Alaskadventures: Skagway

Skagway. Alunperin tuota kaakkois-Alaskassa, Lynnin kanavan pohjukassa sijaitsevaa maailmankolkkaa asuttivat Tlingit-intiaanit. He nimesivät tuon paikan Skaguaksi, joka heidän kielellään tarkoittaa tuulista paikkaa. Myöhemmin, uskoisin 1800-luvun loppupuolella, kun tuo pieni kylä alkoi olla olennainen osa Klondiken kultaryntäystä, paikan nimi käännettiin helpommin kanta-amerikkalaisten kielille sopivaksi, Skagwayksi. Mutta voi pojat, kyllä siellä sitten tuulikin! Oli huvittavaa seurailla ihmisiä, jotka juoksivat hädissään päästä lentäneen hattunsa perässä tai yrittivät epätoivoisesti pitää kiinni nurinpäin singahtaneesta sateenvarjostaan. Paikalliset kertoivat, että Skagwayssa tuulee aina yhtä kovaa.

Skagway ei varsinaisesti ole mikään metropoli. Siitäkin huolimatta, vaikka tässä "kaupungissa" asuu vain alle tuhat asukasta, siellä käy vuosittain lähes miljoona turistia. Lähes miljoona. Me olimme kaksi heistä. Voisi kuvitella, että sellainen olisi mun pahin painajainen. Joutua keskelle turistirysää.


Skagwayssa kaikki liittyi turismiin; se suorastaan eli siitä. Siellä kaikki myös liittyi Klondiken kultaryntäykseen. Kylän muutama sata metriä pitkä pääkatu, Broadway, oli vanhojen, alkuperäisten rakennusten piirittämä ydinkeskusta, jonka voisi oikeastaan sanoa kattaneen koko kylän. Kaikki tapahtui Broadwaylla. Kaikista niistä eteenpäin rynnistävistä turisteista huolimatta kaupunki varasti mun sydämeni ja antoi mielikuvituksen laukata pitkälle yli sadan vuoden takaiseen historiaan, jolloin Skagway oli perinteikäs elokuvien villi länsi ja tuhansia kullanhimoisia ihmisiä saapui sinne etsimään onneaan - tai useimmiten kai vain kuolemaan yrittäessään löytää tuota onnea villistä ja armottomasta erämaasta. Kadulla maleksiessa saattoi kuvitella Wells Fargosta (Alaskan Bank) rynnistävät lainsuojattomat ryöstämineen rahoineen ja saluunojen edessä torkkuvat kirjavat karjahevoset ja ehkä katua pitkin astelevan pelätyn sheriffin stetson päässään. Vuorilta olisi voinut helposti kantautua Tlingit-intiaanien pelottavat sotahuudot.

Tulee vähän mieleen se korttipeli, Bang! ^.^

Broadway


Broadwayn kävelytiet olivat katetut ja laudoitetut ja näiden boardwalkien ympärillä kohosivat alkuperäiset historialliset puurakennukset, joiden tiloissa useimmiten toimi kultaryntäyksen historiasta kieliviä koru- ja kultaliikkeitä. Niiden ovilla seisoi sisäänheittäjiä, jotka yrittivät vakuuttaa ohitse käveleviä turisteja mitä edullisimmilla tarjouksillaan. Hetken aikaa luulin eksyneeni Aasiaan, mutta Skagwayn riivaajien määrätietoisuus kalpeni helposti Kathmandun tiikerisalvamyyjien rinnalla. Tupakointi oli Broadwaylla sallittua, mutta roskaamisesta saattoi rapsahtaa sakko aivan kuten Juneaussakin. Tietysti boardwalkille heitetyt tupakantumpit olisivat helposti sytyttäneet vanhat puurakennukset liekkeihin ja tuli olisi helposti levinnyt tiukkaan rakennetulla alueella. Oli ihan reilua ja ymmärrettävää, että joka korttelin kulmassa oli suuria roska- ja tuhka-astioita, joissa pyydettiin suojelemaan historiallista kaupungin keskustaa.


Kaupungin portilla seisoi kaksi vanhaa höyryveturia. Kaupungin äänimaailmaan kuului olennaisesti yksi tai kolme kertaa päivässä huutava junanpilli, joka lähti kohti 30 kilometrin päässä sijaitsevaa Kanadan rajaa, sen ylitse ja vielä takaisin seuraten historiallista kullankaivajien reittiä Skagwaysta Klondikeen. Pulju, joka näitä turistijunamatkoja järjesti oli nimeltään White Pass & Yukon Route, joka oli oikeastaan se syy, miksi päädyimme matkallamme Skagwayhin (siitä sitten myöhemmin!). Satamassa seisoi kaupungin kokoon nähden naurettavan isoja risteilijäaluksia, joista pisimmän matkan tuonne oli tehnyt hollantilainen alus, vai oliko se norjalainen... Vaikka Skagwayhin pääsee myös tietä pitkin (kaukaa ja vaikeasti kiertäen Kanadan kautta), huomattavasti suurin osa kaikista matkalaisista kävelee kaupunkiin sataman kautta. Me emme saapuneet loistoristeilijällä, vaan pienellä Malaspina-nimisellä lautalla, jonka matka Juneausta Hainesin kautta Skagwayhin kesti kuusi ja puoli tuntia.

To the Skagway, Lynn Canal
Perille saavuttuamme kohtasimme ongelman, jonka kai jokainen omatoimimatkailija kokee ainakin kerran reissullaan. Emme olleet varanneet etukäteen majapaikkaa Skagwaysta, mutta luotimme lujasti Lonely Planetin hotelli- ja hostellitarjontaan, joka vakuutti pääsääntöisesti edullisuudellaan ja runsaudellaan. Emme kuitenkaan tienneet, että sinä viikonloppuna Skagwayssa järjestettäisiin suuri Skagway Run - tai jotain - ja että koko kylä olisi täynnä kanadalaisia maratoonareita. Lähes kaikki koluamamme paikat olivat täyteen buukattuja. Painavat rinkat selässämme tuskailimme, että mitäs nyt, kun olimme käyneet kysymässä huonetta jo ainakin neljästä omalle budjetillemme sopivasta paikasta. Päätimme lopulta kokeilla onneamme hieman tyyriimmästä hotellista, josta sitten nuo kahdeksi yöksi tarvitsemamme yöpaikat löytyivätkin. Tuo hotelli oli Skagway Inn ja se on ollut tähän astisen elämäni hienoin hotelli, jossa olen koskaan yöpynyt. Kahdesta yöstä pulittamamme $180 olivat erittäin hyvin tuhlatut!


Matkapäiväkirja 9/7/14 Alaskan Hotel once again, Juneau
"Se on semmosta se omatoimimatkailu, aina ei mene putkeen. Niin kuin saapuessamme Skagwayhin. Painavat rinkat selässä talsittiin katuja ja etsittiin hotellia. Siellä oli jokin Skagway Run -tapahtuma (juoksivat 110 mailia Skagwaysta Whitehorseen [Kanadaan]), joka oli buukannut monet hotellit ihan täyteen väkeä. Onneksi sitten löysimme The Skagway Innin.

Vitutti koluta hotelleja läpi. Ei muuten, mutta se rinkka. No, itsepähän olen matkustustyylini valinnut..."
Ei, historiallisessa Skagway Innissa ei ollut huippuluokan hotellissa nähtyjä taulutelkkareita tai minibaaria, kylpy- tai poreammeita, ei edes huonekohtaisia suihkuja eikä aina ihan omaa vessaakaan (reissun päällä sitä usein arvostaa edullisuutta ja edullisimmat kämpät ovat yleensä niitä, joissa on yhteiset suihku- ja wc-tilat muiden asukkaiden kanssa, mikä on siis täysin no big deal. Skagway Innissa meillä tosin hintaan sisältyi oma wc, mutta ei suihkua). Mutta voi että, miten olikaan hotellissa fiilistä! Entisenä porttolana toimineessa rakennuksessa (In a restored 1897 Victorian building that was originally one of the town's brothels - what building still standing in Skagway wasn't? - the inn is downtown ... filled with antique dressers, iron beds and chests. - LP) oli onnistuttu säilyttämään sinne kuuluva ajan henki ja tunnelma. Huoneet oli nimetty aikoinaan tuossa ilotalossa työskennelleiden tyttöjen mukaan ja omamme näistä oli Birdie. Mitä lie haureuksia ja syntejä siinäkin huoneessa oli Birdie muinoin harrastanut... Skagway Innissä muistimme ensimmäistä kertaa olevamme häämatkalla ja ainoastaan siksi, että huone oli niin uskomattoman kauniisti, historiaa henkivästi ja ajatuksella sisustettu. Ihan heti en varmasti tule yhtä superihanassa hotellissa asumaan.

The Historic Skagway Inn
Ensimmäinen iltamme Skagwayssa oli... no, väsynyt ja laiska. Koska kaupungin keskusta-alue oli niin kovin pieni, se oli nopeasti koluttu läpi. Jonkun aikaa kulutimme Bonanza-saluunassa muhevaa hampurilaista syöden, mutta sitten päätimmekin hengailla loppuillan meidän hotellissa. Tai emme varsinaisesti päättäneet; siinä vain kävi niin. Kuuntelimme wc:stä kuuluvaa lorinaa ja kolinaa, joka todennäköisesti kuului hotellin vesiputkistoista tai toisista huoneista. Itse kuitenkin sen uskon olleen Birdie. Kummitushuora.

Matkapäiväkirja 9/6/14 Malaspina SGY to JNU
"Kummitushuora, joka kävi meidänkin wc:ssä kakalla."
Skagwayssa kummittelee ja paljon. Red Onion Saloonin Lydia on kuuluisin kaikista, hänestä on kerrottu televisiossakin. Tästä ja meidän junamatkasta kuitenkin sitten ensi kerralla lisää!

Broadway

(Voi miten nöyränä tämän tekstin kirjoitin kaiken sen Bloggerin tallennussekoilun jälkeen!)

Kommentit