Alaskadventures: White Pass & Yukon Route and something about The Brothel Museum

"The main gold rush, the turning point in Alaska's history, occured in Skagway when more than 40,000 gold-rush stampeders descended on the town at the turn of the century as part of the fabled Klondike Gold Rush. Most made their way to the Yukon gold fields by way of the Chilkoot Trail until the White Pass & Yukon Route Railroad was completed in 1900." - LP
Vuonna 1887 Skagwayssa asui kaksi ihmistä, tietää Lonely Planet. Vuotta myöhemmin 20 000 ihmistä, mikä teki tuolloin Skagwaysta Alaskan suurimman kaupungin. Sittemmin nuo ruuhka-ajat ovat hellittäneet ja jättäneet jälkeensä vain ne alle tuhat asukasta, jotka vielä kestävät valtavia turistimassoja ja kylmää pohjoistuulta ympäri vuoden. Heille on varmasti ihan tavallista, ellei jopa tylsääkin, arkea se, että kylässä sattuu olemaan historiallisen White Pass & Yukon Route Railroadin (WPYR) lähtö- ja pääteasema.


WPYR oli meidän syymme ajautua Skagwayhin. Olin varannut ja maksanut meidän junamatkan etukäteen Suomesta käsin (mihin kuului se stressiä aiheuttava puhelinsoitto kyseiseen puljuun...), joten paikan päällä vain kävelimme asemalle ja saimme tiskiltä lippumme maksukuittia vastaan. Ukkeli oli välttämättä halunnut valita kolmesta WPYR:n tarjoamasta junamatkasta Fraser Meadows Steam Excursionin, sillä se tehtiin ihan oikealla höyryveturilla. No, olihan se jännää ja varmasti sellainen once-in-a-lifetime-experience matkustaa höyryveturilla! Edestakainen matka Kanadan puolella sijaitsevalle Fraser-järvelle kesti nelisen tuntia, ja jotta olisimme edelleen tunteneet itsemme todellisiksi turisteiksi istuessamme noissa vanhanajan "salonkivaunuissa", meillä oli jälleen kerran mukana ihan oma selostaja. Ja se oli taas kerran ihan fine!



Reitti oli kuumottava. Yhtäkkiä raiteet kulkivat aivan jyrkäteiden ja rotkojen reunalla. Vaunujen päissä olevilla "ulkoilmatasanteilla" joutui tarttumaan kaiteeseen rytyset valkoisina, kun edessä avautui yhtäkkiä näkymä johonkin kauas alas. Korkeimmalla kohdalla ennen White Passin rajanylitystä raiteet kulkivat n. tuhannen metrin korkeudessa. White Pass Summitiin, eli Yhdysvaltojen ja Kanadan, Alaskan ja Brittiläisen Kolumbian, rajalle oli Skagwaysta matkaa vain 32 kilometriä. Hurjasta sijainnistaan huolimatta rautatietä rakentaessa ei ollut muinoin kuollut kuin kaksi ihmistä. Heidänkin kohtalonaan oli jäädä valtavan kivenlohkareen alle, ei tippua rotkoon.


Matkalla näimme todellisen haamusillan, kun sukelsimme paksussa sumussa vuoteen 1969 asti käytössä olleen Steel Bridgen ohitse. Se oli valmistuessaan vuonna 1901 ollut maailman pisin "ulokesilta" (cantilever bridge). Onneksi se oli poistettu käytöstä. Olisin mieluummin hypännyt junasta pois ja kuollut sinne vuorille yksin kuin matkustanut sitä siltaa pitkin! 

Steel Bridge
Ohitimme myös Dead Horse Gulchin. Tuossa rotkossa kulkenut kullankaivajien polku oli yli 3000 kuormaeläimen hautausmaa, pääsääntöisesti kai hevosten. Vuonna 1898 kullankaivajia ei enää ollut kiinnostanut kuormajuhtiensa kunto ja hyvinvointi. Koska oli ollut pakko vain päästä eteenpäin, eläimet oli ajettu loppuun niistä sen kummemmin välittämättä. Tuossa kohtaa polkua oli väsynyt myös itse moni kullankaivaja.

