lähitulevaisuuteni varalle tiedossa jotain aivan muuta kuin voisi minun ikäiseni naisen olettaa suunnittelevan.

Hyvää loppuvuotta kaikille! Tehdään elämästä elämisen arvoinen, eikä jäädä tuleen makaamaan! :)

Kommentit

  1. Aamen! Ei todellakaan ole mikään pakko elää tätä elämää juuri sillä kaikkien "olettamalla" tavalla. Sen vuoksi mekin kauhistutimme läheisiämme ja lähdimme melkein vuodeksi maailmanympärimatkalle ja kyllä kannatti! Enkä sano, että lähtekää tekin, jos siihen on mahdollisuus, vaan tehkää töitä sen eteen ja _se onnistuu_. Välttelene edelleen reilu kolmekymppisenä välttelee tehokkaasti ruuhkavuosia. Omakotitalo, asuntolaina ja auto löytyy kyllä, mutta voin silti matkustaa, kun priorisoin rahan käyttöni. Jos lottovoitto tulisi, minuakaan ei enää työpaikkallani nähtäisi.

    VastaaPoista
  2. Aamen sanon minäkin! Jossain kohtaa olen eri mieltä, ja kuulun juuri noihin koottujen selitysten viljelijöihin - kun ei ole rahaa eikä aikaa, mutta luulen, että se johtuu vielä siitä, että olen urani alkuvaiheessa enkä ole kerryttänyt mitään lisiä tai lomapäiviä joten oikeasti ei ole rahaa eikä aikaa. Yksin on vittumaista asua tässä superkalliissa maassa ja saa kivasti puolet palkasta kulumaan jo pelkästään vuokraan. Voishan sitä ottaa joo sen asuntolainan, mutta ei kiitos, en halua sitoutua asuntoon :D

    Työpaikalta palkattoman/virkavapaan saaminen ois myös varmasti helpompaa jos ois vakkarityöntekijä, mutta tiedät itekin, miten hankala nykypäivänä on hoitoalalta saada vakipaikkaa! Saat pian 10 vuotta painaa duunia määräaikaisena, vailla tietoakaan vakiduunista. Eipä sitä paljon oteta ylläripylläri palkattomia viikkoja töistä mistään määräaikasesta työsuhteesta tai ei tartte enää haaveilla paluuta sinne työpaikkaan. Ja hitto kun tekee sitten niitä määräaikasia soppareita niin ei sitä lomaakaan tule :D Kun ei lomapäivät kerry kun sopimukset katkee. Siks oon vakavasti harkinnut muuttoa muualle tästä paskalandiasta kun ei tässä touhussa ole mitään järkeä. :D Ei kukaan jaksa tehdä töitä ilman lomaa. Ite oon viimeks ollu lomalla 4 päivää toukokuussa :D Seuraavaa lomaa ei näy.

    Mutta joo, muuten oon kyllä täysin samaa mieltä, tekosyitähän nuo edellämainitutkin on. Ainahan mäkin voisin asua kauempana keskustasta halvemmin, käyttää enemmän aikaa töihin kulkemiseen nykysen 15 min sijasta, vaihtaa valokuvausharrastuksen johonkin halvempaan (niin ettei aina mee toista tonnia kun joku laite hajoo... -.-) ym, niin jäishän sitä rahaa. Tai sit pitäis löytää itelle mies, jonka kanssa jakaa kaikki elinkustannukset niin jäis kummasti enemmän säästöön. :D (mutku sitäkää en halua, testattu on, ei toimi!)

    Hankalia juttuja, mutta alkaa se jossai vaiheessa masentaa jos ei mihinkään pääse oman kotikaupungin kulmilta. Koittakaa te nyt ainaki tehä se maailmanympärimatka kun ei me muut päästä! :D

    VastaaPoista
  3. Itsehän olin pari vuotta sijaisena, määräaikaisena, työsopimuksia kertyi messevä pino, mutta työsuhde ei sinänsä missään kohtaa katkennut, joten ne lomapäivät kertyivät niin kuin muillakin. Oon tosi huono näissä tämmösissä jutuissa, mutta eikös tuo ole vähän laitonta katkaista se työsuhde aina? Tai otappa puhelu liittoon. Oletko siis ollut samassa työpaikassa nyt pitkään? Mitä jos ottaisit loman puheeksi vaikka pomon kanssa? Luulisi pomollakin löytyvän jonkun verran ymmärrystä ja tajua, ettei työntekijäkään voi jaksaa lomatta kovin pitkään...

    VastaaPoista
  4. Minä en tiedä, mitä mä onnistuin urani alkuvaiheessa tekemään, sillä jostain syystä sain parissa vuodessa säästettyä hämmästyttävän summan säästötililleni. Laitoin vain joka tilistä tietyn summan aina jemmaan, mistään muusta kuitenkaan tinkimättä. Toki vuokra oli silloin halvempi ja moni muu asia, nyt se ei ole enää niin helppoa. Mutta reissunkiilto silmissä joka kuukausi lähtee tietty summa edelleen säästötilille. Nyt syksyllä jouduin ensimmäisen kerran kajoamaan tuohon tiliin piitkästä pitkästä aikaa, kun tuli paljon isoja laskuja (mm. vuokravakuus+itse vuokra) kerralla. Se ei tuntunut yhtään kivalle, joten välttelen sitä kuin ruttoa taas seuraavat pari vuotta :D

    VastaaPoista
  5. Siis joo, kyllä jos on samalla osastolla määräaikaisena niin lomapäivät kertyy vaikka sopimus katkee, mutta jos vaihtaa osastoa, se alkaa alusta. Itelle kävi just niin, että vaikka oon ollu koko alkuvuoden toisella osastolla, saman palkanmaksajan alla niin kun vaihdoin toiselle osastolle, katkes lomapäivien kertyminen ja ne alko alusta. Toisinsanoen, nyt marraskuulta alko kertymään ja huhtikuulle kerkee kertyä että ehkä hyvällä tuurilla sellane 7 päivää voi tulla! Oon vasta vuosi sitten valmistunut niin en oo paljon kerennyt tehdäkään töitä ja nyt vasta pääsin tähän unelmien duuniin eli huonopalkkaiseen leikkuriin (pelkkä peruspalkka, ei lisiä :< ne kummasti kasvattais sitä summaa tilinauhassa). Palkatonta mulla ei yksinasuvana ole varaa pitää kuin maksimissaan kaks päivää, muuten tulee niin iso lovi palkkaan, että ei riitä rahat enää vuokraan.

    Mäkin oon koittanut laittaa joka palkasta pienen siivun säästöön ja oon jo jonkun 800 saanu tässä vuoden aikaan sinne kerrytettyä, mutta nyt on ollut pakko itsekin kajota siihen tiliin kun ei rahat meinaa riittää. Varsinkin kun tosiaan hajoaa kamerat ja puhelimet ja sitä kameraakin tartten, jos meinaan harrastaa (eli selvitä niistä työpäivistä kun on jotain muutakin sisältöä elämään! :D ). Mutta yksinasuminen on kallista kun melkein ½ palkasta menee vuokraan ja muihin typeriin kuluihin. Voin vaan kuvitella miten kahdestaan asuvilla jää enemmän rahaa säästöön kun kaikki jaetaan puoliks :D En tiiä kumpi on pahempi paha, koittaa laittaa sinne säästötilille joka kuukausi jotain siitä huolimatta että on about 2000€ osamaksuja maksettavana vai koittaa maksaa ne pois ennenkun korko on suurempi ku se alkuperänen summa, mikä piti maksaa :D

    VastaaPoista
  6. Se on kyllä totta, että yksin asuvana on varmasti vaikeampi laittaa rahaa sivuun. Mutta pikkuhiljaa, en minäkään millään huikeilla summilla sitä säästöä kerryttänyt ole. Niin kuin moni viisas on sanonut, että tilaisuudet pitää rakentaa ja tehdä, ne ei yhtäkkiä vaan tipahda eteen. Ja tuo rahan säästäminen on yks sellainen "rakennuspalikka" tässä kohtaa :) Pitää vain olla kärsivällinen ja uskoa, että vielä joku päivä... :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Mary Kay