23. syyskuuta 2018

Qatar Airwaysin kyydillä Australiaan

Muutama vuosi sitten Qatar Airways alkoi vihdoin ja viimein lentää Dohasta Helsinki-Vantaalle. Hieman sen jälkeen Qatar ilmoitti avaavansa uuden lentoyhteyden myös Dohan ja Australian Perthin välille. Voidaankin puhua siis lähes onnenpotkusta, että meidän elokuisen Australian matkamme destinaatio sattui olemaan juuri Perth, jonne oli auennut niin suora lentoreitti kuin se kaikessa edullisuudessaan oli mahdollista. Vaikka lentoaika on edelleen suorastaan helvetillinen, lohduttauduin eräällä merkittävällä seikalla: matka olisi kuin olisikin mahdollista taittaa lentoyhtiöllä, jonka Skytrax oli valinnut vuonna 2017 jälleen kerran maailman parhaaksi. Voisiko lentoyhtiö vaikuttaa lentomukavuuteen niin paljon, että lähes puolen vuorokauden koneessa kököttäminen voisi onnistua jopa lähes kivuttomasti?

No, eihän se ihan täysin kivuttomasti tietenkään onnistunut. Lento Dohasta Australian Perthiin elokuussa 2018 oli toistaiseksi elämäni pisin lentomatka, 11 ja puoli tuntia. Otsasuoni pullistuneena tuskailin etukäteen, selviänkö matkasta menettämättä järkeäni, sillä ajatuskin oli jo aivan hirvittävä, siitäkin huolimatta, että olin ostanut mukaan viihdykkeeksi ristikkolehden (jota en edes täyttänyt kokonaan). Ja olihan sinne Dohaankin ensin päästävä. Kyllähän siinä kankku puutui, mikäli ei asettanut tyynyä takapuolensa alle pehmittämään.

Olen kerran aikaisemmin lentänyt Qatar Airwaysilla ja se kiilasi heti suosikkilentoyhtiöideni kärkeen. Yhden Australian matkan jälkeen se on siellä edelleen, uuvuttavan pitkistä matkustusajoista huolimatta. Minkälainen oli yli puolen vuorokauden matka Suomesta Australiaan Qatarilla?

Jos haluaa matkustaa Australiaan, pitää olla valmis maksamaan siitä. Qatar Airwaysin economy-luokan lentolipuista sai myös maksaa itsensä kipeäksi, vaikka ne varattiin jo hyvissä ajoin heti alkuvuodesta. Menopaluu kustansi ~900 euroa + 70 euroa yhden u-kirjaimen lisäämisestä jälkeenpäin matkustajatietoihin, joista se oli multa epähuomiossa unohtunut. Oli muuten kallis u. Murhe rahanmenosta unohtuu kuitenkin viimeistään itse lennolla, kun kaikki tarjoillaan hymyillen sun eteen ihan ilmaiseksi. Ja kaikella tarkoitan ihan todella kaikkea: ruokaa, juomaa ja mitä tahansa, joka voisi tehdä lentokokemuksesta miellyttävän.

Kuusituntinen lento Helsingistä Dohaan viivästyi hieman, sillä kapteeni ilmoitti Viron ilmatilan olevan suljettuna lennonjohdollisten ongelmien vuoksi. Nälkä kurni jo mahassa ja lopulta, kun kone rullasi kiitorataa pitkin ilmaan ja kaarsi uudella lentoreitillään kohti Dohaa, alkoi kärsivällisyyskin jo loppua, vaikka olinkin varsin innoissani matkan viimein todella alkaessa. Pian lentoemot lähtivätkin liikkeelle ja jakoivat matkustajille ruokalistan, joka muistutti enemmänkin tasokkaan ravintolan menua kuin lentoyhtiön päivällislistaa.

Ensimmäisellä lennolla sai valita pääruuakseen jasmiiniriisiä ja thaikanacurrya, naudanlihasienipataa perunamuusilla ja kasviksilla tai pennapastaa arrabbiata-kastikkeella, kasviksilla ja fetajuustolla. Tämän lisäksi pikkuruisella tarjottimella oli tietysti salaatti, pala mansikkajuustokakkua, sämpylä ja suklaata. Juomaksi sai tietysti ottaa, mitä mieltä teki. Itse otin seikkailun kunniaksi lasin valkkaria. Iltapalaksi tarjoiltiin lämmin kanaleipä. Jälkimmäisellä lennolla meille tarjoiltiin brunssi ja päivällinen. 

