Matkahaaveita, jopa suuria unelmia - taas!

Yön pimeinä tunteina sitä alkaa mieli kaivata maailmalle. Häämatkalentoja Alaskan Anchorageen emme ole vielä takataskuun varanneet, mutta mielessä se syyhyttää niin, että - niin kuin varmaan aikaisemmin olen tätä ilmaisua käyttänyt - pää halkeaa!

Kyllä sen vain tietää, kun on syntynyt reissukengät jalassa. Haluaisin nähdä koko maailman. Tällä hetkellä kaipaan kuitenkin johonkin aivan erityiseen paikkaan ja ympäristöön, josta jo täällä häämatkajutussa mainitsinkin. Alkuperäinen ajatus bongahti mieleeni jo vuonna 1998, kun näin ensimmäistä kertaa elokuvan The Horse Whisperer. Jenkkiläinen ranch-meininki upposi välittömästi ja siitä asti olenkin unelmoinut joskus pääseväni ratsastamaan Montanan hulppeisiin maisemiin ja tutustumaan paikallisten karjatilallisten arkeen. Koska olen tällä hetkellä niin vallan innoissani tästä haavekuvasta, haluan jakaa kanssanne mielikuvia Montanasta. Let's go cowgirls & boys!

Voi näitä mun höpsötyksiä taas. Onko muuten kellään blogiin eksyvällä tietoa, kuinka paljon tuollaiset "ranch-matkat" kustantavat? Eivät vaikuta kovin halvoilta... ovatko kaikki ns. valmispaketteja vai voiko reissuun soveltaa omatoimimatkailua?

Ehkä joskus... ehkä joskus.

Häämatka meidän tyyliin

Täällä pohdin viime kesänä, minkälainen häämatkan tai -loman kuuluisi olla. Nyt kun aihe on astetta ajankohtaisempi ajattelin palata tähän mieltä polttavaan aiheeseen. Matkakuume on noussut niin huippuunsa, että päähän tässä kohta poksahtaa!

Lähtekää vaan kaikki Uusiin-Seelantioihin ja Afrikoihin, minua ei sellainen kiinnosta sitten yhtään...! NOT.

Kesäkuussa kirjoittamassani päivityksessä pohdin lähinnä sitä, onko häämatka todellakin matka vai onko kyseessä ennemminkin hääloma. Itse en ole mikään rannalla tai uima-altaalla möllijä, vaan reissussa pitää olla actionia ja menemistä ja tulemista. Tämä oli (ja on edelleen) mun mielipiteeni loman ja matkan eroavaisuuksista. Tottakai lomalla rentoutudutaan eikä rynnitä päätä pahkaa joka suuntaan. Matkalla sen sijaan "ei ehdi rentoutua", mutta se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö se pieni jännitys ja stressi tuntuisi omalla mielenkiintoisella tavalla hyvälle.

Mietiskelin tuolla myös sitä, minkälainen häämatkan kuuluisi olla. Siihen kuuluvat tietysti aurinko, palmut ja meri sekä mieluitenkin lisäbonuksena vielä valkoinen hiekkaranta, letkeä musiikki, pinkki cocktail ja rantabaari. Tätähän suomalaiset yleensä häämatkaltaan haluavat, eikö? Jos ei muuta, niin ainakin aurinkoa ja palmuja, yleensäkin lämpimämpiä olosuhteita kuin Suomen ilmastolla on antaa.

Aluksi mekin ajattelimme kaikkea lämmintä ja eksoottista. Jo piiiiitkään matkakohteiden listoilla keikkunut Kuuba oli vahva ehdokas, mutta vielä tänäkään vuonna se ei pääse toteuksen asteelle! Mietimme myös muuta Karibiaa ja Etelä-Amerikkaa.

Sitten muistimme Alaskan ja haaveen matkustaa sinne. Vaikka eihän Alaska voisi olla häämatkakohde... siellä olisi "liian kylmä" ja reissaamista joka puolelle tulisi aivan liikaa. Oli kuitenkin oletuksena, että häämatkalla kuuluu ainakin vähän rentoutua, ei reissata ympäriinsä... mutta toisaalta. Mitä väliä sillä lopulta on? Minulle matka on aina kuitenkin se matka, tehtiin se minne tahansa. Mitä sitten, jos sitä kutsuisi siinä ohessa vaikkapa häämatkaksi?