Maisemat olivat jälleen kerran sydäntä särkevät, vaikka sää olikin harmaa ja pilvet roikkuivat matalalla. Kanadan rajan ylitettyämme olimme täysin pilvessä eikä maisemia nähnyt lainkaan. Fraserissa pilvet alkoivat rakoilla ja toivat esiin edes osan noista kovin lappimaisista maisemista ja myöhemmin paluumatkalla Alaskan puolella pääsimme ihastelemaan niin pilvien seasta esiin ilmestynyttä Steel Bridgeä kokonaisuudessaan kuin ympärillämme kohoavia korkeita vuoren huippuja. 



Pakko kuitenkin myöntää, että olin odottanut retkeä niin paljon, että todellisuus ei ollut lopulta yhtä satumainen kuin olin kuvitellut. Jokin olematon asia jätti minut hieman pettyneeksi. En tiedä, oliko sillä vaikutusta, että olimme jo olleet yhdellä mielen räjäyttävällä junamatkalla Alaskassa ollessamme. En voi kuitenkaan sanoa, etteikö WPYR olisi ollut hieno ja uniikki kokemus. Gold rush -historia, joka oli avautunut meille Skagwayssa, syveni entisestään tuolla upealla vuoristojen halki kulkevalla kullankaivajien polulla. Se toi sitä lähemmäksi, kaikin mahdollisin tavoin, enkä voi olla suosittelematta sitä kaikille, jotka eksyvät tuohon syrjäiseen maailmankolkkaan. 

Viimeinen aktiviteettimme Skagwayssa ennen lähtöä 6. syyskuuta oli vierailu Red Onion Saloonissa. Söimme siellä brunssin ja osallistuimme sen jälkeen yläkerran brothel museumin opastetulle kierrokselle. ROS oli tunnelmallinen ravintola, jonka tarjoilijat olivat pukeutuneet teeman mukaisesti paljastaviin porttolan asuihin, seinillä oli maalauksia ja valokuvia alastomista naisista ja katon rajassa oli rivi ikivanhoja alusastioita. Tarjoilijoille oli ihan fine, että syömään ja juomaan tulleet asiakkaat ottivat heistä ja heidän erittäin tyrkyllä olevista rinnoistaan kuvia matkamuistoksi! 
"Skagway's beloved saloon was once a house of sin, the reason for its tours of the upstairs bedrooms, now a brothel museum. Tours are '$5 for 15 minutes just like in 1898' and are offered throughout the day." - LP


15 minuutin aikana opas kertoi meille Red Onion -porttolan toiminnasta ja esitteli meille yläkertaa, jossa oli harrastettu tosi tuhmia juttuja viime vuosisadan vaihteessa. Opas vakuutti, ettei talossa työskennelleiden naisten olot koskaan olleet olleet millään tavalla huonot tai säälittävät ja ankeat niin kuin voisi kuvitella, vaan pikemminkin erinomaiset; olivathan he tienanneet tuolloin enemmän päivässä kuin kaupunkiin saapuneet kullankaivajat! Tuolloin talon emäntä oli pitänyt erittäin hyvää huolta tytöistään.


RO:n tytöt olivat saaneet valita itselleen huoneisiinsa pariisilaista tapettia.
Kuten jo aiemmin mainitsinkin, Red Onion Saloonissa, kuten muuallakin Skagwayssa, kummittelee paljon. Itse asiassa löysin bittiavaruutta selaillessani jopa kyseistä rakennusta koskevan blogin, jossa kerrotaan siellä tapahtuvista paranormaaleista ilmiöistä. Kun googlettaa enemmän löytää vaikka mitä kummitusjuttuja juuri Red Onion Saloonista ja sen erityisestä asukkaasta Lydiasta! Koittakaapa etsiä, vaikka sitten ihan piruillaksenne! 


Lydia's Room
Lydia oli aikoinaan yksi talon prostituoiduista. Vaikka Lydiasta on jo aika jättänyt, hänen henkensä vaeltelee edelleen RO:n yläkerrassa. On kuultu askeleita ja Lydian huoneessa kuvatuissa kuvissa saattaa toisinaan nähdä vilauksen tästä naisesta (itse en ole vielä tarkkaan tarkastellut tuossa huoneessa tai museossa ylipäänsä ottamiani kuvia). Oppaamme kertoi myös itse kokeneensa kummia juttuja tullessaan ensimmäisenä töihin tai lähtiessään sieltä viimeisenä, esim. valot ovat sammuneet tai syttyneet itsekseen. 

Keino pelotella vierailijoita vai totisinta totta? Hmm... ;)

Seuraavaksi matkasimme Juneaun kautta takaisin Anchorageen, josta vuokrasimme auton ja lähdimme suurelle road tripille!

Kommentit