7. lokakuuta 2013

Tie pohjoiseen - Narvikin kautta kotio

Äh, kaikki jumittaa nyt ihan überisti. Siitäkin huolimatta, että tuolla ulkona on aivan ihana syyskeli - vähän saisi olla vielä kylmempää - mä en tunnu saavan mitään aikaiseksi. Etenkin tää Norjan reissun viimeisen päivän infosetti on odotuttanut itseään aivan liian kauan. Tässä se nyt kuitenkin tulee, erittäin kuvapainotteisena.

Lähdimme Soløysta perjantaiaamuna ajelemaan etelään päin. Juurikaan emme matkalla pysähdelleet, suunnistimme vain kohti Narvikia ja siitä vielä hieman eteenpäin kalapaikkoja metsästellen. Erään sillan alla kävimme kokeilemassa onneamme, mutta eihän sieltä taaskaan mitään tullut. Homma alkoi muutenkin mennä mönkään. Se taisi olla jo ensimmäinen heitto, kun tajusin, että ilmassa lentää pelkkä viehe. Sinne se molskahti, sillan alle Ofot-vuonon syvyyksiin. Myöhemmin avopuolisko viskaisi kalliolta turskapilkkinsä samaan tyyliin. Mistä syystä kuvat eivät olleet kiinni siimassa?! Sitä emme koskaan tiedä. Kenties solmut olivat pettäneet, kenties lukot löystyneet.

Epäonnen silta
Väsyneinä kaikesta siitä teltan kanssa sohimisesta ja huonosta kalasaaliista (vaikkakin sain yhden makrillin tuona päivänä), ajamisesta ja ympäriinsä haahuilusta päätimme etsiä Narvikista leirintäalueen. Suunnitelmissa oli lähteä illalla käymään Narvikissa vaikka pitsalla. Kun Narvikin leirintäalue oli kiinni ja samoin muutaman kilometrin päässä sijaitseva Hærsletta Camping, päätimme aivan extemporena lähteä ajamaan takaisin Suomeen. Käänsimme auton nokan kohti Ruotsin rajaa ja pöristelimme Ruotsin Lapin ja Kirunan kautta Pelloon. Rovaniemellä olimme kymmenen maissa illalla.




Narvik




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto