Tie pohjoiseen - Andørja, Soløy

Torstaiaamu valkeni kummallisena. Yöllä oli satanut vettä paljon ja tuullut oikein urakalla, vielä aamullakin taivaalla ajelehti aavistuksen synkkiä pilviä ja ilma oli kolea. Ruohomatto teltan alla oli kuitenkin ollut erittäin pehmeä enkä edes muista, milloin olisin edellisen kerran herännyt niin levollisena - ja vielä aikaisin, ennen kahdeksaa! Avopuoliskokin oikein ääneen ihmetteli, että mistäs nyt tuulee, kun tavallisesti olen aamuisin hiljainen ja salaa äreä. Tranøyssa vietetyn yön jälkeen puhetta oli paljon heti aamusta ja olin suorastaan hyväntuulinen. Lupauduin jopa ajamaan päivän ensimmäisen etapin.

Pienessä tihkusateessa kokosimme teltan auton perään ja huikean leiriaamiaisen (=kuivaa näkkäriä ja nuudelia) jälkeen lähdimme ajelemaan pois Senjan saarelta. Ensimmäiseksi määränpääksi olimme valinneet muutaman sadan kilometrin päässä sijaitsen Andørjan saaren, jonka huhupuheiden mukaan piti olla Norjan yksi vuoristoisimmista saarista. Päivän päätteeksi olimme suunnitelleet Soløyn pikkukylää, jossa sijaitsi myös seuraava mahdollinen leirintäalue.



Andørjan saari oli varsin henkeäsalpaava mesta - ainakin sivusta katsottuna. Lähestyessämme sitä tuntui taas kuin olisi katsonut unta. Pysähdyimme saarelle johtavan sillan alle hetkeksi kalaan. Avopuolisko oli luvannut lainata mulle toista vapaa, jotta touhu ei olisi mennyt vain sivusta seuraamiseksi. Hieman kyllä pelotti, sillä edellispäivänä rikkoutunut vapa oli ollut varsin jämerää tekoa ja nyt sain käteeni kovin epävarman ja ohuen vavan. Ajattelin, ettei sillä voisi edes mitään isoa kalaa saada - joko vapa lentäisi mun kädestäni mereen tai sekin hajoaisi... no, mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut, koska kalaa ei tullut. Sen sijaan mun heti aamusta asti kukoistanut hyvä mieleni järkkyi pahasti, sillä mun luottokuvani, painava turkoosi viehe juuttui joen pohjaan ja jäi sinne. Olin möö. Tosi möö. Koitin hetken aikaa jigeillä, mutta ketutus oli liian ylivoimainen. Jatkettiin siis matkaa.

Saarella emme bonganneet mitään hyviä kalapaikkoja, mutta maisemat olivat jälleen mainitsemisen arvoisia. Lisäksi aivan uudenlaisena kokemuksena koimme pari kilometriä pitkän merenalaisen tunnelin, joka johti Rollan saarelle. Ibestadin kylässä kävimme ensimmäistä kertaa ostoksilla, sillä mieli oli jo pitkään halunnut suklaata. Kallista suklaata. Kallista karkkia. Kallista nuudelia. Norjassa todella on kallista. Tavallinen suklaalevy maksoi yli neljä euroa!

Andørja

Tuonne se mun kuva jäi :(

Ibestad oli varsin viehättävä pikkukaupunki. Yksi suurista harmistuksen aiheista oikeastaan koko matkalla oli se, että rajallisen ajan vuoksi tuli todella vähän tutustuttua erilaisiin kaupunkeihin ja kyliin, joiden läpi tuli ajettua ja joista varmasti olisi löytynyt kaikkea sympaattista ja näkemisen arvoista. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ollut ihana kierrellä kylissä ja tarkastella paikallista menoa lähemminkin. Sen sijaan kosketuksemme norjalaiseen arkeen jäi hyvin hyvin pinnalliseksi pitkien ajomatkojen vuoksi. Tämä oli kyllä ehdoton miinus koko reissulla, ihan näin vielä jälkeenpäin harmittaa kovasti!

