19. syyskuuta 2018

Ritareiden jalanjäljillä Toledossa

Toledo sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Madridista etelään ja sen Tagus-joen takana kohoava vanha kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Vanhan kaupungin kapeille ja risteileville kujille on helppo eksyä, mutta kuten olen matkustellessa toisinaan huomannut, eksyminen ei ole aina huono juttu. Jos varaa päiväretken verran aikaa tälle kaupungille, joka kätkee sisäänsä yli kahden tuhannen vuoden historian, saattaa joutua näkemään ja kokemaan kaupungin goottilaisen, mudejarilaisen, renessanssi- ja arabialaisen taiteen ilottelua. Arkkitehtuurista innostuneille Toledo on siis varsin mielenkiintoinen ja innostava kohde, mutta kyllä siellä siitä mitään ymmärtämättömänkin sielu ja silmät lepäävät. Eikä se historiallisuudessaan ja inspiroivuudessaan kalpene lainkaan Segovian rinnalla!





Toledon rautatieasemalta, tai pikemminkin pikkuruiselta juna-asemalta, on noin parinkymmenen minuutin verran matkaa vanhaan kaupunkiin jalkaisin. Se on mukava keino tavoittaa kohde, sillä samalla voi ihastella sen upeaa, 1500-luvulla kukkulan korkeimmalle kohdalle nousseen linnan hallitsemaa siluettia. Joitain matkanteko saattaa kuitenkin alkaa jossain kohtaa kauhistuttaa, kun tajuaa, ettei kaupunkiin pääse kiipeämättä. 

Kieltämättä itseäni jälleen kerran hieman enemmän huvitti kuin kauhistutti. Kohteessa kuin kohteessa onnistun aina päätymään valtaviin ja pitkiin portaikkoihin tai metsäpoluille, joita kiivetessä en mahda mitään väsymyksen synnyttämälle raivolleni. Olen miettinyt, että miten on aina mahdollista päätyä tällaisiin tilanteisiin! Näin kävisi varmasti tasaisella hiekka-aavikollakin tai jossain Unkarin pusztalla; taatusti löytäisin jostain portaat ylös tai alas, joita sitten olisi pakko päästä kiipeämään. No, se tekee ajoittain ihan hyvää meikäläisen rapistuneille jalkalihaksille, ajattelen sen näin positiivisesti. Toledossa jalkoja ei kuitenkaan tarvinnut rasittaa, jos ei välttämättä itse halunnut, sillä vanhaan kaupunkiin pääsee tunneliin rakennettuja rullaportaita pitkin. Ihan totta! Siellä on rullaportaat!






Vanhaan kaupunkiin päästessä kannattaa luoda silmäys ympäröivään maisemaan ennen kuin lähtee haistelemaan kaupungin kapeiden katujen historian täyteistä tunnelmaa. Missä päin tahansa kaupunkia sen muurille eksyessä maisemat alas Toledon alakaupunkiin, ympäröiville kukkuloille ja kyliin ovat todella kauniit, ja ennen kaikkea ne muistuttavat tällaista Espanjan ensikertalaista siitä, miltä oli kuvitellut Espanjassa näyttävän ylipäätään. Segoviassa lumihuippuiset vuoristot olivat olleet jotain odottamatonta, mutta Toledossa näytti oikeastaan prikulleen samalle kuin mielikuvissani.






Toledo on aina ollut kuuluisa laadukkaasta metalliseoksesta valmistetusta teräksestään ja miekkoja Toledossa onkin valmistettu jo viisisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Merkittävin rooli sillä on ollut roomalaisten legioonien aseistamisessa 200-100 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Nykyisinkään ei ole epäselvää, mikä on kaupungin ykköstuote. Toledossa valmistetaan miekkoja ja haarniskoja edelleen, ja se näkyy katukuvassa: erilaisia miekkapajoja ja -kauppoja saattaa olla ripoteltuna vieriviereen ja niistä ostaja löytää todennäköisesti juuri sen, mitä etsiikin, oli kyseessä sitten aito, historiaan pohjautuva tai tv-sarjoissa vilahtanut fiktiivinen miekka. 





Miekkojen ohella kuvaan astuu tietenkin myös ritarit. Toledossa onkin ihan todella keskiaikainen meininki, vaikka sen kujilla ei aitoja ritareita enää kuljekaan. Fiiliksen voi kuitenkin aistia joka solullaan, kun astelee hiljaisia tai vähän enemmän turisteille suunnattuja katuja pitkin sokkeloisessa vanhassa kaupungissa. Ritareiden sijaan Toledon katukivetyksiä kuluttavatkin nyt turistit, minä ja matkaseurani mukaan lukien. Vaikka toukokuun alussa väkeä oli paljon liikkeellä, uskon, ettei se ollut mitään verrattuna loppukesän kesälomalaisten ihmisvyöryyn. Eurooppalaisissa kohteissa se ikävä tosiasia on vaan hyväksyttävä: loppukesästä mikään turistikohde tai nähtävyys missään ei ole enää turvassa ihmispaljoudelta.






Toledossa kannattaa piipahtaa! Junalla menopaluu Madridista maksaa vain kympin, mutta kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Toledoon oli niin paljon menijöitä samana päivänä meidän kanssa, että kaksi seuraavaa sinne starttaavaa junaa olivat jo tupaten täynnä. Jouduimme siis venailemaan Madridin rautatieasemalla jokusen tovin, ennen kuin pääsimme viimein matkaan.

Joskus pitää varautua myös junien myöhästymiseen (mutta niinhän me suomalaiset olemmekin, heh heh). Meidän piti juuri Toledopäivänämme vaihtaa meidän majapaikkaa, joten jätimme rinkkamme Madridin rautatieaseman tavarasäilöön (sinnekään ei pääse ilman läpivalaisua). Toledosta takaisin tullessamme juna oli myöhässä yli tunnin, mikä tarkoitti sitä, että meillä oli Madridiin päästessämme lievästi ilmaistuna kova kiire ehtiä saamaan meidän tavarat säilöstä ennen sen sulkeutumista. 

Juoksin koko Madridin rautatieaseman läpi (se ei ole ihan pieni kompleksi) niin, että luulin kuolevani matkalla. Junasta poistuessa mulla oli n. kolme minuuttia aikaa ehtiä tavarasäilytykseen. Voitte kuvitella tavarasäilöä juuri sulkemaisillaan olevan virkailijan hämmästyneen ilmeen, kun meikäläinen kaarsi paikalle juuri ja juuri henkeä saaden ja yrittäen samalla selittää, että josko vielä olisi mahdollista saada yhdet rinkat säilöstä mukaan. Tokihan tuo onnistui ja tarina päättyi lopulta hyvin, vaikka meidän seuraava couchsurfing host olikin luvannut lainata meille t-paitaa yöksi, mikäli rinkat jäisivät lukkojen taakse rautatieasemalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa!