Expedition Africa: Paradise on Earth

Kolme yötä Dar es Salaamissa riitti tälle pariskunnalle oikein kevyesti. Sansibar kummitteli mielessä oikeastaan koko ajan ja kun kaupungin ahtaus, meteli ja hektisyys sitten alkoivatkin aika nopeasti ahdistaa, päätimme lipua Stone Townin rauhaisaan satamaan...

Stone Town
No, satama oli kaikkea muuta kuin rauhaisa! Kahden tunnin lauttamatkan jälkeen (joka siis maksoi 35$/naama) rantauduimme Stone Towniin, jossa jouduimme taas kerran täyttämään immigration-lomakkeen ja ilmoittamaan täten oikein virallisesti saapumisestamme tuolle synkän orjahistorian omaavalle saarelle. Sen jälkeen alkoi riivaajahelvetti, joka ei toisaalta jaksanut enää edes yllättää. Taksikuskeja ja hotellityyppejä parveili nenän edessä ja yritti kukin omilla myyntivalteillaan saada meitä mukaansa.

Stone Town
Olimme tavanneet Darissa aikaisemmin mukavan ja hauskan pyöreän miehen (joka ensimmäisenä oli kiinnittänyt huomiota M:n lihaksiin!), joka taitavasti rivien välistä onnistui mainostamaan meille hotelliaan (tai jonkun kaverinsa hotellia). Kun kyseinen hotelli sitten löytyi myös Lonely Planet-oppaasta ja vielä budjettiluokasta! päätimme ottaa etukäteen yhteyttä tähän Pyramid-hotelliin. Meitä oltiinkin vastassa Stone Townin satamassa, oli oikein kyltit ja kaikki, joten jouduimme torjumaan kohteliaasti (ja vähemmän kohteliaasti) ne kymmenet taksi- ja hotellitarjoukset ja sukeltamaan Stone Townin ahtaille, menneitä aikoja huokuville kapeille kujille.

Pyramid Hotel oli kuitenkin valitettavasti jostain syystä buukattukin jo täyteen, joten saimme huoneen samaan hintaan kahden kulman takaa, Kipondan kaupunginosasta melko tasokkaastakin hotellista nimeltä Narrow Street Hotel. Yö siistissä ilmastoidussa ja tuulettimella varustetussa huoneessa maksoi 40$. Se ei yllättänyt; olimme etukäteen tienneet, että Sansibarilla majoituksesta ja ruuasta sai pulittaa enemmän kuin mantereella. Kyllä ne paikalliset tietävät, minne länkkärit tulevat!

Beit el-Sahel (Palace Museum)

Näkymä ravintolasta Zanzibar Channelille.


Syöksyin ensimmäisenä vessaan. Vaikka olin kauhulla odottanut lauttamatkaa ja sitä, ettei matkan aikana ehkä olisi mahdollisuutta käydä wc:ssä, kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin - siitäkin huolimatta, että olin sata kertaa ravannut wc:ssä yön aikana. Maha oli edelleen niin sekaisin kuin vain voi olla, mutta mitenkään mä en antanut sen vaikuttaa siihen, että mä olin vieraassa maassa ja halusin nähdä KAIKEN. Jotenkin vatsa aina rauhoittui, kun suljimme hotellihuoneen oven takana ja käyskentelimme kaupungilla. En oikeastaan koskaan edes muistanut kärsiväni mahtavasta ripulista hotellin ulkopuolella ja hyvä niin!

Stone Town, Sansibarin "pääkaupunki", ei ole kovin suuri mesta. Kymmenessä minuutissa olimme kävelleet (jos pysähtymisiä ja muita hohhailuja ei oteta huomioon) hotelliltamme, joka sijaitsi siis kaupungin koillisosassa, toiselle puolelle kaupunkia. Ihmisiä oli vähän, kadut hiljaisia ja meri kaunis. Mielenkiintoinen ja kaikkia aisteja kutkuttava Dar alkoi tuntua muistoissamme maan päälliseltä helvetiltä. Vaikka Stone Townissakaan ei voinut olla törmäämättä takertuviin riivaajiin, mieli sai levätä sen kapeilla, todella helposti eksyttävillä kujilla! Kaupungissa olisi ollut varmasti paljon nähtävää, mutta itse tyydyimme vain kuljeskeluun sinne tänne. Ainut "nähtävyys", jossa kävimme, oli Old Fort - vanha orjatori, jossa vielä pari sataa vuotta sitten myytiin tummaihoisia orjia oikein urakalla.

Kaikki Stone Townin kadut näyttivät tältä.
Istuskelimme meren äärellä ja katselimme auringonlaskua ja paikallisten pikkupoikien hyppyjä laiturilta mereen. Pimeän tultua Forodhani Gardeniin meren rantaan pystytettiin kymmennittäin katukeittiöitä ja tarjolla oli jos jonkinlaista grilliruokaa. Itse ajauduimme syömään mereneläviä. Varoituskellojen olisi pitänyt soida jo siinä kohtaa, kun kysyessäni ruokalautasen hintaa, johon siis kerättiin kaikkea sitä, mitä itse halusin, en saanut minkäänlaista vastausta. No, mustekalan lonkerot, kotilot, katkaravut ja muut olivat eksoottisia ja melko hyviä, mutta kamalan sitkeitä.

Ostimme ison vesipullon 2000 shilligillä (n. 1 eurolla), mutta mulla ei ollut antaa kuin 5000 shillingin seteli. Mies otti mielissään setelin ja lähti paikalta hakemaan vaihtorahaa niin kiireellä, että M maalasi jo piruja seinille ja sanoi, etten mä ikinä enää mitään vaihtorahoja saisi takaisin. Kun mua alkoi sitten tavattomasti ketuttaan oma tyhmyyteni ja M:n "syyttely" mun tyhmyydestä, mies tulikin yhtäkkiä takaisin ja antoi mulle vaihtorahaa sovitusti. Ajattelin jo, että läheltä liippasi ja opinpa taas tästäkin lisää.

Sitten meidät ryöstettiin ihan laillisesti. Olimme saaneet ahdettua sisuksiimme jännittäviä mereneläviä, kun sitten tuli puheeksi, mitä lautaset maksoivat. Jäimme monttu auki tuijottamaan kioskikaveria, kun tämä ilmoitti YHDEN lautasen hinnaksi 35 000 shillinkiä eli yli 17 euroa! No, M sai jonkin verran tingityksi, mutta eihän siinä sitten lopulta ihmettelyjen jälkeen auttanut muuta kuin maksaa. Kun Tansaniassa tavallisesti sai hyvänkokoisen ravintola-annoksen 2,5 - 4 eurolla, 17 euroa tuntui uskomattoman hävyttömältä. Voi sitä vitutuksen määrää, kun palasimme hotellille. Kovasti yritimme lohduttaa itseämme, että 17 euroa on länkkärille lopulta pikkuraha eikä se kaada meidän päiväbudjettia, joka oli n. 50$/päivä. No, lesson learned!

Aurinko laskee Stone Townissa
Seuraavana päivänä emme edes muistaneet enää, että olimme menettäneet omaa typeryyttämme niin paljon rahaa. Aamutuimaan lähdimme pikkubussilla kohti Sansibarin itärannikkoa, kohti Pajen kylää, kohti Pajen valkoista hiekkarantaa...

Kommentit