Paluumatkalla pysähdyimme  uudestaan jo mainitsemani sillan alle koettamaan onneamme kalasaaliin suhteen. Mitään ei edelleenkään tullut. Sen sijaan törmäsimme suomalaiseen pariskuntaan, joka piti leiriä samaisella levähdyspaikalla. Olivat tulossa Lofooteilta ja heidän innoittaminaan suunnittelimme lähtevämme seuraavan kerran juurikin Lofooteille. Seuraavan kerran... seuraava kerta kyllä tulee. Melkein voisi kerran vuodessa vierailla tuossa kauniissa rajanaapurissamme ihastelemassa maisemia ja pyytämässä kalaa.

Sillan alta suunnistimme kohti Soløyta. Leirintäalue oli jälleen kerran varsin mahtava, ja se oli vielä jopa auki huolimatta sesongin päättymisestä. Plussaa tällä kertaa ehdottomasti myös siitä, että paikalla oli joku, jolle ei tarvinnut erikseen soittaa. Kun teltta oli taas pystyssä, lähdimme vielä kunnianhimoisina kalastajamiehinä ja -naisina etsimään sitä "the" kalapaikkaa. Sato jäi taas varsin onnettomaksi, vaikka eräältä romahtaneelta laiturilta saimme houkuteltua pintaan makrillin ja jonkun toisen vonkaleen, jota emme halunneet pitää sen suussa lymyävän mahdollisen loisen vuoksi, yhh. Makrillista tuli kuitenkin taas oivallinen iltapala. Myöhäisenä iltapalana nautiskelimme reissun ensimmäistä seitä, joka ei maultaan (tai mauttomuudeltaan?) millään tavalla erottunut siitä seitistä, mitä saa kotona pakastealtaasta. Kyllä se kalalle maistui, mutta sei ei silti ole meitsin lempparikala.

Soløyn leirintäalue

Lavangenin kylä Soløyn naapurissa


























Seitiä saimme myöhemmin illalla kapeasta lahdesta, jonka rannalla lerintäalue sijaitsi. Leirintäalueelta sai vuokrattua moottoriveneen hintaan 100kr/h. Pöristelimme sillä ilta-auringon pilkahdellessa keskelle sata metriä syvää lahtea ja aloitimme pyydystämisen. Mua jostain syystä hirvitti se niin kovasti. Ehkä siihen vaikutti se, että leirintäalueen kaveri oli opastanut meitä paikkaan, josta saa isoja (siis oikeasti ISOJA, kymmenkiloisia) seitä ja katsahtanut sen jälkeen säälivästi mun onnetonta vapaa, jota ei ehkä ihan ole suunnattu merikalastukseen... suorastaan pelotti laskea viehe mereen. Toisaalta syvä vesi kauhistuttaa mua jollain erityisellä tavalla ja tuntui karmivalle laskea kuvaa meren syvyyksiin useita kymmeniä metrejä... kuulostaapa se kirjoitettuna nyt jotenkin hassulle, mutta sellainen fiilis mulla oli.

Mun kaikki pelot olivat kuitenkin turhia, sillä edelleenkin "se iso" jäi puuttumaan ja saimme vain pikkuruisen, kilon painoisen seitin ja jonkun toisen punaisen kalan, joka oli ehkä kaikkien aikojen suurin huijauskala. Avopuoliskon myöhemmin peratessa sitä, paljastui, että suolistamisen jälkeen jäljelle ei jäänyt kuin nahka. No, meidät ympäröineet lokit olivat ainakin onnellisia.

Kaiken kaikkiaan torstaipäivä Norjassa oli melko onnistunut. Maisemat muuttuivat taas komeiksi ja ihasteltaviksi ja saimme kokeilla kalastuksen suhteen muutakin kuin vain sitä rannalta heittelyä.

Perjantai osoittautuikin sitten meidän viimeiseksi päiväksi Norjan puolella, mutta siitä sitten lisää taas, kun on aikaa kirjoitella. Ihme hulinaa ollut viime aikoina, joko ei kerkeä tai sitten ei vaan jotenkin jaksa.

Kärsivällisyyttä, rakkaat lukijaiseni! :)

Kommentit