Terveisiä itä-Euroopasta, osa 2.

Ystäväni ja tämän opiskelukaverinsa siis asustelivat pohjois-Debrecenissa yliopiston ja yliopistollisen sairaalan kulmilla omassa Augusta-nimisessä opiskelijoiden "hotellissa". Käväisin reissuni aikana muutaman kerran heidän kämpillään ja toisena iltana kävimme ihastelemassa yliopiston ja yliopistollisen sairaalan kampusta ja rakennuksia.
Kampus oli äärimmäisen vaikuttava. Ihan alkoi salaa hävettää Suomen yliopistokampukset ja -rakennukset. Toisaalta oli taas helppo vaikuttua asiasta, johon ei Suomessa kovin usein törmää. Suomessa kaikki on hieman uutta ja modernimpaa ja jos ei ole, niin siihen on ainakin pyrittävä. Rakennukset kampuksella olivat vanhoja ja niiden ympäristöön oli todella panostettu. Tosin, kuten kuvassa näkyy, lehdet olivat ehtineet hieman vallata nurmialueita ja kulkureittejä.
Voi, miksi Suomessa ei ole vastaavanlaista? Itse kun työskentelee Suomessa sairaalassa (aina ei kyllä ihan uskoisi...), ei voi mitään hiljalleen jostain syvältä kumpuavalle kateudelle: kyllä mäkin työskentelisin mielelläni sairaalassa, jonka etupihaa ei täytä pelkästään harmaa asfaltti ja järjetön parkkipaikka! Toki, onhan Rauhaniemen sairaala kauniilla paikalla Näsijärven rannalla ja sielläkin on luonto lähellä, mutta ei samalla tavalla kuin Debrecenissa. Mutta jos vertaa esimerkiksi TAYSia ja Debrecenin yliopistollista sairaalaa, niin Debrecen lyö TAYSin aivan satanolla, vaikka samantasoisia sairaaloita ovatkin. Sisällä rakennuksissa en kuitenkaan käynyt. Hoito on kuulemma asianmukaista, nykyaikaista ja ammattitaitoista.

Sitä paitsi, kaiken järjen mukaan, luonnon läheisyys ja viihtyisä ympäristö, johon on todella panostettu, auttaa potilaiden paranemisessa ja kuntoutumisessa taatusti paremmin kuin tylsä asfalttimaisema!
Mitäpä tuosta yllä olevasta Debrecenin yliopiston päärakennuksesta enää voi edes sanoa, kun kaikki oleellinen näkyy kuvassa? Komea pytinki, astetta erilaisempi kuin suomalaiset yliopistorakennukset. Suihkulähteet ja kaikki, kyllä kelpaisi munkin tuolla opiskella! On myös kuulemma ihan tavallista, että suihkulähteessä käy kirurgit sun muut korkeasti koulutetut ihmiset uiskentelemassa - salaa siis kuitenkin. Tällaisia juttuja vain kuulin ohimennen. No, yliopiston piha-alueesta tuli mieleen lähinnä jonkun antiikin aikaisen pääjehun palatsin piha. Se oli siis todella hieno ja lukeutuu varmasti yhdeksi Debrecenin kuuluisimmista nähtävyyksistä (niitä ei vissiin ole kuitenkaan montaa, sillä toinen merkittävä nähtävyys oli Debrecenin kirkko ja siinä ne sitten taisivat ollakin...).

Rapelopäivänä, tuon legendaarisen kansainvälisen yön jälkeen, lähdettiin sitten rentoutumaan Debrecenin Thermal Baths - kylpylään, joka kantoi nimeä Aquaticum. Tarjolla oli sisä- ja ulkoallasta. Sisätiloissa oli erilämpöisiä altaita, 20 asteesta 40 asteeseen, ja veden lämpö oli  kuulemma peräisin maan sisältä (eräänlaisia kuumia lähteitä siis). Ulkona lilluimme myös melko lämpöisessä altaassa, mikä oli ihanaa, koska ilma alkoi olla jo aika viileää. Vesi oli melko mineraalipitoista, likaisen väristä siis (mutta ei kuitenkaan likaista!), ja olo altaassa tuntui melko kevyeltä siinä raskaassa krapulaolotilassa.

Ennen kuin siirryn Unkarin suosikkiaiheisiini Hortobágy, Hortobágyn nonius-siittola ja unkarilainen hevosmiestaito, niin mainitsen vielä Debrecenin kirkon, kirkontornin ja sen yli-innokkaan lipunmyyjämummelin, joka ei meinannut päästää mua ulos koko kirkosta.
Ajattelin siis ajan kulukseni pyörähtää Debrecenin kirkontornissa ihastelemassa maisemia ennen kuin juna kohti Hortobágya lähti. No, hieman korkeanpaikankammoisena oli varsin mielenkiintoista ensinnäkin nousta kirkontorniin, kun portaat olivat jyrkät, ahtaat ja kapeat. Ainut ajatus oli lähinnä se, että puuportaat pettää mun alta ja mä paiskaudun johonkin betoniin kaukana alhaalla. No, kuitenkin, selvisin koettelemuksesta hienosti, mutta meinasin todellakin jumittua kirkkoon. Pienikokoinen mummeli, joka oli mulle myynyt lipun kirkkoon, tolskasi unkaria mulle aivan kieli poskellaan, huitoi joka suuntaan eikä päästänyt mua heti lähtemään. Alkoi olla vähän kiire, mutta kohteliaasti mä sitten vielä pyörähdin kirkon alttarilla ja tsekkailemassa jotain Raamatun pienoismallikaupunkeja. Mummu katsoi tosin siltikin hyvin pettyneenä, kun mä poistuin paikalta...

Mutta, palaan asiaan vielä kertaalleen Unkarin matkastani, sillä heppareissu suorastaan vaatii oman tarinansa!

Kommentit