Ruoka- ja juomatarjoilu Qatar Airwaysin lennoilla vaan toimii.  Siinä saattaisi loppasuisempi äkkiä vetää itsensä känniin, kun juomatarjoilukin toimii vain lentoemokutsua painamalla. Ruoka on ihan helkkarin hyvää ja ainakin yksi pääruokavaihtoehdoista on aina kasvisvaihtoehto. Itse söin menomatkalla molemmilla lennoilla kasvisvaihtoehdon, tällä kertaa molemmat olivat pastaa, ja vaikka en mikään kasvissyöjä olekaan, niin ai helkkari sentään, että oli hyvää ja maukasta! Ja ei, ruokaa ei tarvinnut syödä kertakäyttöaterimilla, vaan ihan oikealla haarukalla ja veitsellä. 

Ainut, mikä hieman mietitytti, oli se, että ruokalistan alapuolella luki, että kaikki ruoka on valmistettu islamilaisia periaatteita noudattaen. Toisin sanoen, liha oli useimmille kyseenalaista halal-lihaa. Tiedä sitten, miksi lennoilla on niin vapaamielinen alkoholitarjoilu, eikö tuo liene nimenomaan näitä periaatteita vastaan... 

Jos ylipäänsä on jotain ongelmia islamilaisuuden suhteen, niin sittenhän ei tietysti kannata astua jalallakaan koneeseen, jossa suurilla tv-ruuduilla ohjeistetaan rukoilemaan turvallisuussyistä paikallaan istumalla, ja jossa vähän väliä osoitetaan, missä suunnassa Mekka milläkin hetkellä sijaitsee, jotta osaa asemoitua oikein. Noilla samaisilla ruuduilla muistutellaan matkustajia säännöllisestä venyttelystä ja jaloittelusta, riittävän nestetasapainon ylläpitämisestä ja limakalvoja kuivattavan ilmastoinnin vaaroista. Lisäksi niiden kautta pääsee käsiksi järjettömän laajaan viihdetarjontaan. Sieltä löytyy elokuvia niin vanhoista klassikoista aina aivan uusiin julkaisuihin. Esimerkiksi paluulennolla mulla oli oivaa aikaa tutustua uusimpaan Star Wars -elokuvaan. 

Lentokoneesta saa omat kuulokkeet. Pitkällä yölennolla, joka meillä oli nimenomaan Dohasta Perthiin, saa ihanan yllätyspussukan, jonka ukkeli luuli aluksi olevan pieni sipsipussi, mutta joutui karvaasti pettymään, kun sisältä paljastuikin silmälaput, lämpimät sukat, korvatulpat, huulirasva, pieni hammasharja ja -tahna. Lisäksi on tietysti oma viltti ja tyyny, jotta voi tehdä sinne omaan unimaailmaan sukeltamisesta oikein miellyttävän. Mikäli nyt osaa lentokoneessa nukkua...

Dohassa keskiyön lämpötila oli +30 astetta. Oikeasti, kuka voi elää maassa, jossa yöllä on +30 astetta lämmintä?! Yäk sentään sitä lääsyä, joka meitä löi vastaan, kun siirryimme lentokoneesta linja-autoon ja sieltä terminaaliin. Paluumatkalla kello yhdeksän aikaan aamulla lämpötila Dohassa oli kevyet +37 astetta. Tuli vähän surullinen olo niiden lentokenttätyöukkojen puolesta, jotka huhkivat siinä paahteessa paksut työtakit päällään...

Dohassa meillä oli hieman vaikeuksia löytää jatkolentomme porttia, sillä valotauluilla kävi aikamoinen casino ja portit ja lennot pyörivät ja vaihtuivat siellä nopeammin kuin silmät pysyivät perässä. Lopulta, rapian tunnin vaihdon aikana löysimme oikealle portille ja nähdessäni ikkunasta lentokoneemme, olin aivan äimänä. En ollut koskaan nähnyt niin isoa lentokonetta. Koneessa sisällä selvisikin, että matkamme Dohasta Perthiin taittuisi maailman suurimmalla ikinä valmistetulla siviililentokoneella. Siellä olikin sitten tilaa! Tällainen pitkäkin kaveri sai ihan rauhassa ojentaa jalat suoriksi edellä olevan istuimen alle. Kone on kaksikerroksinen ja ylemmän luokan matkustajilla oli käytössään jopa oma lounge ja baari siellä yläkerrassa!

