Raukea, talven syleilemä Kemi

Lähdetään liikkeelle siitä faktasta, että n. 20% mahdollisuudella Kemi tulee tämän vuoden loppuun mennessä olemaan mun ja ukkelin uusi kotikaupunki. Se voi myös olla Rauma tai Äänekoski tai Joutseno tai sitten käy niin onnekkaasti, että saamme jatkaa oloamme Tampereella (mikä ois parasta!). Tieto tulevasta kotikaupungista selvenee keväämmällä. Ukkelin työpiste liikkuu tällä hetkellä näiden kaupunkien välillä, ja koska tämänhetkinen työkomennus on täällä kaukana Perämeren rannikolla Kemissä, päätin aloittaa myös oman uuden vuoden täältä. Kemi on mulle entuudeestaan vieras suomalainen kaupunki.

Sinänsä vähän harmittaa, koska olin jo henkisesti varautunut siihen, että meidän tuleva kotikaupunki olisi ollut se Seward Alaskassa... 😏

Tammikuinen Kemi on luminen, kylmä ja pimeä. Toki talven selkä on jo taittunut ja kevättä kohti mennään, mutta aamut ovat olleet pitkiä, raukeita ja mulla on ollut rutkasti käynnistymisvaikeuksia. Aurinko nousee vasta hieman ennen yhtätoista, mutta sen pilkahdus taivaanrannassa on melko onneton. Mailleen se vaipuu jo vajaa neljä tuntia nousustaan. Jos tänne päätyisi asumaan, täytyisi valmistautua henkisesti pitkään ja hartaudella tähän pimeään vuodenaikaan, sillä vaikka kaamos ei täällä todellisia kynsiään näytäkään, on tämä pimeys ja hämärä silti syvempää kuin etelässä. Niin paljon kuin talven pimeydestä tykkäänkin, niin heitin ukkelille läppää jo siitä, että olisin varmasti jatkuvasti sairaslomalla täällä asuessani. Toisin sanoen olisin niin väsynyt jatkuvasti, ettei mistään tulisi mitään. Kesällä sitten voisi olla hereillä talven menetettyjen tuntien edestä.



Kemillä on näköjään oma Stonehengensä!
Yritin etukäteen vähän katsella, että mitä kaikkea Kemissä voi tehdä tammikuussa. Tarjonta oli hyvin laihaa. Kuuluisa Kemin lumilinna valmistuu vasta kuun lopussa ja jäänmurtaja Sampon risteilyt ja jäätikkökellunta maksaa jonkun miljoonan (abouttiarallaa useamman satasen). Nähtävyyksiä Kemissä ei juurikaan ole; itse bongasin sisäsatamasta vanhassa merimiesten tullirakennuksessa sijaitsevan Jalokivigallerian ja virallisen Santa Claus Seaside Officen (luultavasti kytköksissä Rovaniemen Joulupukkimaahan). Toki Kemissäkin pääsee nauttimaan halutessaan perinteisistä "lappalaisaktiviteeteista", kuten koiravaljakko- ja moottorikelkkasafareista tai revontuliretkistä.






Vaikka keli onkin ollut kylmä, talvinen Kemi ei vaikuta niin ahdistavalta kaupungilta kuin olin kuvitellut. Kävellessäni rantaa pitkin ja ihastellessani sitä vaivaannuttavaa auringon kulkua taivaanrannassa mietin, että ehkä täällä asumalla juuri ja juuri selviäisi. Onhan kyseessä merenrantakaupunki ja meri on aina jees. Ehkä tontitkin olisivat halvempia. Kesäisin seutu on varmasti todella kaunista. Niin kuin mikä tahansa suomalainen kaupunki tai pienempikin kylä, Kemikin on varmasti todella kiva kesäkaupunki. 

Sisäsatamassa oli paljon vanhoja, söpöläisiä puurakennuksia. Keskusta oli kuin minkä tahansa pienemmän kaupungin keskusta, josta löytää kaiken elämälle tarpeellisen. Keskustassa on lisäksi ylitarjontaa yksisuuntaisista kaduista, ja vaikka itse kävellessäni ylitin katuja useita ja taas useita kertoja, en huomannut kuin YHDEN suojatiemerkin. YHDEN. Minne kaikki suojatiemerkit ovat täältä hävinneet? Ulkomaalaisia, pääsääntöisesti aasialaisia, turisteja oli ihan kamalasti joka paikassa. Jokin täällä heitäkin houkuttelee, en vain ole vielä keksinyt, että mikä se voisi olla. Elokuvateatterikin tuli eilen testattua, sillä kävimme katsomassa ukkelin kanssa Rogue One -elokuvan Kemin Kinopirtissä. Olipa jotenkin sympaattista käydä vuosien jälkeen jossain muussa kuin Finnkinon teatterissa. Illallista käytiin syömässä Merihovi-hotellin yhteydessä sijaitsevassa tunnelmallisessa Ankkuri-ravintolassa. Etanat ja aurajuusto-pekonipihvi olivat mainitsemisen arvoiset!





Löpinät sikseen! Vaikka Kemi nyt vaikuttaakin ihan kivalle paikalle tällä pinnallisella parin päivän kokemuksella, on tää mun mielestä vähän turhan kaukana kaikesta. Plussanahan toki on, ettei täältä olisi niin pitkä matka Lappiin tai Norjaan kalastamaan, mutta ajatus siitä, että perhe ja kaikki ystävät ja kaverit jäisivät johonkin sadantuhannen kilometrin päähän, on todella ahdistava. Se on se, mikä mua eniten tökkii kaikessa. Toivon niin sydämeni pohjasta, että ukkelin työpaikka voisi säilyä Tampereella tai korkeintaan se siirtyisi Raumalle. Ikinä en kyllä ole Raumaankaan syvällisemmin tutustunut, enkä varmasti koskaan tulisi oppimaan sitä raumalaisten kieltä, mutta se olisi sentään siinä huudeilla. 

Saa nähä, miten tässä käy. Tuleeko muutokset mun elämässä tänä vuonna olemaan suurimpiakin kuin vain siinä, että tavoittelen elämää hoitoalan ulkopuolella? 😮 Olen entistä varmempi, että haluan tältä alalta pois ja kauas ja pitkälle! Olenkin painottanut ukkelille, että vaatii mahdollisimman pian keväällä sitten tietoa siitä, että mihin se elämä meidät tuon työn ohella heittää, sillä olisi todella typerää, että ukkeli saisi työnsä täältä Kemistä ja minä hakisin innoissani Turun yliopistoon...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Kotimatka ja kolikkosuihkut

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari