Expedition Africa: Ngorongoro Crater

Toisena safaripäivänä suunnistimme Ngorongoron kraaterille. Mulla oli mielikuva kyseisestä kraaterista ja olin hieman epäileväinen, löytäisimmekö sieltä mitään elämää ylipäänsä. Kuvittelin kraaterin olevan vain sellainen onneton ja kuuma kivikuoppa keskellä savannia. Mielikuva muuttui aavistuksen, kun australialaiskaveri leiripaikassa ylisti kraateria mahdottoman upeaksi paikaksi. Se ei silti vieläkään vastannut ihan sitä, mitä Ngorongoron kraaterin suojelualue lopulta todella oli.

Ngorongoron kraaterin ääriviivat sinistä aamutaivasta vasten.
Ngorongoron kraateri on jäännös muinaisesta tulivuoresta. Se on syntynyt miljoonia vuosia sitten, kun tulivuori on purkautuessaan romahtanut sisäänpäin synnyttäen jättimäisen kraaterin. Jättimäinen on lievä ilmaus kraaterin koosta, kun sen näkee omin silmin. Kraateri onkin maailman suurin kraateri, joka ei ole täyttynyt vedellä. Sen pystyyn jääneet reunamat kohoavat n. kahteen kilometriin. Se on erityisesti mustasarvikuonojen suojelualue ja kuuluu Unescon maailman perintökohteisiin. Sen vehreällä savannilla voi nähdä juuri sitä Afrikkaa, jota voimme vain kuvitella.


Ei varsinaisesti mikään onneton ja kuuma kivikuoppa...

Salametsästys on valitettavan yleinen tosiasia näillä Tansanian (ja muun Afrikan) suojelualueilla. Etenkin norsut ja sarvikuonot joutuvat tämän vääryyden kohteeksi aivan liian usein asiansa osaavista puistonvartijoista huolimatta. Ylläolevasta muistolaatasta voikin lukea, että vartijat ja salametsästäjät todella ottavat myös yhteen.
 Ngorongorosta aion kertoa puhtaasti kuvin. Olkaa hyvä.

Kraaterissa asusti tuhansia eläimiä ja niitä näkyi joka puolella aivan silmin kantamattomiin.
Gnut
Etualalla lammen edessä where's Waldo-tyyppisesti hyeena.
Hippopotamus. Yksi Afrikan tappavimmista eläimistä.
Hyeena. Hyeenat oli mun suosikkeja pienenä! Nyt ne eivät ole kuin rumia...
Water buffalos
Aluksi kukaan ei muistanut, mikä on villisika/pahkasika englanniksi, joten kaikki puhuivat Pumbasta (me kaikki olimme Leijonakuningas-sukupolvea). Hassuinta kaikista oli se, että Gregory kertoi Pumban olevan ihan oikea swahilinkielinen sana ja ihan oikeasti tarkoittavan villisikaa/pahkasikaa!
Kolmen päivän safarin ehdoton kohokohta. Kaikki halauvat ne nähdä. Safari lienee täysin arvoton, jos ei näe savannin hallitsevaa petoa. Me näimme. Ne tulivat köllötteleen varjoon meidän kulkupelin alle. Oli muuten aika huisia...! Leijona on muuten swahiliksi simba ;)


Kuvan ihmisvarjo on minun.
Katsokaa. Noita. Lihaksia.
Muutama nuori urosleijona vielä äitiensä helmoissa.
Kaverit ottaa uskomattoman lunkisti (molemmin päin!)
Welcome to Tanzania!
Strutseista sitä sitten huokuu sellaista tietynläistä älykkyyttä...
Akasiametsää
Kun iltapäivällä kurvasimme ylös kraaterista, päätimme vielä käydä vierailemassa läheisessä Maasai-kylässä nimeltä Sopa. Oli mahtavaa päästä tutustumaan edes hitusen verran Maasai-kulttuuriin, vaikka paljon jäi varmaan kuulematta ja näkemättä.

Yksi Maasai-kylä koostuu varsin yksinkertaisesti: on päällikkö, päällikön kymmenisen vaimoa ja näiden lapset. Koko kylä on siis keskenään sukua eikä moniavioisuutta karteta. Jokaisella vaimolla ja tämän lapsella on oma maja ja päällikkö asuu vuorotellen jokaisen vaimonsa luona. Kuulostaa ihan järkevälle, sillä muuten vaimot alkaisivat kuulemma kovasti tapella keskenään miehensä huomiosta...!

Maasai-naiset ovat kaljuja.

Kylät elävät karjastaan. Sopan kylässä on satapäinen lehmälauma ja ilmeisesti merkittävä määrä myös vuohia. Maasait ovatkin oiva esimerkki siitä, miten kaikki mahdollinen käytetään hyväksi, kun on perkeleesti karjaa. Asuinmajat oli rakennettu lehmän nahasta ja ulosteesta ja katto punottu akasiapuista. Kävimme yhdessä majassa ja sen keskellä hiilloksilla hehkuva tulisija teki siitä tukahduttavan kuuman, mutta sitä, että seinien teossa oli käytetty lehmien ulostetta, ei nenä kyllä huomannut lainkaan.

Maasaiden ruokavaliona on pääasiassa liha. Itseasiassa ymmärsin asian niin, etteivät maasait käytä lainkaan kasvikunnan tuotteita. Ovat siis viimeisen päälle lihansyöjiä! Ruokavalio koostuu lehmän ja vuohen lihasta, sekä niiden maidosta ja verestä. Kyllä, maasait tykkäväät kovasti tuoreesta lehmän verestä...! Emme kylläkään päässet maistamaan tätä... herkkua.


Maasait ovat pitkänhuiskeita ja hoikkia ihmisiä, jotka hyppäävät _aivan jäätävän_ korkealle suorin jaloin. Miessoturit ja kylän naiset esittivät meille perinteisen maasai-tanssin ja olin aivan puulla päähän lyöty heidän ponnistusvoimistaan. Alkuasukasmaisen laulun säestämä tanssi sai tunteet pintaan enkä mä voinut mitään sille, että mun silmäkulmat hieman kostuivat. Edes leijonien näkeminen ei saanut mussa aikaan yhtä voimakasta tunnetta siitä, että jumaliste! Mähän olen Afrikassa! Todellisuus iski jotenkin todella kovaa. Oli käsittämätöntä edes ajatella, että siinä oli nyt ihmisiä, jotka elivät niin, samalla kun "sivistyneen" länkkärin elämä tuntuu niin paljon vieraantuneen luonnosta ja elämän alkuajoista.

Hyvillä mielin jäimme siis odottamaan safarin päättävää päivää, jonka vietimme Tarangiren luonnonpuistossa, joka tunnetaan myös norsupuistona. Reilun 2000 neliökilometrin alueella elää yli 2000 norsua. Siitä lisää myöhemmin!
Maasailla ei ole tulitikkuja, saati sytkäriä käytössään. Siksi heidän täytyy tehdä tulta varsin perinteisin menetelmin.
Pakko vielä mainita yksi ajatus "ääneen", joka mietitytti mua oikeastaan koko matkan ajan, vaikka se ei liitykään Maasaihin mitenkään.

Etenkin Darissa kaduilla kuljeskeli paljon nuoria poikia, jotka kaupittelivat kaikkea mahdollista koruista ja saaleista elokuviin ja tupakkaan. Tunnollisesti he kantoivat näitä pieniä korejaan ympäriinsä ja ravistelivat kolikoita kourassaan, jotta heidän olisi huomattu, vaikka kauppa ei tuntunut käyvän niin paikallisten kuin turistienkaan kanssa. Pojat olivat iältään ehkä 13-16-vuotiaita ja olivat tienaamassa kadulla elantoaan.

Erityisesti eräänä iltana mua suututti suunnattomasta ajatus siitä, mitä samanikäiset nuoret tekevät esimerkiksi "sivistyneissä" länsimaissa. Löhöävät television ääressä, pelaavat tuntikausia tietokonetta pimeässä huoneessa ja ruokakin laitetaan valmiiksi eteen. Sitten vingutaan, kun viikkorahaa tulee 20 euroa liian vähän! Uskomattoman röyhkeää. Käsittämätöntä.

Mua suututtaa edelleen ajatus tästä, vaikka en asialle mitään mahdakaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omaisten suusta kuultua

Suosikkikuvat TOP40

Bergamo Historic Gran Prix

Tie pohjoiseen - Kaunis Senjan saari

Kotimatka ja kolikkosuihkut