Ennen kaikkea matka Alaskaan olisi enemmän meidän näköisemme häämatka kuin se parin viikon löhnöäminen jossain lämpimässä. Tekisimme matkan Alaskaan kuitenkin joskus. Miksi ei siis jo ensi syksynä? Mitä enemmän asiaa mietiskelen, sitä vahvemmaksi ajatus muuttuu.

Olen jo tilannut Lonely Planetin Alaska-oppaan. Kilroyn sivut saattavat kohta myös tukkeutua liiallisen käytön vuoksi. Jestas, että olen löytänyt edulliset lennotkin, joiden pelkään menevän

sivusuun ennen kuin lyömme asian lukkoon. Tai no. Kaipa se on jo selvää...

P.S. Alaska on ainut USA:n kohde, joka mua oikeasti kiinnostaa ja innostaa aivan käsittämättömällä tavalla! Toinen vaihtoehto USA:n matkailulle olisi legendaarinen Route 66 vuokra-autolla, mutta se jääköön odottamaan vuoroaan kiltisti hamaan tulevaisuuteen. Mua ei kiinnosta ollenkaan ne "perinteiset" Jenkkilän kohteet, kuten LA, New York, Miami, mitä niitä nyt on. San Francisco on ehkä ainut poikkeus. Sinne voisin matkustaa ihan omasta mielenkiinnosta. Ja osavaltioista Montanaan, Pohjois- ja Etelä-Dakotaan tai Wyomingiin.

Aurinkoiset terveiset Tallinnasta!

Varasimme huiman viikon mittaisen syyslomani kunniaksi risteily-hotelli-matkan Tallinnaan. Yövyimme yhden yön Silja Europalla ja kaksi yötä Tallinnassa Tallink Spa & Conference Hotelissa. Se oli täydellinen pikkuloma, jonka aikana ei tullut ainakaan työasioita - jos mitään - stressattua.

Laivalla vallitsi tavanomainen risteilymeininki: koska minulla sattui juuri maanantaina olemaan 26-vuotissynttärit, sain laivalta ilmaisen kuohuviinipullon. Siitä se ajatus sitten lähti, krhm... no, en ehtinyt silloin murehtia ainakaan sitä tosiasiaa, että nyt sitä ollaan ihan virallisesti lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä. Hui! Joko nyt olisi aika hakeutua ympärivuorokautisen hoidon jonoon?

Tallink Spa & Conference Hotel

Kylpylä-hotelli aivan kävelymatkan päässä sekä satamasta että Tallinnan vanhasta kaupungista oli oikein mukava ja rentouttava paikka.

Kylpyläosasto, Aqua Spa, oli juuri passelin kokoinen. Saunaosastolla oli erilaisia saunoja (joista ahkerassa käytössä oli tietysti juuri se suomalainen 80 asteen sauna), mm. turkkilainen sauna ja eriasteisia höyrysaunoja. Allasosastolla oli kaksi isoa 28-asteista allasta sekä yhtä lämmin ulkoilma-allas ja kaksi kuumaa, 32-asteista poreallasta. Kuin pisteenä iin päälle, allasosastolla oli myös allasbaari eikä vedestä tarvinut nousta voidakseen tilata drinkkejä tai olutta tai lonkeroa.

Hotellin yhteydessä sijaitsi myös Ravintola Nero. Se on ollut tähän asti hienoin ravintola, jossa olen koskaan syönyt - tai edes käynyt.  Mutta vastoin kuin voisi kuvitella, se olikin ahdistavaa, todella ahdistavaa. Valkoiset, kankaiset ruokaliinat (miten niihin voi pyyhkiä suutaan, kun sitten tulee vaan pyykkiä?!), tarjoilijan luotaan työntävän hienostunut käytös ja ruoka-annosten kummalliset asettelut eivät tuntuneet ihan omalta jutulta. Vaikka pääasia, eli ruoka, olikin erinomaista ja täyttävää, osa ruokailunautinnosta hukkui tyystin siihen ahdistukseen. Ei voinut oikein olla oma itsensä. Jos nauroi liian kovaa, alkoi hävettää. Ei sellainen ole normaalia. En voi lainkaan käsittää ihmisiä, jotka syövät tuollaisissa paikoissa aina. Ei olisi minusta hienostelijaksi - siitäkään syystä, että kahden ihmisen ruuat (alku-, pää- ja jälkiruoka) maksoivat yhteensä n. 80 euroa. Kokemuksena tuollainen hienosteluravintola toki oli mielenkiintoinen ja kenties kokemuksen arvoinenkin, mutta ei. Ei ei.

Kylpylälomaan kuuluu aina tietysti hemmotteluhoidot. Hotellissa toimi Kauneuskeskus Hera Salongid, josta jo pitkään niska-hartia-linjan jäykkyydestä kärsivänä varasin itselleni klassisen vartalohieronnan ja jalkojeni päällä työskentelevänä pehmentävän parafiinihoidon jaloille. Hintaa tälle 55 minuutin hieronnalle ja n. 20 minuutin jalkahoidolle ja -hieronnalle tuli n. 64 euroa. Ah, ja oli se sen arvoista. Hierojan mukaan mun selkä oli 'kova', mutta ihmekös tuo, kun työkseen kyykkii lattioilla ja pyörittelee muoreja selkä vääränä, työergonomia kun tuppaa unohtumaan aivan liian usein.

Vana Tallinn

Rakastan vanhoja kaupunkeja. Mukulakivikadut ja ajan henkeä huokuvat rakennukset vievät hetkessä aikamatkalle vuosikymmenten ja -satojen taakse. Siitäkin huolimatta, että tämä nykyajan elämä on tehty äärimmäisen helpoksi, nousee väkisinkin halu palata aikaan, jolloin vanhoissa kaupungeissa on ollut ajan elämää ja arkea.

Kaukokaipuu

Mulla on ollut viime aikoina ihan hirveä matkakuume. Kyseessä ei ole ollut mikä tahansa matkakuume, "minne vaan nyt heti makso mitä makso!"-tyylisesti, vaan ihan tietynlainen kaipuu kaukomaille. Kaipuu Nepaliin.

Jotain mystistä oli siinä kaikessa. Nepalilaisissa hajuissa ja mauissa, musiikissa ja äänissä. Nepal oli paikka, jossa kaikki aistit saivat jotain eksoottista osakseen. Toisinaan täällä kaukana pohjolassa tulee vastaan tilanteita, joissa jokin haju, maku, ääni tai jokin muu ärsyke saa mut hetkessä palaamaan Kathmandun savusumuisille, ahtaille kaduille tai niihin henkeäsalpaaviin hetkiin, kun lumihuippuiset Himalajan huiput kohosivat taivaanrannassa ja saivat mut ihastuksesta mykäksi.

Kathmandu

Toisinaan yövuoroissa tulee katsottua aamuyöstä ohjelmaa nimeltä Maailman vaarallisimmat tiet. Sinänsä ohjelman sisältö ei juurikaan kiinnosta, mutta sen äänimaailma herättää hyvin vahvoja mielikuvia siitä lähes kolmen vuoden (onko siitä jo kohta niin kauan?!) takaisesta Nepalin matkasta huolimatta siitä, että kyseinen ohjelma sijoittuukin Intiaan (Nepalhan on oikeastaan vahva sekoitus Intiaa ja Tiibetiä).

Ohjelmassa jyrkillä rinteillä kaasuttelevia rohkeita rekkakuskeja vastaan tulee alati toisia rekkoja ja linja-autoja, jotka aina tööttäävät merkiksi. Voi, miten tuo reissun päällä toisinaan rasittavaksikin käynyt tööttäily palauttaa mieleen niin elävästi sen, kun matkustimme Kathmadusta  Nagarkotiin ja meikäläinen pelkäsi kuollakseen koko matkan! Miten niin ärsyttävää ääntä voi olla niin ikävä?!

Pikkubussissa matkalla Nagarkotiin

Ihan valtava polte päästä Nepaliin mulle tuli muutamia viikkoja sitten, kun olin viettämässä iltaa muutaman kaverin kanssa Tampereen yössä. Istuimme alkuiltaa Henry's Pubissa Hämeenkadulla ja sillä aikaa, kun olin vierailemassa naistenhuoneen puolella, illan live-esiintyjä oli laittanut lavan reunalle muutaman suitsukkeen palamaan. Voi jestas, sanonpa vaan! Jos Kathmandusta jotain jäi mun hajuaistini muistiin sen kuvottavan pakokaasukatkun lisäksi, niin joka paikassa tupruttavat suitsukkeet!

Pohdimme silloin avopuoliskoni kanssa, että ihmisten on varmaan pakko polttaa suitsukkeita, sillä muuten vallassa olisi se jäätävä liikenteen haju ja kulkukoirista ja kaupungin kaduilla käyskentelevistä lehmistä irtoava lemu. Sillä, ettei paikallisilla ollut muuta tietoa jätteiden käsittelystä kuin se, että kaikki sai dumpata sinne, minne huvitti, oli myös varmasti jotain tekemistä Kathmandun hajuongelmien kanssa. No, onhan suitsukkeet merkittävä tekijä myös hindulaisuudessa, toki...

