18. maaliskuuta 2018

Airbnb-kokemuksia ja todellinen jackpot Meksikossa!

Reissuilla on tullut nähtyä jos jonkinmoista hotellinmörskää. Aina se nykyään vähän jännittää, että minkälaisessa sitä sitten seuraavan yönsä viettää, vaikka toisaalta jotain on jäljellä siitä "nuoruuden" välinpitämättömyydestä yösijan suhteen. Lopulta sitä kuitenkin nukkuu ihan missä tahansa, kunhan on katto pään päällä ja ovessa lukko, mutta kuten jo aikaisemminkin olen blogissa kertonut, vähän aikuisempana sitä arvostaa majapaikan tiettyjä ominaisuuksia aivan eri tavalla. Majoituksesta saattaa olla jopa valmis maksamaan vähän enemmän ihan vain saadakseen käyttöönsä toimivan wi-fin, hintaan sisältyvän aamupalan, ilmastoinnin tai ihan vaikka vuodevaatteet, joissa uskaltaa nukkua ilman kääriytymistä omaan makuupussiin.

Meksikon reissun majoituksen kanssa oli alkuun hieman ongelmia, lähinnä ihan itseaiheutettuja, ja lopulta päädyimmekin valitsemaan yösijaa airbnb:n kautta. Ensin unohdin siirtää maksutilille rahaa Gota de Sal -hotellia varatessani ja sitten löysimme hotellin, joka mainosti itseään ekologisena, mutta joka paljastui arvosteluja lukiessani niin karuksi paikaksi, että päädyin perumaan sen alle kaksi tuntia varauksen tekemisestä. Milloinkahan sitä oppisi olemaan kaukaa viisas ja lukemaan ne arvostelut etukäteen? Note to self ja muillekin: jos hotelli kuulostaa liian hyvältä (ja edulliselta) ollakseen totta, niin ihan varmasti siitä löytyy jotain mätää. Lue arvostelut (mieluiten ennen varaamista)!


Tekisi melkein mieli sanoa, että em. vastoinkäymiset olivat jonkin suuremman johdattelua, sillä vaikka lopullinen majoitussuunnitelma hätäisesti tehtiin sekin, niin oikeastaan yhtään paremmin ei olisi enää voinut mennä. Siitäkin huolimatta, että jouduimme keskellä viikkoa vaihtamaan majoitusta, airbnb oli jälleen kerran aivan loistava valinta! 

Itselleni airbnb on tullut jonkun verran tutuksi reissujen myötä. Islannissa majoituimme airbnb-kämppään, lisäksi olen viettänyt muutaman yön Turussa tällä tavoin yksinkertaisesti sen edullisuuden vuoksi. Meksikon Puerto Moreloksessa majoituimme toista (ja kolmatta) kertaa ulkomailla luottaen airbnb:n tarjontaan.

Yleensä pyrin aina ensisijaisesti etsimään hotellin, syystä x, jota en itsekään oikein tiedä, sillä toistaiseksi nuo vähäiset airbnb-kokemukseni ovat olleet niin mainioita, että uskallan suositella tätä vaihtoehtoa kaikille reissuajille. Edelleen tarkastelen airbnb:ta vaihtoehtona kuitenkin vasta siinä kohtaa, kun hotellimaailma on koluttu läpi mitään sopivaa tai tarpeeksi edullista tulematta vastaan.


Miksi valita airbnb? Sillä säästää useimmiten pitkän pennin majoitusta etsiessä, etenkin, jos on valmis valitsemaan yksittäisen huoneen kokonaisen asunnon sijaan. Kokonainen asunto takaa varmasti matkaseurueelle oman rauhan, mutta yksittäisessä huoneessa selviää myös se sosiaalisesti rajoittunut, jonka ei tarvitse olla tekemisissä isännän/emännän kanssa sisään- ja uloskirjautumista enempää ellei itse toisin halua. Parasta airbnb:ssä mielestäni onkin se, että se on loistava keino tutustua paikallisiin ihmisiin, mutta toisaalta sosiaalisuuden määrän saa ihan itse päättää. 

Hintatasoltaan korkeassa maassa, esimerkiksi Islannissa, airbnb oli mainio keino myös muilla tavoin estää mattia hyppäämästä kukkaroon. Vaikka itselleni majapaikan valinnassa tärkeää on hintaan sisältyvä aamupala, airbnb:ssä on useimmiten turha odottaa pöytään valmiina tarjoiltua aamiaista. Sen sijaan, että olisimme joka aamu raahautuneet Reykjavikissa kaupungille syömään kallista aamupalaa, me kävimme lähikaupassa ja ostimme viikon aamupalatarvikkeet oman keittiömme jääkaappiin. Reissun tuntua ja lomafiilistä ei hälventänyt lainkaan se, että jouduimme itse aamuisin voitelemaan leipämme ja avaamaan itse jogurttipurkkimme, ja samalla rahaa jäi tuhlattavaksi ihan muihin humputuksiin.

Tähän väliin pari kuvaa parin vuoden takaisesta Islannin airbnb-kämpästä (joo, onnistuttiin valtaamaan ja sotkemaan se aika hyvin):

All you need for breakfast




Toisaalta erilaiset airbnb-vaihtoehdot tarjoavat varsin erilaisia palveluita, joten saattaahan tuo olla, että hintaan sisältyy jopa aamupala. Nämä asiat kannattaakin tarkistaa ennen varauspyyntöä tehdessä. Tarjoaako majapaikka esim. liinavaatteet ja pyyhkeet? Onko käytössä langaton netti? Onko pyykinpesumahdollisuutta? Lämpimissä maissa ilmastointi, viileillä seuduilla lämmitys? Jokainen tuntee omat tarpeensa majoituksen suhteen, joten tässä vain muutama herättelevä esimerkki, mistä kannattaa ottaa selvää. Yksi, minkä itse aina tarkastan kohteesta, on palovaroittimet. Meidän jälkimmäisessä majapaikassa Meksikossa ei ollut palovaroitinta ja nukuin siellä yöni huomattavasti huonommin kuin ensimmäisessä paikassa, jossa sellainen katon rajassa vilkkui. Toisaalta muistan pohtineeni jälkimmäisessä majapaikassa öisin myös sitä, että mahdollisen tsunamin iskiessä rannikolle me olisimme hukkuneet välittömästi niin lähellä rantaa maan tasossa. Tiedä sitten, mikä mua eniten valvotti. Meksikossa ja Karibialla on viime aikoina ollut melko tavalla maanjäristyksiä.

Puerto Moreloksen airbnb-valikoima oli yllättävän laaja. Kuten edellispostauksessa mainitsin, kannattaa olla tarkkana ja zoomata airbnb-karttaa mahdollisimman lähelle valintaansa tehdessä, jottei vahingossa varaisi yösijaa sieltä kolmen kilometrin päästä alligaattorirämeikön takaa, jos tarkoituksena on nauttia kylän rauhallisesta biitsistä ja merestä.

Airbnb-kämpän löytäminen vieraasta kaupungista tai kylästä saattaa toisinaan tuottaa hankaluuksia (mutta ei sellaisia, joista ei maalaisjärkinen ihminen selviytyisi). Olin tehnyt varauksen Laura-nimisen tytön kanssa meidän ensimmäiseen majapaikkaan. Viestitellessämme Laura oli tarkentanut paikan sijaintia lähistöllä tönöttävän majakan ja La Pepita -nimisen ravintolan avulla. La Pepitan edessä me sitten pyörimme akselimme ympäri ja yritimme bongata Lauran näköisen tyypin jostain lähistöltä, mutta lopulta mun oli annettava periksi ja soitettava numeroon, jonka Laura oli antanut. 

Sen sijaan, että puhelimeen olisi vastannut nainen, luurin toisesta päästä alkoi kuulua innokas, espanjaa tolskaava miesääni. Kysyin varovasti väliin, puhuisiko mies mahdollisesti englantia ja tokihan hän sitä puhui. Selitin tilanteen, kerroin tavoittelevani Lauraa ja pienen juttutuokion jälkeen bongasimme La Pepita -ravintolan ovesta kadulle puhelin korvalla paahtavan pienen meksikolaismiehen, joka alkoi viittoa meille. Emme olleet löytäneet Lauraa, mutta olimme ehdottomasti oikeassa osoitteessa ja mies, jonka kanssa puhuin puhelimessa, osoittautui ravintolan ja sen yläkerrasta löytyvän majatalon pomomieheksi, Jesukseksi.


Villas Valentina sijaitsee siis La Pepita -ravintolan yläkerrassa ja ainakin booking.comin kautta tuo näyttää nyt löytyvän sillä nimellä. Airbnb-sivulla majapaikan nimeä ei ollut erikseen mainittu, tai ainakaan en sitä huomannut, sillä en tiennyt varaavani huonetta "hotellista". Sijanti oli aivan loistava: vain viitisenkymmentä metriä rannalta, lähellä Puerto Moreloksen keskusaukiota ja ravintolamaailmaa. Käytössämme ollut huone oli siisti ja siinä oli oma wc ja suihku. Lisämukavuutta toi ilmastointilaite, puhtaat liinavaatteet ja oma jääkaappi. Lisäksi huoneissa oli tallelokero arvotavaroille, mutta ei niin iso, että sinne olisi mahtunut esim. läppäri tai tabletti. Passi ja ylimääräiset pesot sinne oli hyvä lukita piiloon.

Mulla oli hieman tosin teknisiä ongelmia lokerikon kanssa. Saadessamme huoneemme Jesus opetti meille tallelokeron käytön ja minähän sitten pysähtymättä ollenkaan miettimään paiskasin suurimman osan rahoista ja passini lokeroon ja tönäisin luukun kiinni. Sitten se ei enää auennutkaan. Seuraavana päivänä jouduimme muuttamaan kerrosta ylempänä sijaitsevaan huoneeseen, mutta koska Jesus oli ainut, joka sai käyttää tallelokerikon avainta, jos sisällä oli asiakkaan omaisuutta, emme saaneet heti mun passia ja rahoja mukaan. Kuumotteli vähän, vaikka yritinkin vakuutella, ettei ainakaan ne kerrossiivojat millään voisi onnistua murtamaan tallelokerikkoa ja varastamaan mun identiteettiä ja setelinippua, joka käsitti varmaan siivojien kokonasen vuoden palkan (no ei nyt ihan). Uudessa huoneessa tallelokeron käytössä meitä opasti pomomiehen kakkosmies Jorge ja talonmies Javier, joiden englannin kielen taito oli vähintäänkin kyseenalainen. Javier ei itse asiassa puhunut englantia sanaakaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Sain passin ja rahat vielä saman päivän aikana.



Villas Valentinassa parasta oli kattoterassi. Siellä me loikoilimme lähes kokonaan ensimmäisen kokonaisen päivän, sillä edellispäivän rankka matkustaminen otti veronsa. Loppupeleissä se oli varsin typerää, sillä aamupäivällä aurinkotuoliin siirtyessä olimme valkoisia, iltapäivällä horteesta herätessä olimme punaisia.

Kattoterassilta oli makeat näköalat Karibian merelle ja poreallas, jossa oli viileää vettä. Vesi oli puhdasta ja viereisessä komerossa sijaitsevan koneiston perusteella vesi vaihtui jatkuvasti. Lisäksi Javier kävi putsaamassa allasta lähes päivittäin, sillä tuuli oli toisinaan kova ja kattoterassin kaisloilla katetusta osasta irtoili toisinaan kuivia oksia.




Tämmöistä oli heti, kun astui meidän huoneesta ulos. Huolella ilmastoidun huoneen jälkeen se lämpimän kostea merituuli kasvoilla oli jokseenkin läkähdyttävä. Tämän kokemuksen peruteella nimesimme tuulen 'pössikseksi'. Portaat kattoterassille.


Neljä yötä Villas Valentinassa maksoi nelisen sataa euroa. 

Sen jälkeen muutimme Playasoliin. Rinkkoinemme meidän ei tarvinnut raahautua kuin parisen sataa metriä Villas Valentinasta pohjoisempaan, mikä toisaalta tarkoitti pidempää matkaa keskusaukiolle ja ravintola-alueelle, mutta toisaalta entistä rauhallisempaa tunnelmaa. 

Yksityisellä ja valvotulla alueella oli oma uima-allas, jota mekin saimme käyttää muiden alueella lomailevien kanssa. Pihaa ympäröivät kaksi- tai kolmikerroksiset rakennukset, joiden oletimme olevan jonkinlaisia lomailijoiden vuokra-asuntoja. Miten haaveilimmekaan tuolla, että olisi mahtavaa vuokrata sellainen kämppä isolla kaveriporukalla! Meillä itsellämmehän oli käytössä erään rakennuksen sivussa sellainen pieni, kylpyhuoneellinen yksiö, joka itsessään ei ollut mitään luksusta, mutta kuitenkin siisti ja ilmastoitu. Netti toimi ainoastaan, jos piti huoneen ovea auki tarpeeksi, joten sen kanssa taisi lennellä useampi kirosana...


Playasolista oli alle minuutin siirtämämatka valkoiselle hiekkarannalle. Tavallisesti me vaihdettiin uima-asuun huoneessa ja ottamatta edes pyyhkeitä mukaan kävelimme pihasta Karibian mereen lillumaan. Joskus meillä oli talon tarjoamat pyyhkeetkin mukana. Se olikin parasta, vaikka mun pää ei juurikaan kestä montaa päivää sellaista pelkkää paikallaan makoilua. Se tuli todistettua jälleen kerran juuri Playasolissa neljän reissupäivän jälkeen, kun kaatosateen yllättäessä olin menettää järkeni. Meidän oli ollut tarkoitus lähteä juuri sinä iltapäivänä snorklaamaan, mutta sade muutti suunnitelmia ja jouduimme muutaman tunnin kärvistelemään meidän minihuoneessa. Olin seota sellaiseen paikallaan nyhväämiseen ihan totaalisesti. Ukkeli nukkui sängyllä päiväunia, mutta minä seilasin huoneessa levottomana ja ahdistuneena ja lopulta mun oli pakko aikani kuluksi avata Corona-tölkki ja kuunnella musiikkia puhelimella. Kävin varmaan viiden minuutin välein kurkkimassa sateessa, josko pian alkaisia taivaanrannassa selkenemään. Voitte kuvitella innostukseni, kun sade sitten viimein loppui...



Playasolissa vietetyt kolme yötä maksoivat parisen sataa euroa. Vaikka Puerto Moreloksen rannalla airbnb-vuokranantajatkin haistavat turistien innon tuhlata rahaa ja osaavat pyytää asumuksistaan hintatasoon nähden korkeaa hintaa, nämä vaihtoehdot tulivat ehdottomasti edullisimmiksi vaihtoehdoiksi. Yhteensä säästimme majoituksessa ainakin kolme sataa euroa, kun emme päätyneetkään Gota de Saliin tai sinne johonkin randomhotelliin, josta ei ollut edes tykännyt kukaan. 

Vaikka Puerto Moreloksen kämpät eivät tarjonneetkaan hintaan sisältyvää aamupalaa tai jälkimmäisessä edes toimivaa wi-fiä, valinnat olivat ihan täydellisiä. Ehkä jatkossa uskallan turvautua airbnb:hen vieläkin enemmän, jo vaikka ennen kuin olen edes avannut hotels.comin sivustoa...

Heti, kun ehdin (aika kova tahti opiskelun parissa tällä hetkellä, päivät ovat ihan naurettavan pitkiä!), juttua tulossa meidän päiväretkestä Tulumin ja Coban mayatemppeleille sekä snorklaamisesta ja kalastusreissusta Mesoamerican Barrier Reefilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!