QA saa multa toki myös hieman pyyhkeitä, vaikka sitä onkin vaikea uskoa. Penkit economy-luokassa olivat hieman kovat. Yölennolla Dohasta mun täytyikin sitten hieman kikkailla, sillä ainut keino välttää totaalinen puutuminen ja häntäluun kipeytyminen oli laittaa se niskan taakse tarkoitettu tyyny tuonne persiin alle. Se tyyny oli oikein mainio konsti siihen hätään. Mä en edes muista, mistä mä taioin itselleni tyynyn, mutta yllättävää kyllä, saatoin muutaman tunnin ihan jopa nukkuakin! Minä kun en yleensä kykene lentokoneissa nukkumaan kuin sellaista huonoa koiranunta. 

Toinen miinus tulee siitä, että Australiaan vaadittavat maahantulo-lomakkeet jaettiin vasta siinä vaiheessa, kun kone oli jo laskeutunut hyvän matkaa. Suurimman osan tuosta lomakkeesta jouduin täyttämään koneen heittelehtiessä  ilmakuoppian ylitse ja alitse lähestyen kohti australialaista maaperää. Voin kertoa, ettei käsiala sitten ollut ihan priimaa ja huono olokin tuli.

Kaikesta huolimatta se yli yhdentoista tunnin lento Dohasta Perthiin sujui, kuten aikaisemmin jo mainitsinkin, lähes kivuttomasti. Mä pysyin järjissäni, mikä lienee kaikista positiivisin juttu, sillä tavallisesti siinä kahdeksan tunnin kohdalla lentokoneessa alkaa niin sanotusti kuuppa sekoamaan... tällä kertaa auttoi varmasti todella paljon, että koneessa oli tilaa ja jotenkin pystyin etsimään itselleni edes sellaisen nukkuma-asennon, että pitkä lentomatka taittui osittain jossain tajuttomuuden rajamailla. 

Vihdoin ja viimein olimme kuitenkin vieraalla maaperällä. Hieman hermoillen siirryimme matkatavaroinemme kohti maahantulo- ja tullivirkailijoita. En ollut varma, olisiko mun pitänyt ilmoittaa lomakkeella ne mun kuusi tablettia Buranaa tai levyllinen Imodiumia, jotka kehtasin tuoda mukanani Australiaan. Vähän jännitti sekin, kaivavatko ne virkailijat mun kengänpohjista pikkukiviä ja syyttävät mua Australian herkän ekosysteemin tuhoamisesta. Hermoilu oli ihan turhaa. Meidän matkatavaroita ei enää edes läpivalaistu lentokentällä, vaan viisumintarkastuksen jälkeen meidät ohjattiin sivureittiä suoraan saapumisaulaan, jossa meitä odottikin jo toinen meidän housteista. 

Olimme siis viimein perillä tuolla kaukaisessa Australiassa. Ilta oli jo pimentynyt, joten oli vaikea sanoa vielä yhtään, miltä maailma sillä mantereella oikein näytti. Lisäksi takana alkoi olla yhteensä sellainen 26 tuntia matkustamista niillä täysin normaalisti poikkeavilla lentokoneunilla. Ei siis kumma, että syötyämme majapaikassamme matkatoveri T:n 31-vuotissynttärikakkua meikäläiselle maistui sellaiset kymmenen tuntia yöunta.

Ensimmäinen päivämme Länsi-Australiassa, Perthin esikaupungissa Fremantlessa näytti meille välittömästi, mistä kana pissii... mutta siitä sitten myöhemmin lisää, kun saan avattua  tänne blogiini ensimmäisen osan Australiapäiväkirjastani! 

P.S. Täällä ikivanhan juttu, jossa puhun enemmänkin ylipäänsä lentämisestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!

Luetuimmat

Arkisto