Alaskan Roadtrip begins: Anchorage to Palmer


Lensimme Juneausta takaisin Anchorageen maanantaina 8. syyskuuta. Ensimmäinen viikko tuntui madelleen. Jo Sewardissa oli tuntunut kuin olisimme olleet reissussa jo ainakin lähemmäs viikon, vaikka Sewardissa olimme vierailleet vasta toisena kokonaisena matkapäivänämme. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä viikon päästä koittava kotiinpaluu tuntui vielä tuossa kohtaa kaukaiselta.

Mielessä oli hautunut jo hiljalleen ajatus auton vuokraamisesta. Olimme istuneet Juneun "valtavalla" lentokentällä, kuunnelleet kahvilassa soivia joululauluja (kyllä, jostain käsittämättömästä syystä Juneaun lentokentällä soi joululauluja) ja selailleet tabletilla etukäteen Anchoragen edukkaita autonvuokrauspuljuja.

Tunnetustihan olen aina kaikkea uutta ja hienoa teknologiaa vastaan, kuten saattaa arvata esim. tästä postauksesta muutaman vuoden takaa. Sillä tavalla; ennen oli kunnollista, nyt ei ole kunnollista -tyyliin. Tiedän, saatan olla minäkin eräänlainen mielensäpahoittaja tässä suhteessa. Mutta! Saattaa olla myös niin, että minunkinlaisen vanhanaikaisen kaverin mieli saattaa jossain kohtaa tehdä totaalisen täyskäännöksen. Ei, en ole hommaamassa minkäänsortin älypuhelinta vielä niin kauan kuin edellinen puhelimeni vain toimii, mutta ennen Alaskan matkaa ostamamme tabletti osoittautui matkan aikana vallan mainioksi vehkeeksi! Riitti, että lentokentällä tai hotellissa oli ilmainen wi-fi -yhteys (ja siellähän järjestään joka paikassa se oli) ja pystyimme suunnittelemaan matkaamme huomattavasti paremmin. Nettikahvilat eivät olisi kustantaneet paljoa, mutta illalla, kun yhtäkkiä tajusimme, että meidän on varattava esim. Juneau-Skagway -lauttaliput etukäteen netistä, olisi ollut aivan liian uuvuttavaa lähteä etsimään paikallista nettikahvilaa.

Palmer
Anchoragen lentokentältä otimme taksin suoraan downtownin Avis Car Rentaliin. Sen lisäksi, että tuntui turvalliselle ajatukselle vuokrata auto tunnetulta autovuokraamolta, joka on levittäytynyt lähes koko maapallolle, olimme juuri Avikselta löytäneet edullisimman menopelin vakuutuksineen päivineen; sellaisen pienen ja tavallisen henkilauton. Sattui kuitenkin niin, ettei näitä autoja ollutkaan saatavilla sillä hetkellä. Rinkat selässä taas arvottiin keskellä Anchoragea, että mitäs hittoa nyt sitten taas. Tarkoituksena oli ollut päästä heti autolla matkaan, mutta nyt pitikin harkita yöpymistä Anchoragessa. En osannut sulattaa sitä ollenkaan. Yksi yö Anchoragessa olisi tarkoittanut vain yhden päivän hukkaanheittoa päämäärättömään pööpöilyyn. Lisäksi lähin hostelli olisi ollut Alaska Backpackers Inn, joka ei ohuine seinineen, likaisine lakanoineen ja muuten karuine olosuhteineen kiinnostanut millään tavalla - ei ainakaan Historic Skagway Innin jälkeen!

Talsimme downtownin läpi Visitor Centeriin, joka oli pieni, söpö hirsimökki keskellä kaupungin vilskettä. Taivas oli kirkas ja kaukana pohjoisessa kohosi Mt. McKinleyn aamuauringossa punaisen hehkuvana kohoava huippu. Olin aivan ällikällä, että se näkyi Anchorageen asti sellaisena pilvettömänä aamuna! Mieli halusi jo matkustaa katsomaan sitä lähemmin. Mt. McKinleyn näkeminen oli yksi reissun odotetuimmista keisseistä!