Henry's Pubissa savuavat suitsukkeet olivat varmasti haettu suoraan Kahtmandun pikkukujilta, sillä niissä oli täysin samanlainen aromi kuin muistan reissun päällä hajunytyröideni aistineen! Mun oli sillä sekunnilla pakko laittaa avopuoliskolleni viesti, että milloin lähdetään Nepaliin!

Nepalilaisia pikkubanskuja aamupalaksi.

Viime aikoina olen kuunnellut paljon nepalilaista musiikkia. Siitäkin tulee mieleen lähinnä Tiibetillä sekoitettu Intia. En mä ennen sellaista musiikkia ole kuunnellut. Kuulostihan se nyt ihan kummalliselle ja erilaiselle, vähän ärsyttävällekin. Vahingossa kuultuna siitä on tullut mielikuva tunkkaisen kuumista intialaisista kaduista ja värikkäästä, hindulaisuuden maustamasta kulttuurista.

Nyt siitä tulee mieleen ihan aidot kokemukset. Ihan aidot kadut Thamelista, ihan aito maisema jylhästä Himalajasta, ihan aito fiilis. Vahva, pitkäänsäilyvä, unelmoiva fiilis kaikesta niistä jännittävyyksistä, mitä reissussa tuli koettua. Kun sulkee silmät, voi kuvitella itsensä niille ihmisiä kuhiseville kaduille, hindulaisuuden ja buddhalaisuuden lähteille, niin erilaiseen maailmaan, johon ei törmää missään muualla. Ja sitten tulee se niin suuri ikävä. Ikävä sitä tunnelmaa, ihmisiä, kulttuuria, luontoa. Ihan kaikkea. Jopa sitä, mitä ei vielä ehditty kokea.

Mutta niin kuin avopuoliskoni silloin mun Henry's Pubista lähettämääni viestiin vastasi: "No eiköhän me sinne vielä joskus mennä :)" .

Loppuun nepalilaista musiikkia. Tästä soundeja vaikka yli tunnin haaveiluihin.

Tie pohjoiseen - Narvikin kautta kotio

Äh, kaikki jumittaa nyt ihan überisti. Siitäkin huolimatta, että tuolla ulkona on aivan ihana syyskeli - vähän saisi olla vielä kylmempää - mä en tunnu saavan mitään aikaiseksi. Etenkin tää Norjan reissun viimeisen päivän infosetti on odotuttanut itseään aivan liian kauan. Tässä se nyt kuitenkin tulee, erittäin kuvapainotteisena.

Lähdimme Soløysta perjantaiaamuna ajelemaan etelään päin. Juurikaan emme matkalla pysähdelleet, suunnistimme vain kohti Narvikia ja siitä vielä hieman eteenpäin kalapaikkoja metsästellen. Erään sillan alla kävimme kokeilemassa onneamme, mutta eihän sieltä taaskaan mitään tullut. Homma alkoi muutenkin mennä mönkään. Se taisi olla jo ensimmäinen heitto, kun tajusin, että ilmassa lentää pelkkä viehe. Sinne se molskahti, sillan alle Ofot-vuonon syvyyksiin. Myöhemmin avopuolisko viskaisi kalliolta turskapilkkinsä samaan tyyliin. Mistä syystä kuvat eivät olleet kiinni siimassa?! Sitä emme koskaan tiedä. Kenties solmut olivat pettäneet, kenties lukot löystyneet.

Epäonnen silta

Väsyneinä kaikesta siitä teltan kanssa sohimisesta ja huonosta kalasaaliista (vaikkakin sain yhden makrillin tuona päivänä), ajamisesta ja ympäriinsä haahuilusta päätimme etsiä Narvikista leirintäalueen. Suunnitelmissa oli lähteä illalla käymään Narvikissa vaikka pitsalla. Kun Narvikin leirintäalue oli kiinni ja samoin muutaman kilometrin päässä sijaitseva Hærsletta Camping, päätimme aivan extemporena lähteä ajamaan takaisin Suomeen. Käänsimme auton nokan kohti Ruotsin rajaa ja pöristelimme Ruotsin Lapin ja Kirunan kautta Pelloon. Rovaniemellä olimme kymmenen maissa illalla.

Narvik