Matanuska River, Palmer, & Chugach Mountains
Visitor Centeristä saimme kaikenmoisia esitteitä ja karttoja. Tiskin takana häärivä täti oli innoissaan ollessamme suomalaisia - se toinen tiskin takana häärivä nuorempi täti oli nimittäin norjalainen. Niin kuin se nyt sama asia olisi ollut, olla Norjasta ja Suomesta. Tilanne alkoi autonvuokraukseen osalta vaikuttaa pikkuhiljaa epätoivoiselle. Tädeillä Visitor Centerissa ei ollut tarjota kuin niitä samoja autonvuokrausosoitteita, joita olimme jo etukäteen katselleet. Ainut, mikä niissä niin tökki, oli hinta. Lopulta toinen tädeistä ehdotti meille erästä käytettyjä autoja vuokraavaa yritystä, jonka hinnat olivat huomattavasti edullisemmat kuin näissä isoissa ja suurissa puljuissa. Minä ihastelin ikkunasta Mt. McKinleyta, kun ukkeli rimpautti tuohon yritykseen.

Tuon puhelinsoiton ja muutaman mutkan myötä päädyimme vuokraamaan auton niin epämääräistä kautta, että olin varma, että meidät olisi vähintään voitu pidättää varastetulla autolla ajamisesta - tai jotain. Meidät haettiin Visitor Centerin edustalta valkoisella autolla ja autonvuokrausfirman omistajaksi esittäytyvän kuskin kolmas kysymys meiltä oli suoraan ja häpeilemättä: what do you think of russians? Kaveri oli muutenkin jokseenkin omituinen; puhui välillä taukoamatta ja toisinaan oli yhtäkkiä ihan hiljaa, vaikka keskustelu oli vielä kesken. Istuin takapenkillä hyvin hyvin hyvin epäileväisenä. En muista, milloin olisin ollut niin epäileväinen ketään tai mitään kohtaan. Olin aivan varma, että nyt meitä kustaan silmään ja pahasti. Ajelimme midtowniin. Yrityksen piha muistutti lähinnä kaatopaikkaa. Ketjun päässä nukkui sen näköinen koira, että se olisi voinut syödä meiltä päät irti halutessaan.

Diili oli lopulta kuitenkin hyvä ja sain myöhemmin katua sopimuksen allekirjoitushetkellä luomiani tuimia, vainoharhaisia ja arvostelevia ilmeitä ^.^ Tavallisen henkilöauton sijaan (jolle vuokraussopimus aluksi tehtiin) saimme lopulta allemme Jeepin, kun ukkeli huomasi kysyä, soveltuuko tavallinen henkilöauto Denali Highwaylle. Onneksi mies tiesi, mistä puhui, sillä muutamia päiviä myöhemmin ajaessamme tuota kyseistä tietä pitkin totesimme, ettei tavallinen henkilöauto todellakaan olisi ollut oikea valinta. Jeeppi olisi maksanut vakuutuksineen Avikselta varmasti lähes tonnin, mutta A-1 Car Rentalilta paketti maksoi vain rapiat $600. Eikä muuten haitannut sitten yhtään, että auto ei ollut uusi ja pramea.

Knik River, Palmer
Itsehän kieltäydyin täysin ajamasta autolla Anchoragessa, sillä a) auto oli automaattivaihteinen enkä halunnut opetella sen käyttöä keskellä suurkaupunkia, koska b) opetellessani olisin helposti voinut unohtaa esim. liikennesäännöt, ja c) olen huomattavasti parempi kartanlukija kuin tuo ukkelini. Minä siis luin karttaa ja käskin kääntyä milloin mistäkin risteyksestä ja ukkeli ajoi.

Menimme ensimmäisenä pesulaan, sillä reissukuteet alkoivat olla jokseenkin likaisia. Mahtoi sekin touhu näyttää aluksi hassulle. Seisoimme keskellä pesulaa ja ihmettelimme, miten homma toimii. Kävimme hakemassa automaatista pesuainetta (ensin tosin piti ostaa se pakollinen väärä tuote, eli joku hajusteainepurkki). Joku täti tuli meitä sitten neuvomaan. Itse pesukoneen ja kuivausrummun käytöstä selvisimme ilman ulkopuolista apua. Hyvillä mielin saattoi suunnata auton nokan kohti pohjoista, kun oli rinkka täynnä puhtaita vaatteita!

Ajelimme ympäri Anchoragea etsimässä ukkelille kalastusvälineitä. Siinä vierähtikin melkoinen tovi. Onneksi oli useampi kartta, joissa oli merkittynä mahdollisia potentiaalisia kalastustarvikeliikkeitä. Lopulta, muutaman tunnin ympäriinsä sekoilun jälkeen (suunnistaminen ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista Anchoragessa, sillä lähes joka toinen katu oli yksisuuntainen ja sen suunta oli tietysti aina sinne päin, mihin meidän ei pitänyt kääntyä), löysimme paikan, mistä ukkeli löysi itselleen vavan ja muutaman vieheen sekä koko Alaskan kattavan kalastusluvan.


Saatoimme viimein lähteä pitkälle edenneen iltapäivän aikana kohti ensimmäistä pitstoppia eli Palmeria, joka sijaitsi n. 70 kilometrin päässä Anchoragesta. Se oli pieni, 7000 asukkaan kylä, joka oli meidän matkan aikana ainut paikka, jossa saattoi nähdä ohimenevän vilauksen maataloudesta. Siellä oli erilaisia karja- ja hevostiloja ja erityisesti kaupunki oli tunnettu ennätyskokoisista juureksistaan. Mutta eihän siellä herranjestas mitään ollut. Paitsi hieno maisema eri näkövinkkelistä Chugach-vuorille. Kävimme ajelemassa Palmerin lähiseuduilla ja ukkeli kokeili onneaan Matanuska- ja Knik-joilla. Eklutna-joki oli turkoosi ja lohet hyppivät melkein syliin, mutta eivät tarttuneet ongenkoukkuun. Ohitse lipui saukko, joka ei välittänyt meistä ja monista muista kalastajista ollenkaan.

Palmer ja Chugach-vuoristo
Valley Hotel
Palmerissa ei oikein ollut edes mitään mainittavaa ravintolaa. Kävimme yhdessä ja koin siellä yhden elämäni kamalimmista - tai ainakin mieleenpainuvimmista - ruokakokemuksista. Se oli joku hippipaikka. Jestas, että olin ärjynä.
  
Matkapäiväkirja 9/9/14 Palmer - aamiaisella
"Roadtripin toinen päivä aluillaan. Yövyimme Palmerissa, Valley Hotelissa. Palmerista jäi päällimmäisenä mieleen huono ruokakokemus. Ravintola oli nimeltään Vagabond Blues. Jonkin sortin "hippiravintola", jos saan olla röyhkeä sanavalinnassani... Mikon ruoka oli "sekava mössö" ja omastani tuli vain pahalle päälle! KYLMÄÄ pastaa, siis todella kylmää! Seassa kaiken maailman kasveja ja ihan hiton tulista. En tykännyt, joten en syönyt.

Pekoni on joka paikassa mukavan rapsakkaa (paitsi em. paikassa, jossa lihaa tuskin saa missään muodossa!). Nytkin mulla on edessä melko muheva aamiainen.

...

Nyt jatkamme matkaa kohti pohjoista. Kohteena aluksi ainakin Talkeetna."

Kaiken lisäksi meidän hotellihuoneen suihkussa oli niin kummallinen hana, että meidän piti siirtää peseytyminen seuraavaan päivään. Me ei osattu käyttää sitä. Hohhoijaa.

Kommentit

  1. Niin on muuten iso äässikin.

    Kommenttien aatelia, etten sanois.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ol niingon gotonas!

Travel Always Finds a Way

Mary Kay

Omaisten suusta kuultua

Janoon kuolemisesta